Miksi en julkaise itsestäni kuvaa ilman meikkiä, eikä kenenkään muunkaan tarvitse

Anna Abreu pääsi otsikoihin julkaisemalla Instagramissa itsestään meikittömän kasvokuvan. Kuvan yhteydessä laulaja kirjoittaa näin: ”Mun on tosi helppo laulaa siitä, että me kaikki kelvataan just näin. Että ”ollaan vaan ihan au naturel” jne… Mä laulan siitä mun uudella albumilla, mutta silti jotenkin tuntuu vaikeelta laittaa esimerkiksi Instagramiin kuva omasta naamasta ilman MITÄÄN meikkiä tai filtteriä. Ilman hyvää kuvakulmaa tai sitä perus hymyilmettä, mikä on mun mukavuusalueella. Päätin nyt ottaa kuvan itsestäni juuri niin, koska jos mä puhun tästä aiheesta niin mun on myös uskallettava näyttää esimerkkiä omilla tekemisilläni. Mun on uskallettava näyttää omat epävarmuuteni, jotta mä voin uskottavasti näyttää esimerkkiä muille. Sanoin itelleni: Practice what you preach. OIKEESTI sä kelpaat. AINA. Ilman MITÄÄN muttia. Piste.”

Kelpaamisen kanssa Abreu on tietysti oikeassa – jokaisen tulee kelvata omana itsenään, juuri sellaisena kuin on. Sen liittäminen meikittömyyteen on kuitenkin ongelmallisempaa ja kääntyy oikeastaan ikävästi varmasti kauniiksi tarkoitettua ajatusta vastaan. Toki, jos haluaa julkaista itsestään kuvan meikittömänä, siihen on kaikki oikeus. Se ei kuitenkaan ole mikään rohkeuden mittari.

Tässä kuvassa olen minä ihan itse, vaikka naamassani on meikkiä ja sen päällä on filtteri.

Tässä kuvassa olen minä ihan itse, vaikka duckfacessani on meikkiä ja sen päällä on filtteri.

Jos #aunaturel ja #nomakeup-kuvien julkaisemisesta puhutaan itsestäänselvästi rohkeana tekona, se luo helposti mielikuvan, että meikkaaminen ja vain meikatun naaman näyttäminen olisi päinvastoin jotenkin pelkurimaista toimintaa tai oman itsen piilottamista.

Meikki ei ole naamari, jonka takana on automaattisesti epäaito tai piilossa. Meikkiä voi käyttää leikkimiseen, korostamiseen, häivyttämiseen, itseilmaisuun ja oman ulkomuodon muovaamiseen itseään miellyttävään suuntaan. Jos ei koe olevansa luonnonkaunis ja haluaa kuitenkin tuntea itsensä kauniiksi, on luonnontilaisen naaman vaatimus ulkoa päin suorastaan julma. Ihmisen ulkomuoto ei myöskään ole yhtä kuin hänen persoonansa. 

Minä meikkaan lähes aina kotoa lähtiessäni, koska pidän naamastani enemmän laitettuna. Silmäpussini ovat usein tummat ja otsassani on punertava syntymämerkki. Ehkä on ulkoa omaksuttu kauneusihanne, että turpeat silmänaluset ja punakka naama eivät ole viehättäviä, mutta se on joka tapauksessa myös oma kokemukseni peiliin katsoessani. En näe mitään syytä, miksi minun pitäisi jakaa se muiden kanssa vain ollakseni rohkea, edistyksellinen ja jotenkin aidompi ihminen.

Tunnen itseni itsevarmaksi, kun koen, että näytän omasta mielestäni hyvältä. En varmasti voi täysin objektiivisesti väittää meikkaavani vain ja ainoastaan itseni takia, mutta kyllä laittautumisessa pääsääntöisesti on kyse siitä, että tilanteisiin meneminen tuntuu helpommalta ja varmemmalta, kun on yksi epävarmuustekijä vähemmän. Abreukin kirjoitti, että tuntuu vaikealta julkaista itsestään kuva ilman meikkiä, filtteriä tai opeteltua hymyä. Jos se tuntuu vaikealta, ei sitä tarvitse tehdä. Jokaisen naama on ihan hänen oma asiansa – oli se meikitön, pakkeloitu tai millainen tahansa.

Ylipäätään (erityisesti) naisten jatkuva syyllistäminen ulkomuodostaan saisi loppua. Siihen kuuluu ihan yhtä lailla vaatimukset muokata ulkonäköään tietyllä tavalla kuin olla laittamatta itseään ollenkaan. Jokainen saa julkaista naamastaan juuri sellaisia otoksia (tai olla julkaisematta) kuin itsestä hyvältä ja voimaannuttavalta tuntuu. Sen sijaan jonkun tietyn tavan nostaminen muita ylemmäs vie automaattisesti tilaa muilta, aivan yhtä hyviltä vaihtoehdoilta.