Eurokriisin ratkaisuehdotuksia EK:sta

Euroalueen velkakriisin pitkittyminen on lisännyt sekä yritysten että kotitalouksien huolta Suomessa. Viimeisimmät luottamustutkimukset osoittivat, että teollisuusyritysten odotukset ovat heikentyneet selvästi kevään valoisista ajoista. Kotitalouksien luottamusindikaattori sen sijaan näytti alhaisinta lukemaa sitten vuoden 2009 globaalin finanssikriisin. Kun huonot talousuutiset ovat seuranneet toisiaan, on epävarmuus tarttunut sijoittajien lisäksi myös reaalitalouden toimijoihin.

[Read more…]

Julkisten menojen leikkaukset ja talouskasvu

Suomessa valtiovarainministeriö on aloittanut vuoden 2012 talousarvion valmistelun. Budjettityö tapahtuu tällä kertaa suuressa epävarmuudessa. Globaali talouskehitys on viime kuukausina heikentynyt oleellisesti ja myös Suomen talouden kasvunäkymät ovat selvästi alkuvuotta heikommat. Viimeiset vientitilastot kertoivat tavaraviennin kasvun pysähtymisestä, mikä näkyy suoraan maamme teollisuustuotannossa. On jopa mahdollista, että Suomen vaihtotase kääntyy tänä vuonna negatiiviseksi ensimmäistä kertaa kahdeksaantoista vuoteen.

[Read more…]

Euroalueelle yhteinen finanssipoliittinen auktoriteetti?

Euroalueen suurmaat Ranska ja Saksa keskustelivat eilen talous- ja rahaliiton tulevaisuudesta ja suunnittelivat uusia toimenpiteitä, joilla Euroopan taloudellinen pyörremyrsky saataisiin lopulta taltutettua. Esityksessään liittokansleri Merkel ja presidentti Sarkozy päätyivät ehdottamaan euroalueen yhteisen taloudellisen hallintoelimen perustamista. Tämän elimen muodostaisivat kaikkien euromaiden hallitukset ja se kokoontuisi vähintään kaksi kertaa vuodessa koordinoimaan euroalueella harjoitettavaa finanssipolitiikkaa.

[Read more…]