Keskuspankin konkurssi?

Taloussanomien ansioitunut toimittaja Jan Hurri ruotii tämänpäiväisessä artikkelissaan Irlannin kriisiä ja sen vaikutuksia Euroopan talousyhteisön tulevaisuuteen. Vaikka Hurrin tekstissä on esitetty tälläkin kertaa havaintoja, jotka jäävät keskiverrolta taloustoimittajalta huomaamatta, on mukaan päässyt myös pohdintaa, jonka todellisuuspohja on syytä asettaa kyseenalaiseksi.

Artikkelin toiseksi viimeisessä kappaleessa Hurri pohdiskelee Euroopan keskuspankin tilannetta ja tuo esiin EKP:n suorittamat likviditeettiä talouteen lisänneet toimet. Koska nämä ovat viimeisten kuukausien aikana kasvaneet määrällisesti huomattavasti ja pitäneet sisällään ennen kaikkea vaikeuksissa olevien euromaiden velkakirjaostoja, uskoo Hurri myös keskuspankin ajautuvan kriisin syventyessä selvitystilaan. Tästä voitaisiin Hurrin mukaan selvitä vain suurten maiden, kuten Saksan ja Ranskan suorittamalla keskuspankin pääomitusoperaatiolla.

Tämä pohdiskelu osoittaa, ettei Hurrilla(kaan) ole lopulta selkeää käsitystä siitä, miten Euroopan rahajärjestelmä – tai moderni rahajärjestelmä yleensä – toimii. Keskuspankki on tässä järjestelmässä ainoa instituutio, jolla on mahdollisuus luoda talouteen nettomääräistä rahoitusvarallisuutta, sillä se ei ole vastuussa antamistaan veloista yhdellekään markkinaosapuolelle, siis liikepankeille tai valtioille. Niinpä myös EKP voi luoda eurotalouteen rajattomasti keskuspankkirahaa tyhjästä myöntämällä luottoja liikepankeille tai ostamalla valtioiden velkakirjoja. Näin ollen on täysin mahdotonta, että keskuspankin pääomat voisivat loppua kesken.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *