Budjettitasapaino, verotus ja oikeisto

Demokratian kriisi länsimaissa liittyy suurelta osin siihen, että äänestäjille ei ole tarjolla laajoja yhteiskuntapoliittisia vaihtoehtoja. Erityisesti talouspolitiikassa oikeisto- ja vasemmistopuolueiden erot ovat viimeisen 30 vuoden aikana kaventuneet marginaalisiksi.

Oikeistolla ja vasemmistolla saattaa edelleenkin olla eroja politiikan arvopohjassa. Tästä huolimatta niiden käsitykset siitä, millaiset tekijät ohjaavat tuotannon ja työllisyyden kehitystä kapitalistisessa talousjärjestelmässä ovat pääasiassa samankaltaisia. Nykyään sekä oikeisto että vasemmisto puolustavat tasapainotettuja budjetteja, vastustavat suoraa keskuspankkirahoitusta ja näkevät työttömyyden ensisijaisesti tarjontapuolen ongelmana.

Nykyvasemmiston ajattelun tiivisti hyvin Tanskan sosiaalidemokraattinen pääministeri Helle Thorning-Schmidt, joka totesi hiljattain Financial Timesin haastattelussa budjettitasapainon varjelemisen olevan vasemmistolaisen talouspolitiikan ytimessä. Toisin sanoen vasemmiston perinteiset pyrkimykset säädellä kokonaiskysyntää valtion budjetin kautta sekä huolehtia täystyöllisyydestä julkisten työllistämisohjelmien avulla eivät ole enää muodissa. Sen sijaan dogmaattinen pyrkimys tasapainottaa valtion tulot ja menot ohjaa kaikkea muuta talouspolitiikkaa.

Vasemmiston ajattelussa on siis tapahtunut dramaattinen käänne viime vuosikymmeninä. Sen sijaan oikeisto on miltei koko historiansa ajan edistänyt nykyisenkaltaista talouspolitiikkaa. Tämä tuntuu oudolta, koska samalla oikeistolaisen ajattelun ytimessä on jatkuvasti ollut yksityisen talouden toimijoiden menestyksestä huolehtiminen. Erityisesti yritysten toimintaedellytysten turvaaminen on ollut perinteisesti tärkeä päämäärä oikeistolle. Ylipäätään oikeisto ei ole yleensä suhtautunut suopeasti siihen, jos valtion harjoittama sääntely tai talouspolitiikka heikentäisivät yksityisten toimijoiden menestysmahdollisuuksia.

Yksityisen sektorin velkaannuttaminen

Omituisin piirre oikeiston ajattelussa on juuttuminen valtion budjettitasapainon varjelemiseen. Esimerkiksi Suomen 12. presidentiksi juuri valitun Sauli Niinistön maine  talouspoliittisena ajattelijana perustuu lähes yksinomaan hänen vimmaansa varjella budjettitasapainoa.

Oikeistossa ei kuitenkaan tunnuta ymmärtävän, että yksityisen sektorin ja julkisen sektorin taseet ovat sidoksissa toisiinsa. Toisin sanoen valtion ylijäämäiset budjetit suoraan köyhdyttävät yksityistä sektoria. Käytännössä ylijäämäinen budjetti tarkoittaa sitä, että valtio verottaa yksityistä sektoria suuremmalla summalla kuin mitä se siirtää yksityiselle sektorille kulutuksellaan.

Kuten olemme usein todenneet tässä blogissa, valtion alijäämäinen budjetti aina parantaa yksityisen sektorin varallisuusasemaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtio työntää kulutuksellaan yksityiselle sektorille enemmän rahamääräistä varallisuutta kuin poistaa sitä verotuksella. Toisin sanoen budjettialijäämien pienentäminen heikentää yksityisen sektorin varallisuusasemaa ja suurentaminen taas vastaavasti parantaa sitä.

Perinteisesti oikeisto on kuvitellut parantavansa yksityisen sektorin toimintaedellytyksiä alentamalla verotusta. Yksityisen sektorin varallisuusaseman näkökulmasta olennaista ei ole kuitenkaan veroaste sinänsä, vaan verotuksen suhde julkiseen kulutukseen. Jos julkisella kulutuksella voidaan kompensoida valtion keräämä verosumma, ei verotus ole heikentänyt yksityisen sektorin varallisuuasemaa.

Vaikuttaa siltä, että toisinaan oikeistolaiset kuvittelevat saavansa valtion kulutuksen aisoihin ylijäämäisten budjettien avulla. Usein näin käykin, mutta samalla myös yksityinen sektori saattaa nettovelkaantua. Irlanti ja Espanja ovat tuoreita esimerkkejä siitä, miten ylijäämäiset budjetit voivat dramaattisesti heikentää yksityisen sektorin varallisuusasemaa. Vuosia jatkuneiden budjettiylijäämien vuoksi Irlannin ja Espanjan taloudet ajautuivat tilanteeseen, jossa yksityisen sektorin jatkuvasti lisääntyvä velkaantuminen oli välttämätöntä tuotannon ja kulutuksen ylläpitämiseksi. Valitettavasti Irlannille ja Espanjalle kävi, kuten aina taloushistoriassa on käynyt yksityisen sektorin ylivelkaannuttua: maat ajautuivat syvään finanssikriisiin.

Uuschartalismi ja oikeisto

Uuschartalismi on yleensä mielletty vasemmistohenkiseksi teoriasuuntaukseksi. Tosiasiassa uuschartalismi antaa kuitenkin ainoastaan realistisen käsityksen siitä, millaiset operationaaliset rakenteet määrittävät nykyistä rahatalousjärjestelmää. Uuschartalistisen kehyksen pohjalta voidaan tehdä erilaisia tulkintoja siitä, pitääkö esimerkiksi kokonaiskysyntää stimuloida alentamalla verotusta vai lisäämällä julkista työllistämistä.

Vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä oikeisto ei onnistu omien tavoitteidensa saavuttamisessa, koska rahatalouden perusmekanismien tunteminen on niin heikkoa myös oikeistossa. Tasapainotettujen budjettien dogmilla oikeisto kurittaa myös yksityistä sektoria tahtomattaan.

Toisaalta voi olla niinkin, että osa oikeiston tukijoista on tyytyväisiä nykytilanteeseen. Rajoittaahan tasapainotettujen budjettien oppi valtion kulutusta ja julkisen toiminnan laajentumista. Samalla myös rahoitussektori menestyy, kun tuotannon ylläpitäminen vaatii yksityisen sektorin alati kiihtyvää velkaantumista.

Lauri Holappa

Kommentit
  1. 1

    Rami Ojares sanoo

    Voisiko ton budjetti tasapainon vaatimuksen siirtää tavoitteeksi pitää vaihtotase tasapainossa? Sehän vastaisi intuitiota siitä, että sen minkä kuluttaa on tienattava.

    • 1.1

      sanoo

      Kyllä se olisi ainakin paljon järkevämpi maksiimi. Toisaalta jos maan oma valuutta on merkittävässä asemassa kansainvälisessä kaupankäynnissä, ei edes vaihtotaseen tasapaino aseta merkittäviä rajoitteita talouspolitiikalle.

      Lauri

      • 1.1.1

        Antti Mäkelä sanoo

        Tästä esimerkkinä Yhdysvaltain dollari. Muutamien vuosikymmien aikaperiodilla vahva valuutta mahdollistaa pysyvät vaihtotasealijäämät. Onko näin kuitenkaan pitemmässä aikaskaalassa? Itä-aasiassa dollari on alkanut menettämään asemiaan.

  2. 2

    Antti Heikkilä sanoo

    Itselläni on sellainen tunnelma että oikeistoleirissä verojen alentaminen nähdään ikään kuin suorana ja varmana etuna, kun taas julkisen kulutuksen mielletään hyödyttävän enemmän vähempiosaista yksityissektoria ja vain ehkä epäsuorasti kulkeutuvan omaan pussiin. Sikäli siis alijäämäisen budjetin oppi ei kenties innosta, kun ei malteta nähdä pidemmälle.

  3. 3

    Artturi Björk sanoo

    Miks te puhutte valuutasta ja valtionvelasta yksityisen sektorin varallisuusasemana? Eiks yksityisellä sektorilla oo muutakin varallisuutta? Eiks valuutan ja valtionvelan arvo riipu siitä miten valtio kuluttaa?

    • 3.1

      sanoo

      En aivan tavoita viimeistä kysymystä, mutta kommentin alkuosassa on kiinnitetty huomio olennaisiin seikkoihin. Tässä ja muissakin blogimme artikkeleissa on aina puhuttu rahamääräisestä varallisuudesta juuri sen vuoksi, että toimijoilla on myös niin sanottua reaalivarallisuutta.

      Reaalivarallisuudelle määritellään yleensä aina jokin rahamääräinen arvo. Reaalivarallisuuden konvertoiminen rahaksi edellyttää kuitenkin – niin – sitä että joku haluaa ostaa tämän varallisuuserän rahalla. Toisin sanoen (rahamääräisesti) nettovelkaantuneen yksityisen sektorin tilannetta ei helpota se, että sillä on huomattavia reaaliomistuksia. Jos yksityisellä sektorilla on enemmän velkaa kuin rahavarallisuutta, ei sektoritason ongelmaa voida ratkaista reaalivarallisuuden realisoinnilla. Se ei paranna yksityisen sektorin rahamääräistä varallisuusasemaa.

      Tämän ongelman voi ratkaista ainoastaan riittävän iso valtion budjettialijäämä tai sopiva vaihtotaseen ylijäämä.

      Lauri

      • 3.1.1

        Artturi Björk sanoo

        Hei Lauri,

        kiitos vastauksestasi. Viimeisellä kysymyksellä tarkoitin yksityisen sektorin rahavarallisuuden reaaliarvoa.

        Tässä muutamia lisäkysymyksiä:

        Kuten kirjoitatte reaalivarallisuudella on joku rahamääräinen arvo silloin kun sillä käydään kauppaa, jonka toisena osapuolena on raha. Ilmeisesti varallisuusasemalla te ette tarkoita kaiken yksityisen omaisuuden nominaalista arvoa, vaan yksityisten hallussa olevien valtion velkakirjojen+ keskuspankkirahan-verovelan nimellisarvoa?

        Onko yksityinen sektori rahamääräisesti nettovelkaantunut jos ja vain jos yksityisen sektorin valtionvelan+valuutan omistus-verovelka on negatiivinen? Onko meillä vaaraa, että näin on käymässä? Jos näin ei ole käymässä, niin mitä väliä, että yksityisen sektorin valtion velkakirjojen ja keskuspankkirahan – verovelan summa on pienenemässä?

        Jos on vaaraa, että näin on käymässä miksi haluatte kasvattaa valtionvelkaa, ettekä valuutan määrää tai pienentää verovelkaa?

        Eikö vaihtotaseen ylijäämän seurauksena yksityiselle sektorille kerry ainoastaan vieraan maan valuuttaa? Miksi se parantaa yksityisen sektorin valtion velkakirjojen+keskuspankkirahan-verovelan nimellisarvoa? Eihän vieraalla valuutalla käydä kauppaa kuin omaa valuuttaa vastaan.

        • 3.1.1.1

          sanoo

          Hei Artturi,

          Paljon hyviä kysymyksiä. Yritän vastata niihin alla.

          Meidän näkemyksemme perustuu Wynne Godleyn kolmen taseen kirjanpitoidentiteettiin, jonka mukaan yksityisen sektorin rahoitustase (I-S) on riippuvainen myös julkisen sektorin (G-T) ja ulkomaansektorin (X-M) taseista. Tällöin yksityisen sektorin rahoitusaseman riippuvuus voidaan ilmaista seuraavasti:

          (I-S)=-(G-T)-(X-M)

          (I=investoinnit, S=säästäminen, G=julkinen kulutus, T=verot, X=vienti, M=tuonti)

          Tästä voimme siis päätellä, että yksityisen sektorin varallisuusasemaan vaikuttavat sekä julkisen sektorin tase että ulkomaansektorin tase. Toisin sanoen yksityinen sektori voi ajautua nettovelkaantumisasemaan myös liian ison vaihtotaseen vajeen oloissa, jos sitä ei kompensoida vastaanvansuuruisella budjettialijäämällä.

          Juuri nyt Suomen vaihtotase on kehittymässä erittäin huonoon suuntaan ja samalla valtio pyrkii alijäämien supistamiseen. Näin ollen yksityisen sektorin ajautuminen nettovelkaantumisasemaan on jopa todennäköistä lähivuosina.

          Yksityisen sektorin varallisuusaseman kannalta tärkeintä ovat julkisen sektorin alijäämät – ei se miten ne saavutetaan. Toisin sanoen tästä näkökulmasta on yhdentekevää, tarkoittaisiko alijäämän suurentaminen veronalennuksia vai julkisen kulutuksen lisäämistä.

          On toisaalta otettava huomioon, että finanssipolitiikalla on tarkoitus vaikuttaa myös suoremmin talouden rahavirtoihin ja täten ohjata kokonaiskysyntää. Koska julkiset investoinnit elvyttävät kokonaiskysyntää kaikkein tehokkaimmin, olen itse julkisen kulutuksen lisäämisen kannalla. Toisaalta pitäisin oikein kohdennettua veronalennuspolitiikkaakin paljon nykyistä kamreeripolitiikkaa parempana. Kaikkein tärkeintä olisi päästä irti tasapainotetun budjetin dogmista.

          Kirjoitin tämän tekstin, koska mielestäni oikeiston jumiutuminen budjettitasapainoajatukseen estää sitä ajamasta niitä asioita, joiden puolesta se ainakin periaatteessa yrittää toimia. Tämä on demokratian näkökulmasta haitallista. Koko talouspoliittista keskustelua määrittää kansantalouden rinnastaminen kotitalouteen. Kotitaloudelle on toki järkevää tasata tulot ja menot ainakin keskipitkällä aikavälillä. Valtion kohdalla asia taas on paljon monimutkaisempi.

          Lauri

  4. 4

    Artturi Björk sanoo

    Hei Lauri,

    Kiitos vastauksistasi. En valitettavasti ymmärtänyt niiden suhdetta esittämiini kysymyksiin. Yritän selventää näillä lisäkysymyksillä:

    Onko teidän mielestä varallisuusasema = rahoitustase = rahoitusasema=I-S?

    Miksi tämän identiteetin määrittämä investointien ja säästämisen erotus olisi tärkeä?

    • 4.1

      sanoo

      Hei Artturi,

      kiitos hyvistä kysymyksistä. On ilmeisen tarpeellista määritellä käyttämiämme käsitteitä tarkemmin. Pääasiassa ne perustuvat kansantalouden tilinpitoon ja erityisesti tilinpidon sektoritilien määritelmiin. Tässäkin artikkelissa kuvatut taseet ja virrat liittyvät juuri tilinpidon sektoritileihin. Mukana tarkastelussa on siis tulojen ensijako sekä uudelleenjako eli tuotannossa syntyvät tulot sekä (pääasiassa julkisen sektorin toimeenpanemat) tulonsiirrot sekä käyttötilit (kulutus). Myös ulkomaan sektorin rahavirrat ovat mukana. Näihin kokonaisuuksiin viitataan yleisesti julkisessa keskustelussa.

      Kun jokin sektori nettovelkaantuu, tarkoittaa se sitä, että kyseinen sektori maksaa tiettynä ajanjaksona (virta) ensituloa tai tulonsiirtoja toisille sektoreille enemmän kuin näiltä saa. Kansantalouden tilinpito ei kuitenkaan ota suoraan kantaa siihen, minkä muodon syntyvä velka saa. Tämä saattaa olla oleellinen kysymys, kuten Euroopan velkakriisi on meitä opettanut. On huomattava, että puhuessamme nettovelkaantumisesta, viittaamme yleensä juuri tulojen ensijaon ja uudelleenjaon tileihin, emme esimerkiksi kaikkiin rahoitustilinpidossa huomioituihin virtoihin.

      Kun me puhumme rahavarallisuudesta, tarkoitamme sillä velkasuhteita (niiden varallisuuspuolta), jotka ovat rinnastettavissa valuuttaan eli valtiorahaan eli keskuspankkirahaan, siis yleisesti hyväksyttyyn maksuvälineeseen. Käteinen valuutta ja liikepankkien luoma velkaraha ovat määritelmämme mukaan kaikissa olosuhteissa rahavarallisuutta. Käteinen valuuttahan (keskuspankin luoma velka) on valuuttaa sinänsä. Liikepankkien velkaraha on aina vaihdettavissa suhteessa 1:1 valuuttaan. Tietyin ehdoin myös monet muut velkasuhteet, joilla on likvidit jälkimarkkinat voidaan tulkita rahavarallisuudeksi. Kun markkinoiden maksuvalmius on hyvä, esimerkiksi valtioiden ja yritysten velkakirjat ovat lähes yhtä likvidejä maksuvälineitä kuin valuutta ja liikepankkiraha.

      Jos tarkastellaan pelkästään rahoitustaseita (varantoja), tulee harvoin vastaan sellaista tilannetta, että yksityinen sektori olisi nettovelkaantunut julkiselle sektorille. Tämä tarkoittaisi sitä, että julkinen sektori keräisi verottamalla tuloja enemmän kuin se on koskaan kuluttanut talouteen. Koska verot voidaan maksaa ainoastaan valtion valuutalla, olisi liikepankeilla joka tapauksessa oltava käytössään keskuspankilta lainattua valuuttaa, joka sitten siirrettäisiin valtion tilille keskuspankissa samalla kun yksityisten toimijoiden tileiltä tuhottaisiin liikepankkirahaa.

      Kun tarkastellaan virtoja (esim. I ja S sektoritileissä), nettovelkaantumisesta tulee heti mielekäs käsite. Juuri rahavirrat ovat rahatalousjärjestelmää liikuttava voima. Rahavirrat vaikuttavat jokaisen taloudellisen toimijan päätöksentekoon ja sitä kautta talouden dynamiikkaan. Rahatalousjärjestelmässä taloudellisen toiminnan taustalla on aina velka. Kun yritys alkaa toimia, ottaa se velkaa maksaakseen palkkoja ja investointimenoja. Lopulta sen on kuoletettava velka saamillaan rahavirroilla. Jos yksityisten toimijoiden saamat nettomääräiset rahavirrat lisääntyvät, on velkojen maksu (ja voittojen tekeminen) huomattavasti helpompaa kuin siinä tapauksessa, että rahavirrat vähenisivät esimerkiksi julkisen sektorin ylijäämien myötä. Näin ollen julkisen sektorin säästäminen luo epävarmuutta yksityiseen taloudelliseen toimintaan ja ennen kaikkea pitkän aikavälin investointipäätöksiin.

      Valtion velkakirjathan ovat käytännössä korollista valuuttaa eli ne on mahdollista hankkia itselleen ainoastaan valuuttaa vastaan. Meidän näkemyksemme mukaan valtion olisikin mielekästä velkaantua suoraan keskuspankille, jolloin tapahtuisi kaiketi tarkoittamaasi valuutan määrän kasvua. Mitä tarkoitat verovelan käsitteellä?

      Kyllähän ylijäämäinen vaihtotase tuo Suomenkin talouteen suoraan euromääräisiä virtoja. Myös muussa valuutassa tulevat rahavirrat muutetaan tarvittaessa valuuttamarkkinoilla euromääräisiksi virroiksi. Kiinteiden valuuttakurssien aikaan nämä operaatiot tapahtuivat yhteistyössä Suomen pankin kanssa, joka vaihtoi valuuttaa markkoihin ja kasvatti samalla valuuttavarantoaan. Valuuttatoiminta olikin keskeinen osa keskuspankin rahapolitiikkaa 1980-luvulle saakka.

      Jussi

      • 4.1.1

        Artturi Björk sanoo

        Kiitos perusteellisesta vastauksestasi Jussi. Suurimmat hämmästyksen aiheeni selvisivätkin jo, mutta kyselen nyt vielä muutamia juttuja:

        Jos yksityisten toimijoiden saamat nettomääräiset rahavirrat lisääntyvät, on velkojen maksu (ja voittojen tekeminen) huomattavasti helpompaa kuin siinä tapauksessa, että rahavirrat vähenisivät esimerkiksi julkisen sektorin ylijäämien myötä.

        Tämä on toki totta, mutta rahavirrathan voivat lisääntyä ilman, että julkinen sektori velkaantuu. Eikö olisi parempi kiinnittää huomiota nimen omaan näiden rahavirtojen kokoon, eikä rahavarallisuuteen?

        Valtion velkakirjathan ovat käytännössä korollista valuuttaa eli ne on mahdollista hankkia itselleen ainoastaan valuuttaa vastaan.

        Tämä kuullostaa vähän hämärältä. Kaikki asiat mitä myydään markkinoilla on mahdollista hankkia itselleen ainoastaan valuuttaa vastaan. (Paitsi ehkä oravannahat, jos sattuu olemaan metsästäjä.) Valtion velkakirjoja käytetään toki vaihdon välineenä, mutta ne markkinat millä näin tehdään on kyllä aika harvinaisia ja niitä ei käytetä unit of accounttina (mitä ikinä se onkaan suomeksi), niin en oikein tiedä missä mielessä ajattelet niiden olevan käytännössä valuuttaa. Ok, niillä voi siirtää kulutusta tulevaisuuteen, mutta niin voi säilyketölkeilläkin.

        Verovelalla tarkoitin vaan veroja. En tiedä miks lisäsin tuon sanan velka siihen.

        Asiasta kolmanteen ymmärsinkö oikein, että te laskette julkisen sektorin velkaantumiseksi myös sen, kun keskuspankki ostaa markkinoilta jotain ja antaa vastineeksi valuuttaa? Jos näin, niin ei kai eduskunnan budjettikuri ole ongelma kunhan keskuspankki hoitaa hommansa ja pitää kokonaiskysynnän trendillään?

        Kai se on ihan mahdollista, että keskuspankki hoitaa tän homman pienemmillä tehokkuustappiolla kuin eduskunta?

        • 4.1.1.1

          sanoo

          Hei,

          Hyviä täsmennyksiä Jussilta. Ilmeisesti argumenttimme ovat nyt hiukan selvempiä.

          Tämä on toki totta, mutta rahavirrathan voivat lisääntyä ilman, että julkinen sektori velkaantuu. Eikö olisi parempi kiinnittää huomiota nimen omaan näiden rahavirtojen kokoon, eikä rahavarallisuuteen?

          Kuten Jussi jo totesi ja kuten myös itse kirjoitin aiemmin, yksityisen sektorin saamat nettomääräiset rahavirrat voivat toki lisääntyä myös siinä tapauksessa, jos vaihtotaseen ylijäämä on suurempi kuin budjettiylijäämä. On kuitenkin niin, että budjettiylijäämä aina pienentää yksityisen sektorin saamia nettomääräisiä rahavirtoja.

          Tästä päästäänkin lopussa esittämiisi kysymyksiin. Viittaat ilmeisesti jonkinlaisiin keskuspankin avomarkkinaoperaatioihin ja ymmärtääkseni esität, että näillä voitaisiin korvata valtion ylijäämäisten budjettien aiheuttama kysyntävaje. Nykyjärjestelmässä on kuitenkin niin, että keskuspankin mahdollisuudet vaikuttaa kokonaiskysyntään ovat hyvin rajalliset.

          Tämä johtuu siitä, että keskuspankki ei voi vaikuttaa talouden nettovirtoihin tai -varantoihin. Keskuspankki voi ostaa luomillaan reserveillä erilaisia arvopapereita, mutta tällä ei ole nettovaikutuksia. Reservien määrän lisääminen ei myöskään endogeenisen rahan tarjonnan oloissa lisää pankkien luotonantoa. Näin ollen keskuspankkien ainoa tapa vaikuttaa kokonaiskysyntään on ohjauskoron alentaminen. Koronalennusten stimulatiiviset vaikutukset taas ovat melko vähäiset.

          Juuri tämän vuoksi budjettitasapainon varjeleminen on mieletöntä. Alijäämäinen budjetointi kun on tehokkain – ja monesti lähes ainoa – tapa saada aikaiseksi kokonaiskysynnän kannalta tarpeellisia nettovaikutuksia.

          Lauri

  5. 5

    sanoo

    Hei, kiintoisa ja tärkeä artikkeli taas. Ovatko Suomessa julkisen ja yksityisen sektorin velat suhteessa toisiinsa hyvässä tasapanossa ja kokonaisuutena vielä varsin maltilliset,jos niitä vertaa vaikkapa Saksaan, Ranskaan, Britanniaan ja USA:han? Terv. Timok

  6. 6

    Artturi Björk sanoo

    Lauri:

    Kuten Jussi jo totesi ja kuten myös itse kirjoitin aiemmin, yksityisen sektorin saamat nettomääräiset rahavirrat voivat toki lisääntyä myös siinä tapauksessa, jos vaihtotaseen ylijäämä on suurempi kuin budjettiylijäämä.

    Niin siis tarkoitin, että virrat voi kasvaa, vaikka budjetti ja vaihtotase pysyy vakiona, jos virtausnopeus kasvaa.

    On kuitenkin niin, että budjettiylijäämä aina pienentää yksityisen sektorin saamia nettomääräisiä rahavirtoja.

    Jos oletat, että virtausnopeus ei muutu budjettialijäämän pienentämisen seurauksena, niin joo, mutta tämä oletus on tuskin realistinen?

    Tämä johtuu siitä, että keskuspankki ei voi vaikuttaa talouden nettovirtoihin tai -varantoihin.

    Jos puhut rahavirroista, niin kyllähän keskuspankki voi ihan hyvin ostaa markkinoilta muuta kuin rahaa rahalla. (Esim. vaikka asuntolainoja.)

    Keskuspankki voi ostaa luomillaan reserveillä erilaisia arvopapereita, mutta tällä ei ole nettovaikutuksia.

    Tarkoitatko, että kaikki arvopaperit mitä keskuspankki ostaa ovat täydellisiä substituutteja sille millä keskuspankki ostaa niitä?

    Reservien määrän lisääminen ei myöskään endogeenisen rahan tarjonnan oloissa lisää pankkien luotonantoa.

    Niin siis meinaat, että lisääntyneet reservit vaan jätetään keskuspankkiin makaamaan? Se riippuu varmaan siitä mitä keskuspankki ostaa niillä reserveillä ja siitä minkälaista korkoa keskuspankki maksaa/perii reserveille?

    Koronalennusten stimulatiiviset vaikutukset taas ovat melko vähäiset.

    hmmm… koron alennuksen vaikutusta on varmaan aika vaikea erottaa rahapolitiikan odotuksien muutoksesta, jonka koron alennus aiheuttaa.

    Alijäämäinen budjetointi kun on tehokkain – ja monesti lähes ainoa – tapa saada aikaiseksi kokonaiskysynnän kannalta tarpeellisia nettovaikutuksia.

    Toki, mutta eikös keskuspankin alijäämäinen budjetointi voi olla halvempaa kuin eduskunnan?

    • 6.1

      sanoo

      Hei,

      Jos oletat, että virtausnopeus ei muutu budjettialijäämän pienentämisen seurauksena, niin joo, mutta tämä oletus on tuskin realistinen?

      Miksi budjettialijäämän pienentäminen sinun nähdäksesi lisäisi kiertonopeutta?

      Jos puhut rahavirroista, niin kyllähän keskuspankki voi ihan hyvin ostaa markkinoilta muuta kuin rahaa rahalla. (Esim. vaikka asuntolainoja.)

      Jos keskuspankki vaikkapa ostaa joltakin liikepankilta sen myöntämän asuntolainan, se korvaa yhden (korkotuottoisen) assetin yhdellä toisella (korkoa tuottamattomalla) assetilla.

      Tarkoitatko, että kaikki arvopaperit mitä keskuspankki ostaa ovat täydellisiä substituutteja sille millä keskuspankki ostaa niitä?

      Tarkoitan, että keskuspankin operaatioilla ei luoda yksityiselle sektorille nettomääräistä rahoitusvarallisuutta. Yhden arvopaperityypin korvaaminen toisella arvopaperierällä ei ole rinnastettavissa finanssipoliittiseen ekspansioon, jossa nettovaikutukset ovat ilmeiset. Näin ollen erilaiset määrällisen helpottamisen ohjelmat ovat melko tehotonta kysynnänsäätelyä, kuten esimerkiksi Japanin kokemus on osoittanut.

      Niin siis meinaat, että lisääntyneet reservit vaan jätetään keskuspankkiin makaamaan? Se riippuu varmaan siitä mitä keskuspankki ostaa niillä reserveillä ja siitä minkälaista korkoa keskuspankki maksaa/perii reserveille?

      Pointtini oli sanoa, että liikepankit solmivat velkasuhteensa ensiksi ja hankkivat tarvittavat reservit vasta jälkikäteen. Keskuspankin taas on pakko tarjota liikepankkien kysymät reservit, koska muuten se ei saavuttaisi ohjauskorkotavoitettaan. Näin ollen reservien saatavuus ei rajoita luotonantoa.

      Lauri

  7. 7

    Artturi Björk sanoo

    Lauri:

    Miksi budjettialijäämän pienentäminen sinun nähdäksesi lisäisi kiertonopeutta?

    Luulen, että kiertonopeus muuttuu, koska se vaikuttaa odotuksiin kokonaiskysynnästä.

    Tarkoitan, että keskuspankin operaatioilla ei luoda yksityiselle sektorille nettomääräistä rahoitusvarallisuutta.

    Toki, mutta ei kai tällä ole hirveästi tekemistä kokonaiskysynnän kanssa? Asuntolainoja tuskin käytetään oikeastaan millään markkinoilla rahana. (+kokonaiskysynnän odotukset muuttuvat.)

    Pointtini oli sanoa, että liikepankit solmivat velkasuhteensa ensiksi ja hankkivat tarvittavat reservit vasta jälkikäteen. Keskuspankin taas on pakko tarjota liikepankkien kysymät reservit, koska muuten se ei saavuttaisi ohjauskorkotavoitettaan.

    Mutta ei kai keskuspankilla ole ohjauskorkotavoitetta, vaan se on pelkkä väline inflaatiotavoitteessa pysymisessä?

    • 7.1

      sanoo

      Artturi:

      Luulen, että kiertonopeus muuttuu, koska se vaikuttaa odotuksiin kokonaiskysynnästä.

      Onko sinulla tässä taustalla jokin crowding out -tyyppinen ajatus vai mihin perustat tämän oletuksen?

      Toki, mutta ei kai tällä ole hirveästi tekemistä kokonaiskysynnän kanssa? Asuntolainoja tuskin käytetään oikeastaan millään markkinoilla rahana. (+kokonaiskysynnän odotukset muuttuvat.)

      Jos keskuspankki ostaa asuntolainan liikepankilta, korvautuu se liikepankin taseessa reserveillä. Lisääntyneet reservit taas kasvattavat kokonaiskysyntää vain, jo oletamme rahan eksogeeniseksi. Rahan endogeenisuudesta on kuitenkin niin paljon sekä laadullista että määrällistä evidenssiä, etten oikein innostu eksogeenisuusargumentista. (Vaikka se rahakerroin onkin kaikissa uusklassisissa oppikirjoissa edelleen.)

      Mutta ei kai keskuspankilla ole ohjauskorkotavoitetta, vaan se on pelkkä väline inflaatiotavoitteessa pysymisessä?

      Jep, kyllä näin. Tosin inflaatiotavoitteeseen pyritään pääsemään asetetun ohjauskoron kautta. Inflaatiotavoitetta ei koskaan saavutettaisi, jos keskuspankki ei akkomodoisi diskonttoikkunassaan liikepankkien reservikysynnän. Jos keskuspankki ei toimi näin, liikepankkien reservikysyntä ohjautuisi diskonttoikkunan sijasta pankkien välisille tukkumarkkinoille, jossa korkotaso lähtisi nousuun. Näin ollen keskuspankki menettäisi ohjauskorkotavoitteensa.

      Lauri

  8. 8

    Artturi Björk sanoo

    Lauri:

    Onko sinulla tässä taustalla jokin crowding out -tyyppinen ajatus vai mihin perustat tämän oletuksen?

    Ei mulla sellasta ollu mielessä vaan ihan vaan silleen, että jos olettaa, että taloudessa on joku tietty määrä tuloa tulevaisuudessa, niin sit se vaikuttaa kulutus- ja investointipäätöksiin. Sit keskuspankin yms. toimet ja kommunikaatio vaikuttas noihin oletuksiin sen kokonaiskysynnän tasosta.

    Jos keskuspankki ostaa asuntolainan liikepankilta, korvautuu se liikepankin taseessa reserveillä. Lisääntyneet reservit taas kasvattavat kokonaiskysyntää vain, jo oletamme rahan eksogeeniseksi.

    Meinaat siis, että lisääntyneet reservit jää keskuspankkiin? Eikö reserveille ole olemassa joku korko millä ne lainataan?

    Inflaatiotavoitetta ei koskaan saavutettaisi, jos keskuspankki ei akkomodoisi diskonttoikkunassaan liikepankkien reservikysynnän.

    En osaa sanoo onko näin vai ei, mutta eihän se tarkoita etteikö ne vois muuttaa sitä ohjauskorkoa. Aina välillähän keskuspankki päättää, että inflaatiotavoite ei oo toteutumassa nykyisellä menolla ja vaikka nyt esimerkiksi nostaa ohjauskorkoa, minkä seurauksena se ei ”akkomodoisi diskonttoikkunassa liikepankkien reservikysyntää” vanhalla korolla, vaan sitä kysyntää ohjautuisi sinne tukkumarkkinoille, jos tukkumarkkinoiden korko ei nousisi.

    Näin ollen keskuspankki menettäisi ohjauskorkotavoitteensa.

    Joo, mutta tuskin niillä on mitään ohjauskorkotavoitetta. Jos inflaatiotavoitteeseen pääseminen vaatii ohjauskoron muuttamista, niin sit ne muuttaa sitä ja jos tämän seurauksena kysyntä muuttuu tukkumarkkinoilla ja tukkumarkkinakorko muuttuu, niin eiks se keskuspankin perspektiivistä just se mitä ne haluaakin?

    • 8.1

      sanoo

      Artturi:

      Meinaat siis, että lisääntyneet reservit jää keskuspankkiin? Eikö reserveille ole olemassa joku korko millä ne lainataan.

      No eihän reservejä uloskaan voi lainata. Ylimääräiset reservit tungetaan tukkumarkkinoille, jolloin ne alentavat korkotasoa, ellei keskuspankki vastaa tähän avomarkkinaoperaatioilla. Eli parhaimmilaankin reservilisäykset vaikuttavat vain liikepankkien myöntämien lainojen hintaan, ei määrään.

      En osaa sanoo onko näin vai ei, mutta eihän se tarkoita etteikö ne vois muuttaa sitä ohjauskorkoa. Aina välillähän keskuspankki päättää, että inflaatiotavoite ei oo toteutumassa nykyisellä menolla ja vaikka nyt esimerkiksi nostaa ohjauskorkoa, minkä seurauksena se ei “akkomodoisi diskonttoikkunassa liikepankkien reservikysyntää” vanhalla korolla, vaan sitä kysyntää ohjautuisi sinne tukkumarkkinoille, jos tukkumarkkinoiden korko ei nousisi.

      Jep, on aivan totta, että kun keskuspankki haluaa nostaa ohjauskorkoaan, se nimenomaan tietoisesti kasaa tukkumarkkinoille ylikysyntää. Tällaisessakin tilanteessa keskuspankki kuitenkin tarjoaa pyydetyt reservit myös diskonttoikkunastaan – tosin aiempaa korkeammalla korolla. Tämä sitten tietenkin vaikuttaa liikepankkien omiin korkoihin. Eli tätäkin kautta tulemme samaan johtopäätökseen kuin edellä: keskuspankki voi vaikuttaa liikepankkien myöntämien lainojen hintaan, mutta ei määrään.

      En tietenkään väitä, etteivätkö koronalennukset olisi myös jossain määrin ekspansiivisia. Koronalennuksilla ei kuitenkaan voida pakottaa kotitalouksia tai yrityksiä lisääntyneeseen lainanottoon. Erityisesti epävarmassa taloudellisessa tilanteessa seinä tulee rahapoliittisessa elvytyksessä nopeasti vastaan.

      Lauri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *