Helikopterielvytys on finanssipolitiikkaa

Bell_47-helidrop

Kuva: Wikimedia Commons (Public Domain)

Financial Timesin kolumnisti Martin Wolf arvioi tällä viikolla, että vauhdittaakseen aneemista talouskasvua keskuspankkiirien on ryhdyttävä entistä radikaalimpiin toimenpiteisiin. Kun hallitukset keskellä kysyntälamaa kieltäytyvät finanssipoliittisesta elvytyksestä, on keskuspankkien saatava oikeus niin sanottuun helikopteripudotuselvytykseen (helicopter drops), jota kutsutaan nykyisin myös ihmisille suuntautuvaksi määrälliseksi helpottamiseksi tai elvyttäväksi kansalaisosingonksi (QE for People).

Kun Wolfin ehdotus noteerattiin suomalaisessa mediassa, Suomen Pankilta saatiin nopeasti lausunto, jonka mukaan tällainen toimintamalli ei ole vakavasti otettava. Helikopterielvytys ei ole euroalueella mahdollista, koska keskuspankilla ei ole siihen mandaattia. Tämä pitääkin paikkaansa tällä hetkellä, mutta Wolfin esityksessä esitettiinkin tällaisen mandaatin antamista keskuspankeille.

Vaikka helikopterielvytys kuulostaa radikaalilta toimenpiteeltä, käytännössä se ei edes ole sitä. Lopulta se eroaa varsin vähän nykytilanteesta, jossa keskuspankki ostaa taseeseensa QE-ohjelmassa valtioiden velkakirjoja ja samalla valtiontaloudet ovat alijäämäisiä. Tällöin yksityiselle sektorille kertyy nettorahavarallisuutta ja samaan aikaan keskuspankin taseeseen saataviksi julkisia velkoja.

Helikopteripudotuksessa valtion alijäämän kasvamisen sijaan kasvaisi keskuspankin alijäämä (tai sen oma pääoma pienenisi), kun keskuspankki loisi rahaa ensin tyhjästä ja siirtäisi nettorahavarallisuutta sitten esimerkiksi kotitalouksille. Toisin sanoen keskuspankki vain korvaisi valtion finanssipoliittisena toimijana ja keskuspankin selvitystilillä valtion velkakirja korvautuisi keskuspankin liikkeelle laskemalla velkakirjalla.

Nykytilanteessa valtio siis velkaantuu keskuspankille ja helikopterielvytyksessä keskuspankki velkaantuisi itselleen. Molemmissa tapauksissa julkinen taho kantaa yksityisen nettovarallisuuden lisääntymisestä syntyneen velan.

Globaali kysyntälama voidaan selättää vain riittävän ekspansiivisella finanssipolitiikalla. On lopulta aivan sama, ryhtyvätkö siihen valtiot vai keskuspankit. Tämänhetkisessä poliittisessa ilmastossa kummankaan ei anneta toimia, mutta kuten Wolf ounastelee, tilanne voi muuttua, kun asiat menevät riittävän huonosti pitkään.

Jussi Ahokas

Kommentit
  1. 1

    TH sanoo

    Terve.

    Helikopteriraha on kyllä todella mielenkiintoinen vaihtoehto, tosin henkilökohtaisesti katsoisin että tuo raha olisi kohdennettava esimerkiksi energiankulutusta vähentäviin hankkeisiin.

    Mitä mieltä olette siitä miten tämä vaikuttaisi koko rahajärjestelmän uskottavuuteen?
    Tulee ainakin itselle mieleen, että jos tämä toteutettaisiin tosiaan niin, että jokaisen ihmisen pankkitilille jaetaan rahaa, niin se saattaisi romahduttaa koko systeemin uskottavuuden. Myös siis euroalueen ulkopuolelta katsottuna, kärjistetysti tilanne voisi näyttää ulkoapäin katsottuna siltä, että EKP jakaa ihmisille rahaa tyhjästä, jotta he voivat ostaa itselleen vaikka uuden Iphonen.

  2. 2

    sanoo

    Toki Suomen Pankki kommentoi näin. Siitä huolimatta, että mandaatti venyisi oikein mainiosti helikopteriin:

    Legal helicopter drops in the Eurozone
    Helicopter drops in the Eurozone may be a legal obligation of the European Central Bank (ECB).
    http://www.philosophyofmoney.net/legal-helicopter-drops-in-the-eurozone/

    On aikoihin eletty, kun Suomen Pankilta tai Erkki Liikaselta aletaan rahapoliittisia neuvoja kuunnella. Ilkeästi sanottu, mutta totta.

  3. 3

    sanoo

    Arvostan sitä kuinka Ahokas ja Holappa osaavat yksinkertaisella, selkokielisellä tavalla valottaa usein monimutkaiselta kuulostavia aiheita. Hyvin usein tämä on merkki heidän kovasta asiantuntemuksestaan. Mutta tässä nimenomaisessa kirjoituksessa näen Ahokkaan vajoavan melko populistiselle keskustelun tasolle, teoreettisten perustelujen kustannuksella. Tätäkään en tosin pidä erityisen suurena syntinä, sillä keneltäkään ei näytä löytyvän kovin vahvoja teoreettisia perusteluja ”helikopterirahalle” — ja tämä koskee myös FT:n Martin Wolfia.

    ”Helikopterirahasta” on tullut viime kuukausina todellinen ”buzzword”, ja se tarkoittaa valitettavasti aina sitä että eri ihmisille se tarkoittaa eri asioita. Käsite muuttaa muotoaan jatkuvasti. Wolf viittaa kirjoituksessaan Adair Turneriin jonka ajatuksiin olen perehtynyt hyvinkin paljon, ja hänelle ”helikopterirahan” (johon hän tosin viittaa termillä ”Overt Monetary Finance” — OMF) todellinen pointti on nimenomaan siinä että valtio laskee liikkeelle saatavia (”velkakirjoja”/”rahaa”) joiden takaa ei löydy aitoja vastattavia (”velkaa”), toisin kuin löytyy valtion liikkeelle laskemien velkakirjojen takaa normaalitilanteessa (myöhempi verovelka). Tässä ajattelussa vaikuttaa implisiittisesti taustalla ”rahan kvantiteettiteoria”, eli ajatuksena on että rahamäärän lisääminen ilman siihen liittyviä vastattavia (liability) johtaa väkisinkin korkeampaan inflaatioon, minkä taas moni näkee tavoiteltavaksi tässä tilanteessa jossa välittömin uhkamme näyttäisi olevan jonkinlainen velkadeflaatiokierre.

    (Oletan alla Ahokkaan tavoin että sääntöjä voidaan aina demokratiassa muuttaa, eli en ota tässä teoreettisessa tarkastelussani kantaa lainsäädännöllisiin esteisiin.)

    Jaetaan näitä Turnerin ehdotuksen mukaisia ”feikkivelkakirjoja” (ks. jatkoselitys alla) sitten ihmisille ilman vastinetta tai vaikka työvastinetta vastaan (valtio luo esim. infraprojektien kautta työpaikkoja), niin sillä ei ole itse idean kannalta erityisen suurta merkitystä. Kuten ei ole silläkään miten tämä kikkailu lopulta näkyy keskuspankin taseessa. Turnerin ehdotuksen mukaisesti keskuspankki voisi ostaa valtiolta nollakorkoisia, juoksuajaltaan määrittelemättömiä velkakirjoja (”perpetual bond”) jollaisia tuskin kukaan yksityinen sijoittaja koskaan suostuisi ostamaan. Periaatteessa sama lopputulos saavutettaisiin jos valtiovarainministeriö (Treasury) möisi keskuspankille esimerkiksi platinakolikon tai vaikkapa läjän häränpaskaa (oikeasti!) jonka hinnaksi sovittaisiin, sanotaan, biljoona dollaria/euroa — ja jotka keskuspankki sitoutuisi olemaan koskaan myymättä markkinoilla (koska niin kolikko kuin paskaläjäkin teoriassa kuvastaisivat edelleen valtion yhteisön kontolle asettamia vastattavia, joita yleensä tarkastellaan verovelkana). Tämän kaupan — oli kaupan kohde sitten feikkibondi, kolikko tai kasa paskaa — seurauksena keskuspankin taseen vasemmalle puolelle kirjattaisiin (kirjanpidon tilien kautta toki) kaupan kohde kauppahintaan arvostettuna ja oikealle puolelle tasetta, Treasuryn tilille, kirjattaisiin sama kauppahinta. Jälkimmäinen kirjaus mahdollistaisi valtion menojen kasvattamisen, ja noita menoja vastaan löytyisi kyllä teoriassa vastattavia keskuspankin taseen vasemmalta puolelta mutta viranomaiset olisivat nimenomaan eksplisiittisesti sanoneet että unohtakaa nuo, ne eivät ole aitoja vastattavia koska niitä ei kukaan tule koskaan maksamaan.

    Koska kyseessä on puhdas kirjanpitokikkailu, niin saman lopputuloksen voisi saavuttaa varmasti Ahokkaan ehdottamalla tavalla jossa kirjaukset koskisivat nähdäkseni vain keskuspankin taseen oikeaa puolta (pääoma painuisi luultavasti negatiiviseksi). Ja kuten TH yllä ounastelee, niin kaiken tämän seurauksena mitä todennäköisimmin rahajärjestelmän uskottavuus kärsisi. Jos ei kärsisi, niin monien ”helikopterirahan” kannattajien tavoite, korkeampi inflaatio, jäisi saavuttamatta. (Useimmat kannattajat, kuten Turner ja tietääkseni myös Ray Dalio, nimenomaan painottavat sitä että tämä taktiikka olisi tarkoituksella holtiton, edesvastuuton –vaikka vain vähäsen — sillä se juuri johtaa korkeampaan kulutukseen ja inflaatioon.)

    Mielestäni on harhaanjohtavaa puhua tässä yhteydessä QE:sta (”QE4people”, jne). Ei tällä ole paljoakaan tekemistä QE:n kanssa. QE:ssa on kyse siitä että keskuspankki ottaa yksityiseltä taholta yhden velkakirjan ja antaa sen vastineeksi toisenlaisia velkakirjoja. Alkuperäisen velkakirjan — joka säilyy merkkinä aidoista vastattavista — ja keskuspankin liikkeelle laskeman velkakirjan välillä on edelleen (epäsuora) linkki (ks. tämä yksinkertainen selitys: https://drive.google.com/open?id=0B1iEL0TpgRtkblFBUXBJODVUYmM). Kukaan ei saa mitään ilman vastinetta, eikä saatavien kokonaismäärä taloudessa lisäänny. Jos QE:n näkee jonkinlaisena rahan jakamisena pankeille ja sijoittajille, niin silloin myös jokainen liikepankin suorittama velkakirjan osto yksityiseltä (ei-pankki-)sijoittajalta on rahan jakamista sijoittajille.

    Jotta aiheesta olisi mielekästä keskustella, olisi hyvä kuulla mitä ”helikopteriraha” Ahokkaalle tarkoittaa. Kenties jonkinlaista teknistä, hyvin perusteltua insinöörisuoritusta jollaista ei pitäisi edes nähdä edesvastuuttomana, eikä sen tulisi rationaalisesti ajatellen heikentää rahajärjestelmän uskottavuutta?

    • 3.1

      sanoo

      Täytyy korjata sen verran, että Dalio painottaa ettei hän suosittele helikopterirahaa (ei ole siis ilmoittautunut sen kannattajaksi, kuten yllä virheellisesti viittasin), vaan näkee sen vain kuuluvan niihin vaihtoehtoihin joita hän odottaa keskuspankkien joutuvan vakavasti harkitsemaan jatkossa (eli hänen näkemyksensä nykytilanteesta on hyvinkin pessimistinen). Dalion tavoin minäkin odotan jotakin tällaista, mutta yritän samalla valottaa niin itselleni kuin muillekin että mistä ”helikopterirahassa” lopulta on kyse. Se on erittäin vaarallinen ehdotus. Toki Turnerkin on sen vaarallisuutta painottanut, ja siksi hän ei koskaan päästäisi poliitikkoja siitä päättämään, vaan jättäisi siihen liittyvät päätökset keskuspankin ”teknokraateille”.

    • 3.2

      rahajatalous sanoo

      Hyvä Antti,

      tarkoitan helikopteripudotuksella toimenpidettä, jossa yksityisen sektorin nettorahavarallisuutta kasvatetaan. Valtion alijäämäinen kulutus (finanssipolitiikka) tarkoittaa samaa asiaa. Siten helikopteripudotus on finanssipolitiikkaa. Se oli tämän kirjoituksen opetus.

      Toinen pointti oli se, että jos halutaan harrastaa julkisen sektorin alijäämäistä kulutusta, täytyy olla jokin toimija, joka kerryttää negatiivista nettorahavarallisuutta. Normaalisti tällainen toimija on valtio, mutta koska valtion alijäämiin on alettu suhtautua suurin varauksin, on keskusteluun noussut ajatus: annetaan keskuspankin kerryttää alijäämiä valtion puolesta.

      Tämä on mahdollista siten, että keskuspankki alkaa maksaa korkotuottonsa valtion sijasta suoraan yksityisille toimijoille ja oman pääoman loppuun kulumisen jälkeen alkaa kerryttää alijäämiä. Silloin yksityisen sektorin nettorahavarallisuutta voidaan lisätä siten, että valtio ei käytännössä velkaannu lainkaan. Näin esimerkiksi euroalueen julkisen talouden säännöt voitaisiin kiertää (poliittinen realistisuus?).

      Kaikki tämä on tietysti täysin turhaa kikkailua, jos valtion alijäämien vain annettaisiin jälleen kasvaa riittävästi kokonaiskysynnän ja efektiivisen kysynnän elvyttämiseksi. Silloin ei tarvitsisi ottaa kantaa siihen, onko negatiivisella taseella operoiva keskuspankki hyväksyttävä instituutio eikä miettiä sitä, mitenköhän kansalaiset muuttavat käyttäytymistään saadessaan vastikkeetonta rahaa keskuspankilta (ei välttämättä tietysti tarvitse olla vastikkeetonta). Kun nettorahavarallisuuden näkökulmasta lopputulos kuitenkin olisi sama kuin veronalennusten tai menolisäysten ja julkisten alijäämien kasvun perinteisessä talouspolitiikassa, miksi emme tyytyisi näihin tuttuihin keinoihin.

      En tiedä, johtaako Wolf ajattelunsa rahan kvantiteettiteoriasta, enkä ole tarkemmin tutustunut Turnerin tai Dalion helikopteriraha-ajatteluun. Wolf ei ainakaan tunnu pelkäävän käsistä lähtevää inflaatiota. Ja miksi pitäisikään? Jos keskuspankki tai valtio harjoittaa sopivaa finanssipolitiikkaa eli mitoittaa alijäämät yksityisen kulutus- ja investointihalukkuuden mukaan talouden tuotantoresurssien mukaiseksi, mistä inflaatiospiraali syntyisi? Varsinkin nykyisissä olosuhteissa, joissa resurssien käyttöaste on kaukana potentiaalista, finanssipolitiikan elvyttävyyttä voidaan lisätä selvästi.

      On totta, että QE4People on tässä yhteydessä hyvä käsite ainoastaan poliittisten tarkoitusperien kannalta ja siksihän se on kehitettykin. Todellisuudessa QE on rahapolitiikkaa ja helikopteripudotus finanssipolitiikkaa. Tässä Scott Fulwilerin tekstissä kuuden vuoden takaa on avattu hyvin näiden toimenpiteiden eroja.

      Jussi

      • 3.2.1

        sanoo

        Kiitos, Jussi!

        Nyt luulen tietäväni missä näkemyksemme tarkalleen eroavat. Fulwiler kirjoittaa:

        ”We define fiscal policy actions as those which alter the non-government sector’s holdings of net financial assets (net worth in the figures here), since that’s what EVERY fiscal action actually does.”

        Samoin sinä puhut ”yksityisen sektorin nettorahavarallisuudesta” (johon liittyen olen jo useampaankin otteeseen yrittänyt kaivaa teiltä perusteluja). Tällä te MMTläiset tarkoitatte yksityisille toimijoille kertyviä saatavia joita ei teidän näkemyksenne mukaan vastaa mikään yksityisen toimijan vastattava. Sen sijaan tällaisten saatavien vastinparina on ”julkisen sektorin”, joihin laskette niin valtion kuin keskuspankinkin, vastattava. Menikö jotakuinkin oikein?

        Tämä tietysti selittää melko hyvin sen että näet ”helikopterirahan” eroavan lopulta melko vähän perinteisestä finanssipoliittisesta elvytyksestä (~budjettialijäämä joka myös tunnustetaan budjettialijäämäksi, ja joka näin lisää valtionvelkaa).

        Se mitä en ymmärrä on että jos valtion velka (~kumulatiiviset budjettialijäämät) ei lopulta edusta yksityisen sektorin vastattavia, niin miksi tuon velan takaisinmaksu (budjettiylijäämien muodossa) rasittaa nimenomaan yksityistä sektoria (MMT:n mukaan ”vähentää yksityisen sektorin nettorahavarallisuutta”)? Itse lähden siitä että jos jonkin velan/vastattavien takaisinmaksusta syntyy jollekin rasite, niin tämän jonkun täytyy olla se jonka vastattavista on ollut kyse.

        En siis näe että todellisuudessa — MMT:n määritelmien ulkopuolella — olisi olemassa ”yksityisen sektorin nettorahavarallisuutta”. Saatavat voidaan katsoa varallisuudeksi vain jos niitä vastaa jonkun toisen aito vastattava. ”Helikopterirahassa” (muuten kuin MMTläisittäin ymmärrettynä) on kyse siitä että tehdään yleisölle selväksi ettei uusia saatavia vastaa mikään aito vastattava. Sinun näkemyksesi menee nähdäkseni pieleen siinä, että se näkee jonkinlaisen ”keskuspankin vastattavan” yhtä aitona tai epäaitona vastattavana kuin ”valtionkin vastattavan”, ja näin helikopteriraha rinnastuu valtion finanssipoliittiseen elvytykseen. Todellisuudessa tuollaiset keskuspankin (tosin ei helikopterirahan kohdalla) tai valtion vastattavat ovat aina lopulta yksityisten toimijoiden vastattavia. (Valtio toimii yksityisten toimijoiden nimissä, ja keskuspankki pitää kirjaa yhteisön jäsenten välisistä velkasuhteista, ottamatta itse kontolleen vastattavia.)

        • 3.2.1.1

          rahajatalous sanoo

          Hei Antti,

          olet siis sitä mieltä, että esimerkiksi valuutta ei ole hallussapitäjälleen nettorahavarallisuutta, koska sama hallussapitäjä vastaa siitä itse valtion jäsenenä? Tällöin valuutan saaminen (arkiymmärryksessä nettorahavarallisuuden kertyminen) ei oikeastaan muuta esimerkiksi kotitalouden tilannetta mitenkään, eivätkä kotitalouden kulutusmahdollisuudet muutu mihinkään. Vastaavasti jos valtio kerryttää ylijäämiä ja vähentää kotitalouksien valuuttavarantoja, tämäkään ei heikennä kotitalouksien kulutusmahdollisuuksia, sillä samalla sen vastattavat pienenevät saman verran.

          Näytät siis ajattelevan, että taloudellisten toimijoiden omilla taseilla (nettorahavarallisuus tai nettovelat) ei ole merkitystä taloudellisen toiminnan kannalta, koska ne lopulta yhdistyvät keskuspankin tileissä koko yhteisön taseeksi. Toisin sanoen taloudellisten toimijoiden pitäisi ymmärtää, että vaikka heidän tilillään näyttää olevan nettorahavarallisuutta, se ei pidä paikkaansa, sillä jossain on vähintään saman verran julkista vastattavaa, joka jokaisen pitäisi huomioida tarkastellessaan oman tilinsä saldoa.

          Tämä on kyllä kiinnostava näkemys. Ilmeisesti ajattelet, että nykytalous voi toimia ihmisten omiin taseisiinsa (onko heillä nettorahavarallisuutta, jolla voi ostaa hyödykkeitä, arvopapereita tai jonka voi säästää) perustuvan taloudellisen käyttäytymisen vuoksi vain siksi, että ihmiset eivät ole ymmärtäneet talousjärjestelmän toimintaa sinun tavallasi. Kiinnostavaa olisi kuulla mitä tapahtuisi silloin, jos ihmiset tajuaisivat asian tavallasi. Kun nyt taloudellinen toiminta perustuu paljolti nettorahavarallisuuden varassa tapahtumaan kuluttamiseen, mitä tapahtuisi, jos nettorahavarallisuutta ei enää ihmisten mielissä olisi? (Pahoittelen jos olen ymmärtänyt ajatuksesi kokonaan tai osittain väärin.)

          Sanot, että ”saatavat voidaan katsoa varallisuudeksi vain jos niitä vastaa jonkun toisen aito vastattava”. Tarkoitatko tällä, että sinulle vain reaalivarallisuus on varallisuutta? Jos valuutta (nettorahavarallisuuden muotona) on kuitenkin aina vaihdettavissa reaalisiin hyödykkeisiin, eikö se silloin ole aito vastattava sille, joka sen on valmis maksuksi hyväksymään?

          Kiinnostava kysymys on myös, miten ihmiset erottavat sellaisen valuutan, joka on luotu ostamalla valtion velkakirjoja keskuspankin taseeseen ja sellaisen valuutan, joka on luotu keskuspankin velkaantumisella? Ja mitä väliä esimerkiksi kotitaloudelle tällä on, kun molemmilla tavoilla luotua valuuttaa voi käyttää verojen maksuun sekä maksuvälineenä yhteisön sisällä. Jos usko rahajärjestelmään ei ole mennyt vieläkään, miksi se menisi silloin, kun valtion velkakirjat korvataan keskuspankin tileillä sen omilla velkakirjoilla?

          Jussi

          • 3.2.1.1.1

            sanoo

            Jussi,

            Kirjoitat: ”olet siis sitä mieltä, että esimerkiksi valuutta ei ole hallussapitäjälleen nettorahavarallisuutta, koska sama hallussapitäjä vastaa siitä itse valtion jäsenenä?”

            En näe että seuraisit tässä MMT:n mukaista nettorahavarallisuuden määritelmää. Korjaa jos olen väärässä, mutta ei MMT puhu yksilötason nettorahavarallisuudesta, vaan nimenomaan koko yksityisen sektorin nettorahavarallisuudesta. Tätä kautta MMT yrittää näyttää että esimerkiksi uudet asuntoluotot eivät luo nettorahavarallisuutta — koska niissä vastattava (”laina”) on yksityisen toimijan kontolla –, mutta valtion budjettialijäämä (velan kasvu) sen sijaan kasvattaa yksityisen sektorin nettorahavarallisuutta.

            Vastaukseni kysymykseesi: En tietenkään ole niin sekaisin kuin yllä uskallat tulkita minun olevan! 😉

            Kirjoitat: ”Sanot, että ’saatavat voidaan katsoa varallisuudeksi vain jos niitä vastaa jonkun toisen aito vastattava’. Tarkoitatko tällä, että sinulle vain reaalivarallisuus on varallisuutta? Jos valuutta (nettorahavarallisuuden muotona) on kuitenkin aina vaihdettavissa reaalisiin hyödykkeisiin, eikö se silloin ole aito vastattava sille, joka sen on valmis maksuksi hyväksymään?”

            Tämä tulkintasi näkemyksestäni on itsessään kiinnostava näkemys. Minä tarkoitan saatavan taustalta (vastinparina) löytyvältä aidolla vastattavalla lupausta toimittaa jotakin minkä arvo/hinta vastaa sovittua. Epäaito vastattava (jota vastaisi siten jossakin arvoton saatava) olisi sellainen johon ei liittyisi minkäänlaista odotusta tällaisesta myöhemmästä toimituksesta. Turnerin tarkoittama ”helikopteriraha” toimisi eksplisiittisesti näin: vastattavaa ei asetettaisi kenenkään sellaisen kontolle jolta voitaisiin tällaista toimitusta myöhemmin odottaa (kuten veronmaksaja/yhteisön jäsen jonka nimissä valtio velkaantuu). (Keskuspankkihan ei sitoudu mitään arvoa omaavaa kenellekään toimittamaan, joten siksikään en tarkastele tilannetta niin että keskuspankki olisi jollekin velkaa.)

            Se minkä koen kiinnostavaksi on ajatuksesi jonka mukaan jos myyn jotakin ja tuota myyntiä vastaan pankin kirjaan merkityt saatavani (”talletukseni”) kasvavat, niin suostumiseni tähän kauppaan olisi merkki siitä että minulla on ollut vastattavia? Itse luulen tarkastelevani asiaa perinteisemmin, eli minulle sellaisella on vastattavia muille (ei itselleen) jolta löytyy nettodebet-saldo (eli tämä on nettovelallinen).

            Kirjoitat: ”Kiinnostava kysymys on myös, miten ihmiset erottavat sellaisen valuutan, joka on luotu ostamalla valtion velkakirjoja keskuspankin taseeseen ja sellaisen valuutan, joka on luotu keskuspankin velkaantumisella?”

            Tämäkin hämmentää minua. Haetko takaa sitä että jälkimmäisessä tilanteessa keskuspankki jotenkin nettovelkaantuu, kun taas edellisessä tapauksessa nettopositio säilyy nollana (molemmissahan toki sinun näkemyksesi mukaiset ”keskuspankin vastattavat” kasvavat, mutta ilmeisesti vain edellisessä näet myös keskuspankin saatavien kasvavan; kuten olen sanonut, niin en itse katso asioita niin että keskuspankki olisi kenellekään velkaa, tai että keskuspankille oltaisiin velkaa, vaan näen keskuspankin kirjanpitäjänä)?

            Tässä vaaditaan jo syvempää keskuspankkiymmärrystä, mutta siinäkin on kirjanpidon osaamisesta hyötyä. Uskallan lähinnä kirjanpitoymmärrykseni pohjalta väittää ettei keskuspankki voi nettovelkaantua, jos nyt tulkitsen oikein sinun tällaista takaa hakevan.

          • 3.2.1.1.2

            rahajatalous sanoo

            Hei Antti,

            yritän tulkita sinua eri tavalla. Tarkoitatko, että yksityisellä sektorilla ei voi kokonaisuudessaan olla nettorahavarallisuutta, koska se vastaa yhteisönä myös julkisesta velasta (nettovelasta)? Kuitenkin yksityisillä toimijoilla voi olla nettorahavarallisuutta, koska toisilla toimijoilla voi olla nettovelkaa (sektorin sisällä). Onko tarkoituksenasi konsolidoida yksityinen ja julkinen sektori?

            Sanot: ”Itse luulen tarkastelevani asiaa perinteisemmin, eli minulle sellaisella on vastattavia muille (ei itselleen) jolta löytyy nettodebet-saldo (eli tämä on nettovelallinen).” Tässä yritin tuoda esiin sen faktan, että keskuspankkisaatavilla voidaan suorittaa maksuja myös sellaisten taloudellisten toimijoiden kanssa, joilla ei välttämättä ole sillä hetkellä vastattavia (nettovelkaa kp-kirjanpidossa). Tämä perustuu siihen, että lopulta kaikilla on nyt ja tulevaisuudessa verovelkaa, jonka voi kuitata vain saatavilla julkisessa kirjanpitojärjestelmässä. Verovelka on siis se vastattava, joka valuutan/keskuspankkirahan (saatava) vastinparina aina on ja se tekee valuutasta/keskuspankkirahasta viimekätisen maksuvälineen.

            Sanot: ”Tässä vaaditaan jo syvempää keskuspankkiymmärrystä, mutta siinäkin on kirjanpidon osaamisesta hyötyä.” On tärkeä erottaa keskuspankki selvityslaitoksena ja keskuspankki taloudellisena toimijana. Jos keskuspankin pyrkimyksenä on lisätä yksityisen sektorin nettorahavarallisuutta, täytyy sen velkaantua, kuten valtio velkaantuu alijäämäisessä kulutuksessa. Vaikka sen selvitystili onkin aina tasapainossa, se ei tarkoita sitä, ettei sen oma pääoma voisi olla epätasapainossa ja negatiivinen. Näin keskuspankki voi periaatteessa ottaa valtion roolin finanssipolitiikan toteuttajana. Keskuspankin velan vastinparina on jälleen verovelka, kuten siinäkin tapauksessa, jos velallinen olisi valtio. Jos jotain sektoreita haluaa konsolisoida, kannattaa aloittaa keskuspankista ja valtiosta.

            Jussi

          • 3.2.1.1.3

            sanoo

            ”Tarkoitatko, että yksityisellä sektorilla ei voi kokonaisuudessaan olla nettorahavarallisuutta, koska se vastaa yhteisönä myös julkisesta velasta (nettovelasta)?…. Onko tarkoituksenasi konsolidoida yksityinen ja julkinen sektori?”

            Kyllä tarkoitan. Ja kyllä konsolidoin. Ja tämän teen siksi jotta voisin ymmärtää miten luottojärjestelmä toimii. Jos ei näitä konsolidoi, niin päätyy pahimmassa tapauksessa puhumaan siitä kuinka keskuspankki lupaa maksaa $10 jokaista sille esitettyä nimellisarvoltaan $10 arvoista seteliä vastaan, tai että valtio voi aina maksaa ostoksensa ”vastapainetulla rahalla” (koska tämä raha on valtion oma velkakirja joka yleisön pitää hyväksyä maksuvälineenä). Eikä tuollaisesta tarkastelusta tule lopulta hullua hurskaammaksi — ainakaan en minä tullut.

            Yhteisö kokonaisuudessaan vastaa julkisesta velasta, ja yhteisön sisältä löytyy jäseniä joilla on vaikkapa asuntovelkaa. Kun julkisia ja yksityisiä velkoja maksetaan, niin sen maksun suorittaa lopulta joku yhteisön jäsenistä — tai harvinaisessa tapauksessa yhteisö yhdessä myymällä yhteisön velkojille (kotimaisille tai ulkomaisille) jotakin yhteisessä omistuksessa olevaa.

            Sanot: ”Tämä perustuu siihen, että lopulta kaikilla on nyt ja tulevaisuudessa verovelkaa, jonka voi kuitata vain saatavilla julkisessa kirjanpitojärjestelmässä. Verovelka on siis se vastattava, joka valuutan/keskuspankkirahan (saatava) vastinparina aina on ja se tekee valuutasta/keskuspankkirahasta viimekätisen maksuvälineen.”

            Ymmärrän mitä haet takaa (tunnenhan itsekin olevani jonkin sortin chartalisti), mutta näen tässä kaksi ongelmaa:

            1. Valuutan/keskuspankkirahan (saatava) vastinparina voi olla paljon muutakin kuin tulevia verovastattavia — mitä, se selviää kun katsomme keskuspankin taseen vasenta puolta. Näin emme voi koskaan osoittaa tiettyjä keskuspankin kirjoihin merkittyjä saatavia ja sanoa että juuri niiden taustalta löytyy verovastattavia. (Ohimennen tiedoksi: Olen tottunut miettimään keskuspankkijuttuja aina Fedin kautta. Ei haitanne.)

            2. Yhteisön vastattavat ovat yhteisön, ei sen erillisten jäsenten, vastattavia niin kauan kunnes verot on jyvitetty yksittäisille jäsenille.

            Minun on vaikea hyväksyä ajatusta jonka mukaan minulla on joka tapauksessa tulevia verovastattavia, ja siksi jos myyn jotakin valuuttaa vastaan niin minun voidaan katsoa olleen se jolla oli jotakin vastattavaa ja jolta ostaja näin kuittasi saataviaan. Voinhan hyvin esimerkiksi muuttaa ulkomaille (kuten olen tehnytkin) ja päästä näin eroon verovelvollisuudestani entiseen kotimaahani. Sen sijaan voin kyllä hyväksyä sellaisen näkökulman jonka mukaan ostaja minulta jotakin ostaessaan kuittaa (keskus- tai liikepankin kirjoihin merkittyjä) saataviaan yhteisöltä, ja jos minulla myyjänä sattuisi olemaan (samoin pankin kirjoissa) nettovastattavia niin voisimme sanoa minun huolehtineen vastattavistani yhteisölle. Suorasta ostajan ja myyjän välisestä velkasuhteestahan tässä ei ollut kyse, ja tietysti on hyvinkin mahdollista että minulle myyjänä muodostuu nettosaatavia (tai aiemmat sellaiset kasvavat) kaupan seurauksena. Vielä jyvittämättömiä veroja, vaikka olisivat melko todennäköisiäkin, en haluaisi mielelläni sotkea mukaan kun selvitetään kunkin yhteisön jäsenen tietyn ajanhetken nettopositiota. Jos tuolle tielle lähdetään, niin ennen pitkää päädytään keskustelemaan yhteisön jäsenten moraalisesta velasta esi-isilleen, isänmaalleen ja ihmiskunnalle (David Graeber näitäkin taisi pohtia Debt-kirjassaan).

            Sanot: ”Keskuspankin velan vastinparina on jälleen verovelka, kuten siinäkin tapauksessa, jos velallinen olisi valtio.”

            Tästä olemme jotakuinkin samaa mieltä. En vain tiedä varmaksi miten tarkastella keskuspankin ”omaa pääomaa” (taas yksi käsite jota pidän hieman ongelmallisena — kyseessähän on osakkeenomistajien oma pääoma, ei kyseisen ”tase-entiteetin”? En näe tässä mielessä jyrkkää eroa oman ja vieraan pääoman välillä, molemmathan kuuluvat vastattaviin). Jos se on negatiivinen, niin tarkoittaako se että osakepääoman taustalla olevilla tahoilla on tällöin saatavien sijaan vastattavia, eli tuo erä olisi näin perusteltua siirtää taseen vasemmalle puolelle? Mitä olet itse mieltä? Valtio/yhteisöhän nähdään yleisesti kai keskuspankin ”osakkeenomistajana”, vaikka teknisesti näin ei aina olekaan.

            Joka tapauksessa tässä ympyrä sulkeutui nyt sillä tavalla, että päästiin takaisin ”helikopterirahaan”: Sinun tulkintasi mukaan siinäkin luodaan aitoja vastattavia (saatavien, ”keskuspankin velan”, vastinparina on verovelka, kuten yllä toteat), kun taas minä näen että koko homman juju on nimenomaan siinä että tehdään täysin selväksi kaikille ettei noiden saatavien vastinparina ole mitään aitoja vastattavia. Aitojen vastattavien sijaan keskuspankin (Fed) taseen vasemmalle puolelle ilmestyisi esimerkiksi niitä Adair Turnerin nollakorkoisia ”perpetual-bondeja” tai Treasuryn Fedille myymä biljoonan taalan kolikko jonka keskuspankki sitoutuu — uskottavasti tai vähemmän uskottavasti — olemaan koskaan myymättä.

            Tiedätkö muuten onko ”helikopterirahaan” missään, koskaan eksplisiittisesti (kuten nyt ehdotetaan) turvauduttu? Ymmärtääkseni ei.

          • 3.2.1.1.4

            rahajatalous sanoo

            Hyvä Antti,

            luulen, että ymmärrän nyt riittävän hyvin, miten todellisuutta hahmotat ja mihin näkökulmasi keskittyy. Hedelmällinen keskustelu siinä mielessä.

            Yritän vielä selvittää, miksi näet, että valitsemallasi näkökulmalla voi tulla ”hullua hurskaammaksi”.

            Oikeastaan kysymys liittyy Johanin esiin nostamaan likviditeetin käsitteeseen. Me (bloginpitäjät) ja MMT-ihmiset olemme kiinnostuneita maksuista, maksuvälineistä ja tulovirroista siksi, että nämä tekijät ovat niin keskeisessä roolissa nykymuotoisessa rahataloudessa. Kun eräpäivä koittaa, jokaisella meistä pitää olla riittävästi varallisuutta ja juuri oikeassa muodossa, jotta selviämme vastuistamme ja voimme jatkaa taloudellista toimintaa ilman vaikeuksia. Toisin sanoen meillä pitää olla likviditeettiä.

            Sinun näkökulmassasi keskitytään vain siihen, kuinka paljon velkoja on kokonaisuudessaan muodostunut ja kuinka niitä ajan saatossa voidaan työtä tekemällä ja hyödykkeitä vaihtamalla kuittailla pois eli maksaa. Meidän näkökulmassamme keskitytään siihen, miten ihmiset tietyllä ajanjaksolla saavat tuloja, muuttavat varallisuutta likvidiksi eli sellaiseksi jolla voi maksuja suorittaa ja sitten suorittavat valitsemiaan maksuja. Käsittääkseni sinä haluat tietoisesti abstrahoida tämän todellisuuden pois.

            Tämä näkökulmaero johtaa myös siihen, että et ymmärrä, miksi MMT-ihmisten toteamuksessa, ”valtio voi aina maksaa ostoksensa ”vastapainetulla rahalla””, on mieltä. Sen perustana on ajatus, että jokaisen taloudellisen toimijan (valtio, yritys, kotitalous) tulee laskun eräpäivänä pystyä suorittamaan sovittu maksu eli selvitys. Jos näin ei onnistu tekemään, on vaikeuksissa, pahimmassa tapauksessa konkurssissa. Tämä on modernin rahatalouden keskeisin dynamiikka, jota ei voi missään tapauksessa sivuuttaa, jos taloutta haluaa ymmärtää. Koska maksun voi hoitaa myös uudelleenrahoituksella, siksi valtion rooli talouden viimekätisenä rahoittajana eroaa muista toimijoista.

            Tästä näkökulmasta johtuen me olemme kiinnostuneita myös siitä, mikä on likvidiä varallisuutta ja miksi. Siksi toistelemme jatkuvasti valtiorahan/keskuspankkirahan/valuutan roolin tärkeyttä viimekätisenä maksuvälineenä. Siksi olemme kiinnostuneita eri selvitysjärjestelmien välisestä hierarkiasta. Koska velkoja (vieraille toimijoille) ei voi maksaa millä tahansa työllä tai millä tahansa kaupalla, vaan ainoastaan sellaisella, joka suostutaan rahallistamaan viimekädessä kp-tilijärjestelmässä, on ymmärrettävä selvitysjärjestelmien (rahan) hierarkisuus. Tässä taxes drive money -teoria astuu kuvaan.

            Emme mekään kannata verovelkojen tai julkisten velkojen tuomista yksityisiin taseisiin. Nämä ovat kuitenkin todellisia ja vaikuttavat taseisiimme joka kuukausi, kun valtio ja kunnat ottavat osan likvideistä tuloistamme veroina pois. Ei ole kuitenkaan mitään tietoa siitä, kuinka paljon ja milloin tätä verovelkaa tulee tulevaisuudessa maksettavaksi. Se riippuu puhtaasti finanssipoliittisista valinnoista ja valtion kyvystä ja halusta rahoittaa velkojaan uudelleen joko markkinoilla tai keskuspankissa. Ricardolainen ekvivalenssi ei siis päde, koska rahapoliittisesti suvereeni valtio voi kestää määrättömän ajan periaatteessa kuinka suuria velkakuormia tahansa. Miten finanssi- ja rahoituspoliittiset valinnat vaikuttavat talouteen riippuu juuri siitä, miten ne vaikuttavat taloudellisten toimijoiden tuloihin, kulutukseen ja tuotantoon. Lopulta siis velkavarannoilla ei ole kamalasti väliä, sen sijaan tulovirtojen ja velkavarantojen sekä rahoituksen välisillä dynamiikoilla on.

            Toki helikopterirahan voi hoitaa valtion liikkeelle laskemilla ”perpetual bondeilla” (ei maturiteettia) siinä missä keskuspankin negatiivisella pääomallakin (keskuspankkikin voi ostaa itseltään tuollaisen velkakirjan). Taloudellisille toimijoille tämä kaikki välittyy vain talouden kokonaistulojen ja likviditeetin lisääntymisenä, kuten Johan ansiokkaasti totesi. Ei kukaan Antti Jokista 😉 lukuunottamatta ole kiinnostunut siitä, millainen kirjaus keskuspankin taseeseen on tehty. Taloudelliset toimijat ovat kiinnostuneita siitä, onko heidän nyt helpompi vai vaikeampi saada tuloja likvidissä muodossa ja suorittaa maksuja. Koska tuloja on enemmän ja ne ovat valmiiksi likvideimmässä mahdollisessa muodossa, vaikutus taloudellisten toimijoiden fiilikseen on varmasti toimenpiteen jälkeen positiivinen.

            Luulen, että helikopterirahaa ei ole aivan tuolla tavalla otettu käyttöön koskaan, mutta keskuspankkien valtion rahoituksessa ei ole mitään uutta. Jos keskuspankki ostaa valtion velkakirjat ja niiden erääntyessä korvaa ne aina vastaavilla, päästään käytännössä samaan lopputulokseen. Kuten todettua, kaikki tämä voitaisiin tehdä jo aiemmin käytössä ollein toimenpitein.

            Jussi

          • 3.2.1.1.5

            sanoo

            Moi Jussi,

            Kiitos taas pitkästä vastauksesta.

            Jokin tässä nyt mättää. En tunne että sivuuttaisin mitään mistä puhut. Olen yrittänyt selventää miksi en kuvaa tiettyjä ilmiöitä niin kuin niitä perinteisesti kuvataan — mutta se ei tarkoita ettenkö kuvaisi omasta näkökulmastani täysin samoja ilmiöitä. Perinteisiksi tulkitsen sellaiset kuvaukset missä puhutaan vaikkapa rahasta (”money-thing”) ja rahamaksuista. Toistan: Tämä ei tarkoita sitä että sivuuttaisin itse ilmiöt joita sinä edellä mainittua kieltä käyttäen kuvaat. ”Rahamaksu” ei ole ilmiö, vaan vain yksi mahdollinen kuvaus tietystä ilmiöstä. Jos nyt sallit yksinkertaistuksen, niin tuon saman ilmiön minä kuvaan muutoksena yhteisessä velkakirjanpidossa, jossa keskeisimpiä kirjanpitäjiä ovat keskuspankki ja liikepankit; ja näillä ei ole — näkökulmastani nähtynä — itsellään saatavia tai vastattavia, vaan ne pitävät kirjaa toisten (lopulta reaalisista, mutta yhteisessä abstraktissa rahayksikössä/”arvon mitassa” nimetyistä/hinnoitelluista) saatavista ja vastattavista.

            Välillä on vaikuttanut siltä että sinä ymmärrät mistä yllä puhun, ja että hyväksyt periaatteessa vaihtoehtoisena sen tavan jolla minä näitä ilmiöitä kuvaan. Mutta sitten kuitenkin aika ajoin väität että minä sivuuttaisin/abstrahoisin pois näitä ilmiöitä. Esimerkiksi viimeisimmästä vastauksestasi saa sen kuvan että minä sivuuttaisin kaikki nuo ilmiöt mihin viittaat kun puhut ”likviditeetistä”, ja yksilötason ”tuloista” ja ”rahamaksuista” (nämä ovat tietyn näkökulman mukaisia käsitteitä, eivät itse ilmiöitä). En minä sivuuta niitä ollenkaan, vaan kuvaa niitä vain eri näkökulmasta, eri kielellä.

            Enkä ymmärrä miten likviditeetti liittyisi nimenomaan nettorahavarallisuuteen, eli että miksi sitä pitää tässä tuoda esiin. Keskuspankki voi pitää tiettyjen tahojen (ja sitä kautta markkinoiden yleistä) likviditeettiä yllä vaikka myöntämällä näille suoraan luottoja tai ostamalla näiltä yksityisten toimijoiden liikkeellelaskemia, markkinakelpoisia velkakirjoja (jopa sellaisia joiden markkinahintaa on vaikea määrittää). Kumpikaan näistä toimenpiteistä ei vaikuta nettorahavarallisuuden (niin kuin MMT sen määrittelee) kokonaismäärään. En siis näe että likviditeetin kannalta olisi mitään merkitystä sillä onko kyseessä netto- vai ”vain” bruttorahavarallisuus. Näin kyseenalaistan Johanin väitteen jonka mukaan ”yksityisen sektorin likviditeettitilanne” olisi jotenkin riippuvainen nettorahavarallisuuden määrästä. Ja tämän vuoksi yritin alla kysyä Johanilta, että tarkoittaako hän ”likviditeettitilanteella” lopulta samaa asiaa kuin ”nettorahavarallisuuden määrällä”.

            Jos ei tässä hurskaammaksi tulla, niin kenties hulluksi sitten 😉

  4. 4

    Johan Meriluoto sanoo

    | Antti Jokinen: ”Se mitä en ymmärrä on että jos valtion velka (~kumulatiiviset budjettialijäämät) ei lopulta edusta yksityisen sektorin vastattavia, niin miksi tuon velan takaisinmaksu (budjettiylijäämien muodossa) rasittaa nimenomaan yksityistä sektoria (MMT:n mukaan ”vähentää yksityisen sektorin nettorahavarallisuutta”)?” |

    Menee ehkä hiukan ohi artikkelin aiheesta, mutta silti…

    Sektoritaseita on ehkä mielekkäämpää tarkastella virtamääreinä. Yksityisen sektorin nettorahavarallisuuden lasku tarkoittaa vain sitä, että yksityisen sektorin likviditeettitilanne (kokonaisuudessaan) heikkenee. Tämä ei sinänsä tarkoita, että yksityinen sektori esim. köyhtyisi, koska varallisuusarvojen muutokset eivät näy sektoritaseiden muutoksissa.

    Kumulatiivisessa mielessä yksityisen sektorin nettorahavarallisuuden väheneminen voi indikoida lisääntyvää rahataloudellista haurautta – vertaa esim. Minskyn ”survival constraint”. Ja koska julkinen sektori (valtiokonttori/keskuspankki) on yleensä se taho joka toimii viimekätisen selvitysmedian liikkeellelaskijana, niin mainittua selviytymisrajoitetta ei julkisen sektorin kohdalla ilmene likviditeetin suhteen samalla tavalla kuin yksityisessä sektorissa.

    Näin ollen yksityisen sektorin nettorahavarallisuuden muutoksilla saattaa olla merkitystä sille, miten hyvin ja ajallaan yksityisen sektorin toimijat (kotitaloudet, yritykset, finanssilaitokset) pystyvät hoitamaan keskinäisiä velkojaan ja saamisiaan. Perry Mehrlingin sanoin: ”Liquidity kills you quick”! Likviditeetin luojalla on tässä erilainen asema kuin likviditeetin käyttäjällä.

    • 4.1

      sanoo

      Kiitos selvennysyrityksestä, Johan!

      Kirjoitat: ”Yksityisen sektorin nettorahavarallisuuden lasku tarkoittaa vain sitä, että yksityisen sektorin likviditeettitilanne (kokonaisuudessaan) heikkenee. ”

      Mitä tarkoitat ”likviditeettitilanteella”? Onko se vain toinen nimi nettorahavarallisuudelle? En missään nimessä ajatellut rahavarallisuuden edustavan laajemmin varallisuutta — vain saatavia joihin sisältyy erittäin pieni tai olematon varsinainen default-riski (inflaatioriskiä toki sisältyy).

      • 4.1.1

        Johan Meriluoto sanoo

        | Antti Jokinen: ”Mitä tarkoitat ”likviditeettitilanteella”? Onko se vain toinen nimi nettorahavarallisuudelle?” |

        No likviditeettiä voidaan rinnastaa vaikkapa rahaan, koska rahalla esim. veroja ja muita vaateita usein maksetaan. Voidaan toki muodollisemmin puhua rahoitusomaisuudesta. Karkeasti yksinkertaistaen, mikäli olen ymmärtänyt MMT:läisten kannan oikein, niin: Määritelmällisesti yksityisen sektorin likviditeettitilanne heikkenee verrattuna tilanteeseen, jossa julkisen sektorin ylijäämä olisi pienempi tai olisi alijäämäinen (ulkomaansektori abstrahoitu pois). Sektoritaseet antavat vain karkean kuvan sektorien välisistä muutoksista tietyltä aikaväliltä. Ei näistä vielä kannata vetää liian kauaskantoisia johtopäätöksiä ilman tarkempia tietoja sektorien sisäisistä tasemuutoksista ja kokonaistuotannon kehityksestä.

        • 4.1.1.1

          sanoo

          Uskon ymmärtäväni mitä haet takaa.

          Yllä kirjoitin Jussille näin:
          ———————————————–
          ”Enkä ymmärrä miten likviditeetti liittyisi nimenomaan nettorahavarallisuuteen, eli että miksi sitä pitää tässä tuoda esiin. Keskuspankki voi pitää tiettyjen tahojen (ja sitä kautta markkinoiden yleistä) likviditeettiä yllä vaikka myöntämällä näille suoraan luottoja tai ostamalla näiltä yksityisten toimijoiden liikkeellelaskemia, markkinakelpoisia velkakirjoja (jopa sellaisia joiden markkinahintaa on vaikea määrittää). Kumpikaan näistä toimenpiteistä ei vaikuta nettorahavarallisuuden (niin kuin MMT sen määrittelee) kokonaismäärään. En siis näe että likviditeetin kannalta olisi mitään merkitystä sillä onko kyseessä netto- vai ”vain” bruttorahavarallisuus. Näin kyseenalaistan Johanin väitteen jonka mukaan ”yksityisen sektorin likviditeettitilanne” olisi jotenkin riippuvainen nettorahavarallisuuden määrästä. Ja tämän vuoksi yritin alla kysyä Johanilta, että tarkoittaako hän ”likviditeettitilanteella” lopulta samaa asiaa kuin ”nettorahavarallisuuden määrällä”.”
          ———————————————-

          Eli en näe mitä tekemistä likviditeetillä olisi nimenomaan NETTOrahavarallisuuden kanssa. Jos valtiolla on ylijäämäinen budjetti, mutta samaan aikaan keskuspankki ostaa markkinoilta yksityisiä (hyvinkin epälikvidejä) velkakirjoja ylijäämää suuremmalla summalla, niin tarkoittamasi likviditeettitilanne paranee vaikka ”yksityisen sektorin nettorahavarallisuus” pienenee. Eikö näin?

          Jussille selitin myös että karsastan tällaista sektoritarkastelua siitä syystä että valtio toimii — mm. hankkii vastattavia — lopulta meidän kaikkien yksityisten toimijoiden nimissä. Tämä toimii yhteen suuntaan niin että kaikki tiet vievät lopulta yksityiselle sektorille. Tämän vuoksi en ylipäätään allekirjoita MMT:n näkemystä jonka mukaan olisi olemassa yksityisen sektorin nettorahavarallisuutta (missään mielekkäässä mielessä ymmärrettynä; siksi tuosta olisi parempi käyttää muuta nimeä, jos ylipäätään joku osaa tarkalleen osoittaa mitä tässä haetaan takaa — valtion velkaa kokonaisuudessaan, vai vain sitä osaa siitä mikä näkyy keskuspankin kirjoissa?).

          • 4.1.1.1.1

            Johan Meriluoto sanoo

            | Antti Jokinen: ”Eli en näe mitä tekemistä likviditeetillä olisi nimenomaan NETTOrahavarallisuuden kanssa. Jos valtiolla on ylijäämäinen budjetti, mutta samaan aikaan keskuspankki ostaa markkinoilta yksityisiä (hyvinkin epälikvidejä) velkakirjoja ylijäämää suuremmalla summalla, niin tarkoittamasi likviditeettitilanne paranee vaikka ”yksityisen sektorin nettorahavarallisuus” pienenee. Eikö näin?” |

            Tuota likviditilanteen muutosta on aluksi mielestäni syytä tulkita ”ensimmäisenä karkeana approksimaationa”. En ole lainkaan vakuuttunut, että likviditeettitilanne reaalisesti paranisi – riippuu siitä, mitä keskuspankki ostaa ja keneltä. Kirjoitit että kyseessä on ”hyvinkin epälikvidejä” papereita, mutten tiedä mitä näillä tarkoitat? Jos vaikka katsotaan mitä keskuspankit todellisuudessa ovat huolineet taseisiinsa, niin ei niitä ainakaan normaaliaikoina kovin epälikvideiksi voida määritellä. Vaikka yllä viittasin nimenomaan rahaan, niin määritelmää hieman venyttämällä, voidaan myös tulkita näitä papereita osaksi rahavarallisuutta (esimerkiksi valtioiden velkakirjat ovat hyvinkin markkinakelpoisia instrumentteja ja helposti muutettavissa rahaksi; likvidejä varallisuuseriä). Ainakin näin jos käytetään englanninkielistä termiä ”financial assets”. Ja näin ollen nettorahavarallisuus kääntyy muotoon ”net financial assets”. Olisiko rahoitusvarallisuus vielä tarkempi käsite tässä yhteydessä?

            Eli riippuen mitä sisällytetään käsitteeseen ”financial asset”, yksityisen sektorin likviditeettitilanne voi parantua tai huonontua. Tietenkin jos heti alkuun määritellään näitä keskuspankin ostamia varallisuuseriä ”epälikvideiksi”, niin silloin ensimmäisessä approksimaatiossa likviditeettitilanne paranee. Johtopäätös on tosin näin jo määritelty ennalta.

            Yksityinen sektori muodostuu alasektoreista jossa kotitaloudet ja yritykset (rahalaitokset ja muut finanssi-instituutiot eivät kuulu tähän ryhmään) ovat merkittävässä roolissa. Valtion kasvava ylijäämä voi periaatteessa huonontaa näiden kahden alasektorien likviditeettitilannetta, vaikka keskuspankki samaan aikaan vaihtaa pankkien taseissa olevia velkakirjoja keskuspankkivarantoihin. Jos kotitalouksien ja yritysten likviditeettitilanne huononee niin, että heidän lainanhoitokykynsä laajemmin heikkenee, saattaa rahalaitosten taseet murentua paljon nopeammin ja mittavammin kuin keskuspankkien ostoista syntyvä ”normaali” likviditeettilisäys.

            Toisin sanoen joudumme kastomaan ensimmäistä approksimaatiota syvemmälle jotta saadaan parempi käsitys sektorien välisistä dynamiikoista ja miten nämä liittyvät laajempaan taloudelliseen kehitykseen.

          • 4.1.1.1.2

            sanoo

            Niin, tuota juuri hain takaa. Eli että yksityisen sektorin likviditeettitilanne ei ole riippuvainen MMT:n määritelmän mukaisesta yksityisen sektorin nettorahavarallisuudesta, vaan hyvin pitkälti muista tekijöistä.

            Esimerkiksi lähes kaikki Fedin kriisitoimet 2008-2009 tähtäsivät yksityisen sektorin likviditeettitilanteen parantamiseen — ja myös onnistuivat sitä hyvinkin ratkaisevasti parantamaan. Tässä listaa noista toimista: https://en.wikipedia.org/wiki/Federal_Reserve_responses_to_the_subprime_crisis . Jos katsot noita eri ohjelmia ja sitä millaisia papereita Fed niissä joko osti tai hyväksyi myöntämiensä luottojen vakuudeksi (ml. repo-kaupat jotka ovat jonkinlainen ostojen ja luottojen välimalli), niin sinulle selviää että siinä muutettiin aina vähemmän likvidejä papereita (sellaisiakin joiden markkinahinta oli ollut kovassa pudotuksessa ennen näitä tukitoimia) erittäin likvideiksi papereiksi: joko keskuspankkireserveiksi tai Treasury-papereiksi.

            Toistan vielä että en näe perusteltuna sitä että ylipäätään puhutaan yksityisen sektorin NETTOrahavarallisuudesta (koska näen valtion vastattavatkin lopulta yksityisen sektorin vastattavina).

  5. 5

    TH sanoo

    Olisiko mahdollista että Raha ja talous tutustuisi tähän kun asiasta ymmärtävät paljon enemmän kuin allekirjoittanut.

    https://www.youtube.com/watch?v=zdy-Fdmht0E

    Mario selkeästi vastaa lopussa myönteisesti ajatukselle ehdotettujen green bond ostoille jos ne täyttävät vaatimukset.

    Aiheesta on saatavilla lisää tietoa täällä http://mollymep.org.uk/wp-content/uploads/Green-Money_ReclaimingQE_V.Anderson_June-2015.pdf

    Rahatalous haltuun kirjan lukeneena olettaisin että aihe olisi kirjoittajien kannalta kiinnostava.

    • 5.1

      rahajatalous sanoo

      Hei TH,

      ilman muuta kannatamme tällaista kohdennettua ja keskuspankin tukemaa investointisuunnitelmaa. Tämä on oivallinen keino ohjata elvytystä sellaisiin rakenteellisiin uudistuksiin, jotka tekevät tulevaisuuden kulutus- ja tuotantorakenteista kestävämmän. Oikeastaan kaikki elvytyshankkeet voitaisiin toteuttaa tällaisella logiikalla, jolloin ne olisivat helpommin hahmottuvia kansalaisille.

      Jussi

  6. 6

    Johan Meriluoto sanoo

    | Antti Jokinen: Niin, tuota juuri hain takaa. Eli että yksityisen sektorin likviditeettitilanne ei ole riippuvainen MMT:n määritelmän mukaisesta yksityisen sektorin nettorahavarallisuudesta, vaan hyvin pitkälti muista tekijöistä. |

    En usko, että MMT:läiset uskovat yksityisen sektorin likviditeettitilanteen olevan *riippuvainen* nettorahavarallisuudesta, vaan, että nettorahavarallisuuden muutokset *vaikuttavat* kyseisen sektorin likviditeettitilanteeseen. Mitä tulee siihen, että lopulta näet valtion vastattavat yksityisen sektorin vastattavina, niin en suoraan näe miten tällainen näkökanta auttaa ymmärtämään rahataloutta? Suurimmalla osalla talouden toimijoilla ei ole suoraa pääsyä keskuspankin likviditeettijakelun piiriin. Siinä vaiheessa kun ne jolla on pääsy joukolla joutuvat turvautumaan siihen, niin tilanne on usein jo riistäytynyt käsistä.

    Se mitä Fed lopulta teki, ei kuitenkaan monen toimijan kohdalla estänyt velanhoitojen laiminlyöntejä, tästä syntyneitä solvenssiongelmia, konkursseja, työttömyyttä jne. Tietenkin keskuspankki ensihätään keskittää toimensa finanssitoimijoiden likviditeettitilanteen parantamiseen. Mitä muutakaan se voisi tehdä kyseisessä tilanteessa? Argumenttina voitaisiin kuitenkin esittää, että tärkeämpää olisi estää kriisien synty, jolloin palataan takaisin tämänkin viestiketjun alkuun: Eli pähkäillään, voisiko valtion ylijäämät mahdollisesti vaikuttaa yksityisen sektorin likviditeettitilanteeseen niin, että likviditeettitilanteen heikkeneminen vie kyseisen rahatalouden kriisipolulle.

    Sektoritaseiden muutoksia tarkkailemalla, muiden muuttujien ohella, saadaan ehkä indikaatioita tulevista ongelmista (tai ongelmien kasautumisesta). Vaikkei nyt täysin olla MMT-kehyksessä enää, niin tällaisessa roolissa sektoritaseet olivat esim. Wynne Godleyn ennusteissa.

    ”The way the balances evolve provides a useful armature around which to organise a narrative account of economic developments, because any one of them is necessarily implied by the other two. Furthermore, the balances may give an early warning that unsustainable processes are taking place, for any high or rising balance implies a change in public, private, or foreign debts, which cannot grow without limit relative to income.”

    Esimerkiksi tällä tavalla Godley et al ennusti 2001 ja 2007-8 ongelmat. Goldilocks-kauden päättymistä mm. näin: ”… the budget surplus and the current account deficit were both subtracting purchasing power from the economy at growing rates, implying that the expansion was entirely caused by a huge rise in private expenditure relative to income, which drove net saving into deficit on an unprecedented scale.”

    • 6.2

      sanoo

      Johan,

      Sanot: ”Eli pähkäillään, voisiko valtion ylijäämät mahdollisesti vaikuttaa yksityisen sektorin likviditeettitilanteeseen niin, että likviditeettitilanteen heikkeneminen vie kyseisen rahatalouden kriisipolulle. ”

      En vain näe miten budjettiylijäämät vaikuttaisivat nimenomaan likviditeetin kautta, ja ne MMT-väitteet joita olen lukenut näyttävät vihjaavan että olisi jokin looginen yhteys budjettiylijäämän ja ongelmien välillä — juuri siksi että ylijäämät pienentävät (MMT:n määrittelemää ja korostamaa) yksityisen sektorin nettorahavarallisuutta, ja ilmeisesti sitä kautta likviditeettiä (päätellen siitäkin mitä sinä olet sanonut).

      Eihän USA:ssakaan nähty ylijäämiä ennen finanssikriisiä. Ja mahdollisten ylijäämien koko jää aina niin pieneksi että ne kalpenevat niiden mahdollisuuksien rinnalla jotka keskuspankilla on likviditeettiä parantaa (vaikuttamatta nettorahavarallisuuden määrään).

      Sanot: ” Mitä tulee siihen, että lopulta näet valtion vastattavat yksityisen sektorin vastattavina, niin en suoraan näe miten tällainen näkökanta auttaa ymmärtämään rahataloutta?”

      Tämä näkökulma auttaa ymmärtämään taloutta. Sitä miten ns. reaali- ja rahatalous (itse en näe yleensä tarvetta näitä erotella) nivoutuvat toisiinsa.

    • 6.3

      sanoo

      Johan,

      Ajattelin että lienee parasta selventää yhtä asiaa:

      Vaikka suhtaudunkin kriittisesti tiettyihin MMT:n painottamiin ajatuksiin ja niiden taustalla vaikuttavaan logiikkaan (mikä jää mielestäni turhan usein implisiittiseksi, eli vaikka niin että oletetaan että jonkinlaisen nettorahavarallisuuden pieneneminen on huono asia yksityiselle sektorille), niin yleisesti olen monessakin kohtaa samoilla linjoilla jälkikeynesiläisten kanssa. Godley, Moore ja vaikkapa Lavoie ovat opettaneet minulle paljon.

      Ja kyllä sektoritarkastelullekin on aikansa ja paikkansa, mutta näkisin että sen kanssa pitää olla varovainen. Ja likviditeettikysymysten kohdalla näkisin erityistä syytä varovaisuudelle, sillä lopulta likviditeettiongelmat ovat pitkälti yksityisen sektorin sisäisiä — kenties voisi sanoa: yksityiselle sektorille endogeenisiä? — ongelmia: tietyt toimijat kohtaavat näitä ongelmia, toiset taas eivät (näistä monella voi tietysti olla hyviä syitä aiheuttaa ja pahentaa toisten likviditeettiongelmia), ja valtio/keskuspankki voi sitten tulla selvittämään tilannetta ja parantaa (varsinkin pankkien) likviditeettiä. Kuten jo aiemmin sanoin, niin minun on sen sijaan vaikea nähdä että valtion budjettiylijäämällä oli suurempaa osaa näiden ongelmien syntymisessä.

      Eli tarkoitukseni ei ollut asettua kaikkea sitä vastaan mitä sanot. Olemme varmasti monesta asiasta samaa mieltä.

      • 6.3.1

        Johan Meriluoto sanoo

        Antti,

        Ilman muuta likviditeettiongelmat ovat pitkälti yksityisen sektorin sisäisiä. Tätähän Minsky mm. painotti, eli yksityisen sektorin bruttovelan kasvun mahdollisia epävakaita puolia; varsinkin silloin kun tällaisen kasvun ylläpitäminen myös implikoi siirtymistä kvalitatiivisesti riskialttiimpiin rahoitusmuotoihin (”hedge” financing — ”speculative” financing — ”Ponzi” financing). Eli lopulta velallisen kassavirralle asetetaan hyvinkin tärkeä rooli velanhoidon suhteen, viimeistään siinä vaiheessa, kun velan uudelleenrahoittaminen muuttuu vaikeammaksi – esimerkiksi kun varallisuus-/vakuusarvojen nousu näyttää hiipumisen merkkejä.

        Sektoritaseet ja tähän liittyvän nettorahavarallisuuden käsitettä voidaan hyödyntää yksityisen sektorin kehityksen/tilanteen arvioinnissa. (A) saadaan karkea arvio millä tavoin kasvua saatu aikaiseksi; (B) riippuen miten pitkälle yksityisen sektorin ”endogeeninen rahoituselastisuus” on vedetty (vrt. kuminauhaan ja Minskyn kategorioihin), niin voidaan arvioida muiden sektorien kehityksen vaikutusta yksityisen sektorin rahoitushaurauteen (tai jonkun alasektorin rahoitushaurauteen, esim. kotitaloudet).

        [”Goldilocks” kauden päättymistä edelsi valtion budjettiylijäämä. Ennen finanssikriisiä budjetti oli toki alijäämäinen, mutta vaihtotase ja kotitalouksien jäämät olivat kehittyneet vieläkin epäsuotuisempaan suuntaan.]

  7. 7

    Jukka Sjöstedt sanoo

    Luettu on. Turnerin kirja ja Wolfin. Mutta ylläolevia ! Hyvä jos jaksan vilkuilla,sori. Silti sanoisin kun Turner Project Syndicatessa juuri kirjoitti ja arveli että keskuspankkien negatiivinen korko liikepankkien talletuksille, olisi tarkoitettu että liikepankit panisivat tallettajansa niin ikään miinukselle eli leikkaisivat saldoista. Miksi ? Jotta ihmiset yllytettäisiin nostamaan rahojaan ja panemaan niitä kulutukseen. Saataisiin sitä kysyntää ja 2 % hintakehitystä uhkaavan deflaation sijaan.

    Kysynnän anemiaanhan tuota helikopteria lennätettäisiin. Voisi sitä seurata haravakonekin, verot vaikka, tai kuten Saksassa silloin Voitto säästötili, sulkutilejä kunnes voitto jota ei koskaan tullut. Minusta tämä runoilu on talouspolitiikkaa, laskento ei.

    Toinen asia. EKP päätti kolmannenkin asian torstaina 10.3. Nimittäin että jäsenpankinsa saavat rajatta liki nollaista, 0,05 prosenttista lainaa neljän vuoden ajaksi. Että tuli superlotro muutaman vuoden takaiseen malliin. Silloin siihen oli pikkupakko kun interbankvälitys oli poikki. Siis se verkosto jota kansantaloudeksi väärin kutsutaan, koska sellainen yhteistalous on jo aikaa evolutioitunut silkaksi finanssi-instituutioiden omaksi, sisästään kehräämäksi saamis- ja vastasaamisten eli luottojen avartuvaksi häkiksi sisälle sattuneiden iloksensa varastaa aiempien sukupolvien hiestämä omaisuus eli tuotontokapasiteetti.

    Hieno kirja näistäkin. Michael Hudson: Killing the Host. How Financial Parasities and Debt Destroy the Global Economy. 2015. Hudson kirjoitteli heti 2008 ja 09 Financial Timesiin upeita vetoja kai kun harvoja joka tiesi. Ei ole enää pelastuksen jälkeen näkynyt. Niin, FT:n keskiviikkovakkari John Kay purki mieltään kirjassa hänkin The Other People´s Money. Upea ja asioiden ytimissä.

    Toivon että kriisi kestää ja syvenee. Sitä korkeampi tasoisesti sosiologiaa ja historiaa pannaan kirjoihin. Ja Amazonista saa, kirjakaupastakin. Kumman harvoin korkeakoulukirjastoista.Jukka Sjöstedt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *