Ei armoa Irlannille

Irlannin parlamenttivaalit ja uuden hallituksen muodostaminen ovat nostaneet esiin huolia muualla Euroopassa. Irlannin lainoja taanneiden maiden ministerit ovat huolissaan mahdollisista vaatimuksista höllentää edellisen hallituksen kanssa sovittuja lainaehtoja. Näihin vaatimuksiin ei kuitenkaan olla suostumassa ja Irlannin budjettikurista halutaan pitää tiukasti kiinni.

Vaikka ”lainaajavaltioiden” edustajat uskovat vyönkiristyksen olevan ainoa keino tervehdyttää Irlannin talous, todellisuudessa säästötoimenpiteet tulevat vaan ajamaan talouden entistä ahtaammalle. Koska yksityisen sektorin velanluonti on pysähtynyt ja maan vaihtotase on alijäämäinen, ei riittävää ja talouskasvua ylläpitävää kokonaiskysyntää voi syntyä kansantalouteen muualta kuin julkisen sektorin alijäämistä.

Julkisen kulutuksen leikkaamisen vaikutus on jo koettu Kreikassa, Isossa-Britanniassa sekä Yhdysvalloissa, mutta oppi ei tunnu menevän perille. Kuka armahtaisi irlantilaisia?

Korosta

Rahatalousjärjestelmän paljastuttua velkajärjestelmäksi, jossa jokaista varallisuuserää vastaa samansuuruinen velkaerä, on hämmennystä alkanut monien ajatuksissa herättää velasta perittävä korko. Jos kotitalouden tai yrityksen on maksettava ottamastaan lainasta korkoa pankille, eikö ole väistämätöntä, että velkojen maksu pankin luomasta rahavarallisuudesta tulee mahdottomaksi ja maksaakseen velkansa korkoineen taloudellisten toimijoiden on otettava lisää velkaa? Asiaa on syytä tarkastella kaksinkertaisen kirjanpidon ja yksinkertaisen esimerkin avulla (taulukko 1).

Esimerkissämme on kolme taloudellista toimijaa, joista pankki toimii sekä velkasuhteiden rahallistajana että voittoa tavoittelevana yrityksenä. Taloudellinen toiminta käynnistyy hyödykkeitä tuottavan yrityksen tekemällä tuotantopäätöksellä. Tuotannon toteuttaakseen yritys kääntyy sekä pankin että kotitalouden puoleen. Pankista yritys lainaa 2000 rahayksikköä, jolla se maksaa kotitaloudelle tämän myymästä työpanoksesta (A). Kotitalous tallettaa palkkatulonsa pankkiin, jolloin pankin tase on tasapainossa (A).

[Read more…]

Hyvinvoinnin rahoitus

Sunnuntaiaamun (13.2.2011) Helsingin sanomien etusivulla Suomen vientiteollisuus tervehtii kansalaisia muistuttaen, että ilman vientiä maassamme ei olisi mahdollista tuottaa nykyistä määrää hyvinvointipalveluita. Siksi teollisuuden liittojen yhteiskampanjassa kansalaisia kehotetaankin muistuttamaan päättäjiä vientiteollisuuden kilpailukyvyn vaalimisen välttämättömyydestä.

Vientiteollisuuden esittämä kuva, jonka mukaan vähintään puolet suomalaisen hyvinvointivaltion rahoituksesta tulee vientisektorin maksamista verotuloista, on yleisesti hyväksytty totuus suomalaisessa keskustelussa. Vaikka ylijäämäinen vientisektori tarkoittaakin kansantaloutemme nettovarallisuuden kasvua, mikä voidaan laveasti tulkita hyvinvoinnin kasvuna, ei asialla kuitenkaan ole mitään tekemistä hyvinvointipalveluiden rahoittamisen kanssa. Tämänhän kaikki tämän blogin aktiiviset lukijat jo tietävät.

Nykymuotoisessa rahatalousjärjestelmässä valtio ei tarvitse verotuloja tuottaakseen palveluita. Valtio voi luoda tuotantoon tarvitsemansa rahoituksen tyhjästä samalla tavoin kuin yksityisetkin toimijat. Verotuksen ainoa funktio on talouden kokonaiskysynnän hallitseminen. Jos esimerkiksi vientisektorilta syntyvät palkkavirrat uhkaavat aiheuttaa liian suuren kokonaiskysynnän kautta talouteen inflaatiopainetta, voi valtio leikata kotitalouksien ostovoimaa verottamalla.

Vientisektorimme lisää siis kansalaisten hyvinvointia ostaessaan heiltä työpanosta ja lisäämällä siten kotitalouksien ostovoimaa. Tätä suurempaa roolia vientisektorille ei ole syytä kirjoittaa suomalaisen hyvinvointivaltion suuressa kertomuksessa.