Miksi suomalainen talouspolitiikka on talouskuripolitiikkaa?

alesardgYlen MOT-ohjelmassa 2.11. käsiteltiin talouskuria Euroopassa ja Suomessa. Toimittajat olivat lähettäneet talouskuripolitiikkaa käsittelevän kyselyn lähes viidellekymmenelle eurooppalaiselle makrotaloutta tutkineelle professorille. Näistä kaksikymmentäkuusi vastasi. Vastaajien enemmistö suhtautui kriittisesti Euroopassa viime vuosina harjoitettuun talouspolitiikkaan, jonka he näkivät heikentäneen erityisesti eurotalouden tilaa huomattavasti.

Toimittajat esittelivät kuripolitiikan isänä Harvardin yliopiston professorin Alberto Alesinan, jonka tutkimukset ”ekspansiivisesta sopeuttamispolitiikasta” olivat kovassa huudossa 2010-luvun alussa. Alesinan mukaan voisi jopa olla mahdollista, että julkisen talouden leikkaukset nopeuttaisivat talouskasvua välittömästi kokonaiskysynnän leikkautumisesta huolimatta, kun kotitaloudet ja yritykset reagoisivat julkisen talouden tasapainottamiseen kulutusta ja investointeja lisäämällä.

Toimittajat haastattelivat myös saksalaista taloustieteilijää Hans-Werner Sinniä, joka tunnetaan ordoliberalistisen perinteen mukaisen tiukan talouskurin vaatijana. Tämän jälkeen he kysyivät valtiovarainministeri Alexander Stubbin mielipidettä Alesinan ja Sinnin näkemyksiin kuripolitiikan tarpeellisuudesta. Stubb oli arviossaan jokseenkin myötämielinen.

Ohjelman viesti oli siis se, että suomalaisen talouspolitiikan taustalla on vaikuttanut viime vuosina alesinalainen tai ordoliberaali talousajattelu, johon myös Sipilän hallituksen talouspolitiikka vahvasti nojaa.

Olemme seuranneet tiiviisti suomalaista talouspolitiikkaa viime vuodet ja tämän perusteella toimittajien tulkintaa voidaan pitää oikeansuuntaisena. Alesinalla ja hänen tutkijakollegallaan Silvio Ardagnalla on ollut Suomessa suuri vaikutus ennen kaikkea siihen, että sopeutuspolitiikka on tällä hallituskaudella päätetty toteuttaa yksinomaan menoleikkauksilla. Heidän tutkimuksiinsa on nojattu erityisesti silloin, kun veronkorotusten erityistä haitallisuutta on haluttu perustella. Ilman Alesinan tai saksalaisen kuriajattelun vaikutustakin suomalainen talouspolitiikka olisi kuitenkin muodostunut jokseenkin nykyisenkaltaiseksi.

Suomalaisen talouspolitiikan tosiasialliset perustelut

On totta, että Suomessakin 2010-luvun alussa viitattiin talouspolitiikan perusteluissa Alesinan tutkimuksiin myös ”ekspansiivisen sopeuttamispolitiikan” näkökulmasta. Niin tehtiin sekä valtiovarainministeriön että Suomen Pankin tutkijoiden julkaisuissa.

Kun euroalueen kuripolitiikan tulokset alkoivat näkyä ja Alesinan sekä Ardagnan tutkimuksen ongelmat osoitettiin, viittaukset Alesinaan vähenivät suomalaisessa talouspoliittisessa argumentoinnissa huomattavasti. Puolestaan Hans-Werner Sinnin tai yleisempään saksalaiseen talouskuriajatteluun ei ole suomalaisen talouspolitiikan perusteluissa eksplisiittisesti viitattu lainkaan.

Suomalainen talouspolitiikka nojaa näiden ajatusmallien sijaan tällä hetkellä (kuten jo pitkään) valtavirtaisen makroteorian perusteeseihin. Keskeisintä on ajatus luonnollisesta kasvuasteesta, johon talous ennen pitkää tasapainottuu enemmän tai vähemmän automaattisesti. Näin saavutetaan makroteorian niin sanottu pitkä aikaväli, jolloin kysynnän kasvun nopeutuminen ei enää vaikuta talouskasvuun ja työllisyyteen positiivisesti. Tällöin työvoiman määrän kasvu ja tuottavuuden kasvu määräävät talouden kasvuvauhdin.

Lyhyellä aikavälillä eli silloin, kun talous on vasta sopeutumassa kohti luonnollista kasvu-uraa, kysyntää lisäämällä voidaan sen sijaan vaikuttaa taloudelliseen kehitykseen. Kiristämällä finanssipolitiikkaa tällaisessa tilanteessa kasvu hidastuu ja työttömyys kasvaa. Elvyttämällä kasvua voidaan nopeuttaa ja työttömyyttä alentaa.

Viime aikoina hylättyään Alesinan ajatukset lähes kaikki makrotalouspolitiikasta puhuneet taloustieteilijät ja virkamiehet Suomessa ovat myöntäneet, että kiristävä talouspolitiikka heikentää työllisyyttä ja hidastaa kasvua ainakin jonkin verran. Tästä huolimatta muutamaa uuskeynesiläistä taloustieteilijää lukuun ottamatta kaikki suomalaiset valtavirtaiset ekonomistit ovat kuitenkin suositelleet leikkauksia julkisen talouden tasapainottamiseksi ja rakenteellisiin uudistuksiin nojaavaa talouspolitikkaa.

Kuripolitiikan kannattajien perusargumentti on se, että vaikka lyhyellä aikavälillä talouskurista ja kysyntää leikkaavista rakenteellisista uudistuksista olisi haittaa kasvulle, pitkällä aikavälillä tällaisen politiikkayhdistelmän kasvuvaikutus on niin suuri, että leikkausten vaikutukset ylittyvät.

Uskottu positiivinen kasvuvaikutus toteutuu, kun kokonaiskysynnän ja siten talouden kasvu on taas palannut luonnollisen kasvuasteen mukaiselle uralle. Tästä syystä elvytyksestä on turha puhua ja työttömyydestä on turha olla erityisen huolissaan.

Lisäargumentti kuripolitiikalle syntyy niin sanotusta kestävyysvajelaskelmasta, joka niin ikään perustuu luonnollisen kasvuasteen teoriaan. Koska luonnollinen kasvuaste, eli työvoiman määrän kasvu, tuottavuuden kasvu ja pääomakannan kasvu, voidaan monien mielestä riittävän luotettavasti ennustaa tästä päivästä tulevaisuuteen, voidaan sen avulla arvioida julkisen talouden tasapainoa vuosikymmenien päähän.

Mitä matalammaksi luonnollinen kasvuaste tiedetään, sitä suuremmaksi julkisten menojen määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen luonnollisesti kasvaa. Kestävyysvajelaskelmista saadaan helposti lisäargumentteja julkisen talouden sopeutuksille, jos tulevaisuudessa julkiset menot näyttävät ylittävän julkiset tulot tehdyillä oletuksilla rakenteellisesti eli pysyvästi.

Lopuksi

Sen sijaan, että elvytystä tai jatkuvaa kysynnänsäätelyä vastustettaisiin Suomessa ensisijaisesti alesinalaisilla tai ordoliberaaleilla perusteilla, sitä vastustetaan valtavirtaisen makrotaloustieteen perusteista nousevilla argumenteilla. Keskeistä on erityisesti oletus talouden tasapainohakuisuudesta kohti luonnollisen kasvuasteen uraa, joka saavutetaan politiikasta riippumatta ennen pitkää.

Vaikka jotkut uuskeynesiläiset suomalaiset taloustieteilijät ovat sitä mieltä, että talouspolitiikan kiristäminen taantumassa voi vaikuttaa negatiivisesti myös pitkän aikavälin luonnolliseen kasvuun, hekin ovat vakuuttuneita siitä, että luonnolliselle kasvu-uralle päästään lopulta. Näin ollen heidän argumenttinsa elvytystä vastustavia valtavirtataloustieteilijöitä vastaan jyrätään helposti.

Uuskeynesiläisen valtavirtanäkemyksen mukaan talouden ollessa taantumassa ja korkojen nollassa on finanssipoliittinen elvytys perusteltua. Tämä johtuu siitä, että finanssipoliittisella elvytyksellä voidaan parantaa talouskasvua ja työllisyyttä lyhyellä aikavälillä.

Valtavirtateoriassa pitkällä aikavälillä finanssipolitiikalla on merkitystä lähinnä vain hystereesivaikutuksen kautta. Tällä tarkoitetaan ennen kaikkea sitä, että hetkellisesti kasvanut työttömyys johtaa työttömyyden pitkittymiseen ja lopulta työn tarjonnan vähentymiseen, mikä vaikuttaa lopulta kielteisesti myös talouden luonnolliseen kasvuasteeseen. Joidenkin uuskeynesiläisten mukaan pitkä taantuma voi vaikuttaa negatiivisesti myös pitkän aikavälin tuottavuuskasvuun.

Jos kiristävän finanssipolitiikan pitkän aikavälin hystereesivaikutus kuitenkin arvioidaan vähäiseksi, on silloin valtavirtaisesta näkökulmasta perusteltua olettaa, että kiristävän finanssipolitiikan negatiiviset vaikutukset ovat vain tilapäisiä. Tilapäisen harmin aiheuttamista taas voidaan perustella sillä, että julkisen talouden tasapainottaminen edellyttää kiristävää talouspolitiikkaa. Lisäpuhtia kiristävälle finanssipolitiikalle saadaan rakenteellisista uudistuksista, joiden uskotaan takaavan talouskasvun piristymisen pitkällä aikavälillä.

Näin ollen vaikka valtavirtainen talousteoria oppikirjamuodossaan suosittaa finanssipoliittista elvytystä sellaiseen tilanteeseen, jossa Suomen talous tällä hetkellä on, voi sen pohjalta hyvin oikeuttaa myös kiristävää finanssipolitiikkaa. Tämä johtuu siitä, että jos hystereesivaikutus arvioidaan vähäiseksi, ei kiristyksellä voi olla kuin tilapäisiä haittoja. Tilapäinen kärsimys taas on tämän tarinan mukaan pakko niellä, jotta julkinen talous saadaan tasapainotettua riittävän nopeasti.

On kuitenkin olennaista ymmärtää, että tosiasiassa ei ole mitään syytä olettaa hystereesivaikutuksen olevan ainoa kiristävän finanssipolitiikan negatiivinen vaikutus ajan saatossa. Kuten olemme lukemattomissa kirjoituksissamme todenneet (esim. tässä, tässä ja tässä) jälkikeynesiläisessä teoriassa ei oleteta todellisen talouskasvun (tai todellisen työttömyysasteen) väistämättä konvergoituvan luonnollisen kasvun asteelle (tai luonnollisen työttömyyden asteelle) edes ”pitkällä aikavälillä”. Jos talouden luonnollisen kasvun asteeksi oletetaan esimerkiksi kaksi prosenttia, voi todellinen talouskasvu jäädä kuitenkin jopa vuosikymmeniksi esimerkiksi yhden prosentin tuntumaan.*

Toisin sanoen suomalainen talouskuripolitiikkaa perustellaan yleensä uusklassisella perusteorialla, ei vain sen pervertoituneella erityistapauksella eli Alesinalla ja Ardagnalla. Alesinan ja Ardagnan kaltaisista ääriajattelijoista puhutaan suomalaisessa talouskurikeskustelussa ehkä senkin vuoksi niin paljon, että uuklassisen perusteorian kritisoimisesta ei useimmille tutkijoille tai kenelle muullekaan seuraa yleensä mitään hyvää.

Jussi Ahokas ja Lauri Holappa

*=Tässä yhteydessä on hyvä todeta, että juuri tätä pointtia voidaan pitää jälkikeynesiläisyyden keskeisimpänä erona valtavirtateoriaan. Useimmiten jälkikeynesiläisyyden eroa uusklassiseen perusteoriaan ei ymmärretä tai haluta ymmärtää Suomessa oikein.

Kommentit
  1. 1

    Putkimies sanoo

    Huoh, ei taloudessa voi olla mitään luonnollista kasvuastetta tai luonnollista työttömyysastetta. Tämä johtuu siitä, että taloudellisessa kasvussa tai työttömyydessä ei ole mitään luonnollista. Se että jotkut huru-ukot panevat jonkun teoreettisen konstruktionsa eteen sanan luonnollinen, ei riitä tekemään tuosta konstruktiosta luonnollista.

    Surullista että tällaisesta loogisesta itsestään selvyydestä joutuu edes keskustelemaan. Tragikoomista, että on olemassa tieteenala, jossa tällainen humpuuki otetaan vakavasti.

  2. 2

    sanoo

    ”Suomalainen talouspolitiikka nojaa näiden ajatusmallien sijaan tällä hetkellä (kuten jo pitkään) valtavirtaisen makroteorian perusteeseihin.”

    Alan Taylor kirjoitti pari vuotta sitten jutun ”When is the time for austerity?” Hän argumentoi, että ”Recent austerity policies have been guided by ideology rather than research.” Suomi ei ole yhtään erilainen. Usein ideologiat jyräävät. Esimerkki: poliitikko A tahtoo tehdä talouspolitiikkaa 1. Hän pyytää virkamies B:tä etsimään talousjuttuja sen tueksi, vaikka talouspolitiikka 2 olisi parempi talousteorian mukaan. Julkisesti A perustelee arvovalintaansa talouden lainalaisuudella, vaikka kyse olisikin ideologiasta.

    ”Kuripolitiikan kannattajien perusargumentti on se, että vaikka lyhyellä aikavälillä talouskurista ja kysyntää leikkaavista rakenteellisista uudistuksista olisi haittaa kasvulle, pitkällä aikavälillä tällaisen politiikkayhdistelmän kasvuvaikutus on niin suuri, että leikkausten vaikutukset ylittyvät.”

    Olisihan kuitenkin niin, että kyse on ajatuksesta, jonka mukaan valtion rahoitusasema ei ole kestävällä tasolla. Tästä syystä kiristävää talouspolitiikkaa voi kannattaa, vaikka tietää sen laskevan BKT:n TASOA lyhyellä ajalla. (En tosin kannata itse kiristävää finanssipolitiikkaa nykytilanteessä, mutta kyse oli vain siitä miten sopeutustoimia perustellaan.)

    • 2.1

      rahajatalous sanoo

      Kiitos kommentistasi Juha. Erilaiset ideologiset tavoitteet määrittelevät politiikantekoa, mutta vallitsevalla asiantuntijanäkemyksellä on myös merkittävä vaikutus lopullisen talouspoliittisen linjan määräytymiseen. Esimerkiksi jos suurin osa julkisuudessa esiintyvistä ekonomisteista on sitä mieltä, että kiristävää talouspolitiikkaa on syytä harjoittaa, yhdelläkään poliittisella taholla ei ole mahdollisuuksia saada riittävää kannatusta elvyttävän talouspoliittisen linjan taakse. Tällainen tilannehan Suomessa pitkälti nyt on.

      Kuten tekstissä totesimme useaan otteeseen, juuri huoli valtion rahoitusasemasta on se lisäargumentti, jolla Suomessa perustellaan kiristävä talouspolitiikka keskellä taantumaa. Tämäkin huoli liittyy luonnolliseen kasvuasteeseen siten, että rahoitusaseman tulevaisuuden arviointi perustuu oletukseen luonnollisesta kasvuasteesta julkisen sektorin meno- ja tulo-oletusten rinnalla.

      Sinähän kannatat elvyttävää finanssipolitiikkaa nykyolosuhteissa. Uskotko kuitenkin, että kokonaiskysyntään liittyvät ongelmat helpottavat automaattisesti pitkällä aikavälillä, vaikka elvyttävää finanssipolitiikkaa ei nyt harjoitettaisikaan? Ja jos näin on, niin miksi ajattelet kysyntäproblematiikan koskevan lähinnä lyhyttä aikaväliä? Näinhän monet ekonomistit tuntuvat Suomessa ajattelevan.

      Olisi mielenkiintoista kuulla näkemyksesi tähän kysymykseen.

      • 2.1.1

        sanoo

        Raha ja talous kirjotti: ”Vallitsevalla asiantuntijanäkemyksellä on myös merkittävä vaikutus lopullisen talouspoliittisen linjan määräytymiseen.” Joo, kyllä näin on. Harmi vain, että ekonomistien ja muiden talousihmisten mielipiteet ovat ajoittain ideologisia. Olen kyllä täysin samaa mieltä, että aina argumentit eivät ratkaise: kun enemmistö ekonomisteista kannattaa tiukkaa finanssipolitiikka, sille löytyy voimakasta tukeva, vaikka argumentit eivät olisi heidän tukena.

        Raha ja talous esitti kysymyksen: ”Uskotko kuitenkin, että kokonaiskysyntään liittyvät ongelmat helpottavat automaattisesti pitkällä aikavälillä, vaikka elvyttävää finanssipolitiikkaa ei nyt harjoitettaisikaan? Ja jos näin on, niin miksi ajattelet kysyntäproblematiikan koskevan lähinnä lyhyttä aikaväliä?”

        Ensin vastaus kysymykseen: ”Ja jos näin on, niin miksi ajattelet kysyntäproblematiikan koskevan lähinnä lyhyttä aikaväliä?” En sanonut, että supistava finanssipolitiikka nykyisessä taloustilanteessa ei voi laskea BKT:n kasvu-uraa pysyvästi. Sanoin vain, että LEIKKAUSTEN KANNATTAJAT (en siis minä) voivat sanoa, että leikkaukset laskevat tuotannon tasoa lyhyellä ajalla. Tämä ei ota kantaa siihen, mitä leikkausten kannattavat uskovat tapahtuvan pitkällä ajalla. He voivat uskoa, että BKT alkaa kasvaa nopeammin, samaan vauhtia kuin ennen tai hitaammin. En minä tiedä heidän näkemystä siitä, mitä tapahtuu pitkällä ajalla (eikä kotimaisten ekonomisten näkemykset aina edes oli huolelliseen analyysiin perustuvia, joten ekonomistit eivät varmaan itsekkään tiedä). Joten oli neutraalia sanoa, että leikkausten kannattajien mielestä leikkaukset laskevat BKT:n tasoa lyhyellä ajalla.

        Kysymys ”Uskotko kuitenkin, että kokonaiskysyntään liittyvät ongelmat helpottavat automaattisesti pitkällä aikavälillä, vaikka elvyttävää finanssipolitiikkaa ei nyt harjoitettaisikaan?” on tärkeä ja hyvä. Sanoisin näin: empiirinen evidenssi näyttää, että vakavien taantumien jälkeen talous ei yleensä saavuta vanhaa talouskasvu-uraa. Talous alkaa vakavien taantumien jälkeen kasvaa samaa vauhtia kuin ennen tai jopa hitaammin kuin ennen. Tämä talouskasvu alkaa kuitenkin tasolta, joka on matalampi kuin ennen kriisiä.

        Euroalueen talous on alkanut kasvaa. Euroalueen talous ei koskaan tule saavuttamaan vuosien 2000–2007 kasvu-uraa. Vuosina 2011–2014 euroalue on jäänyt paikoilleen, eikä edes ole elpynyt. Näkemykseni mukaan vuosien 2011–2014 julkisen talouden sopeutustoimet ovat tähän pääsyy. Euroalueen kokonaiskysyntä kasvaa. Ongelmat siis helpottavat. Tärkeää on kuitenkin se, että talous alkaa – tiukan finanssipolitiikan takia – kasvaa huomattavasti matalammalta tasolta/kasvu-uralta kuin aiemmin. Eli siis tiukka finanssipolitiikka on laskenut BKT:n kasvu-uraa pysyvästi, vaikka kysyntä elpyykin ja talous alkaakin kasvaa. Tämä on minun tulkintani asiasta.

        • 2.1.1.1

          rahajatalous sanoo

          Kiitos jälleen hyvistä vastauksistasi Juha. Olemme hyvin pitkälti samaa mieltä kaiken sanomasi kanssa.

          Yritämme kuitenkin vielä selventää, mitä haimme ehkä hiukan huonosti muotoilluilla kysymyksillämme. Käytännössä kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että lyhyellä aikavälillä todellinen bruttokansantuotteen taso saattaa pudota potentiaalisen tuotannon tason alapuolelle. Taantumasta seuraavan notkahduksen ja esimerkiksi hystereesi-ilmiön vuoksi aiempaa potentiaalisen tuotannon tasoa ei todennäköisesti enää pystytä saavuttamaan. Potentiaalisen tuotannon taso laskee siis alemmas, mitä se ilman taantumaa olisi ollut. Onko mielestäsi kuitenkin niin, että todellinen (havaittu) bruttokansantuotteen taso saavuttaa automaattisesti tämän uuden potentiaalisen tuotannon tason pitkällä aikavälillä?

          Vai voisiko käydä niin, että talous toimii pitkälläkin aikavälillä vajaakapasiteetilla ja työttömyys jää NAIRU-tasoa korkeammaksi? Jos näin on, niin silloin finanssipolitiikka olisi erittäin tehokasta myös pitkällä aikavälillä.

          Toivottavasti tämä selvensi sitä, mitä ajamme tässä takaa.

  3. 3

    sanoo

    ”Economists agree about economics – and that’s a science – and they disagree about economic policy because that’s a value judgment.” Franco Modigliani

  4. 4

    klaus kultti sanoo

    Kirjoitatte, mitä ns. standarditeoriassa ajatellaan: ”Valtavirtateoriassa pitkällä aikavälillä finanssipolitiikalla on merkitystä lähinnä vain hystereesivaikutuksen kautta. Tällä tarkoitetaan ennen kaikkea sitä, että hetkellisesti kasvanut työttömyys johtaa työttömyyden pitkittymiseen ja lopulta työn tarjonnan vähentymiseen, mikä vaikuttaa lopulta kielteisesti myös talouden luonnolliseen kasvuasteeseen.” En epäile laisinkaan, ettettekö hallitse standarditeoriaa suvereenisti, mutta itse en vielä tajua sitä läpikotaisin. Niinpä kysynkin, että ovatko nämä vaikutusmekanismit symmetrisiä eli johtaako hetkellisesti kasvanut työllisyys työllisyyden pitkittymiseen ja lopulta työn tarjonnan kasvamiseen. Jos näin on, niin miten se näkyy makrotasolla. Jos näin ei ole, niin miten se näkyy makrotasolla.

  5. 5

    Jonas sanoo

    Milloin talouspolitiikka on kuripolitiikkaa ja milloin se on jotain muuta kuin kuripolitiikkaa. Mikäli tälle ei ole eksaktia mittaria niin asia jää halpa-arvoiseksi kampanjoinniksi: vasemmisto väittää lakkaamatta ja tilanteesta riippumatta politiikan olevan kuripolitiikkaa ja oikeisto väittää lakkaamatta ja tilanteesta riippumatta politiikan olevan ylivelkaantumispolitiikkaa. Ehdotan politiikan kuriasteen eksaktiksi mittariksi julkisen talouden yli-/alijäämää suhteessa BKThen. Jos talous on ylijäämäinen, niin harjoitetaan ”kuripolitiikkaa”: rahaa ”jemmataan kurinalaisesti” sen sijaan, että sitä käytettäisi julkisiin investointeihin tai kulutukseen. Jos talous on alijäämäinen niin sitä ei pidä kutsua kuripolitiikaksi, koska silloin julkisiin menoihin ja investointeihin käytetään omien tulojen lisäksi myös lainattuja varoja. Näin mitattuna Euroopassa eikä varsinkaan Suomessa harjoiteta kuripolitiikkaa ja näinollen 99% ”kuripolitiikkakeskustelustamme” on pelkkää poliittista, epäasiallista ja vahingollista kampanjointia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *