Kestävyysvajeen poistava rakenteellinen uudistus

kestavyysJulkisen talouden kestävyysvajeesta huolestuneet poliittiset päätöksentekijät ovat viime viikkojen aikana sitoutuneet entistä voimakkaammin rakenteellisiin uudistuksiin. Suunniteltujen uudistusten tavoitteena on kirittää talouttamme nopeampaan kasvuun, jotta julkisen talouden velanmaksukyky voidaan turvata myös tulevaisuudessa.

Koska kestävyysvajeessa on kysymys nimenomaan valtion velkakestävyydestä, on kummallista, että rakenteellisia uudistuksia pohdittaessa on kiinnitetty huomiota ainoastaan talouskasvuun (ja sen kiihdyttämiseen tarjontapuolen ratkaisuin). Vielä enemmän velkakestävyyteen vaikuttaa nimittäin se, millä korolla valtiot voivat lainata ja millä ehdoilla vanhojen velkojen uudelleenrahoitus on mahdollista.

Euroopan komission ja valtiovarainministeriön kestävyysvajelaskelmissakin suuri merkitys on sillä, mikä on valtion veloistaan maksaman koron ja talouskasvun suhde.  Jos nimellisen BKT:n kasvuprosentti on suurempi kuin nimellinen vuosikorko, julkisen velan suhde BKT:hen voi laskea julkisen talouden alijäämistä huolimatta. Alentamalla valtion veloistaan maksamaa korkotasoa laskennallista kestävyysvajetta voidaan siis supistaa.

Kuinka korkotasoa sitten voitaisiin alentaa? Tällä hetkellä valtioiden velkojen korot määrittyvät yksityisillä velkakirjamarkkinoilla, jotka hinnoittelevat velat valtioiden oletetun maksukyvyn mukaan. Kuten olemme useaan otteeseen blogissamme tuoneet esiin, korkotason määrittäminen voitaisiin kuitenkin siirtää Euroopan keskuspankille, jolla on eurovaluutan liikkeellelaskijana viimekätinen valta päättää kaikista euromääräisistä koroista.

Jos EKP ilmoittaa lainaavansa kaikille euromaille tarvittaessa kahden prosentin korolla, tätä korkeampaa korkoa niiden ei tarvitse veloistaan maksaa. Näin ollen EKP voi periaatteessa asettaa jokaisen euromaan koron tasolle, joka poistaa laskennallisen kestävyysvajeen. Laskennallisen kestävyysvajeen poistamisen lisäksi EKP:n ilmoituksella olisi kuitenkin vieläkin merkittävämpiä seurauksia.

Jos EKP alkaa määritellä valtionvelan korkoja ja suostuu valtioiden viimekätiseksi lainaajaksi, menettää kestävyysvaje merkityksensä myös talouspoliittisena ongelmana. Tällä hetkellähän valtiot pyrkivät alentamaan velkasuhdettaan ja välttämään alijäämiä vakuuttaakseen velkakirjamarkkinat maksukyvystään ja pitääkseen korkonsa alhaalla.  Toisin sanoen valtiorahoituksen periaatteiden muuttamisen jälkeen myös alijäämäisestä taloudenpidosta tulisi kestävää.

Suomessa ja euroalueella tarvitaankin rakenteellista uudistusta, jonka myötä valtion velan korkojen määrittäminen siirtyy pankkijärjestelmän ohjauskoron määrittämisen tavoin keskuspankin tehtäväksi. Tämän jälkeen kasvua ja korkeaa työllisyyttä ylläpitävää talouspolitiikkaa voitaisiin harjoittaa ja hyvinvointipalveluiden tuotannosta voitaisiin huolehtia valtioiden ja keskuspankin tiiviillä yhteistyöllä ilman velkakestävyyttä uhkaavia rahoitusrajoitteita.

Jos suomalaiset poliitikot ovat aidosti huolissaan kestävyysvajeesta, heidän tulisi välittömästi alkaa edistää valtiorahoituksen rakenteiden uudistusta yhdessä muiden EMU-maiden päätöksentekijöiden kanssa sen sijaan, että he suunnittelevat hyvinvointivaltion purkamista ja ihmisten kokeman epävarmuuden lisäämistä kotimaassa. Tähän luulisi olevan runsaasti halukkuutta, sillä lähes kaikki rakenteellisten uudistusten vaatijat kertovat aina esittävänsä leikkaus- ja kiristystoimia siksi, etta hyvinvointivaltio voitaisiin pelastaa.

Valtiorahoituksen periaatteita muuttamalla hyvinvointivaltio voidaan turvata ilman hyvinvointia vähentäviä leikkauksia ja hyvinvointivaltion perusrakenteiden purkamista, mikä on loogisesti ajateltuna ainoa tapa pelastaa hyvinvointivaltio.

Jussi Ahokas

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Aivan! Vielä mielekkäämpää on erota eurosta ja EUsta ja perustaa oma keskuspankki takaisin. Silloin voidaan itse määrätä setelirahoituksestakin.

    Tietenkin vaje tulisi likimain umpeen silläkin, jos peruttaisiin hyvätuloisille annetut verohelpotukset. Vajehan on tahallaan tehty. Miksikähän? Hyvinvointivaltion pelastamiseksi vai purkamiseksi?

  2. 2

    sanoo

    Mauri syyllistyy tyypilliseen rikkaat vastaan köyhät asetelmaan. Suuri ongelma useimmille tässä on se, että he eivät halua, että muiden maiden julkista sektoria rahoitetaan avokätisesti. On niitä jotka vastustavat sitä, koska heidän mielestään kaikkien pitäisi raataa otsa hiessä ja ansaita kolikkonsa. He pelkäävät, että ihmiset veltostuvat ja heidän moraali rapistuu jos he eivät kamppaile urhoollisesti. Toisaalta on niitä, jotka pelottelevat inflaatiolla. Tämä puhuttelee pelokasta puoltamme, joka kokee, että ilman kärsimystä ja ponnistelua hukka perii.

    Vaikuttaa päivänselvältä, että jos euro otetaan hallintaan se vaatii sitä, että myös valtion budjeteista ja verotuksesta pystytään sopimaan yhteisesti ja tasapuolisesti. Koska Euroopan maat eivät ole tähän millään tapaa poliittisesti kypsiä vaikuttaa tosiaan siltä, että paluu omaan valuuttaan tai pienempien valuutta-alueiden muodostaminen on ainoa vaihtoehto Euroopan kurjistumiselle.

    Itse pystyisin kannattamaan liittovaltiota. Ehkä politiikan siirtyminen Brysseliin toisi sinne enemmän huomiota ja kansanvaltaa. Mutta luulen, että aika harva eurooppalainen tätä kannatta, vai?

  3. 3

    Pasi Pulkkinen sanoo

    Tämä blogi on matkansa varrella esitellyt hienosti ratkaisut kriisiin. Itse kuitenkin pelkään liittovaltiota koska mikään maa ei ole missään vaiheessa osoittanut epäitsekkyyttä toimissaan, ei edes Suomi, eikä ymmärrystä mitä toimiva liittovaltio vaatii kulttuurisesti heterogeenisellä alueella. Liittovaltion toiminta vaatii vähintään epäitsekästä aluepolitiikkaa. Ilman aluepolitiikkaa me olemme Euroopan saamelaiset.

  4. 4

    A. Kadlcik sanoo

    Artikkelista: ”Jos suomalaiset poliitikot ovat aidosti huolissaan kestävyysvajeesta, heidän tulisi välittömästi alkaa edistää valtiorahoituksen rakenteiden uudistusta…”

    Näin minäkin ajattelisin sen olevan. Mutta jos asian suhteen ei tehdä mitään tai jos toimet (sikäli kun niitä olisi) ovat negatiivisia (myös ei minkään tekeminen on tässä tapauksessa vaikutukseltaan negatiivinen), eikö se aika selvästi kieli siitä, että poliitikkojen ”huolet” koskevat aivan joitakin muita asioita – vaikkapa oman aseman ja puolueen tilaa? Katastrofaalista on, että Suomesta puuttuu todellinen poliittinen vaihtoehto, josta olette muistaakseni myöskin kirjoittaneet.

    No mutta eipä siinä mitään, uusia vaalilupauksia on helppoa tehdä. Tästähän voisin polkaista oman poliittisen uran käyntiin: lupaan luoda 200 000 uutta työpaikkaa, jos minut valitaan uudeksi despootiksi. (Siis ehkä, kenties tai voi olla ettei ollenkaan…)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *