Euroalueen kapea tie

kapeatieViimeiset viikot ovat opettaneet paljon euroalueen poliittisen talouden dynamiikoista. Seuraavassa keskeisiä havaintoja:

1) Talouskurista luopumisesta ei voi neuvotella

Kreikan vasemmistohallituksen pyristely euroalueen linjaksi valittua talouskuria vastaan päättyi täydelliseen epäonnistumiseen. Hätärahoituksen ehtona Kreikka joutuu toteuttamaan seuraavat vuodet erittäin tiukkaa talouskuria, jonka sen velkojat käytännössä sanelivat sille toissa viikonloppuna. Keskeisin syy Syrizan epäonnistumiselle oli se, ettei sillä ollut missään vaiheessa toimivaa neuvottelustrategiaa. Syrizan johto ajatteli, että talouskuria kannatetaan pohjoisissa euromaissa – ennen kaikkea Saksassa – ymmärryksen puutteesta johtuen ja että vaihtoehtoinen kasvuun sekä investointeihin perustuva kriisinhoito voisi lyödä keskustelussa läpi oikealla tavalla perusteltuna.

Yritykset tyrmättiin kuitenkin alkuunsa, eikä käytännössä mitään keskustelua euroalueen talouspoliittisesta linjasta koskaan syntynyt. Syrizan pyrkimykset tällaiseen keskusteluun ja sen johtaman hallituksen vaalien jälkeen tekemät talouspoliittiset muutokset tulkittiin venkoiluna, mikä entisestään vaikeutti neuvottelujen eteenpäin viemistä. Euroalueen nykyinen talouslinja on velkojamaissa niin syvällisesti hyväksytty ja sillä on niin vahva ideologinen asema, että tulevaisuudessakin on vaikea nähdä tilannetta, jossa yksittäinen hallitus pystyisi edistämään euroalueen tasolla ekspansiivisempaa finanssi- ja investointipolitiikkaa.

2) Euroopan keskuspankki on talouskurin takaaja

Euroopan keskuspankin toimet Kreikassa ovat osoittaneet, että EKP on avoimesti sitoutunut tukemaan talouskuripolitiikkaa ja on valmis myös päätöksillään tukemaan sen toteuttamista. Rajoittamalla Kreikan pankkijärjestelmän likviditeettiä Syrizan aloitettua neuvottelut talouskurista luopumisesta ja kiristämällä tasaisesti ruuvia neuvottelujen pitkittymisen ja erimielisyyksien lisääntymisen myötä EKP osoitti, että vain talouskuriin sitoutuneen valtion pankkijärjestelmä voi saada siltä tukea. Kun Tsipras suoritti U-käännöksensä, EKP alkoi jälleen helpottaa pankkien tilannetta. Kun EKP:n toimia verrataan esimerkiksi vuoteen 2012, jolloin Kreikan edellistä rahoitusratkaisua sorvattiin, olivat sen otteet Syrizan neuvottelujen aikaan huomattavasti kovempia.

On vaikea nähdä mielekkäitä talouspoliittisia perusteita sille, miksi Kreikan pankkijärjestelmän likviditeetin saantia piti rajoittaa ennen Tsipraksen suunnanmuutosta. Keskuspankin tase voi huoletta olla jopa negatiivinen, joten edes Kreikan mahdollisesta euroerosta seuraavat alaskirjaukset eivät ole riittävä peruste likviditeettirajoituksille. Niinpä EKP:n toimille voi lopulta nähdä vain poliittisia perusteita.

3) Euroopan keskuspankki voi vaikeuttaa euroeroa

Jos EKP haluaa todella puolustaa talouskuria euroalueella, on sen myös mielekästä tehdä valtioiden euroerosta mahdollisimman hankalaa. Kreikallekin eroaminen euroalueesta olisi houkutteleva ratkaisu, koska sitä kautta olisi mahdollista saada muutettua finanssipolitiikan suuntaa.

Jos euroero tehtäisiin koordinoidusti, Kreikka ei kärsisi merkittävistä ongelmista. Olisi mahdollista sopia, että euroero astuisi voimaan vasta tulevaisuudessa, mutta sen valmistelu aloitettaisiin salassa jo aiemmin. Tänä aikana Kreikassa luotaisiin toimiva kansallinen maksujärjestelmä sekä suunniteltaisiin uusi setelistö ja uudet kolikot. Euromääräisistä veloista osa voitaisiin antaa anteeksi ja osan maksuaikoja voitaisiin pidentää. Pääomapakoa Kreikasta estettäisiin kaksisuuntaisilla pääomakontrolleilla valuutan vaihdon julkistuksen jälkeen.

Vaikeuksia syntyisi kuitenkin sellaisessa tilanteessa, jossa muu euroalue ei haluaisi fasilitoida Kreikan (tai jonkin muun valtion) euroeroa. EKP voi esimerkiksi estää Kreikan pankkeja saamasta keskuspankkirahaa heti, kun Kreikassa aloitettaisiin valmistelut kansallisen maksujärjestelmän ja käteisen rahan luomiseksi. Näin koko Kreikan maksujärjestelmä halvaantuisi ja talous saattaisi ajautua kaaokseen.

Tosin tässäkin tapauksessa euroero pystyttäisiin toteuttamaan melko pienillä vaurioilla, jos eroavalla valtiolla olisi käytössään uskottava siirtymävaiheen strategia. Käytännössä se edellyttäisi rinnakkaisvaluutan käyttöönottoa, jolloin Target2-järjestelmää voitaisiin todennäköisesti hyödyntää niin kauan, kunnes kansallinen maksujärjestelmä saataisiin toimimaan. Käteinen raha saataisiin tarvittaessa nopeastikin käyttöön leimaamalla vanhat eurosetelit uusiksi drakmoiksi. Käytännössä prosessi vaatisi niin tarkkaa koordinaatiota ja ripeitä toimenpiteitä, että keskuspankin siirtäminen hallituksen hallintaan olisi ainakin väliaikaisesti välttämätöntä.

4) Eurokriittisen politiikan pelitila on mitätön

Aivan samoin kuin Syrizan oli nieltävä talouskurin koukku, myöskään haluamaansa eivät saaneet ne poliittiset tahot, jotka halusivat irrottaa Kreikan euroalueesta ja lopettaa hätärahoituksen muodossa luodun euroalueen tulonsiirtojärjestelmän. Näihin häviäjiin kuului Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäublen klikin lisäksi Suomen hallitus, joka lähti Brysselin neuvotteluihin mielessään Kreikan irrottaminen euroalueesta. Suurin tappio tuli Suomessa Perussuomalaisille, joka  joutuu nyt hyväksymään uuden rahoituspaketin Kreikalle, vaikka hanojen piti pysyä kiinni ikuisesti.

Näyttääkin siltä, että euroalueen poliittisessa taloudessa on vain yksi vaihtoehto: integraation pitäminen mahdollisimman laajana ja talouskuriin sekä työmarkkinaheikennyksiin perustuvana. Tämä on ollut koko EU:n megatrendi 1980-luvulta lähtien, jolloin Euroopan silloisiin talousongelmiin suunniteltiin ratkaisuksi tiukan budjettikurin ja ”työmarkkinareformien” yhdistelmää. Tuolloin luotu Euroopan talous- ja rahaliiton säännöstö heijastaa hyvin tätä analyysia.

Sittemmin tätä konsensusta on haluttu haastaa niin konservatiivioikeiston kuin eurooppalaismielisen vasemmiston toimesta. Schäublen ja Timo Soinin kaltaiset oikeistolaiset haluaisivat poistaa EMUsta heikoimmat maat ja näin ollen heikentää eurooppalaista integraatiota. Monet vasemmistointellektuellit ja Alexis Tsipraksen kaltaiset idealistipoliitikot taas haluaisivat luoda vahvasti integroituneen Euroopan, mutta aiempaa keynesiläisemmillä ja demokraattisemmilla säännöillä. Tällaista ajattelutapaa kuvaa hyvin myös Euroopan sosiaalifoorumin tunnuslause ”Toisenlainen Eurooppa on mahdollinen!”.

On kuitenkin käynyt ilmeiseksi, että vain yhdenlainen Eurooppa on nykyisen Euroopan unionin puitteissa mahdollinen. Niin konservatiivien unelmat ”pohjoisesta eurosta” kuin vasemmiston fantasiat ”sosiaalisesta Euroopasta” ovat osoittautuneet lähinnä hurskasteluksi. Saksan ja Ranskan poliittisissa eliiteissä sekä keskeisissä asiantuntija- ja virkamiespiireissä Euroopan integraatio nähdään prosessina, jonka jatkuva vahvistaminen on välttämätöntä. Tämä liittyy osittain ulko- ja turvallisuuspoliittisiin harkintoihin, mutta osittain myös siihen, että alati syvenevä integraatio estää yllättävät poliittiset suunnanmuutokset ja pitää talouspolitiikan ennustettavana (lue: vaihtoehdottomana) kaikkialla Euroopassa. Koska monille integraation kannattajille sen arvo tulee nimenomaan siitä, että integraatiolla saadaan vakioitua talouspolitiikka konservatiiviseksi, ei myöskään EU:n poliittisen talouden suunnanmuutos ole todennäköinen tulevina vuosikymmeninä. Näin ollen euroalueen sisällä tapahtuva eurokritiikki ei johda mihinkään, kuten Syrizan ja Perussuomalaisten epäonnistumisista nähtiin.

Johtopäätökset

Euroalueella kuljetaan kapeaa tietä, jolta poikkeaminen on poliittisesti ja taloudellisesti käytännössä mahdotonta. Talouskurin tai hätärahoituksen varjolla rakennettujen tulonsiirtojärjestelmien vastustaminen voi saada vaaleissa poliittista kannatusta, mutta euroalueen talouspolitiikan suuntaa näitä ajavat puolueet eivät tällä hetkellä onnistu muuttamaan. Euroopan poliittinen eliitti ja Euroopan keskuspankki pitävät siitä huolen jatkossakin.

On mahdollista, että tulevaisuudessa maltillinen eurokritiikki korvaantuu niin oikeistossa kuin vasemmistossakin jyrkemmällä eurovastaisuudella. Euroeroa vaativien poliittisten liikkeiden saattaa kuitenkin olla vaikeaa päästä hallitusvastuuseen, sillä EKP ja muut euromaat ovat viestittäneet, että sopuisa ero EMUsta ei ole mahdollista. Näin ollen euroeroa ajavien liikkeiden mahdollisuudet saada parlamentaarista enemmistöä missään päin euroaluetta näyttävät heikoilta.

Jussi Ahokas ja Lauri Holappa

Kommentit
  1. 1

    Laura R. sanoo

    Kyse on vallan kahvasta ja siitä, että kuka siinä heiluu.

    Saksa ja Hollanti mättävät laittoman suurta ylijäämä, josta heitä tulisi jo pikkuhiljaa rangaista ennen kuin Saksan vientiteollisuus tuhoaa koko EU-projektin.

    Olisi aika vihdoin antaa Saksalle sanktio ja laittaa Saksa maksamaan ensin 0.2 % bkt:sta ja jos ei mene perille niin 0.5 % bkt:sta sakkoa, kuten säännöissä sanotaan, mutta kansallinen, rahamiesten ja velkojan ylivertainen asema taitavat mennä EU-projektin edelle?

    On täysin käsittämätöntä, miksi Suomen EK ei puhu näistä asioista, sillä kotimaisen kysynnän lisääminen Saksassa auttaisi heitä huomattavasti enemmän kuin pelkkä palkkojen lasku Suomessa ja nämä naurettavat yhteiskuntatalkoot. Nyt, kun ollaan saatu tehostettua toimintaa koneiden avulla aivan uusiin sfääreihin viimeisten vuosikymmenten aikana, niin pidennetään työaikaa, että yhä harvemmalle riittää töitä – nerokasta? EK kiittää ja muut kyykkäävät. Kannattaisiko ehkä mielummin antaa noottia esim. Kiinan ~14 tunnin työpäivistä Applen ja kumppaneiden tehtailla?

    Kuten arvon Herra Keynes jo muinoin sanoi, niin yhteisessä valuutta-alueessa ylijäämämailla ei ole kiirettä nostaa kulutustaan palkkojen tai investointien muodossa, kun taas alijäämämailla on kiire laskea kulutustaan, joka johtaa deflatooriseen kierteeseen alijäämämaissa ja lopulta myös ylijäämämaiden tavaroilta loppuu kysyntä.

    Miksi Suomi alijäämämaana nuoleskelee Saksaa ja Hollantia, vaikka meidän taloutemme on aivan kuralla tuotapikaa myös ja kuristustoimet, jotka johtuvat eurosta ovat edessä? Itse en ymmärrä, mutta vaikuttaa, että päättäjämmekin ovat täyttä ymmärrystä vailla. Hollannin ja Saksan ylijäämä on hankittu kriisimaista ja nyt Saksa ja Hollanti eivät suostu sijoittamaan näitä rahoja mihinkään, vaan kiristävät muita valtioita alistumaan tahtoonsa ja suostumaan siirtomaikseen. Minä jätän mielummin velat maksamatta, kun vaihtotaseiden nollasummapelissä ei voi pärjätä, jos ylijäämämaat eivät ala investoimaan, kuluttamaan tai tuomaan sälää muista maista.

    Voisimmeko jo 5 vuotta kriisin jälkeen nostaa sen oikean kissan sinne pöydälle ja unohtaa nämä hiiret hetkeksi?

    – Pelastetaan Ihmiskunta Itseltään Ajatuspaja 2.0, herää pahvi – nyt on tosi kyseessä!

  2. 2

    Omar sanoo

    Euroalueesta eroaminen ei ole ainoastaan poliittinen, vaan myös tekninen ja logistinen haaste. Tässä pari kirjoitusta Naked Capitalism-blogista, joka on ansiokkaasti käynyt läpi Grexitiin liittyviä teknisiä haasteita:

    The Operational Issues of a Grexit Part Two: Organizational Capacity, Capital Controls and Bootstrapping a New Monetary System

    Convert to the Drachma – Piece of Cake. Right…

    Voi toki ajatella että uutta valuuttaa käyttävä maksujärjestelmä saadaan käyttöön nopeasti, ihannetapauksessa muutamassa kuukaudessa. Käytännössä siihen menisi vuosia. Täällä Suomessahan on rutkasti esimerkkejä myöhästyneistä ja yli budjetin menneistä laajoista IT-hankkeista. Apotti, anyone?

    • 2.2

      rahajatalous sanoo

      Noiden artikkeleiden vaihtelevasta ja levottomasta argumentaatiosta on vähän vaikea saada otetta (välillä puhutaan desimaalipilkuista, välillä Varoufakiksen mediaesiintymisistä, sitten taas pankkiautomaattien täyttämisestä). Aika monta tuossa kuvattua ongelmaa on täysin keksittyjä, koska Kreikka joutuu jo nyt vastaamaan niiden hoidosta itsenäisesti (esim. käteisen jakaminen).

      Lisäksi mitään uutta maksujärjestelmää ei edes tarvita, vaan vain paluu aiempaan järjestelmään, joka oli vielä ennen eurojäsenyyttä käytössä. On aika erikoista väittää, että vanhan järjestelmän palauttaminen veisi vuosia. Se ei voi pitää paikkaansa.

      Kukaan ei silti väitä, etteikö euroerosta seuraisi useamman kuukauden mittaisia ongelmia. Näin sanoo Kreikassakin esimerkiksi Costas Lapavitsas, joka on siellä ehkä tunnetuin euroeroa ajava ekonomisti. Kyse on siitä, että talouskuri ylläpitää Kreikassa loputonta kurjistumista, josta irti pääsemiseksi on valitettavasti vain yksi vaihtoehto. Se ei ole erityisen hyvä vaihtoehto, mutta loputonta talouskuria parempi.

      Lauri

      • 2.2.1

        Omar sanoo

        ”On aika erikoista väittää, että vanhan järjestelmän palauttaminen veisi vuosia. Se ei voi pitää paikkaansa”

        Tervetuloa IT-alalle projektipäälliköksi 😉

        Mutta vakavasti ottaen, niin teidän blogauksessa on erittäin hyviä pointteja. Selventäisin myös, että en missään nimessä kannata nykyistä kurjistavaa leikkauspolitiikkaa. Jos mahdollinen euroero pakottaa luomaan uuden maksujärjestelmän ja se jollain tavalla parantaa tilannetta, niin silloin se on tietenkin hyvä asia.

        Suurin osa IT-hankkeiden ongelmista syntyy kuitenkin jo valmisteluvaiheessa, jolloin niitä ei osattu ennakoida kunnolla. Toivon mukaan kiinnostuneet voivat kuitenkin artikkeleiden pohjalta tehdä riittävän hyvät suunnitelmat, jotta ongelmia olisi tositilanteen tullen mahdollisimman vähän ainakin tällä saralla.

        Näistä IT-jutuista voisi käydä pidemmänkin keskustelun, mutta tämä blogi ei taida olla oikea paikka sille (ja itse artikkeleiden jälkeen on aika pitkät keskusteluketjut kiinnostuneille).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *