NAIRUsta – vielä kerran

epäkoherenttiPidin muutama viikko sitten järjestetyssä Sayn laki 210 vuotta -juhlaseminaarissa esitelmän, jossa kiistettiin Sayn lain ja siitä tehtyjen modernien muotoilujen paikkansapitävyys. Sayn laiksi kutsuttu oppi siitä, että ”tarjonta luo oman kysyntänsä”, on ollut keskeinen osa ortodoksista makrotalousteoriaa jo yli 200 vuoden ajan. Nykyään valtavirtaekonomistit katsovat, että Sayn laki pitää paikkansa pitkällä aikavälillä. Sen sijaan lyhyellä aikavälillä voi heidänkin mielestään ilmetä kysyntäongelmia.

Uusklassisessa oppikirjateoriassa yleensä oletetaan, että pitkällä aikavälillä kysyntäongelmat häviävät niin sanottujen tasapainomekanismien ansiosta. Klassisimpia tasapainomekanismeja ovat korkomekanismi ja varallisuusvaikutus. Tuoreimpana tasapainomekanismina uusklassisessa teoriakirjallisuudessa on esitetty keskuspankin tasapainottava rahapolitiikka.

Osoitin esityksessäni, että korkomekanismi ei voi toimia endogeenisen rahan tarjonnan oloissa. Varallisuusvaikutus taas on vielä kauempana todellisuudesta, sillä se voi toimia ainoastaan jonkinlaisessa hyödykerahajärjestelmässä, jossa raha ei synny talouteen velanoton seurauksena. Keskuspankin tasapainottava rahapolitiikka taas on siitä erikoinen tasapainomekanismi, että se ei ole mikään mekanismi. Mikäli keskuspankki säätelee kokonaiskysyntää keventämällä rahapolitiikkaa taantumissa ja kiristämällä sitä noususuhdanteissa, on kyse harkinnanvaraisesta kysynnänsäätelystä, ei mistään automaattisesti toimivasta ”mekanismista”. Ilman tuota harkinnanvaraista politiikkatoimenpidettä talous voisi jäädä taantumaan määrättömän pitkäksi aikaa, eli tarjonta ei loisi omaa kysyntäänsä.

Esitinkin seminaarissamme, että ei ole mitään perusteita väittää Sayn lain toteutuvan edes pitkällä aikavälillä. Uusklassisessa teoriakirjallisuudessa esitetyt tasapainomekanismit eivät voi toimia modernissa kapitalistisessa talousjärjestelmässä. Hiukan yllättäen valtavirran taloustieteen edustajat eivät juuri kritisoineet esittämiäni näkemyksiä. Itse asiassa seminaarissa myös puhunut Juhana Vartiainen piti kysymystä Sayn lain paikkansapitävyydestä jopa merkityksettömänä: jos kysyntärajoitteita voi ilmetä ainakin lyhyellä aikavälillä, niihin on syytä puuttua.

Heikot ja vahvat tasapainopisteet

Vartiaisen esittämä näkemys ei ole lainkaan harvinainen kanta uusklassisten taloustieteilijöiden keskuudessa, vaikka se eroaakin perinteisistä oppikirjanäkemyksistä. Hiukan outona sitä voidaan kuitenkin pitää. Oudoksi sen tekee se, että hyväksymällä kysyntärajoitteen mahdollisuuden ekonomisti tulee kuin vahingossa muuttaneeksi NAIRUn vahvasta tasapainopisteestä heikoksi tasapainopisteeksi. Mikäli NAIRU olisi vahva tasapainopiste, talous aina lopulta konvergoituisi siihen. Sen sijaan jos NAIRU kuvataan heikkona tasapainopisteenä, se ymmärretään talouden nykyrakenteiden puitteissa vallitsevana optimaalisena työttömyysasteena. Aktuaalinen työttömyysaste voi tässä tapauksessa kuitenkin heilua kummalla puolella tahansa NAIRUa. Niinpä tarvitaan aktiivista talouspolitiikkaa, jolla todellinen työttömyysaste saatetaan NAIRUun.

Rakenteellisten uudistusten tehtävänä on siirtää NAIRU-tasoa alemmas: jos palkankorotusten kasvuvauhtia saadaan hillittyä ja jos työntekijät ovat valmiita hyväksymään aiempaa heikomman reaalipalkkatason, tulee inflaatiorajoite vastaan entistä alhaisemmassa työttömyydessä. Jos NAIRU mielletään heikoksi tasapainopisteeksi, eivät muutokset NAIRUssa välity kuitenkaan automaattisesti muutoksiksi todellisessa työttömyysasteessa. Jos esimerkiksi Suomen kuvitteellinen NAIRU-taso saataisiin alennettua kuudesta prosentista kolmeen, voisi todellinen työttömyysaste jäädä edelleen yhdeksään prosenttiin, mikäli kokonaiskysyntä ei elpyisi.

Tästä päästäänkin olennaiseen kysymykseen: Mikäli NAIRU mielletään heikoksi tasapainopisteeksi, miten on mahdollista, että monet taloustieteilijät suosittelevat samanaikaisesti sekä NAIRUa alentavia rakenteellisia uudistuksia että kireää finanssipolitiikkaa? Myös Sayn laki -seminaarissa NAIRUn heikoksi tasapainopisteeksi kuvannut Vartiainen puhui seminaarin lopussa hallituksen kiristävästä finanssipolitiikasta suhteellisen suopeaan sävyyn.

Heikkojen tasapainopisteiden maailmassa rakenteelliset uudistukset ainoastaan parantavat tuotantopotentiaalia. Tuotantopotentiaalin kasvu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että todellinen tuotanto koskaan saavuttaisi sitä. On ymmärrettävä, että jos NAIRUa saadaan laskettua, voi tästä koitua hyötyä vain, jos työttömyys onnistutaan saattamaan alentuneen NAIRUn tasolle. Tämä taas edellyttää kokonaiskysynnän reipasta kasvua. Ilman kasvavaa kokonaiskysyntää NAIRUa alentavista rakenteellisista uudistuksista ei ole yksinkertaisesti mitään hyötyä. Itse asiassa niistä saattaa olla pelkästään haittaa, koska monet rakenteelliset uudistukset voivat jopa heikentää kokonaiskysyntää. Mikäli NAIRU mielletään heikoksi tasapainopisteeksi, on loogisesti välttämätöntä kannattaa finanssipolitiikkaa, jolla talouden potentiaalisen tuotannon taso myös saavutetaan (eli työttömyys painetaan uudelle NAIRU-tasolle).

Finanssipolitiikan nykylinja Suomessa

Viime aikoina on käyty jonkin verran keskustelua siitä, kuinka kaukana Suomen työttömyysaste on NAIRUsta tai kuinka kaukana Suomen kokonaistuotannon taso on tuotantopotentiaalista. Keskustelussa esitetyt arviot ovat olleet melko sattumanvaraisia, koska staattisen NAIRU-tason määritteleminen on kokonaiskysynnän pitkäaikaisvaikutusten vuoksi kohtalaisen mieletöntä. Joka tapauksessa kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että Suomi on nyt taantumassa, eli työttömyys on NAIRUn yläpuolella. Näin ollen jo ilman minkäänlaisten rakenteellisten uudistusten tekemistä, Suomen taloudessa pitäisi olla uusklassisenkin määritelmän mukaan elvytystarvetta. Uuden äärimaltillisen palkkaratkaisun ja joidenkin rakenneuudistusten seurauksena voitaneen olettaa NAIRU-tason myös alentuvan. Näin ollen Suomen todellinen työttömyysaste (ja kokonaistuotannon taso) etääntyvät entistä kauemmas NAIRUsta (ja tuotantopotentiaalista).

NAIRU ja tuotantopotentiaali voidaan saavuttaa ainoastaan, jos kokonaiskysyntä lähtee kasvuun. Kotimaisen kysynnän kasvun ohella se voi tietenkin tarkoittaa myös ulkomaisen kysynnän kasvua, jolloin kysyntää stimuloivaa finanssipolitiikkaa ei tarvittaisi. Taantumassa kamppailevan euroalueen ja heikosti kasvavan maailmantalouden oloissa on kuitenkin epätodennäköistä, että ulkomaisen kysynnän kasvu riittäisi realisoimaan edes nykyisen tuotantopotentiaalin. Näin ollen ainoa uskottava vaihtoehto hankkia hyöty työn tarjontaa lisäävistä rakenteellisista uudistuksista on keventää finanssipolitiikkaa.

Kyse ei ole siitä, ettemmekö näkisi finanssipoliittiseen kysynnän stimuloimiseen mahdollisesti liittyviä riskejä. Rahapoliittisesta suvereniteetistaan luopuneelle maalle jopa tilapäinen budjettialijäämien kasvu on aina jokseenkin riskialtista. Ongelma on kuitenkin siinä, että elvyttävälle finanssipolitiikalle ei ole mitään uskottavaa vaihtoehtoa. NAIRUa alentamaan pyrkivän rakennepolitiikan harjoittaminen on mielekästä ainoastaan, jos NAIRU ollaan tarpeen tullen valmiita realisoimaan aktiivisella finanssipolitiikalla. Jos tähän ei ole valmiutta, on NAIRUn alentamispyrkimyksistä syytä luopua ja heittäytyä herran haltuun.

Tietenkin asiat olisivat kokonaan toisin, jos NAIRU miellettäisiin vahvaksi tasapainopisteeksi, johon tasapainomekanismit talouden välttämättä ajavat. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Suomen ekonomistikunta ei miellä NAIRUa vahvaksi tasapainopisteeksi. Jos kuitenkin joku väittää NAIRUn olevan vahva tasapainopiste, on hänellä taakkana myös osoittaa, mitkä ovat ne tasapainomekanismit, jotka takaavat talouden tasapainottumisen tarjontatekijöiden määrittämään pisteeseen.

Lauri Holappa

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    tuohon työttömyysasteen alentamiseen on erittäin helppo keino. automaattinen vakauttaja. määritetään työttömyyskorvaus kaksi kertaa palkan suuruiseksi. jokainen uusi työtön työllistää kaksi ihmistä. siis mä en muuta keksi. kansalaispalkka, perustulo jne on ongelmallisia koska ne riippuu politikoista. niillä on taipumusta säästää laman aikaan eli pahentaa tilannetta. jos ay liike saadaan tukemaan tuota automaattista kysynnän lisääjää, ei pysty katainen sorkkimaan.

  2. 2

    sanoo

    Entä jos avomarkkinaoperaatiot kohdistuvat sijoituskohteisiin, joita pankit omistavat? Tämähän nostaa näiden sijoituskohteiden markkina-arvoa ja keskuspankki ostaa ne jälkimarkkinoilta – siis suoraa tulonsiirtoa. Eikö ao. toiminta voi ikinä lisätä riskinottohaluja tai luottamusta?

    Entä etkö näe keskeisenä rahapolitiikan vaikutuksena vaikkapa sitä, että USA:ssa riskittömien sijoituskohteiden yieldit laskivat niihin kohdistettujen avomarkkinaoperaatioiden myötä ja vastaavasti rahaa meni riskisiin kohteisiin korkoeron nousun myötä? Tämä oli makropuolella kuulemani mukaan suht. tärkeää. Euroopassa ei tietysti enää onnistu, koska ero on jo nyt niin suuri: narulla ei voi työntää.

    Noin yleisesti ottaen olisi pitkän aikavälin tuottavuuden generoimisen kannalta mielekästä, että rahaa kanavoituisi muuallekin kuin asunto- ja valtionvelkapapereihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *