Minskyläinen näkökulma rahoitusmarkkinaveroon

Vaikka Hyman P. Minsky on tullut suurelle yleisölle tutuksi finanssikriisien dynamiikkojen teoreetikkona, eivät finanssikriisit sinällään olleet Minskyn tieteellisen tutkimuksen keskiössä. Itse asiassa Minskyn kiinnostus finanssikriiseihin liittyi oleellisesti laajempaan tutkimuslinjaan, joka määritteli hänen tieteellistä uraansa 1960-luvulta asti. Minskyn pyrkimyksenä oli ymmärtää ja selittää rahatalousjärjestelmän tai kapitalismin institutionaalista muutosta ja tämän muutoksen vaikutuksia talouden perusprosesseihin, kuten tuotantoon sekä työmarkkinoiden ja rahoitusmarkkinoiden toimintaan.

Minsky jakoi kapitalistisen talousjärjestelmän historiallisen kehityksen eri vaiheisiin ja tutki määrittelemiensä kehitysvaiheiden määrääviä mekanismeja sekä niiden välisiä eroja. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun talousjärjestelmää Minsky kutsui kauppakapitalismiksi, jota seurasi 1930-luvun lamaan päättynyt finanssikapitalismin kausi. Toisen maailmansodan jälkeisen talous- ja yhteiskuntajärjestyksen Minsky nimesi teollisuuskapitalismin ajaksi, jossa yhdistyivät vahva yritysjohtajavalta sekä hyvinvointivaltiokehitys vahvan valtion toimeenpanemana.

1970-luvun alussa talousajattelussa ja -politiikassa tapahtuneen käänteen jälkeistä aikaa Minsky kutsui sijoittajakapitalismiksi, jossa yhdistyivät kilpailukykyvaltio, talouden finansoituminen, sijoittajayhteiskunnan nousu, uusliberalismi ja uuskonservatismi sekä varjopankkisektorin kehittyminen. Minsky selitti siirtymiä eri kapitalismin vaiheista toisiin institutionaalisilla muutoksilla, joilla hän viittasi laajasti lainsäädännössä, talouspolitiikassa sekä talouden käytännöissä tapahtuneisiin muutoksiin. Näiden muutosten myötä talouden kehitys sai uusia suuntia, kun aikaisemmin esimerkiksi lainsäädännöllä estetyt käytännöt oli mahdollista aktivoida ja niitä oli mahdollista kehittää suuntaan, joka aikaisemmin ei olisi ollut sääntelyn vuoksi mahdollista.

Minskyn mukaan kapitalismin siirtymät eivät tapahtuneet yhtäkkisesti, vaan olivat seurausta pidemmästä historiallisesta kehityksestä. Minskyn mieliesimerkki oli rahoitusmarkkinoiden sääntelyn purkaminen 1960-luvun lopulta alkaen. Tämä kehitys johti muutamassa vuosikymmenessä täysin uudenlaisten rahoitusrakenteiden muodostumiseen ja muutti oleellisesti rahatalousjärjestelmän toimintaa. Kun toisen maailmansodan jälkeen alkanut kausi oli vakauden ja täystyöllisyyden aikaa, kulki sijoittajakapitalismi kriisistä toiseen eikä pystynyt enää takaamaan täystyöllisyyttä länsimaissa edes korkeasuhdanteiden huipulla.

Tutkimuksissaan Minsky osoitti tiettyjen poliittisten päätösten ja erityisesti rahoitusmarkkinoiden sääntelyyn liittyvien muutosten avanneen väylän sijoittajakapitalismin synnylle. Hän kuvasi myös, kuinka yhtä järjestelmää tiettyyn suuntaan muuttanutta päätöstä seurasi yleensä toinen, millä tavalla institutionaalisesta muutoksesta tuli nopeasti itseään vahvistava kehä. Tällä tavalla alun perin Bretton Woods –järjestelmän varaan rakentuneen hyvinvointikapitalismin instituutiot murenivat pala palalta ja tekivät tilaa sijoittajakapitalismin tulolle.

Minskyn kapitalismin analyysia voidaan soveltaa suoraan viime viikolla Suomessa kuumentuneeseen keskusteluun rahoitusmarkkinaveron käyttöönotosta osassa Euroopan unionin maita. Rahoitusmarkkinaveron tarkoituksena on asettaa rahoitusmarkkinoiden transaktiot pienen veron alaisiksi, minkä nähdään vähentävän rahoitusmarkkinoilla tapahtuvaa spekulaatiota, mutta ennen kaikkea keräävän verotuloja jälleen uudessa taantumassa kärvisteleville valtioille.

Rahoitusmarkkinaveron takana on jo Euroopan parlamentin enemmistö ja myös jäsenmaiden kansalaisten keskuudessa veron kannatus on ollut suurta. Suomen mediassa rumpu on kuitenkin lyönyt viimepäivät rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa vastaan. Liikepankit ovat esittäneet uhkauksia siirtää liiketoimensa maasta, jos Suomi sitoutuu rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoon ensimmäisten Euroopan unionin maiden joukossa. Monien talouden asiantuntijoiden kommenteissa, rahoitusmarkkinavero on niin ikään kategorisesti tyrmätty. Hallituksen pääpuolueista SDP näyttää suhtautuvan veroon myötämielisesti, mutta sen sijaan Kokoomukselle veron valmisteluun osallistuminen näyttäytyy lähes mahdottomana. Suomen valtion kanta Ranskan ja Saksan valmistelupyyntöön onkin edelleen auki.

Rahoitusveron vastustajat ovat perustelleet kantaansa kansallisesta lyhyen aikavälin perspektiivistä. Yleinen argumentti on se, että vero murentaisi Suomen kilpailukykyä, vähentäisi rahoitustoiminnan bisnesmahdollisuuksia maassamme ja siten vaikuttaisi negatiivisesti työllisyyteen sekä talouden kasvuun. Lisäksi on epäilty veron aiheuttavan lukuisia muita negatiivisia taloudellisia vaikutuksia, minkä vuoksi sen tuottaman verokertymän epäillään jäävän tavoiteltua pienemmäksi. Myöskään veron rahoitusjärjestelmää vakauttavaan vaikutukseen ei ole uskottu.

Koska veron käyttöönoton vaikutuksia on mahdotonta tietää etukäteen, ei edellä esitettyjä epäilyjä veron negatiivisista vaikutuksista voida kiistää. Myöskään tarkkaa arviota veron positiivisista vaikutuksista lyhyellä aikavälillä on mahdotonta tehdä. Pragmaattisten kansallisten kustannus-hyöty-laskelmien sijaan veroa olisikin syytä arvioida siltä kannalta, mikä on sen vaikutus rahatalouden pitkän aikavälin institutionaaliseen kehitykseen ja kapitalismin muutokseen.

Rahoitusmarkkinaveron käyttöönotto Euroopassa olisi merkittävä suunnanmuutos rahoitusmarkkinoiden sääntelyssä ja merkki siitä, että poliittinen järjestelmä on jälleen valmis asettamaan rajoitteita sijoittajavallalle ja etsimään uudenlaisia ratkaisuja rahoitusmarkkinoiden sekä rahatalouden järjestämiseksi. Vaikka rahoitusmarkkinavero ei onnistuisi lunastamaan kaikkia sille asetettuja odotuksia ja vaikka sen lyhyen aikavälin vaikutukset esimerkiksi Suomen talouteen (ceteris paribus) olisivat negatiivisia, voi sen käyttöönotto avata ovia laajemmalle institutionaaliselle muutokselle ja uusille rahoitusjärjestelmää vakauttamaan pyrkiville toimille, joita ei toistaiseksi päättäjien pöydällä niiden radikaalisuuden vuoksi ole näkynyt.

Jos Suomessa ollaan aidosti huolissaan nykymuotoisen kapitalismin tuottamista ongelmista ja suunnanmuutos nähdään välttämättömänä, olisi päättäjiemme ehdottomasti alettava edistää aktiivisesti rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa Euroopassa. Kuten Minskyn tutkimus kapitalismin kehityksestä on opettanut, suunnanmuutos voi lopulta olla kiinni yksittäisestäkin päätöksestä, jos se ruokkii myöhemmin uusia samansuuntaisia reformeja.

Suomessa keskustelussa vastakkain on asetettu pragmaattinen ja ideologinen suhtautuminen rahoitusmarkkinaveroon. Minskyläinen näkökulma rahoitusmarkkinaveroon laajentaa pragmaattisen suhtautumisen kenttää tuoden mukaan tarkasteluun veron käyttöönoton mahdolliset vaikutukset kapitalismin kehitykseen pidemmällä tähtäimellä.

Jussi Ahokas

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *