Efektiivinen kysyntä ja rakenteelliset uudistukset

ZETDEEViime viikkoina suomalaisessa talouspoliittisessa keskustelussa rakenteelliset uudistukset on esitetty yleislääkkeenä lähes kaikkiin Suomen talouden ongelmiin. Julkisessa keskustelussa ei yleensä tarkemmin täsmennetä, mitä rakenteellisilla uudistuksilla tarkoitetaan, mutta niiden katsotaan kuitenkin ratkaisevan niin työttömyys-, työllisyys-, kestävyysvaje- kuin kilpailukykyongelmatkin. Rakenteelliset uudistukset esitetään usein ainoana uskottavana talouspolitiikan muotona, kun taas esimerkiksi kysynnän stimuloimista pidetään hyödyltään vain marginaalisena tai jopa kokonaan haitallisena.

[Read more…]

Voiko kilpailukykykin riippua kysynnästä?

suhtyksKun Euroopan talouskriisin vaikutukset alkoivat näkyä Suomen taloudessa vuoden 2012 aikana, yhdeksi keskeisistä ongelmista löydettiin heikentynyt kilpailukyky. Viime kuukausina keskustelu kilpailukyvystä ja sen menettämisestä on entisestään kiihtynyt. Vaikka kaikki eivät olekaan olleet vakuuttuneita Suomen hintakilpailukyvyn heikentymisestä, yleinen näkemys kuitenkin on, että finanssikriisin jälkeen suomalainen teollisuus on hinnoitellut itseään ulos markkinoilta. Tämän seurauksena viennin kasvu on jäänyt aneemiseksi. [Read more…]