Miksi kasvissyöjät jäljittelevät lihaa ja miksi se provosoi lihansyöjää?

Jokin aika taaksepäin olin eräänä sunnuntaina krapulassa ja mieleni teki tonnikalapizzaa. Koska kirottu moraalini kuitenkin estää tonnikalan käyttämisen, päädyin kyselemään kotikaupunginosani Facebook-ryhmästä, sattuisiko jollakin olemaan kaapissaan vegaanista tonnikalaa, jonka voisin ostaa (sitä myyvä kauppa oli kiinni). Kysymykseni aiheutti satoja kommentteja pitkän ketjun, jonka aiheena oli vanha tuttu: miksi vegaanit ja kasvissyöjät haluavat jäljitellä ruuassaan lihaa, josta ovat päättäneet kieltäytyä. Sama vääntö on tietysti ollut pinnassa myös esimerkiksi jouluruokien kanssa, kun sekä vegaaninen kylmäsavulohi että seitankinkku ovat provosoineet eläinperäisiä tuotteita harrastavia pitkin internettiä.

all-i-said-was-im-vegan

Käydään asia siis rautalangasta vääntäen läpi:

Moni päätyy kasvisruokavalioon eettisistä syistä eikä siksi, ettei tykkäisi lihasta. Itse esimerkiksi pidin kovasti varsinkin punaisesta lihasta, mutta alettuani tiedostaa lihatuotannon ongelmia ei omatuntoni enää sallinut sen ostamista. Miksen siis tavoittelisi mahdollisimman samaa makua ja purutuntumaa myös ravinnossa, jonka eteen ei ole rääkätty ja murhattu ketään?

Pihvit, nugetit ja nakit ovat tuttuja formaatteja, joita on mahdollista varioida ja käyttää moneen. Korvaamalla lihan jollain kasvisproteiinilla voin nauttia tutuista ruuista hyvällä omallatunnolla. Tätä monet lihansyöjät kutsuvat tekopyhäksi, vaikka asiahan on juuri päinvastoin: myönnän monen eläinperäisen tuotteen olevan hyvää, mutta en halua sulkea silmiäni sen tuottamiseksi tehdyiltä raakuuksilta.

Kasvisruokavaliota noudattava äänestää lompakollaan, ei ruokansa muodolla: kun ei osta lihaa, ei myöskään edesauta sen epäeettisen tuotannon jatkumista. Lihankorvikkeiden ideahan on nimenomaan korvata liha – kaikissa eri muodoissaan. Kun siis ruuassa pyritään korvaamaan liha jollakin muulla, on loogisin ratkaisu pyrkiä korvaamaan se mahdollisimman samankaltaisella tuotteella, jottei syödäkseen tarvitse keksiä koko ruokakulttuuria uudelleen.

Yksi syy kasvisproteiinituotteiden ”lihallistamiseen” löytyy varmasti myös markkinataloudesta – niiden myyminen on helpompaa, koska loppukäyttäjä näkee suoraan itse tuotteesta, mihin se rinnastuu eli mihin sitä voi käyttää. Tämä madaltaa kynnystä niiden kokeiluun ja lihan edes osittaiseen korvaamiseen eettisesti kestävämmillä vaihtoehdoilla.

Mielenkiintoista tässä on kuitenkin se, miksi lihansyöjät kokevat ongelmaksi, että nakkisuoleen (”suoli”-termiä käytetään yleisesti myös keinokuoresta) työnnetään muutakin kuin eläimestä tulleita asioita? Miksi paisti tai pihvi on pyhä?

Olen miettinyt tätä kysymystä paljon, enkä ole keksinyt muuta syytä kuin syyllisyys. Ehkä kasvissyöjien ruokavaliosta provosoituva ottaa eettisesti kestävämmän ruokavalion hyökkäyksenä, koska tajuaa itsekin oman ruokavalionsa ongelmallisuuden. Toisaalta provosoituvien ongelma tuntuu liittyvän lähinnä kotimaiseen ruokakulttuuriimme – en ole koskaan kuullut väitettä, että esimerkiksi falafel imitoisi lihapullaa. Onko lihankaltaista valmistetta sisältävä nakki siis jokin pyhän, aidon suomalaisuuden viimeinen saareke? Suo, kuokka ja Saarioisen jauhelihapihvi?

Miksi kasvissyönti hiertää lihansyöjän hanuria?

Törmäsin pari päivää sitten Maaseudun Tulevaisuuden nettisivuilla julkaistuun kolumniin, jossa Matti Mäkelä hekumoi lihansyönnin ylivoipaisuudella kasvissyöntiin nähden. Ajattelin ensin olla kommentoimatta aihetta, koska teksti oli selkeästi tarkoituksellisen provokatiivinen, mutta otsikossa esittämäni kysymys vilpittömästi kiinnostaa minua; minkä takia jonkun toisen kasvisruokavalio tuntuu olevan monelle lihansyöjälle henkilökohtainen loukkaus?

Jos Mäkelän kolumni olisi kategorisoitu pakinaksi, se olisi ollut irrationaalisuudessaan hauska. Mäkelä vertaa esimerkiksi yksittäisen sorsan omaksi ravinnokseen metsästävää henkilöä kasvissyöjään, joka ”varustaa sata metriä pitkän tankkilaivan tai kerosiinilla ilmassa pysyvän raskaan rahtikoneen, kuljetuttaa ”terveelliseen” ruokapöytäänsä neljääkymmentä sorttia hedelmiä, keväänvihreitä parsantaimia Välimeren ensisadosta, salaa geenimanipuloitua soijaa, ja ah! luomuviiniä Australiasta, Chilestä, ja poliittisesti nykyään niin korrektista Etelä-Afrikasta.” Tässä toki onkin hyvä pointti – kasvisruokavaliossakin olisi aina ekologisinta suosia mahdollisimman lähellä kasvatettuja raaka-aineita. Rinnastus on kuitenkin kaukana todellisesta maailmasta, missä suurin osa ihmisistä syö marketeista haettua, tehotuotettua lihaa eikä suinkaan ammu sitä itse taivaalta.

Suurimmalle osalle kasvissyöjistä ruokavaliovalinta on ennen kaikkea eettinen. Tehotuotannossa eläin hankitaan ja sitä ylläpidetään ajatuksella, että siitä saatu hyöty maksimoidaan ja siihen käytetty aika ja raha minimoidaan. Tämä johtaa eläinten kaltoinkohteluun ja ennenaikaiseen kuolemaan. Suuri osa siitä Mäkelän mainitsemasta soijasta syötetään näille tuotantoeläimille, ei suinkaan meille kasvissyöjille.

Kolumninsa loppupuolella Mäkelä kertoo joskus seuranneensa kasvisruokatoimittajaa haastattelemassa vihreää filosofia ihmiskunnan tulevaisuudesta. ”Siitä ei meinannut tulla mitään, koska suurin osa heidän ajastaan kului syömiseen. Kasvisruokaa pitää tunnetusti syödä hitaasti ja nykyihmisen maailmassa myös joka korren välissä kehua pitkään.” 

Olen minä lihateollisuutta puolustavien suusta kuullut jos minkälaista väitettä, mutta tämä vetää hiljaiseksi. Toki on kiva ajatus, että etelä-eurooppalainen pitkän kaavan mukaan syöminen rantautuisi meillekin, mutta ikuisena hotkijana en vain pääse sisälle tähän ajatuskulkuun. Olettaako Mäkelä kasvissyöjien olevan myös märehtijöitä, vai miksi kasvisruuan syömiseen kuluisi enemmän aikaa kuin eläinperäisen? Kaiken kaikkiaan minua jaksaa hämmentää tämä loputon negaatio, minkä lihansyöjät tykkäävät kasvissyöjiin kohdistaa. Itse en koskaan ota puheeksi pöytäseuralaisteni annosvalintoja, mutta lihaa lautaselleen valinneet kokevat jäestään jonkunlaista tarvetta selitellä sitä minulle.

Miksi siis jonkun toisen kasvisruokavalio on lihansyöjälle ongelma? Ehkäpä tämä itsekin tietää perustelunsa tyhjiksi. Tehotuotettu liha ei koskaan ole ekologinen eikä eettinen valinta, mutta tätähän lihansyöjä yrittää kynsin ja hampain olla miettimättä. Sen sijaan hän miettii sitä nopean armokuoleman kohdannutta onnekasta sorsaa, jolla on vatsa täynnä luonnon parhaita kasviksia.