John Maynard Keynes, pitkä aikaväli ja taloudellinen ongelma

keynesYksi finanssikriisiä seuranneen talousteoreettisen ja talouspoliittisen keskustelun oudoimmista käänteistä tapahtui reilu viikko sitten, kun kuuluisa Harvardin yliopiston professori ja historioitsija Niall Ferguson kertoi näkemyksiään John Maynard Keynesin talousajattelusta rahoitusalan konferenssissa Kaliforniassa. Esityksessään jo aiemminkin talouskuria ja julkisen velkaantumisen katkaisua propagoinut Ferguson väitti, ettei Keynes välittänyt velkaantumisesta ja sen seurauksista siksi, että tätä kiinnosti ainoastaan nykyhetken tapahtumat. Tämä puolestaan oli Fergusonin mukaan seurausta Keynesin seksuaalisesta suuntautumisesta.

Fergusonin surkea argumentointi ja ennen kaikkea seksuaalisuuteen viittaaminen sai aikaan valtaisan vastakirjoitusten aallon, joiden seurauksena Fergusonin uskottavuus yhteiskunnallisena keskustelijana on saanut ansaitun kolauksen. Osa kirjoituksista on keskittynyt Keynesin henkilöhistoriaan ja kirjoittajat ovat pyrkineet osoittamaan Fergusonin väitteet Keynesin seksuaalisuudesta paikkaansa pitämättömiksi. Toiset kirjoittajat ovat puolestaan keskittyneet ruotimaan Fergusonin motiiveja sekä kuvaamaan laajemmin diskurssia, jossa Keynesin talousajattelua pyritään selittämään tämän henkilöhistorian ja ennen kaikkea seksuaalisuuden kautta.

Menemättä syvemmälle mukaan näihin jatkokeskusteluihin, on syytä palata vielä siihen yleisesti tunnettuun Keynes lainaukseen, josta koko rumba tälläkin kertaa lähti liikkeelle. Kuten Ferguson itsekin toteaa, päätyi hän tekoonsa sen vuoksi, että häntä oli pyydetty kommentoimaan Keynesin sitaattia ”pitkällä aikavälillä olemme kaikki kuolleita”. Kuten Ferguson, myös monet muut ovat pitäneet tätä Keynesin lausahdusta osoituksena siitä, ettei Keynes ollut kiinnostunut pitkästä aikavälistä ja että hänen talousteoriansa oli ainoastaan lyhyen aikavälin taloudellisiin ongelmiin suunnattu ”erityisteoria”. Tämän vuoksi Keynesin esittämän talouspolitiikan harjoittaminen pitkällä aikavälillä on tuhoon tuomittua, sillä lopulta julkisen sektorin ylivelkaantuminen alkaa hidastaa talouskasvua ja mahdollisesti romahduttaa koko talousjärjestelmän.

Kuten kaikki rahatalouden peruslogiikan tuntevat ymmärtävät, kyseisessä näkemyksessä ei ole mitään järkeä. Suurellekin yleisölle asian pitäisi olla selvä Reinhart & Rogoff -tapauksen myötä. Luonnollisesti myös velkarahajärjestelmän toiminnan ymmärtänyt Keynes näki tämän ja pyrki aktiivisesti edistämään sellaista talousajattelua, jolla talouden tasapainohakuisuuteen nojannut klassinen talousteoria sekä siitä johdettu ”julkisen velan pelkoon” ja budjettitasapainon vaatimukseen fiksoitunut talouspolitiikka voitaisiin korvata. Kuuluisaksi muodostunut viittaus pitkään aikaväliin liittyikin suoraan klassisen teorian kritiikkiin. Kokonaisuudessaan lainaus kuuluu näin:

Now “in the long run” this is probably true … But this long run is a misleading guide to current affairs. In the long run we are all dead. Economists set themselves too easy, too useless a task if in tempestuous seasons they can only tell us that when the storm is long past the ocean is flat again. – Keynes (1924), Tract on Monetary Reform.

Lainauksessa Keynes siis kritisoi suoraan klassisten taloustieteilijöiden tapaa vedota analyyttiseen (ei historialliseen) pitkään aikaväliin analysoidessaan taloutta ja antaessaan politiikkasuosituksia päätöksentekijöille. Keskeistä on vielä huomata, että kyseinen sitaatti on vuonna 1924 julkaistusta teoksesta Tract on Monetary Reform, jossa Keynesin esittämät näkemykset rahataloudesta olivat valovuoden päässä Keynesin näkemyksistä 1930-luvun lopulla. Vaikka Keynes kyseisessä lainauksessa haastoikin klassisia taloustieteilijöitä, edusti hän itsekin tuohon aikaan edelleen marshallilaista perinnettä, jossa rahan merkitystä talouden keskeisenä instituutiona ei tunnustettu.

Kyseisestä lainauksesta ei siis voi rehellisesti muodostaa minkäänlaista kantaa siitä, oliko Keynes kiinnostunut pitkän aikavälin kehityksestä vai ei. Keynesin vuonna 1930 kirjoittaman esseen Economic Possibilities for our Grandchildren perusteella tämän kannan muodostaminen on huomattavasti helpompaa. Esseessä Keynes irtautuu Suuren laman syiden pohtimisesta ja talouden elvyttämisen kysymyksestä suunnaten katseensa tulevan vuosisadan taloudelliseen kehitykseen. Häntä siis selvästi kiinnostaa, millaiselta maailma näyttää seuraavien sukupolvien elinaikana.

Keynesin mukaan tilanne on huomattavasti parempi kuin miltä 1930-luvun alussa näyttää. Vaikka taloustilanne on heikko ja työttömyys korkealla, Keynes uskoo ihmiskunnan pystyvän ratkaisemaan vallitsevan ”taloudellisen ongelman”. Tällä Keynes tarkoittaa tilannetta, jossa talouden resursseja ei saada käyttöön täysimääräisesti ja jossa ilmenee niin kutsuttua teknologista työttömyyttä. Siis työttömyyttä, joka on seurausta kyvyttömyydestämme taloutta hallitsemalla ottaa käyttöön kaikki se työvoima, joka tarvitsemiemme ja haluamiemme asioiden tuottamiseksi ja toimeenpanemiseksi tarvittaisiin. Keynes on siis kaikkea muuta kuin pessimistinen pitkän aikavälin kehityksen suhteen ja ajattelee kiistatta myös tulevia sukupolvia.

Keynes käyttikin 1930-luvulta kuolemaansa kaiken tarmonsa ”taloudellisen ongelman” ratkaisemiseen. Tuotannon rahateorian kehittäminen, jonka Keynes aloitti 1930-luvun alussa Treatise of Money -teoksen julkaisun jälkeen, johti lopulta Yleisen teoriaan ja globaalin talouspolitiikan murrokseen toisen maailmansodan jälkeen. Seurauksena olikin usean vuosikymmenen nopean kasvun kausi, jolloin työttömyys pysyi länsimaissa erittäin matalalla ja elintaso nousi huimasti. Hetken näytti todellakin siltä, että Keynesin ennustus ”taloudellisen ongelman” ratkaisusta osui oikeaan.

1970-luvun jälkeen taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys on kuitenkin kulkenut eri suuntaan ja ”taloudellinen ongelma” on jälleen palannut riesaksemme. Kaikki on tapahtunut luonnollisesti samaan aikaan, kun Keynesin hahmottelemasta kansainvälisestä ja kansallisesta talouspolitiikasta sekä niiden harjoittamisen edellyttämästä institutionaalisesta järjestyksestä on luovuttu. Yleensä juuri ne tahot, jotka ovat syyttäneet Keynesiä tulevien sukupolvien unohtamisesta, ovat olleet edistämässä talousjärjestelmämme muutosta ja nykyisin harjoitettavaa kurjistavaa talouspolitiikkaa.

Kuinka tekopyhiä ovatkaan Fergusonin ja hänen hengenheimolaistensa puheet tulevista sukupolvista välittämisestä. Kun katsotaan eteläisen Euroopan nuorison nykyistä ahdinkoa ja kuvitellaan sen jatkuvan tästä vuosikausia, näemme kuinka paljon nämä ihmiset todella ajattelevat lapsiaan ja lastenlapsiaan.

Jussi Ahokas

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *