Luonnollista työttömyyttä ei ole

työjonoViime maanantaina Helsingissä järjestettiin Täystyöllisyyspolitiikan paluu -seminaari, jonka pääpuhujina olivat maineikkaat postkeynesiläiset taloustieteilijät L. Randall Wray ja James K. Galbraith. Tilaisuus keräsi hyvin yleisöä ja mukavasti mediahuomiota. Tämän lisäksi se herätti myös keskustelua täystyöllisyyden mahdollisuuksista.

Joissakin puheenvuoroissa Wrayn ja Galbraithin näkemykset on pyritty kiistämään, koska täystyöllisyyttä pidetään hintavakauden kannalta kestämättömänä tilanteena. Tällaiset kommentit herättävät tietenkin kysymyksen, olisiko hintavakaustavoitteesta syytä joustaa, jos se auttaisi täystyöllisyyden saavuttamisessa.

Toisaalta on myös syytä kyseenalaistaa laajemmin koko talouspoliittinen ajattelutapa, jossa työttömien reserviarmeijan ylläpitäminen nähdään tarpeellisena. Kuten olemme usein todenneet, tällainen näkemys perustuu käsitykseen jonkinlaisesta työttömyyden tasapainotasosta. Ajatuksena on, että työttömyyden painaminen luonnollisen työttömyysasteen tai niin sanotun NAIRU-tason alapuolelle johtaisi inflaation kiihtymiseen. Väitetään, että tällaisessa tilanteessa työntekijöiden palkkavaatimukset nousisivat heidän tuottavuuttaan korkeammalle tasolle, minkä täytyisi johtaa hintatason nousuun.

On olennaista ymmärtää, että teoriat työttömyyden tasapainotasoista väittävät tasapainotason olevan vakaa. Yleensä ajatellaan, että työttömyyden tasapainotasot heijastavat kunkin kansantalouden työmarkkinarakenteita: mitä ”joustavammat” ja ”kannustavammat” työmarkkinarakenteet ovat, sitä alhaisempi tasapainotaso on. Korkean työttömyysturvan, voimakkaan ay-liikkeen ja korkeiden minimipalkkojen olosuhteissa työttömyyden tasapainotaso saattaa olla vaikkapa kymmenessä prosentissa.

Olemme kuitenkin toistuvasti todenneet, että tosiasiassa työttömyyden tasapainotasot ovat kaikkea paitsi vakaita. Useat empiiriset tutkimukset ovat osoittaneet, että laskennalliset NAIRU-arviot vaihtelevat suuresti vallitsevan taloudellisen tilanteen mukaan. On siis selvää, että laskusuhdanteessa nousevat sekä vallitseva työttömyys että NAIRU-työttömyys.

Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että monet työttömät poistuvat kokonaan aktiivisen työvoiman piiristä. Työttömyyden pitkittyessä työttömien työkyky heikkenee, työntekijät stigmatisoituvat ja heidän työnhakumotivaationsa laskee. Niinpä talouden tosiasiallinen työvoimakapasiteetti jatkuvasti laskee, ja näin ollen myös työkykyisen työvoiman neuvotteluasema paranee. Näiden mekanismien yhteisvaikutus on ilmeinen: työttömyyden NAIRU-taso karkaa yhä korkeammalle vallitsevan työttömyyden lisääntyessä ja kokonaiskysynnän vähentyessä.

Toisaalta myös päinvastainen on totta. Kokonaiskysynnän lisääntyessä yritykset ovat usein valmiita palkkaamaan myös pidempään työttöminä olleita tai vähemmän koulutettuja työntekijöitä paikatakseen työvoimatarvettaan. Näin ollen myös työttömyyden tasapainotaso alenee kokonaiskysynnäen lisääntyessä ja vallitsevan työttömyyden vähentyessä.

Ajatus työttömyyden tasapainotasoista onkin erittäin ongelmallinen. Nämä tasapainotasot vaihtelevat suhdannetilanteen mukaan, ja suhdannetilanne taas on paljolti riippuvaista harjoitetusta finanssipolitiikasta. Toisin sanoen jos valtio sitoutuu tavoittelemaan jotakin kiinteä NAIRU-astetta, se myös aktiivisesti estää omilla toimillaan NAIRU-asteen alentamisen. Valtio siis pitäisi kokonaiskysyntää niin alhaisella tasolla, että vallitseva työttömyys ei laskisi NAIRU-tasoa alemmas. Tämän seurauksena valtio myös juurruttaisi NAIRUn pysyvästi korkealle tasolle.

Myös postkeynesiläiset taloustieteilijät korostavat kohtalaisen vakaan inflaatioasteen tärkeyttä. Postkeynesiläiset kuitenkin katsovat, että työttömien käyttäminen inflaatiopuskurina on sekä moraalisesti kyseenalaista että taloudellisesti epämielekästä. Vakaan inflaatioasteen kanssa korreloiva NAIRU-taso voi periaatteessa asettua mihin pisteeseen tahansa. Ei siis ole mitään syytä ajatella, että esimerkiksi Suomessa kuuden prosentin työttömyysasteen alittaminen johtaisi väistämättä inflaation kiihtymiseen.

Lisäksi on ylipäätään syytä suhtautua suurella varauksella NAIRUn kaltaisiin universaaleina esitettäviin teoreettisiin yleistyksiin. NAIRU-näkemykseen liittyy esimerkiksi melko epäuskottavia oletuksia ammattiliittojen toiminnasta. Ammattiliittojen palkkavaatimukset muokkautuvat monimutkaisten poliittisten, institutionaalisten ja historiallisten tekijöiden perusteella. On täysin yliampuvaa väittää, että ammattiliitot eivät missään päin maailmaa ota palkkavaatimuksissaan huomioon inflaation haitallisuutta.

Kokonaisuudessaan NAIRUun liittyvässä teoreettisessa kirjallisuudessa on niin paljon aukkoja ja epäjohdonmukaisuuksia, että talouspolitiikkaa ei kannata rakentaa sen pohjalle. Näin ollen täystyöllisyyttä on syytä edelleenkin pitää yleisen yhteiskuntapolitiikan keskeisenä päämääränä.

Lauri Holappa

Kommentit
  1. 1

    rainesto5152 sanoo

    Yhteiskunnan työllisyyspolitiikan ratkaiseen ammatiijärjestöt ja valtio, joka on kapitalistien kurinpitokoneisto. Ei tämä ole mikään järkikysymys vaan puhtaasti omistavanluokan eturyhmän lyhytnäköinen eduntavoittelu kysymys.
    Työttömyys on pelkkä pelote mekanismi ja sinä se myös toimii muista puheista huolimatta. Suomalaisten sairastavuus on myös perua peloitteista joita yhteiskunta ylläpitää heissä.

  2. 2

    Allan Seuri sanoo

    Mielenkiintoinen kirjoitus. Mua jäi mietityttämään tämä lause:

    ”On olennaista ymmärtää, että teoriat työttömyyden tasapainotasoista väittävät tasapainotason olevan vakaa.”

    Tää ilmaus ”vakaa” jää vähän epäselväksi. Se ei ilmeisesti tarkoita ”vakio yli alueiden”, koska työmarkkinarakenteet vaihtelevat alueittain, eikä ”vakio yli ajan”, koska työmarkkinarakenteet vaihtelevat ajassa. Se ei myöskään varmaan tarkoita sitä, että NAIRUun ei vaikuttais tarjontapuolen tekijät – NAIRUn muuttuminen vaikkapa tuotantoteknologian myötä on mun nähdäkseni aika kosher noissa teoreettisissa malleissa. Olisinks mä oikeassa jos mä veikkaisin että tässä tarkoitetaan sitä, että ”teoriat työttömyyden tasapainotasoista väittävät tasapainotason olevan kysyntätekijöistä riippumaton” (tai ”suhdannetekijöistä” jos on sitä mieltä että suhdannevaihteluissa ei oo merkittävässä määrin kyse tarjontapuolen ilmiöistä)?

    Laurence Ballilla, joka on kirjoittanut joitakin papereita makrotason hystereesistä, on muuten sellainen ajatus, että NAIRU ja hystereesi eivät ole mitenkään keskenään ristiriitaisia (”Hysteresis in Unemployment: Old and New Evidence”, NBER wp. 14818). Et NAIRU sinänsä ois kelpo teoreettinen käsite, mut että ei pidä ajatella, että siinä ei ois polkuriippuvuutta.

    • 2.1

      sanoo

      Tuossa ilmaisussa olisi pitänyt olla tarkempana. Olet oikeassa.

      Tarkoitin NAIRUn vakaudella pääasiassa nimenomaan sen riippumattomuutta kysyntätekijöistä. Eli NAIRU on vakaa kulloisessakin työmarkkinarakenteessa.

      NAIRUn ja luonnollisen työttömyyasteen ensimmäinen kehittäjähän on itse asiassa funktionaalisen rahoituksen doktriinin luonut Abba Lerner. Lerner ja Milton Friedman olivat (omituista kyllä) hyviä ystäviä ja häneltä Friedman aikanaan kopioi luonnollisen työttömyysasteen käsitteen. Lerner käytti käsitteitä ”matala täystyöllisyys” (low full employment) ja ”korkea täystyöllisyys” (high full employment), joista ensimmäisellä hän viittasi sellaiseen työttömyysasteeseen, jonka alittamisen jälkeen inflaatio saattaa alkaa kiihtyä.

      Kuitenkin erona Friedmanin teoretisointiin oli se, että Lernerille nämä pisteet eivät määrittyneet pelkästään (tai edes ensisijaisesti) tarjontatekijöiden pohjalta. Toinen keskeinen ero on siinä, että jälkikeynesiläisessä teoriassa ei ole mitään tasapainotusmekanismeja, jotka takaavat edes matalan täystyöllisyyden toteutumisen.

      Jos NAIRUun yhdistetään nämä kaksi varausta, ollaan mielestäni paljon lähempänä jälkikeynesiläistä teoretisointia kuin perinteistä uusklassista NAIRU-teoriaa. Jos tällaisen teoretisoinnin yhteydessä edelleen haluttaisiin käyttää NAIRUn käsitettä mieluummin kuin matalan täystyöllisyyden käsitettä, niin kyllä se minulle sopii. Mutta minusta silloin ei enää olla perinteisen NAIRU-teorian piirissä. (Silloinhan raha on epäneutraalia pitkälläkin aikavälillä ja kokonaiskysyntä määrittää myös pitkällä aikavälillä työllisyyttä sekä talouskasvua.)


      Lauri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *