Aktivistit eivät saaneet mitä kerjäsivät

Särkänniemen delfinaarion lopetus ja siellä olleiden neljän delfiinin tulevaisuus on puhuttanut ja herättänyt tunteita jo pitkään. Ei liene tarpeen kerrata tapahtumien uusimpia käänteitä, sillä delfiinien salamyhkäinen siirto-operaatio Suomesta Kreikkaan on ollut laajasti esillä eri medioissa. Ei varmaan pitäisi olla näin yllättynyt siitä, että suuri osa siirron aiheuttamista negatiivisista reaktioista ei kohdistukaan Särkänniemeen ja sen onnettomaan tiedotukseen, vaan eläinoikeusaktivisteihin.

Kun delfiinien salaa toteutettavasta siirrosta alkoi tihkua vinkkejä nettiin, luin sosiaalisesta mediasta todella monia ”aktivistit saitte mitä tilasitte”-kommentteja. Moni esimerkiksi Oikeutta eläimille -järjestön Facebook-sivulla kommentoinut uskoi delfinaarion lopettamisen olevan eläinaktivistien ansiota, ja nyt kun delfiinit kerran vietiin pois Tampereelta, pitäisi aktivistien heidän mielestään lakata valittamasta.

On toki mairittelevaa, että ihmiset todella uskovat eläinoikeusjärjestöjen olleen lopetuspäätöksen takana, mutta ikävä kyllä näin tuskin on. Delfinaariot ovat epäeettisiä ja ne tietysti kuuluukin lopettaa, mutta Särkänniemen delfinaarion sulkemisen syynä oli mitä todennäköisimmin toiminnan kannattamattomuus eikä suinkaan Animalian tai Oikeutta eläimille -järjestön vaatimukset. Yhtä kaikki, onneksi delfinaario lopetettiin. Muilta osin järjestöjen vaatimukset eivät kuitenkaan toteutuneet. Oikeutta Eläimille kommentoi saamaansa kritiikkiä mm. näin: ”Särkänniemeä nimenomaan vaadittiin sitoutumaan Euroopassa suunnitteilla oleviin turvakotiprojekteihin ja delfiinit olisi voitu siirtää sitten muutaman vuoden kuluttua. Mutta Särkänniemeä ilmeisesti kiinnosti enemmän päästä delfiineistä vain nopeasti eroon, kuin hoitaa asia delfiinien kannalta parhain päin.”

Eläinoikeusjärjestöjen ideana on peräänkuuluttaa, vaatia, haluta ja huutaa eläimille arvokasta, lajityypillistä elämää ja kritisoida paikkoja sekä toimijoita, jotka eivät näitä periaatteita kunnioita. Delfinaarion lakkauttamispäätös oli siinä mielessä erävoitto, että se varmisti, ettei uusia delfiineitä enää hankita Särkänniemeen. Samalla se kuitenkin näytti antavan Särkänniemelle (sen omasta mielestä) vastuuvapautuksen siellä vielä olevien delfiinien hyvinvoinnista. Moni nettikeskusteluun osallistunut oli sitä mieltä, että delfiineille parempaa vanhuutta toivoneiden aktivistien olisi pitänyt itse rahoittaa tai järjestää delfiineille parempi tulevaisuus.

Huvipuisto on siis ottanut tiloihinsa merestä pyydystettyjä delfiinejä, vanginnut ne pieniin altaisiinsa vuosikymmeniksi, tahkonnut rahaa näiden delfiinien tekemillä tempuilla ja altistanut eläimet stressille pitämällä niitä pienissä tiloissaan suurien ihmismassojen huvituksena. Kun toiminta sitten käy tappiolliseksi, koska onneksi iso osa yleisöstä alkaa ymmärtää delfinaariotoiminnan epäeettisyyden, Särkänniemi ei olekaan missään vastuussa näiden riistämiensä eläinten jatkosta. Tuskin enää nykyään kovin monen mielestä on ok ottaa kesäkissaa ja hylätä sitä sitten talven armoille. Miksi sama ymmärrys ei ulotu delfiineihin?

Mikäli tämä Twitterissä vastaan tullut Särkänniemen hallituksen jäsenen Facebook-kommentista otettu kuvakaappaus on aito, se kiteyttää hyvin Särkänniemen piittaamattoman linjan. Sama ”sitä saa mitä tilaa”-asenne on siis vallallaan sielläkin ja pyrkii suoraan vierittämään vastuun muiden harteille. Niin kauan kuin maailmassa on eläinten hyväksikäyttöä, on syytä kohkata. Neljästä eläimestä, tai vaikka vain yhdestäkin. Niin kauan kuin ihmisten empatiakyky on tätä tasoa, meuhkattavaa ikävä kyllä riittää.

Särkänniemen toimintaa puolustaville minulla on kaksi kysymystä: millä te oikein oikeutatte itsellenne täydellisen piittaamattomuuden eläinten hyvinvointia kohtaan ja miksi he, jotka tätä piittaamattomuutta nostavat esiin, niin teitä ärsyttävät? Ai niin, jälkimmäinen kysymys taisikin vastata ensimmäiseen.

Myös festarikävijän pihvi tulee tapetusta eläimestä

Maikkarin toimittajan pirteä Flow-tunnelma oli lässähtänyt, kun eläinten oikeuksien puolestapuhujana tunnetun Morrisseyn keikalla näytettiin Meat is Murder -kappaleen aikana videoita eläinten nylkemisestä ja tehotuotannosta. Kappaleessa kysytään, kuka kuulisi eläinten itkun, mutta kirjoittajaa kiinnosti enemmän ”huonovointisen näköisinä ja itkuisina poistuvat ihmiset”. Juuri tämä on se syy, miksi eläinoikeuksista ja tehotuotannon ongelmista pitää puhua niiden peittelyn sijaan. Siitä pitää tulla ensin paha mieli, jotta se loppuu.

Morrissey Kuva: Katri Naukkarinen

Kuva: Katri Naukkarinen

Morrissey on kiistanalainen hahmo, joka laukoo välillä pöyristyttäviäkin kommentteja. Hänen sitkeä työnsä eläinoikeuksien esillä pitämiseksi on kuitenkin asia, jota on pakko arvostaa. Moni kritisoi artistin käyttävän esimerkiksi teurastusvideoita vain shokeeratakseen ja provosoidakseen, mutta toisaalta – mitä sitten? Jos yksikin pihvi jää näiden etomisen tunteita aiheuttavien videoiden takia ostamatta, ei varmaan haittaa, vaikka Morrissey samalla myisi yhden levyn lisää tai kasvattaisi mainettaan entisestään. Tehotuotanto ja eläinten kidutus eivät ole Morrisseyn keksintöjä, vaan se todellisuus, joka on kaiken tuotetun lihan takana.

And the flesh you so fancifully fry
Is not succulent, tasty or kind
It’s death for no reason
And death for no reason is MURDER

Kaverini kritisoi festareiden olevan väärä paikka politiikalle, ja ehkä jotain sellaista Maikkarin toimittajakin ajoi takaa puhuessaan pilalle menneestä juhlatunnelmasta. Jos festivaaleille kutsutaan esiintyjä, joka tunnetaan pääasiassa politiikan tuomisesta poppiin, tuodaan politiikka väkisinkin myös festareille. Olisi ollut Morrisseyn fanien pettämistä, jos artisti olisi joutunut karsimaan esityksestään osia pois vain siksi, ettei jonkun ehkä tee sen jälkeen mieli skumppaa tai pihviä. Tuskinpa Morrissey sellaiseen olisi suostunutkaan.

Jos lihan lautaselle päätymiseen johtavat asiat tulivat vielä yllätyksenä ja niistä tuli paha mieli, kannattaa tietysti ruveta miettimään omia ruokailutottumuksiaan. Suvilahden festarialueella oli tänä vuonna kiitettävä määrä vegaanisia ruokavaihtoehtoja, jopa useita täysin vegaanisia toimijoita. Jos possun tappaminen siis inhottaa, kannattaa kokeilla jättää se syömättä. Johan maistuu taas skumppakin upealta! (Kannattaa tietysti valita viiniksikin sellainen, jonka valmistuksessa ei ole käytetty eläinperäisiä tuotteita.)

Turkislobbarin laiskanläksyt

Ilta-Sanomat kertoi tänään, että kokoomuksen entinen kansanedustaja Leena Harkimo ryhtyy turkislobbariksi. ProFurin eli Turkiseläinten Kasvattajain Liiton toiminnanjohtaja Marja Tiura sai siis alaisekseen entisen eduskuntakaverinsa.  Iltasanomien mukaan Harkimolla on nyt edessään kotiläksyjen tekeminen ja uuteen alaan perehtyminen. Toivottavasti hän tekee läksynsä paremmin kuin IS:n jutun perusteella näyttää – ja päätyy vielä miettimään uudelleen.

Tehdään nyt ihan ensimmäiseksi selväksi yksi asia: näissä sääolosuhteissa ja nykyisen vaateteollisuuden aikana kukaan ei oikeasti tarvitse turkista. Ei kukaan.

ProFur uutisoi Harkimon nimityksestä myös omilla nettisivuillaan. Kyseisessä uutisessa liiton toiminnanjohtaja Tiura kertoo ruotsalaisista ja tanskalaisista, jotka kantavat ylpeänä turkista aina kuninkaallisiaan myöten. ”Tässä on elinkeino, josta saamme olla todella ylpeitä”, hän maalailee.

Useat Euroopan maat ovat kuitenkin kieltäneet turkistarhauksen tai rajoittaneet lainsäädännöllä voimakkaasti sen harjoittamista. Niissä maissa, joissa tarhattavien eläinten elinolosuhteet on määrätty eläintarhojen olosuhteita vastaaviksi, on tarhaus loppunut käytännössä kokonaan.

Kun Suomi alkaa olla EU:ssa harvinaisuus villin turkistarhauspolitiikkansa kanssa, on turkisteollisuuden nimittäminen suomen vientiylpeydeksi vähintäänkin kyseenalaista. Tiuran ja Harkimon visiossa Suomesta kansainvälisesti tunnettuna turkisteollisuuden kärkimaana liitymme eläinpoliittisesti samaan rintamaan eläinoikeuksista piittaamattomana tunnettujen Romanian ja Kiinan kanssa. Tähänkö kärkijoukkoon Suomi – ja Leena Harkimo – tosiaan haluaa arvokysymyksissään liittyä?

Harkimo kertoo Iltasanomille, että lobbaajan työssä yhdistyy moni entuudestaan tuttu asia kuten yrittäjyys, yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja kiinnostus muotiin. Hänkö tosiaan haluaa vaikuttaa yhteiskuntaan lisäämällä siihen entisestään ihmisen turhamaisuuteen perustuvaa julmuutta?

ProFurin uutisessa Harkimo menee vielä pidemmälle: ”Turkis on ekologinen, muokattava ja kierrätettävä materiaali, joka tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia suunnittelijoille ja valmiiden vaatteiden käyttäjille. On hienoa että voin omalla työlläni vaikuttaa esimerkiksi siihen, että juuri nyt kansainvälisessä nosteessa olevat nuoret suomalaiset vaatesuunnittelijat löytäisivät tämän upean materiaalin.”

Nyt olisikin kiva kuulla ulostuloja näiltä suomalaisilta suunnittelijoilta; haluavatko he ylipäätään tulla liitetyksi tällaiseen visiointiin tai menestyä suunnittelemalla turkisasusteita?

Turkisteollisuus aiheuttaa paitsi kärsimystä tarhattaville eläimille, myös mittavia haittoja vesistöille, pohjavesille ja metsille. Jo vuonna 1993 kuluttaja-asiamies kielsi turkisalaa mainostamasta aitoja turkiksia edes yleisesti epäekologisina pidettyjä tekoturkiksia ympäristöystävällisempinä. Turkiksen nimittäminen ekologiseksi kertoo siis joko Harkimon huolimattomasta läksynluvusta tai suoranaisesta valehtelusta. Kummassakin tapauksessa Harkimon sietäisi hävetä.

 

Ylempi kuva: Oikeutta Eläimille
Alempi kuva: Animalian arkistot