Seksuaalisesta ahdistelusta 20 vuoden kokemuksella – MeToo

Ajattelin alkuun, etten ottaisi osaa #metoo-kampanjaan. Syynä oli, etten yksinkertaisesti olisi jaksanut jälleen lukea niitä kaikkia kommentteja, joissa miesoletetut lukijat vähättelevät kokemuksiani, kertovat ne vääriksi tai kysyvät ”entäs miehet?!”. Luettuani tarpeeksi monesta päivityksestä kommentointia, että kokemuksiaan avanneen naisen tulkinta kohtaamastaan seksuaalisesta ahdistelusta on väärä, päätin sittenkin kantaa oman korteni kekoon. Joten MeToo.

Tässä kuvassa olen 18-vuotias taidekorkeakoululainen ja huora.

18-vuotias minä: taidekorkeakoululainen ja tietysti melkoinen huora.

Minua ahdisteltiin (ainakin siten että muistan) ensimmäisen kerran ollessani 9-10-vuotias.

Päästäkseen asuinalueeltamme keskustan karkkikauppaan tuli kulkea asematunnelin läpi, ja yleisessä tiedossa oli, että siellä vaani Vemppari. Siis keski-ikäinen mies, joka odotteli tunnelista raiteille nousevilla rappusilla tunneliin tulevia lapsia ja lähti sitten perään hieroen samalla jalkoväliään.

Koska lapset tuppaavat ottamaan asiat sellaisina kuin ne ovat, ei ainakaan itselleni tullut koskaan mieleenkään kertoa Vempparista kenellekään aikuiselle. Toimintamalli oli juosta tunnelin läpi niin nopeasti, ettei hän kerennyt saamaan meitä kiinni, jos sattui olemaan passissa.

Samaisina vuosina (kolmannesta ehkä viidenteen luokkaan) ala-asteemme rehtori tykkäsi taputella tyttöoppilaita pepuille ja hieroa hartioitamme. Ehkä hän oli vain mukava ja oli silkkaa sattumaa, että hieroskelun kohteeksi päätyivät useimmiten fyysisesti varhaiten kypsyneet yksilöt.

13-15-vuotiaina vietimme kaveriporukalla paljon aikaa kaupungilla, ja varsinkin huonoilla keleillä pesiydyimme usein asemahalliin. Sen tiesi myös toinen vanhempi herrahenkilö, joka yritti säännöllisesti houkutella meitä naispuoliseksi olettamiaan katsomaan masturbointiaan rahaa vastaan. Hän kantoi käsissään kansiota, jonka takaa näytti aikeitaan käsimerkeillä: kaksi pystyyn nostettua sormea tarkoitti, että katselusta saa 20 euroa. Mies myös jätti meille samansisältöisiä lappuja löydettäväksi. Valitettavasti moni kaveriporukastamme käytti myös helpon rahan tarjousta hyväkseen ja kävi miehen autolla katsomassa tämän suorituksia.

 

Teille, jotka olette sitä mieltä, että naiset eivät ymmärrä huumoria ja että emme tunnista seksuaalista ahdistelua sellaista kohdatessamme:

Minua on huoriteltu, puristeltu, lääpitty ja kohdeltu esineellistävästi läpi elämäni. Minua on vähätelty sukupuoleni johdosta, minuun on kohdistettu väkivaltaa ja minut on yritetty raahata kadulta porttikongiin. Minua on seurattu, perääni on vislailtu ja huudeltu ja minua on lähestytty kymmeniä kertoja asenteella, että minun pitäisi olla siitä jotenkin otettu.

20 vuoden kokemuksella minä tunnistan kyllä seksuaalisen ahdistelun. Sen kokemuksen vähättely on vastenmielistä, loukkaavaa ja kertoo karua faktaa siitä, etteivät sukupuolet todellakaan ole keskenään tasa-arvoisia.

 

Kuka saa puhua köyhyydestä

Niin ikään Imagelle bloggaava Pasi Sillanpää julkaisi eilen köyhyyden ymmärtämistä käsittelevän postauksen, jossa toi esiin arvokkaan havainnon myös eri sosiaalitukien eriarvoistavasta vaikutuksesta. Mielenkiinnolla odotin, minkälaista palautetta Sillanpää tekstilleen saa, sillä köyhyys on oman kokemukseni mukaan ollut hankala aihe nieltäväksi monelle Imagen blogeja lukevalle.

Kun minä kerroin, millaista on olla köyhä, sain satoja vihaisia viestejä suuttuneilta miehiltä. Ajatuspaja Liberan Heikki Pursiainen kirjoitti kolumnin, jossa kertoi että köyhyyteni ei ole todellista, ja minusta perustettiin MV-lehden keskustelufoorumille ketju, jossa lähinnä ruodittiin ulkonäköäni, ”tiedettiin” minut kommunistiksi ja vihjailtiin valkoisten hampaideni johdosta minun edustavan seksuaalivähemmistöä. Kun keski-ikää lähestyvä mies sitten kirjoittaa köyhyydestä, kukaan ei edes kommentoi hänen postaustaan saati kyseenalaista hänen uskottavuuttaan aiheen parissa – ainakaan perustuen hänen ulkonäköönsä. Minua syyteltiin yhteiskunnan tuilla harrastelusta, vaikka olen itseni omalla työlläni elättävä yrittäjä. Minulle sanottiin, että olen niin huono työssäni, ettei siitä oikeastaan tarvitsekaan maksaa.

Siis kun köyhä kertoo, millaista on olla köyhä, se ei ole totta, mutta kun hyvin pärjännyt, uskottavan ikäinen mies kertoo saman tuloluokan elämästä, sitä ei kyseenalaisteta.

Kuvankaappaus 2017-4-18 kello 18.57.43

Kuvakaappaus kunniakseni perustetusta topicista, jossa minun ilmeisesti vihjaillaan myös harjoittavan prostituutiota tai ehkä vaihtoehtoisesti kehotetaan siihen?

Missään tapauksessa tarkoitukseni ei ole rakentaa vastakkainasettelua minun ja Sillanpään eikä kirjoitustemme välille, vaan pidän hänen avaustaan erittäin tervetulleena, hyvänä ja asiallisena. Haluan kuitenkin kiinnittää huomiota tähän havaintoon vastaanoton laadusta, sillä kirjoituksiani kommentoidaan jatkuvasti väittämällä, että sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu jo. Silti minä tämän ikäisenä, näköisenä ja sukupuolisena en ole joidenkin mielestä kelpo kertomaan edes _omia kokemuksiani_ tai saamaan työstäni palkkaa.

Sinällään ironista, että koska niin moni halusi tulla ilkkumaan köyhyyspostaustani, lukijamääräni kasvoivat kerrasta sellaisiksi, että olen saanut blogistakin tuloja siitä lähtien. Että kiitos vaan kaikille silloin lähestyneille! Terveisin vaalea, kommunismista tykkäävä Hanna helmihampaineen 🙂

Kyllä, kyllä naisetkin

Aina kun kirjoitan misogyniasta tai epätasa-arvosta enemmistösukupuolten välillä, tapahtuu sama: lukuisat miesoletetut hyökkäävät kommentoimaan, että kyllä naisetkin. Naisetkin sortavat, naisetkin ahdistelevat, naisetkin raiskaavat, naisetkin uhriutuvat. Ja se on aivan totta.

Kun mainitsen sanan ”feminismi”, kommentit kuuluvat: entäs armeija, entäs miesten itsemurhat, entäs naisen paremmat oikeudet lapsiinsa; miksi feministit eivät puolusta miehen heikkoa asemaa, jos kyse on kerran tasa-arvosta.

Se, että esiin nostetaan yksi ongelma, ei sulje toisia pois. Yksikään feministi ei kiistä sitä, etteivätkö myös naissukupuoleen kuuluvat käyttäytyisi syrjivästi ja sortavasti. Feministit eivät toivo naissukupuolen ylivaltaa, vaan kannattavat pääsääntöisesti esimerkiksi kaikille sukupuolille kuuluvaa asepalvelusta tai muuta tasa-arvoista ratkaisua (itse toivoisin sotimisharjoittelun vaihtoehtona olevan esimerkiksi jonkinlaisen yhteiskuntapalveluksen, toiset mahdollisesti puoltavat palkka-armeijaa). Feministit kannattavat kaikkien välistä tasa-arvoa ja lapsen oikeutta mahdollisimman hyvään elämään vanhemman sukupuolesta riippumatta. Feministit eivät toivo kenenkään tappavan itseään, vaan myös itsetuhoisten miesten toivotaan pääsevän elämässään jaloilleen.

Jokaista maailman ongelmaa ei voi mahduttaa samaan taisteluun. Hirveästi yli 3 000 merkin blogipostauksia ei pääsääntöisesti kukaan jaksa lukea, joten ne on tehtävä asia kerrallaan. Ja koska naisen asema on perinteisesti ollut yhteiskunnassamme miehen asemaa heikompi, feminismi on paljolti pyrkinyt nostamaan esiin siitä asetelmasta johtuvia ongelmia (edelleenkään, se ei tarkoita muiden ongelmien kieltämistä).

Kun miessukupuoleen kuuluva kuitenkin on jo lähtökohtaisesti kaikkia muita vahvemmilla, on kohtuutonta odottaa, että heikommassa asemassa oleva nostaisi jokaisen omaan asemaansa liittyvän ongelman ohella esiin myös vahvemmassa asemassa olevan ongelman.

Se, että minä kirjoitan naisiin kohdistuvasta epätasa-arvosta ei tarkoita, ettet juuri sinä voisi alkaa toimia estääksesi nuorten miesten syrjäytymistä tai itsemurhia. On hienoa, jos teet sen. Se ei ole minulta pois, enkä minä koe sitä uhkana.

Tässä kuitenkin vielä mielenkiintoinen huomio: kun vuorostaan kirjoitin naisten miehiä kohtaan harjoittamasta seksuaalisesta ahdistelusta, yksikään feministi tai naisoletettu ei kommentoinut tekstiä vänkäämällä, että miehet ahdistelevat enemmän.