Kaksi NAIRUa

Picture2Olemme viime aikoina kirjoittaneet aktiivisesti työllisyyspolitiikasta sekä viimeaikaisesta työllisyyspoliittisesta keskustelusta. Olemme kritisoineet kotimaista työllisyyspoliittista keskustelua fakkiutumisesta työvoiman tarjontaan liittyviin seikkoihin. Lisäksi olemme osoittaneet, että tämän jumittumisen taustalla on ajatus niin sanotusta luonnollisesta tai kiihtymätöntä inflaatiotasoa vastaavasta työttömyydestä (NAIRU).

Olemme yrittäneet myös kertoa, että jopa NAIRU-teoriassa vallitsevan työttömyysasteen määrittelee aina kulloinenkin efektiivisen kysynnän taso. Tämä viesti ei kuitenkaan tunnu menevän perille, sillä viime aikoina julkisuudessa on taas toistuvasti esitetty, että taloudessa esiintyy kysyntävajetta ainoastaan tilapäisesti.

Tämä sekaannus tuntuu johtuvan siitä, että NAIRUsta on käytännössä kaksi tulkintaa:

  1. NAIRU voidaan ymmärtää vahvana tasapainopisteenä, mikä tarkoittaa sitä, että työttömyys tasapainottuu aina ennen pitkää NAIRU-pisteeseen.
  2. NAIRU voidaan ymmärtää heikkona tasapainopisteenä, mikä tarkoittaa sitä, että työttömyyttä ei kannata (eikä ehkä pitkällä aikavälillä myöskään voida) alentaa NAIRUa alemmas. Sen sijaan vallitseva työttömyys voi jäädä vaikka kuinka paljon NAIRUa korkeammalle tasolle periaatteessa jopa loputtoman pitkäksi aikaa.

Näistä ensimmäinen on käytännössä ainoastaan klassisen Sayn lain uusi muotoilu. 1800-luvun alussa vaihtokauppataloutta kuvaamaan kehitetyn Sayn lain mukaan tarjonta luo aina oman kysyntänsä, joten kokonaiskysyntä ei voi pitkällä aikavälillä koskaan aiheuttaa ongelmia.

Keynes kuitenkin osoitti jo 1930-luvulla, että Sayn laki pätee ainoastaan, jos kotitaloudet ja yritykset kuluttavat kaikki tulonsa. Jos he hamstraavat edes osan tuloistaan, Sayn laki ei todennäköisesti toteudu, vaan talouteen syntyy kysyntävaje. Tämän vuoksi tarvitaan aktiivista ja jatkuvaa kysynnänsäätelyä.

Sayn lain varaan koko ajattelunsa rakentaneet uusklassiset taloustieteilijät olivat aluksi neuvottomia Keynesin kritiikin kanssa. Melko nopeasti he kuitenkin kehittivät niin sanotut tasapainomekanismit, joiden pohjalta voitiin väittää Sayn lain toteutuvan, vaikka osa tuloista säästettäisiinkin.

Tunnetuimmat tasapainomekanismit ovat niin sanottu korkomekanismi ja varallisuusvaikutus. Korkomekanismilla viitataan ajatukseen, jonka mukaan rahan hamstraamisen lisääntyminen yksityisellä sektorilla alentaa pankkien myöntämien lainojen korkotasoa. Tämä johtuu siitä, että yksityisen sektorin säästäessä entistä suuremman osan tuloistaan, pankkien holveihin jää aiempaa enemmän rahaa. Näin ollen lainoista voidaan periä aiempaa alempaa korkoa. Yritykset ja kotitaloudet taas lisäävät investointejaan, kun rahoitusta on saatavilla aiempaa halvemmalla. Varallisuusvaikutuksella taas tarkoitetaan näkemystä, jonka mukaan talouden ajautuminen deflaatiokierteeseen on vain tilapäinen ongelma, koska deflaatio tarkoittaa rahan ostovoiman kasvua.

Molemmat tasapainomekanismit ovat täysin todellisuudesta irrallaan. Rahan tarjonnan ollessa endogeenista ei korkotasolla ja yksityisen sektorin säästämishalukkuudella yksinkertaisesti voi olla mitään tekemistä keskenään. Yksityisten pankkien lainoista perimä korkotaso on ainoastaan ohjauskoron ja pankkien perimän voittomarginaalin summa. Varallisuusvaikutus ei ole yhtään uskottavampi tasapainomekanismi, koska deflaatio vaikeuttaa veloista selviytymistä, vaikka se jossain määrin lisäisikin ”rahan ostovoimaa”. Nykyaikaisessa talousjärjestelmässä jossa kaikki raha syntyy velanoton seurauksena, ei varallisuusvaikutus voi pelastaa taloutta deflaation aiheuttamalta lamalta.

Näin ollen NAIRU ei yksinkertaisesti voi olla vahva tasapainopiste. NAIRU on siis väistämättä ainoastaan heikko tasapainopiste. Niinpä NAIRUn alentaminen esimerkiksi työvoiman tarjontaa lisäävillä reformeilla ei alenna lainkaan todellista työttömyysastetta – ei lyhyellä, keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä. Sen sijaan NAIRUn alentamisen voidaan katsoa luovan lisää tilaa aktiiviselle kysynnänsäätelylle, sillä nyt työttömyyttä on mahdollista laskea aiempaa alemmalle tasolle ilman pelkoa inflaation kiihtymisestä. On kuitenkin täysin virheellistä väittää, että NAIRUn alentaminen johtaisi työttömyyden vähentymiseen. Se johtaa ainoastaan siihen, että työttömyysastetta on mahdollista alentaa ilman inflaation kiihtymistä aiempaa alemmalle tasolle. Vallitseva työttömyysaste samoin kuin vallitseva talouskasvunkin taso riippuvat sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä kokonaiskysynnästä.

NAIRU on jo lähtökohtaisesti epäonnistunut käsite, koska se jättää huomiotta muun muassa sen, että lyhyen aikavälin kasvulla ja työttömyydellä on aina huomattavaa vaikutusta pitkän aikavälin kasvuun ja työttömyyteen (niin sanottu hystereesivaikutus). Toisaalta on kuitenkin totta, että monissa työmarkkinajärjestelmissä työttömyysasteen alentuminen saattaa lisätä työntekijöiden palkankorotusvaatimuksia. Näin ollen myös jälkikeynesiläiset hyväksyvät ajatuksen, jonka mukaan liiallisilta palkankorotusvaatimuksilta on vältyttävä työttömyysasteen alentuessa.

Sen sijaan jälkikeynesiläiset – ja muut totuutta arvostavat ihmiset – eivät voi hyväksyä väitettä, jonka mukaan talous palautuisi automaattisesti täystyöllisyystasolle. Tarjonta ei luo omaa kysyntäänsä.

Lauri Holappa

Kommentit
  1. 2

    Jarkko sanoo

    Jos nykyinen efektiivinen kysyntä pysyisi samana maailman loppuun asti ja nykyisen efektiivisen kysynnän oloissa rakenteellinen työttömyys olisi pienempi kuin nykyään, miksi pitkän aikavälin työttömyysaste ei pienenisi?

    Esimerkiksi ruotsissa rakenteellinen työttömyys on paljon pienempi kuin Suomessa – ihmisiä on suhteessa enemmän töissä työn kysynnän ja tarjonnan kohdatessa paremmin – vaikka kokonaiskysyntä on likimain samalla tasolla. Miksi tämä ei olisi hyvä asia?

    En millään pysty ymmärtämään, miksi efektiviisen kysynnän säätelyn lisäksi ei olisi lähtökohtaisesti hyvä asia myös pyrkiä vähentämään rakenteellista työttömyyttä (NAIRU-tasoa)? Yhtälailla ne ”rakenteellisesti työttömät” ovat ”hystereesiuhkan” alla kuin ”kysyntävajetyöttömät” – vai?

    • 2.1

      sanoo

      Jos nykyinen efektiivinen kysyntä pysyisi samana maailman loppuun asti ja nykyisen efektiivisen kysynnän oloissa rakenteellinen työttömyys olisi pienempi kuin nykyään, miksi pitkän aikavälin työttömyysaste ei pienenisi?

      Koska pitkälläkin aikavälillä efektiivinen kysyntä määrittelee talouden työttömyystason. Rakenteellisen työttömyyden määrä ja luonnollinen työttömyysastehan tulevat ilmi vasta siinä pisteessä, kun kokonaiskysynnän lisääntyminen ei enää johda työttömyyden vähenemiseen, vaan kaikki lisäkysyntä menee hintoihin aiheuttaen inflaatiota. Jos tätä tasoa ei koskaan saavuteta, jää työttömyysaste pysyvästi NAIRU-tason yläpuolelle. Se, että uuskeynesiläisessä teoriassa NAIRU-taso saavutetaan, seuraa siitä, että talouden tasapainomekanismit (esim. lainattavat varat) takaavat riittävän kysynnän synnyn ja Sayn laki toteutuu. Jälkikeynesiläisinä emme ole todellakaan vakuuttuneita tällaisesta automatiikasta.

      Esimerkiksi ruotsissa rakenteellinen työttömyys on paljon pienempi kuin Suomessa – ihmisiä on suhteessa enemmän töissä työn kysynnän ja tarjonnan kohdatessa paremmin – vaikka kokonaiskysyntä on likimain samalla tasolla. Miksi tämä ei olisi hyvä asia?

      Ruotsissa työllisyysaste on korkeampi kuin Suomessa, mikä johtuu käytännössä osa-aikatyön suuremmasta määrästä erityisesti lähellä eläkeikää olevissa väestöryhmissä mutta myös muissa. On tietysti parempi, että ihmiset ovat osa-aikatyössä kuin työttöminä, mutta tällä tavalla talouden yhteenlaskettua työllisyyspotentiaalia ei kuitenkaan saada yhtään enempää käyttöön kuin esimerkiksi Suomessa. Ruotsin työttömyysaste on itse asiassa samalla tasolla tai hieman korkeammallakin kuin Suomen, vaikka työllisyysaste korkeampi onkin.

      En millään pysty ymmärtämään, miksi efektiviisen kysynnän säätelyn lisäksi ei olisi lähtökohtaisesti hyvä asia myös pyrkiä vähentämään rakenteellista työttömyyttä (NAIRU-tasoa)? Yhtälailla ne ”rakenteellisesti työttömät” ovat ”hystereesiuhkan” alla kuin ”kysyntävajetyöttömät” – vai?

      Totta kai kysynnänsäätelyn lisäksi tulee huolehtia toimenpiteistä, joilla inflaatiota hillitään täystyöllisyyden lähestyessä. Pointtimme on se, että ilman kysynnänsäätelyä NAIRU-tasoa ei koskaan saavuteta.

      Jussi

      • 2.1.1

        Jarkko sanoo

        Kiitoksia vastauksesta.

        Rakenteellisen työttömyyden määrä ja luonnollinen työttömyysastehan tulevat ilmi vasta siinä pisteessä, kun kokonaiskysynnän lisääntyminen ei enää johda työttömyyden vähenemiseen, vaan kaikki lisäkysyntä menee hintoihin aiheuttaen inflaatiota.

        Siitäkin huolimatta erillistä rakenteellista työttömyyttä on olemassa täysin kokonaiskysynnästä riippumatta: tuloloukut, joustamattomat työmarkkinat ja niin edelleen. Miksi NAIRU-taso pitäisi saavuttaa ennen kuin aletaan vaikka kohdistamaan työvoiman kysyntää ja tarjontaa toisiaan vastaaviksi? En jotenkin pysty ymmärtämään, miksei täysin kokonaiskysyntäolosuhteista riippumatta olisi lähtökohtaisesti hyvä saada työvoiman kysyntä ja tarjonta lähemmäs toisiaan – vaikkapa sitten osa-aikatyön ja pienituloisten paremman tulotason tukemisen, kannustinloukkujen poistamisen ja henkilöä kohti tehtyjen työtuntien vähentämisen kautta.

        • 2.1.1.1

          sanoo

          En jotenkin pysty ymmärtämään, miksei täysin kokonaiskysyntäolosuhteista riippumatta olisi lähtökohtaisesti hyvä saada työvoiman kysyntä ja tarjonta lähemmäs toisiaan – vaikkapa sitten osa-aikatyön ja pienituloisten paremman tulotason tukemisen, kannustinloukkujen poistamisen ja henkilöä kohti tehtyjen työtuntien vähentämisen kautta.

          Tietysti näinkin voidaan toimia (ja onkin toimittu myös Suomessa), mutta silloin tavoitteena ei ole talouden tuotantopotentiaalin täysimääräinen hyödyntäminen eikä työttömyydeen ”poistaminen” ihmisten elämään epävarmuutta tuottavana ilmiönä. Puhutaan siis kahdesta täysin erilaisesta politiikkamallista, joista jatkuvaan kysynnänsäätelyyn perustuva täystyöllisyyspolitiikka on jälkikeynesiläinen vaihtoehto ja työmarkkinoiden justeeraamiseen perustuva työvoimapolitiikka uusklassinen/uuskeynesiläinen vaihtoehto.

          Jussi

  2. 3

    Jarkko sanoo

    Kiitos selvennyksestä. Kysyisin vielä, että

    1) Jos jälkikeinesiläisten joukosta löytyy yksi standardimalli, jolla saada nykyisin ”rakenteellisesti työttömät” tai ”tuloloukuissa olevat” töihin täystyöllisyystilanteessa, puhutaan ilmeisesti erilaisista ”employer of the last resort” -ratkaisuista? Valtio siis palkkaisi ihmisiä töihin alle markkinahinnan? Onko tästä jotain suositeltavaa englanninkielistä artikkelia tai blogipostausta?

    2) Onko olemassa jotain tapaa yhdistää mainittua kahta politiikkamallia? Miten uusklassinen perustulo toimisi jälkikeynesiläisessä kysynnänsäätelykontekstissa? Blogipostaus tästä olisi hieno juttu!

    • 3.1

      sanoo

      Valtio siis palkkaisi ihmisiä töihin alle markkinahinnan? Onko tästä jotain suositeltavaa englanninkielistä artikkelia tai blogipostausta?

      Ehkä ELR pitäisi ajatella pikemminkin niin, että valtio palkkaa ihmisiä töihin yhteiskunnallisella minimipalkalla (ELR-palkka).
      Tämä Pavlina Tchernevan artikkeli on hyvä tiivistys aiheesta.

      Onko olemassa jotain tapaa yhdistää mainittua kahta politiikkamallia? Miten uusklassinen perustulo toimisi jälkikeynesiläisessä kysynnänsäätelykontekstissa? Blogipostaus tästä olisi hieno juttu!

      Katsotaan, mitä voidaan tehdä.

      Jussi

      • 3.1.1

        Kimmo sanoo

        Tuohon ELR-palkkaan ja projektiin…

        Argentiinassa oli koulutstaso varsin kehno, varsinkin naisilla ja ohjelman kautta he saivat kouluttaa itsensä ammaattiin. Varsin monet yhteisöprojekteista olivat samankaltaisia, kuin meidän sossutätiemme proggikset. En näkisi, että tällainen kehittyvien maiden elr-projektia tällaisena kannattaisi lähteä rahtaamaan Suomeen, sillä meillä on jo melkein kaikki nämä olemassa, eikä niitä voi tehdä minimipalkalla astumatta työntekijäjärjestöjen varpaille.

        Haluaisinkin kuulla, että mitä yhteisöprojekteja te olette ajatelleet toteuttaa Suomessa tällä minimipalkalla, joka varmastikin olisi Suomen nykyinen minimipalkka, jonka suurutta en tiedä ja voisitte sen myös minulle kertoa.

        Suomi tarvitsee tällä hetkellä mm. asfalttiteiden uusimista, uusia kouluja homekoulujen tilalle, sossutätejä, koska sossutädeillä on ilmeisesti stressiä… Tietysti voisimme muuttaa joitain vapaaehtoistöitä palkallisiksi, mutta en siltikään tiedä, että miten saisimme kaikki halukkaat työllistettyä edes jotenkin järkevästi, ilman että pidemmä esim. lomia taija lyhennämme työpäivää. Nämä kaikki myös vaativat oman keskuspankin, joka käy esille myös Levy Instituutin raportista.

        Nämä yllämainitsemani projektit olisivat varmasti kaikki joitain muita kuin minimipalkkaprojekteja, jolloin ne kilpailutettaisiin yksityisillä eivätkä varmastikaan työllistäisi kaikkia työttömiä, vaan kaikista kyvykkäimmät tai parhaat suhteet omaavat. Kysymykseni kuulukin, että mitä nämä loput työttömät sitten tekisivät, jotka vielä haluavat tehdä työtä, mutta sitä ei ole heille tarjottu? Työllä olisi kuitenkin järkevää olla jokin järkevä funktio, eikä tehdä vain työtä työn takia, vaikka Siilinjärven oma Brysselin Bobrikov toista väittääkin ja luulee investointeja syntyvän ilman, että kukaan lisää kysyntää uskoo kysynnän lisääntyvän.

        (Tuon työtä työn takia on vähän huono termi, mutta tarkoitan työtä, jossa A kaivaa kuopan, jonka B täyttää, eikä tällä koko operaatiolla ole edes mitään koulutuksellista funktiota.)

        Suomessa on isojen poikien juttujen mukaan joskus 70-luvulla(?) toteutettu täystyöllisyyspolitiikka, jossa kunnan tuli tarjota työtä 6 kuukautta työttömänä olleelle. Onko teillä tästä proggiksesta jotain tietoa?

      • 3.1.2

        sanoo

        Hei Kimmo,

        emme ole ajatelleet toistaiseksi toteuttaa minkäänlaisia yhteisöprojekteja Suomessa. Emme pidä ELR-ohjelmaa välttämättä ensisijaisena talouden vakauttamisen ja täystyöllisyyden saavuttamisen keinona. Yhdysvaltalaisessa jälkikeynesiläisessä ajattelussa ELR-ohjelmat on nostettu huomattavasti suurempaan rooliin kuin mitä tämän blogin kirjoittajien jälkikeynesiläisessä ajattelussa. Kysymyksesi ovat kiinnostavia ja niitä onkin syytä pohtia tarkkaan tulevaisuudessa, jos ELR-ohjelmia halutaan alkaa Suomeen rakentamaan.

        En ole varma, onko yhteiskuntamme jo nyt niin valmis, ettei mitään mielekästä ja hyödyllistä työtä voitaisi keksiä kaikille meistä. Ilmastonmuutoksen torjuminen ja energiavallankumous nyt tulee ensimmäisenä mieleen, kun uusia investointikohteita alkaa miettiä. Mutta eipä sitä työtä tarvitse väkisin ihmisille keksiä, jos kaikki tarvittava on jo tehty. Sitten on vain pidettävä huoli, että työn hedelmät jakautuvat riittävässä määrin tasan.

        Jussi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *