Bernanke, Summers ja teoria vaihtokauppataloudesta

lfisoTalousblogitaivaalle syttyi uusi kirkas tähti, kun Yhdysvaltojen keskuspankin FED:n entinen pääjohtaja Ben Bernanke aloitti bloggaamisen maaliskuun lopulla. Viranomaisvastuusta vapautunut Bernanke on jaksanut kirjoittaa ensimmäisen kuukauden varsin aktiivisesti sekä talousteoreettisia että talouspolitiikkaa käsitteleviä tekstejä. Ensimmäiset kirjoitukset maalis-huhtikuun vaihteessa poikivat talousteoreettisen keskustelun entisen Yhdysvaltojen valtiovarainministerin ja Maailmanpankin pääekonomistin Lawrence Summersin kanssa. Keskustelua kuvattiin muun muassa ”maailman tärkeimmäksi blogiväännöksi kautta aikojen”.

Bernanken ja Summersin arvovaltainen keskustelu on ehdottomasti tärkeä. Se ei kuitenkaan ole tärkeä siitä syystä, että se veisi merkittävästi talousteoriaa eteenpäin, minkä seurauksena voisimme ymmärtää paremmin vallitsevia talousolosuhteita. Se on tärkeä siitä syystä, että se osoittaa mainiosti valtavirtaisen makrotalousteorian keskeisimmän omituisuuden: sen, että valtavirtaisessa makroteoriassa käsitellään vaihtokauppataloutta eli taloutta ilman rahaa.

Lainattavien varojen teoria – talous ilman rahaa

Bernanken ja Summersin kiistely liittyi kysymykseen siitä, miksi Yhdysvaltojen talouden korkotaso on tällä hetkellä niin matala. Nojautuen niin sanottuun lainattavien varojen teoriaan Bernanke esitti, että talouden luonnollinen korkotaso eli täystyöllisyyden ja resurssien täysimääräisen käytön aikaansaava korkotaso on pudonnut siksi, että säästäminen on lisääntynyt runsaasti viime vuosikymmeninä ympäri maailman. Summersin mielestä säästämisen lisääntymisen sijaan koron on painanut alas investointimahdollisuuksien ja siten toteutuneiden investointien tason pysyvä putoaminen.

Jotta voisimme ymmärtää paremmin, mistä kiistassa on kysymys, meidän täytyy tuntea valtavirtaisessa makroteoriassa keskeisessä asemassa olevan lainattavien varojen teorian perusteet. Teorian isä on ruotsalainen taloustieteilijä Knut Wicksell, joka jo vuonna 1898 esitti myös luonnollisen korkoasteen teoriana tunnetun ajatusmallin. Wicksellin eksplisiittisenä tavoitteena oli luoda teoria, jolla rahan kvantiteettiteoriasta ja niin sanotusta reaalianalyysista voitaisiin yhä pitää kiinni, vaikka todellisuudessa rahamääräisten voittojen tavoittelun, velkarahan, rahoituksen ja pankkitoiminnan ympärille rakentuneessa rahataloudessa hyvin toisenlaiset mekanismit näyttivät vallitsevan.

Wicksellin luomassa teoriassa makrotalouden tasapaino, jossa täystyöllisyys ja resurssien täysimääräinen käyttö saavutetaan, määräytyy lainattavien varojen markkinoilla. Näillä markkinoilla investoijat ja säästäjät kohtaavat. Käytännössä nämä markkinat pitävät huolen siitä, että taloudessa kaikkina aikoina toisten toimijoiden säästöt muuttuvat toisten toimijoiden investoinneiksi. Tasapainottavana muuttujana on reaalikorko, jonka noustessa säästäminen kasvaa ja investoiminen vähenee.

Kuviosta 1 nähdään, että talouden tasapainopiste löytyy investointikäyrän ja säästämiskäyrän leikkauspisteestä, jossa investoinnit ovat täsmälleen yhtä suuret kuin säästäminen. Pystyakseli osoittaa reaalikoron kyseisessä leikkauspisteessä. Tämä korkotaso on niin sanottu luonnollinen korkoaste, jonka vallitessa reaalinen säästäminen ja reaaliset investoinnit ovat tasapainossa ja näin kaikki talouden tuotantoresurssit ovat käytössä.

Kuvio 1. Lainattavien varojen markkinat ja luonnollinen korkoaste

lainvar

On tärkeä ymmärtää, että Wicksellin mallissa esiintyvä korko ei ole se rahakorko, jonka keskuspankki rahapoliittisilla toimillaan asettaa ja johon markkinakorot perustuvat. Investoinnit ja säästäminen eivät myöskään ole rahamääräisiä suureita, vaan konkreettisia hyödykkeitä. Käytännössä investoiminen tarkoittaa tuotantovälineiden hankkimista ja säästäminen hyödykkeiden kuluttamatta jättämistä.  Lainattavien varojen mallissa korko on hyödykekorko, joka voidaan ymmärtää seuraavan esimerkin avulla: henkilöllä on hallussaan ruuvi, jonka hän lainaa konetta rakentavalle investoijalle ja saa vuoden kuluttua takaisin kaksi ruuvia, jolloin hyödykkeen vuosikoroksi muodostuu 100 prosenttia.

Luonnollinen korkotaso ja lainattavien varojen markkinat ovat siinä mielessä ongelmallisia käsitteitä, että niitä ei havaita empiirisesti. Reaalisesta säästämisestä ja investoinneista ei  ole saatavilla tietoja, sillä esimerkiksi kansantalouden tilinpidossa käytetään aina rahamääräisiä suureita. Ylipäätään voi olla vaikea osoittaa taloudessamme se kohta, jossa mallin toimijat kohtaavat reaalisten investointi- ja säästöhalujensa kanssa. Todellisuudessa havaitsemamme rahakorko puolestaan määräytyy keskuspankin rahapoliittisin toimin, kuten olemme useissa kirjoituksissamme osoittaneet. Myös valtavirtaisessa makrotalousteoriassa hyväksytään nykyään rahan endogeenisuus sekä ohjauskoron määräytyminen joustavan keskuspankkirahan tarjonnan kautta.

Wicksellin mallissa ajatus onkin, että keskuspankin tehtävänä on asettaa rahakorko omilla toimillaan vastaamaan luonnollista korkoastetta. Mikäli keskuspankki onnistuu tässä, saavutetaan taloudessa täystyöllisyys ja optimaalinen resurssien käyttöaste. Jos rahakorko alittaa luonnollisen korkoasteen, talouteen syntyy kannustimia liian suuriin investointeihin ja inflaatio kiihtyy. Jos puolestaan rahakorko ylittää luonnollisen korkoasteen, seuraa deflaatiopainetta ja työttömyyden kasvu.

Lainattavien varojen teorian mukaan talousjärjestelmämme on edelleen vaihtokauppatalous ja sen päälle luotu rahajärjestelmä toimii tämän tuottavuuden, pääomanmuodostuksen, työpanoksen käytön sekä reaalisen säästämisen määrittämän taloustodellisuuden asettamissa puitteissa. Keskuspankki, rahoitusmarkkinat ja rahamääräisten voittojen tavoittelu eivät siis ole autonomisia instituutioita ja prosesseja, vaan ne toimivat vaihtokauppatalouden perusfundamenttien rajoittamina.

Tässä todellisuudessa Bernanke ja Summers siis käyvät keskustelua luonnollisen korkoasteen alenemisen syystä. Bernanken mukaan keskuspankin on alennettava ohjauskorkoaan sen vuoksi, että reaalisen säästämisen kasvu on siirtänyt säästämiskäyrää oikealle (kuvio 2). Summersin mukaan luonnollisen koron ja sitä myöten rahakoron laskun syynä on puolestaan tuottavien reaalisten investointimahdollisuuksien väheneminen ja investointikäyrän siirtyminen vasemmalle (kuvio 3).

Kuvio 2. Bernanken selitysmalli alhaiselle korkotasolle

bernanke

Kuvio 3. Summersin selitysmalli alhaiselle korkotasolle

summers

Luonnollisen korkoasteen ja lainattavien varojen teorian keynesiläinen kritiikki

Pääteoksessaan General Theory of Employment, Interest and Money John Maynard Keynes irtisanoutui luonnollisen korkoasteen teoriasta. Tämä irtisanoutuminen oli keskeinen osa siirtymää reaalianalyysista rahatalouden analyysiin, jonka Keynes oli aloittanut jo 1930-luvun alussa A Treatise on Money -teoksensa julkaisemisen jälkeen. Keynesin mielestä oli järjetöntä analysoida kapitalistista taloutta reaalianalyysin välinein, koska kapitalistinen talous oli rahatalous, jossa rahamääräisiä suureita oli mahdotonta erottaa reaalisista suureista.

Sen lisäksi, että reaalinen ja rahamääräinen sekoittuvat todellisuuden taloudessa, rahalla ja rahavirroilla on taloudessa ja yhteiskunnassa paljon suurempi merkitys kuin valtavirtaisen teorian niille antama merkitys eli hyödykemarkkinoiden toiminnan tehostaminen. Maksuvälineenä raha toimii sekä turvasatamana, sosiaalisten suhteiden muokkaajana että yhteiskunnallisena mahdollistajana, minkä vuoksi sen kerryttäminen itsessään on mielekästä. Talousteoria, joka sivuuttaa tämän todellisuuden ja pakenee vaihtokauppatalouteen, ei voi parhaassakaan tapauksessa olla kovin käyttökelpoinen.

Keynes painotti Yleisessä teoriassaan, että säästäminen ja investoiminen on niin ikään ymmärrettävä rahamääräisinä eli hyödykkeiden sijaan investoiminen ja säästäminen ovat rahavirtoja. Koska rahataloudessa toisen menot ovat aina jonkun toisen tuloja, investoinnit ja säästäminen ovat kaikkina aikoina välttämättä yhtä suuret. Korkoa ei siis tarvita tasapainottamaan säästämistä ja investointeja, sillä kokonaistulon logiikka pitää niiden tasapainoasta automaattisesti huolen. Näin ollen rahataloudessa ei ole olemassa lainattavien varojen mukaista luonnollista korkoa. Säästämistä ei myöskään tarvita Keynesin mukaan rahoittamaan investointeja, vaan rahoitus on säästämisestä ja investoinneista riippumaton toimenpide. Tarvittaessa rahoitusta eli uusia velkasuhteita, voidaan luoda tyhjästä, jos viimekätistä maksuvälinettä vain on saatavilla.

Modernissa jälkikeynesiläisessä teoriassa juuri luonnollisen korkoasteen hylkääminen ja reaalianalyysin mielekkyyden kiistäminen on ydinasia. Näistä lähtökohdista päädytään hyvin erilaisiin johtopäätöksiin, kuin mihin valtavirtaista makroteoriaa hyödyntäen päädytään. Jälkikeynesiläisessä teoriassa esimerkiksi rahakorko on täysin autonominen politiikkamuuttuja, jonka keskuspankki voi päättää vapaasti keskuspankkirahan hintaa säätelemällä. Koska ei ole olemassa luonnollista korkoastetta, rahapolitiikalla ei ole jälkikeynesiläisessä teoriassa samanlaista kohtalollista voimaa, kuin valtavirtaisessa makroteoriassa. Siksi politiikkasuosituksena onkin useimmiten matala ohjauskorko ja yleensäkin kriittinen suhtautuminen rahapolitiikan tehokkuuden talouden hallinnassa.

Luopuminen luonnollisesta korkoasteesta tarkoittaa samalla myös sitä, ettei rahatalous tasapainotu automaattisesti tai rahapolitiikan oikealla mitoituksella täystyöllisyystasapainoon. Jälkikeynesiläisessä teoriassa täystyöllisyys edellyttää kaikkina aikoina riittävän suurta kokonaiskysynnän tasoa, jota mikään automaattinen mekanismi ei takaa. Fundamentaalisessa epävarmuudessa tehtävät investointi- ja kulutuspäätökset voivat viedä talouden nopealle kasvu-uralle, mutta yhtä hyvin pitkäaikaiseen taantumaan kuten tällä hetkellä.

Jälkikeynesiläinen vastaus Bernanken alkuperäiseen kysymykseen, miksi talouden korkoaste on tällä hetkellä historiallisesti arvioituna erittäin matala, onkin seuraavanlainen: globaalin finanssikriisin jälkeen rahoitusmarkkinoiden ulkopuolinen talous on kärsinyt kysyntävajeesta, minkä seurauksena rahamääräiset voitot ovat pienentyneet ja investointihalukkuus on laskenut.  Tämän seurauksena työttömyys on noussut ja talouden kasvu hidastunut. Tähän reagoineet keskuspankit ovat alentaneet ohjauskorkojaan ja markkinakorot ovat seuranneet. Koron alenemisesta huolimatta yritysten ja kotitalouksien investointihalut eivät ole lisääntyneet, koska talouden rahavirtoja ei ole samalla lisätty riittävästi finanssipoliittisin toimin. Niin kauan kuin finanssipolitiikasta pidättäydytään, yksityinen talous ei lähde nousuun eikä keskuspankkien rahapolitiikan tavoitteita saavuteta. Tästä syystä ne edelleen pidättäytyvät koron nostoista ja yleinen korkotaso pysyy alhaalla.

Johtopäätökset

Nykyisten taloudellisten olosuhteiden selittämiseen ei tarvita valtavirtaisen makroteorian todellisuudesta vieraantuneita ajatusmalleja, joiden sisällä Ben Bernanke ja Lawrence Summers vastikään kalistelivat miekkojaan. Itse asiassa ”vaihtokauppateoriaan” nojautumalla on mahdollista sivuuttaa kokonaan ne aidot todellisuuden mekanismit, jotka talouden ja yhteiskuntamme kehitykseen keskeisesti vaikuttavat. Rahatalouden analysoimiseen tarvitaan teoriaa rahataloudesta ja sen tärkeimmistä instituutioista. Siksi Keynesin teoria ja jälkikeynesiläinen teoria ovat tutustumisen arvoisia kaikille, jotka taloudellista todellisuutta ympärillämme haluavat ymmärtää.

Jussi Ahokas

Kommentit
  1. 1

    Rainer sanoo

    Tätä on kuultu paljon tässä blogissa että rahapolitiikalla ei ole väliä niin kuin finanssipolitiikalla. Perusteluja ei näy.

    Sanotaan että koska rahataloudessa toisen menot ovat aina jonkun toisen tuloja, investoinnit ja säästäminen ovat kaikkina aikoina välttämättä yhtä suuret. Jätetään kuitenkin mainitsematta että investointihalut ja säästöhalut eivät ole kaikkina aikoina yhtä suuret. Ei kerrota että matalammat korot lisäävät investointihaluja, investointeja ja kysyntää.

    Sen lisäksi väitetään, että rahapolitiikan oikealla mitoituksella ei päästäisi täystyöllisyystasapainoon. Siis että investointihaluja ja säästöhaluja ei saataisi edes suunnilleen vastaamaan toisiaan rahapolitiikan avulla.

    Miksi? Koska luonnollista korkoastetta ei ole? Ei varmasti ole, mutta se ei kyllä tarkoita etteikö korko vaikuttaisi investointeihin ja kysyntään. Koron laskulla on kiistatta taloutta elvyttävä vaikutus.

    Jos oletetaan että nimelliset korot olisivat niin suuria että nollakorkoraja olisi kaukana. Tulisi kriisi ja suuri kysyntävaje. Miksei fiskaalipolitiikan ja inflaation pysyessä samana keskuspankin koron lasku olisi riittävä toimenpide kysynnän elvyttämiseen? Tai jos nollarajaa koroille ei olisi, miksei negativiiset reaalikorot elvyttäisi taloutta? Perusteluja! Se että luonnollista korkoastetta ei ole ei kerro mitään.

    • 1.1

      rahajatalous sanoo

      Hei Rainer,

      emme tietenkään ole väittäneet, että rahapolitiikalla ei olisi missään olosuhteissa mitään vaikutusta taloudelliseen kehitykseen ja kokonaiskysynnän määrään taloudessa. Esimerkiksi Paul Volckerin korkokokeilut 1970-luvun ja 1980-luvun vaihteessa todellakin ajoivat monet taloudet kysyntävaikeuksiin kohottamalla korkomenot pilviin ja jättäen siten vähemmän rahaa kiertämään talouteen. Shokista kuitenkin hyötyivät velkojat, joiden tulot nousivat samassa suhteessa.

      Jälkikeynesiläiset korostavatkin, että rahakorko on ennen kaikkea tulonjakoon vaikuttava muuttuja, minkä vuoksi suosituksena onkin yleensä lähellä nollaa oleva ohjauskorko. Kuitenkin myös jotkut jälkikeynesiläiset, kuten Nicholas Kaldor ovat suositelleet rahapolitiikan käyttöä esimerkiksi lyhytaikaisten varastojen kasvuun liittyvien suhdannevaihtelujen hienosäädössä. Tästä huolimatta Kaldorinkin mielestä ensisijainen politiikkakeino on talouden rahavirtojen eli kokonaiskysynnän säätely finanssi- ja investointipolitiikalla. ¨

      Korkopolitiikka ei ole yksinään tehokas keino vaikuttaa investointeihin ja kokonaiskysyntään, koska investointipäätöksiin ei vaikuta ainoastan odotetut menot (kuten korkomenot), vaan erittäin suuressa määrin odotetut tulot. Mikäli taloudellisen toimijan tulot kehittyvät suotuisasti, hänen odotuksistaan tulevaisuutta kohtaan tulee optimistisempia ja hän on valmis investoimaan yritykseensä, rahoitussijoitukseen tai asuntoon paljolti vallitsevasta rahakorkosta riippumatta. Vastaavasti laskevien tulovirtojen ja voittojen olosuhteissa pessimismistä voi tulla niin voimakasta, ettei edes negatiivinen korko kannusta taloudellista toimijaa investoimaan.

      Koska korkopolitiikalla ei luoda talouteen autonomisesti ainoatakaan tulovirtaa toisin kuin finanssipolitiikalla, on se välttämättä huonompi politiikkakeino investointihalukkuuden ja siten talouden kokonaiskysynnän lisäämisessä. Siksi liika luottamus aktiiviseen korkopolitiikkaan ja finanssipolitiikasta luopuminen johtavat ongelmiin. Pitkän tähtäimen odototuksien näkökulmasta kiinteä matala korko, jota jälkikeynesiläiset taloustieteilijät yleensä suosittelevat, on hyvä asia, koska se vakioi toisen tärkeän muuttujan investointipäätöksen taustalla. Siksi passivisen rahapolitiikan ja aktiivisen finanssipolitiikan harjoittaminen on perusteltua.

      Jussi

      Ps. Talouspolitiikan tehtävänä ei yleensäkään ole investointi- ja säästöhalujen tasapainottaminen, vaan investointihalukkuuden nosto ja säästämishalukkuuden vähentäminen.

      • 1.1.1

        Rainer sanoo

        Kiitos vastauksesta!

        En vieläkään ihan ymmärrä –
        A – miksi kokonaiskysynnän ikuisen kasvun (investointihalukkuuden noston ja säästämishalukkuuden vähentämisen) sijaan talouspolitiikassa ei tavoiteltaisi vain kysynnän ja tarjonnan kohtaamista yksilötasolla (superjoustavilla työ- ja pääomamarkkinoilla). Kuka häviää jos talous tuottaa yhtä lailla hyvinvointia kuin nykyisin ja perusturva/tulonsiirtomekanismit ovat kunnossa?
        B – miksi korkopolitiikka määräytyisi kuten kuvaatte*. Ainoa asia jolla on ymmärrykseni mukaan väliä on investointien kannattavuus. Eivät yrittäjät ns. sijoita rahaan eli säästä jos rahojen tilillä makauttaminen maksaisi paljon nykyistä enemmän negatiivisten reaalikorkojen myötä. Vaihtoehtoisista sijoituskohteista tulee kannattavampia (paljon nykyistä alemmat tuotot ovat ok). Eivätkä tallettajatkaan pidä rahaa tilillä jos siitä joutuu maksamaan vaikka 5% korkoa.

        *”Korkopolitiikka ei ole yksinään tehokas keino vaikuttaa investointeihin ja kokonaiskysyntään, koska investointipäätöksiin ei vaikuta ainoastan odotetut menot (kuten korkomenot), vaan erittäin suuressa määrin odotetut tulot.”

        Olisiko teillä jotakin artikkelisuositusta, josta voisin lukea tarkemmin asiasta?

        Löysin tällaista:

        ”Investment is driven to a great extent by expected profitability and expected growth of sales. Interest rates are overrated as an inducement to investment (Arestis 1992: 104), because expectations complicate matters, and pessimistic expectations can shatter demand for credit and investment, even if interest rates are very low. Even attempts to reduce investment in some predictable or consistent way by means of interest rates rises historically show variable results, ranging from little effect to the inducement of recession (Lavoie 1992: 187). (Of course, nobody denies that very drastic increases such as, for example, during the Volcker shock have severe effects on output and employment.) The evidence shows that credit controls have a much more effective influence on economic activity than interest rate changes (Lavoie 1992: 188–189; King 2002: 179).”

        ”it’s not so much the interest rate at which firms can borrow that causally determines the amount of investment undertaken, but rather their internal funds, profit expectations and capacity utilization.”

        Ehkä jälkikeynesiläiset ovat oikeilla jäljillä. Todistusaineistoa nimenomaan korkojen laskun vaikutuksista olisi kuitenkin hyvä nähdä (aina otetaan Volckerin toimet esiin, tekin) ja myös nollakorkoraja aiheuttaa kysymysmerkkejä (mitä jos sitä ei olisi esim käteisen hävittämisen myötä 10 vuoden päästä?)

        Kiitoksia

        • 1.1.1.1

          ToinenJussi sanoo

          ”Vaihtoehtoisista sijoituskohteista tulee kannattavampia (paljon nykyistä alemmat tuotot ovat ok). Eivätkä tallettajatkaan pidä rahaa tilillä jos siitä joutuu maksamaan vaikka 5% korkoa. ”

          Voisiko ajatella, että joku aina ”myy rahaa vastaan” vaihtoehtoisen sijoituskohteen sille joka haluaa ”rahasta eroon”. Myös rahalla on siis kaikissa kaupoissa ostaja ja myyjä. Alempi korko kannustaa myymään rahaa, mutta yhtälailla rahan vastaanottaja haluaa kompensaation alemmista koroista – enemmän rahaa myydessään. Koron lasku ilmenisi tällöin varallisuuserän hinnan nousemisena – rahaa tarvitaan enemmän sen ostoon (asset inflation).

          Eli varallisuuserien hinnat nousevat (heti) korkojen (tai oikeammin korko-odotusten) laskiessa – eli niiden tuotto-odotukset vastaavasti laskevat (kalliimpi hinta -> vähemmän tuottoa jatkossa). Näin ollen kuvaamaasi muiden (kuin lyhyisiin korkoihin sidottujen) sijoituskohteiden suhteellinen kannattavuus ei parane korkojen laskun seurauksena.

          Korkomuutokset (erit. odottamattomat), kuten Jussi sanoi, johtavat kuitenkin tulonjaon muutoksiin. Varallisuuserien omistajat hyötyvät korkojen alentamisesta.

  2. 2

    TNE sanoo

    Rainer, ihan silmien avaaminen riittää …

    EKP on laskenut korkonsa käytännössä nollaan ja missä tilassa Euroopan työttömyys, inflaatio ja talouskasvu on ?

  3. 3

    sanoo

    joo ei nollakorkokaan saa aikaan investointeja ellei ne kannata. jos koron voisi vetää -10% tasoon, rahaa kyllä sijoitettaisiin reaalitalouteen mutta se menisi asuntoihin, metsiin, tonnteihin, kultaan jne. niinkus nyt on mennytkin, tosin pörssiin.

    eli kun aletaan lähestyä nollakorkoa on vain kaksi keinoa saada talous nousuun.
    – valtion investoinnit
    – kaikkien köyhimpien ihmisten ostovoiman korottaminen.

    mua ihmetyttää ettei oikeistolaiset ole hoksannut tota köyhien ostovoimaa, sehän olisi markkinaehtoinen elvytys. raha menisi sinne minne markkinat määrää, ei sinne minne politikot tahtoo. jos mulle tulis 3000 e kk kansalaispalkkaa, se menisi pubiin eikä siltaremonttiin. kapitalistin unelma, tyhmä hyvätuloinen kuluttaja.

  4. 4

    Jukka Sjöstedt sanoo

    Kiitos blogista.
    Tsipras soitti toissaviikolla US valtiovarainministeri Jack Lew:eelle
    ja kysyi josko tyhjennettäisiin Washingtoniin perustetun ja yhä US katseen alla sijaitsevan IMF:n hätätili. Näin tehdään, kuului vastaus ja Kreikka ilmoitti IMF:n kasöörille että siirretään sen tililtä IMF:ssä €750 m itselleen IMF:lle, jolle Kreikka oli velkaa. Velka oli Kreikan pelastuslainaa -jota siis kesken pelastusrengaspulikoinnin piti kiireen vilkkaan maksella takaisin -ehtona uuden pelastuserän irrottamiselle € 7200 m vastaanhangoittelevalta ja ehtoja asettelevalta Troikalta. JNE

    Alun alkaen velat olivat Saksan ja Ranskan pankeista, joita Kreikka oli nostattanut niiden moottoritierakennusten ja kulttuuripalatsien ja Olympiakenttien rakennustyömaakylttien suojissa, joita jokainen Välimerituristi on kummastellut. Ne eivät olleet peräisin saksalaisten/ranskalaisten pankkeihinsa säästämistä talletuksista, vaan ”tallettaja” olikin hupsheijaa Kreikan valtio. Sitten siis vuonna 2000 rakennustyön edetessä se Kreikan TVH siirsi talletustaan saksalaiselle moottoritieurakoitsijalle ja tämä taas korealaiselle kaivinkonefirmalle ja tämä taas valkovenäläiselle kuskille. JNE Rahoja vastaavat velkasaamiset -äkkiä epävarmat- oli pelastustien ensiaskelmilla siirretty Saksan ja Ranskan pankeilta EU ”mekanismeille” käteisinä.

    Kun sattui niin somasti että Kreikan tilin kerrottiin koostuvan SDR-rahasta, niin sehän vie ajatukset Mauno Koivistoon. Koivisto oli pääjohtaja kun Valuuttarahasto alkoi tehdä tätä uusrahaa. Sitä taas tarvittiin kun dollaria vierastettiin sen vyöryessä länsi-Eurooppaan maksuiksi tointuvan Euroopan vientitoimituksista -ja lunastaisiko USA dollareita kullalla kuten 1944 oltiin sovittu?

    Alkoi kellunta ja raharikaat tuottivat taas yksityistä rahaa maailmankaupan tarpeiksi ja ylikin. SDR:t voitiin uhohtaa. Sitten 2008 niitä taas ladattiin tileille kun rikkaat jäädyttivät omiensa käytön panikoiduttuaan toisten rikkaiden huimapäisestä rahan käytöstä. JNE Onko sotkua? On mutta näin maailma menee. Paina vaan pääsi pensaaseen, niin ne Smolnassakin tekivät. Nyt tuoreimmista uutisista kuuluu kuin joku olisi soitanut ja leikkauskirskuna olisi tyyntymässä?

    Ai niin. Se Koivisto. Tämä sitten keksi ruveta irrottamaan Työväen Säästöpankkia liikepankkien apurista uutta rahaa valmistavaksi täysveriseksi liikepankiksi Ulf Sundqvistin kanssa. Muistaako kuka TST Pörssiä Kaivotalon katutasosta? Minä muistan.Tein siellä rahaa Tampellalla. Olisiko aika kun kiurukin on palannut ja Kiuru menossa, ruveta vaikkapa kotikoulussa malliin Lohja ja Kalle Kujanpää, niin ruveta käymään läpi yhteiskuntaoppia. Suomeksi ei kirjoituksia ole, paitsi tätä sekamelskaani, mutta englanniksi ja ruotsiksikin eli lunttauslähteissäni sitä ihan kirkaastikin selostetaan.Jukka Sjöstedt

  5. 5

    Asianharrastaja sanoo

    Mielestäni Rainerilla on hyvä pointti. Jussi A:n kirjoituksessa tunnuttiin tosiaan rinnastettavan toisiinsa tilinpidollinen identiteetti I = S ja talouden täystyöllisyystasapaino, jossa I = S. Edellinen on aina tosi, kaikilla korkotasoilla, kuitenkaan tästä ei voida tehdä johtopäätöstä että mikä tahansa korkotaso voi olla tasapainotilanne. Epätasapainotilanteeseen vallitsee liittyy myös ei-haluttua säästämistä tai investointia. Wickselliläisenn teorian tasapainotilanne syntyy kun lainattavien varojen markkinamekanismi saattaa korkotason luonnolliselle eli täystyöllisyystasolle. jossa myös haluttu I = haluttu S. Tästä teoriasta voi olla eri mieltä mutta korkotason merkitystä ei voi kumota tilinpidolliseen I= S identiteettiin vedoten. Korkotaso vaikuttaa myös reaalitalouteen eli työllisyyteen, eikä vain tulonjakoon velallisten ja velkojien välillä. Tottakai kysyntä vaikuttaa voimakkaasti yritysten investointihalukkuuteen, mutta myös korkotaso. Siis korkopolitiikalla voi olla merkitystä täystyöllisyyden määräytymisen kannalta. Sanon voi koska nollakorkotilanteessa sillä ei ole vipuvoimaa nostaa taloutta alityöllisyydestä vaan tarvitaan finanssipolitiikkaa. Mutta jollei olla nollakorkotilanteessa, ei ole mielestäni mitään apriorista syytä miksi finanssipolitiikka olisi rahapolitiikkaa tehokkaampi.

    • 5.1

      rahajatalous sanoo

      Hei,

      kirjoituksessa ei tietysti yritetty kumota todellisen korkotason taloudellista merkitystä vetoamalla rahataloudelliseen identiteettiin I=S. Tämän identiteetin esittämisellä pyrittiin ainoastaan osoittamaan, että Keynesin teoria on teoria todellisesta rahataloudesta eikä teoria kuvitteellisesta vaihtokauppataloudesta, jonka kuvaamiseen lainattavien varojen teoria on puolestaan kehitetty.

      Kuten edellisessä kommentissani kuvasin, myös Keynes ja jälkikeynesiläiset huomioivat korkotason vaikutuksen rahatalouden dynamiikkaan, mutta pitävät siitä huolimatta finanssipolitiikkaa parhaana politiikkavälineenä. Koska finanssipolitiikka toimii samalla tavalla niin nollakorkotilanteessa kuin ei-nollakorkotilanteessa vaikuttamalla suoraan talouden rahavirtoihin, tulee siitä a priori tehokkaampi ja yleiskäyttöisempi politiikkaväline.

      On tärkeä jo Keynesin esittämä tosiseikka, että täystyöllisyystasapaino voi toteutua lukuisilla eri korkotasoilla (ohjauskorko). Tämä johtuu juuri siitä, että mitään ”reaalista” tasapainopistettä ei ole todellisuudessa olemassa, vaan puhtaasti nimelliset suureet rahakorko ja kokonaiskysyntä määrittävät työllisyyden ja työttömyyden tason rahataloudessa.

      Jussi

  6. 6

    Asianharrastaja sanoo

    Hei, vaikken kiistäkään finanssipolitiikan roolia kysynnän ja työllisyyden sääntelyssä, ei ole mielestäni perusteltua pitää sitä aina rahapolitiikkaa parempana keinona. Nollakorkotilanteessa näin varmasti on, mutta jos korkotaso on riittävän korkea jotta rahapolitiikalla on pelivaraa, niin rahapolitiikka voi toimia ja on myös toiminut ihan hyvin. Sillä on etuna mm se että se ei lisää valtion velanottoa ja se on usein nopeampi toteuttaa. Finanssipoliittisiin toimiin kuten julkisiin investointeihin usein liittyy viiveitä jotka saattavat tehdä politiikasta myötäsyklistä. Olen enemmän pragmatismin kuin dogmatismin kannalla tässä asiassa.

    • 6.1

      rahajatalous sanoo

      Hei,

      empiiristen havaintojen perusteella näyttää siltä, ettei pelkän rahapolitiikan avulla ole mahdollista saavuttaa täystyöllisyyttä (Lernernin high full employment), mikä on tärkein syy siihen, että keynesiläiset ovat painottaneet investointi- sekä finanssipolitiikan (ja myös tulopolitiikan) tärkeyttä. Jos politiikkatavoitteena on täystyöllisyys, finanssipolitiikan painottaminen suhteessa rahapolitiikkaan on hyvin pragmaattinen lähestymistapa.

      Syvissä rahataloudellisissa kriiseissä, kuten globaalissa finanssikriisissä, korkea korkotaso lähtötilanteessa (esim. EKP:n ohjauskorko yli 3 vielä vuonna 2008) ei tehnyt rahapolitiikasta missään määrin tehokasta välinettä talouden ja työllisyyden tukemiseen. En tiedä, millaiset olosuhteet ja kuinka korkea korkotaso sinulla on mielessä, kun puhut rahapolitiikan pelivarasta. Varmasti tuollainen aikaisemmin mainitsemani kaldorilainen ”hienosäätö” voikin olla paikallaan tietyissä olosuhteissa, mutta jos yleiseksi tavoitteeksi otetaan esimerkiksi tulonjaollisista syistä hyvin matala korkotaso, mahdollisuudet siihenkin vähenevät. Tässäkin talouspolitiikan tavoitteet ratkaisevat.

      Tuo finanssipolitiikan ajoituksen vaikeus on usein esitetty argumentti finanssipolitiikkaa vastaan. Kuitenkin tulonsiirtoja voidaan toteuttaa taloudessa lähes yhtä nopeasti kuin korkopolitiikan virityksen muutoksia, jos poliittista tahtoa lisäbudjettien tekoon löytyy. Tällöin myötäsyklisyyden vaara on käytännössä olematon. On myös syytä muistaa, että automaattiset vakauttajat kiristävät taloutta automaattisesti noususuhdanteessa, jolloin elvytystarkoituksessa tehtyjen julkisten investointien huonohko ajoituskaan ei ylikuumenna taloutta määrättömästi.

      Jussi

  7. 7

    Asianharrastaja sanoo

    Hei, sanotaan vaikka normaalimmat olosuhteet kuin globaali finanssikriisi tai lama. Ja korkotason ollessa edes muutama prosentti. Olen samaa mieltä että kyseessä on enemmän hienosäätö kuin talouden nostaminen suosta. Mutta nämä olosuhteet vallitsivat vielä ennen finanssikriisiä. Tulonsiirrot ovat kyllä nopeita mutta itse ajattelin enemmän julkisia investointeja joiden vaikutus on hitaampi. Ja sitten rahapolitiikan etu on että se ei lisää valtionvelkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *