Dragissa on vapaus olla ja leikkiä

Drag on Suomessa vielä marginaalissa oleva, mutta koko ajan kasvava taidemuoto. Se on sukupuolella ja stereotypioilla leikittelevää suureellisesti tekemisen kulttuuria, jossa mikään ei ole pyhää. 

Drag Me To HEL:n queeneja

Drag Me To HEL:n artisteja

Petra Rossi on Lauren Fuckall -nimellä esiintyvä burleskitaiteilija ja drag queen. Drag-piireissä siinä mielessä vielä harvinaisuus, että hän on naiseksi pukeutuva nainen. Monet dragia tekevät naisoletetut päätyvät drag kingeiksi, eli pukeutumaan esityksissään stereotyyppisen miesoletetun näköisiksi. Sukupuoli on kuitenkin venyvä ja moninainen käsite, joka ei ole dragissa loppujen lopuksi kovinkaan olennaista – kyse on päinvastoin vallalla olevien sukupuolikäsitysten parodioinnista ja tyhjäksi tekemisestä. Silti jonkun verran vastareaktioita naisoletettujen tekemästä dragista esiintyy skenen sisällä; sitä on rinnastettu jopa kulttuuriseen appropriaatioon, eli marginaalisemmista kulttuureista varastamiseen ja etuoikeutetun enemmistön harjoittamaan vähemmistöjen tilan viemiseen. Mielipide riippuu siitä, nähdäänkö drag ensisijaisesti taidemuotona vai marginaaliryhmän omana kulttuurina. Jälkimmäistäkään Rossi ei missään tapauksessa halua väheksyä, vaan kokee sen aidosti myös omaksi kulttuurikseen.

Lauren F Uckall Kuva: Windmill Southwester

Lauren Fuckall Kuva: Windmill Southwester

Rossi itse päätyi dragin pariin burleskin kautta. Burleski- ja dragpiirit ovat tiiviisti linkittyneet toisiinsa, ja monet muutkin esiintyjät tekevät molempia. Niissä onkin paljon samoja elementtejä, mutta dragissa kaikki tehdään isommin – vaatteet, meikit ja hiukset ovat usein överiksi vietyjä. Rossinkin on vetänyt dragin pariin nimenomaan vapaus leikkiä ja olla ihan mitä tahansa. Sen kokemuksen hän haluaa antaa myös katsojalle.

Vaikka drag queenit ovat peruukeissaan, mekoissaan ja meikeissään usein korostetun naisellisia, taidemuoto Rossin mukaan nimenomaan poistaa stereotypioita niiden vahvistamisen sijaan. Kun ulkoisia ominaisuuksia korostetaan tarpeeksi ja elementit otetaan pois kontekstistaan, tulee samalla paljastuneeksi kaiken keinotekoisuus. Rossi itse ei esimerkiksi arjessaan juuri meikkaa eikä näin osallistu ulkonäkövaatimuksia syöttävään systeemiin. Drag-meikissä hän taas kokee asettuvansa saman systeemin ulkopuolelle ikään kuin toisesta päästä – on vapauttavaa ja itsvarmuutta kasvattavaa kokea itsensä upeaksi, mutta samalla olla välittämättä siitä, ettei kukaan välttämättä pidä sitä viehättävänä. Dragissa saa olla naisellinen täysin omilla ehdoillaan. Feminiinisyyden ja maskuliinisuuden vaatimukset ikään kuin lakkaavat olemasta.

 

Drag Me To HEL Does Art Konepajan Brunon Taiteiden yössä alkaen klo 22. Koko Konepajan Taiteiden yön ohjelma nähtävillä tapahtuman Facebook-sivulla.

Suvilahdessa tehdään kunniaa sukupuolen moninaisuudelle

Kävin eilen katsomassa vaikuttavimman esityksen pitkään aikaan. Tai oikeastaan monta. Kyseessä oli Transforces On Stage -esitystaidekokonaisuuteen kuuluva Queer Masculinities – muun muassa akrobatiaa, dragia ja performanssia yhdistelevä show. Sukupuolen moninaisuutta käsittelevän Transforces On Stagen tapahtumia järjestetään Suvilahdessa 20.3. saakka.

The Gentleman, Christian Van Schijndel

 

Queer Masculinitiesin esitysten laatu todella häikäisi. Ensimmäinen numero oli Miss Fish & Carla From Helles7ed -performanssiduon Organs, joka tutkii kehoa, sukupuolta ja niiden uusia mahdollisia rakenteita. Videoprojisointia ja ihmiskroppaa yhdistellyt Organs oli sanalla sanoen mykistävä. Esitys oli samaan aikaan käsittämättömän kaunis ja karuudessaan jotenkin myös itsensä vastakohta.

Aivan yhtä sanattomaksi jätti seuraavakin esitys, Very Large Green Triangles. Itseäni hirvittää pelkkä korkokengillä kävely, mutta Michiel Tange van Leeuwen onnistui suvereenisti myös tanssissa, voguingissa ja akrobatiassa. Hän loi näyttämölle uskomattomia kuvia tuomatta sinne mitään turhaa. Alienin takaraivosta pursuava confetti ei nimittäin missään nimessä ole sitä!

Ensimmäisen puoliskon viimeisen esityksen (Ancient Order: Orifice) aikana rupesi jo hieman puuduttamaan. Groteski narrikaksikko haastoi miettimään sukupuolirooleja ja ihmis- sekä eläinoikeuksia. Luulen, että meille katsomossa istuneille käsikirjoituksen sisältö oli suht tuttua tavaraa, minkä johdosta esitys tuntui alleviivaavalta ja turhan pitkältä. Hienosti toteutettu sekin oli siitä huolimatta. Erityisesti esiintyjien vartaloihin muovatut muhkurat ja suhteettomat mittasuhteet tarjosivat näyttelijöiden liikkuessa kiehtovaa katsottavaa.

Michiel Tange van Leeuwen

 

Toinen puolisko ei jäänyt ensimmäistä kehnommaksi. Oli puujaloilla taiteileva miimikko (Michiel Tange van Leeuwen) ja kappaleitaan tulkinnut Ramona Macho. Illan tähdeksi nousi kuitenkin Christian Van Schijndelin The Gentleman. Puoliskon alkupuolella An Englishman needs time -monologin esittänyt Gentleman palasi näyttämölle vielä uudestaan, tällä kertaa korkokenkineen ja viuhkoineen. Kabaree -tyylinen burleskiesitys sai yleisön villiksi, enkä kieltämättä pistänyt itsekään pahakseni, kun taivaallisen esteettinen Gentleman tarjoili minulle nänninsä kautta kaadettua skumppaa!

Ramona Macho

Ramona Macho

 

Queer Masculinities -esitystä ei valitettavasti enää ainakaan Transforces On Stage -tapahtumassa ehdi näkemään. Ohjelmistossa on kuitenkin vielä tulevan viikon ajan vaikka mitä mielenkiintoista, johon kannattaa näkemäni perusteella ehdottomasti lähteä tutustumaan. Seuraava viikko tulee olemaan loistava tilaisuus jättää viimein turhanpäiväiset sukupuoliolettamukset sikseen ja osallistua itselleen sopivimman tuntuiseen ohjelmaan. Valinnanvaraa ainakin riittää!

 

Transforces On Stage Mad House Helsingissä 7.-20.3.

”Voi hemmetti jätkä, minkä teit!”

Miehet tekemässä burleskia. Ensimmäiset mielikuvat ovat typerän stereotyyppisia. Onko niillä tissitasselit? Miten miehiin skenessä suhtaudutaan? Lipsahtaako vitsin puolelle? Frank Doggenstein, Sir Willy Waterlily ja Bent van der Bleu kertovat.

Kolmikko esiintyi viime viikonloppuna Seksimessuilla The Boys From HELL-SIN-KI Burlesque -otsikon alla. Heidän mielestään sukupuoli ei kuitenkaan ole burleskissa niin olennaista, vaikka se voikin toimia hyvänä leikkikaluna.

Frank Doggenstein – Messenger of Manlesque

Burleskiin liittyvä kuvasto ja aatemaailma olivat olleet Frankin elämässä aina, mutta lajin löytyminen nivoi kaiken yhteen ja antoi sille nimen. Kuva: Stacie Joy

 

”Miesten tekemää burleskiahan kutsutaan usein boyleskiksi. Olin jo aloittaessani sen verran vanhempi, etten kokenut voivani tehdä mitään boyleskia. Mä teen manleskia!

On oikeastaan vapauttavaa, että miehillä historia burleskin parissa on niin paljon lyhyempi. Ei ole niitä tietynlaisia rasitteita että mitä pitää tehdä, vaan kenttä on jotenkin paljon avoimempi. Miesten ja naisten tekemä burleski toisaalta eroaa toisistaan ja toisaalta ei. Eroja voi löytyä esimerkiksi fysiikasta. Takahuonekulttuurissa sukupuoli taas ei näy millään tavalla – esiintyjät on esiintyjiä, ei ole väliä mitä sukupuolta kukakin edustaa.

Omat numeroni pohjaavat usein alun vahvaan mieshahmoon, josta sitten kuoriutuu esityksen edetessä jotain todella herkkää. Useimmiten keikan jälkeen tulevat puhumaan ne kaikista pahimmat biker-tyypit. Ne ovat tulleet paikalle pitkin hampain vaimon tai tyttöystävän raahaamina, ja sitten ne samaistuvatkin siihen mun tekemiseen. Veikkaan, että näistä karskeista tyypeistä tuntuu helpommalta tulla sanomaan minulle kuin viuhkatanssin tehneelle naispuoliselle kollegalle, että he ovat viihtyneet. Yleensä heitä ei tarvitse enää seuraavalla kerralla raahata väkisin paikalle!

Lavapersoona rupeaa pukkaamaan esiin sitä mukaa, kun pukeutuu esiintymisvaatteisiin. Siviiliminä jää pukuhuoneeseen tai viimeistään lavan reunalle katsomaan, kun Frank kävelee sinne ja tekee ihan mitä vaan. Se ei ole aina välttämättä ihan kontrollissa. Numeroissani on paljon improvisaatiota, ja niiden eteneminen on kiinni yleisöstä. Annan vaan mennä ja katson mitä sieltä tulee.”

Burleskin runoilija Sir Willy Waterlilylle tärkein lähtökohta on ihmisyys

Sir Willy menee lavalla aina sata lasissa enkä suostu ”antamaan löysiä”. Kuva: Sarita Kemppainen

 

”Kun valmistelen esitystä, en ajattele siinä omaa miehisyyttäni, sitä sukupuoltani. Mulle se ei ole numeron tekemisen lähtökohta, vaan joku sellainen tietty ihmisenä oleminen. Haluan olla rehellinen, avoin ja juuri se mikä olen. Inspiraationa numeroon voi toimia joku musa, kuva tai vaikka vaatekappale. Taustalla voi olla myös joku todella henkilökohtainen tarina, jonka haluan jakaa.

Kyllähän mies on ollut burleskissa perinteisestikin mukana, mutta ehkä enemmän sellaisena esineenä, maskuliinisena hahmona uniformussaan. Varsinaisia esityksiä miehet ovat tehneet vähemmän aikaa, mutta vastaanotto on yleensä todella positiivista. Kyllä sellaisia kommentteja tulee show’n jälkeen, että Voi hemmetti jätkä minkä teit, mieletön veto!

Kyseessä on enemmänkin esiintyjien väliset persoonaerot kuin sukupuolten väliset erot. Mekin kolme teemme kaikki keskenämme todella erilaisia juttuja. Mulle on tärkeää pystyä antamaan kokonaisvaltainen elämys. Eräs kollegani on sanonut mua burleskin runoilijaksi, ja siinä on jotain juuri sellaista, mitä haluaisinkin olla.

Numeroni eivät ole ehkä sillä tavalla perinteisiä, että tekemisestäni puuttuu burleskiin usein liitettävä satiiri ja komiikka. Jos ne ovat mukana, ne ovat sitä vähän vahingossa. Numeroihini ei silti sisälly ryppyotsaisuutta, vaan positiivista heittäytymistä – mutta vakavissaan. Olen joskus sanonutkin, että olen tosi huono burleskintekijä, kun en osaa olla hauska lavalla. En mä tiedä minne sen komiikan laittaisin!”

Bent van der Bleulle sukupuoli on leikkikenttä

Kuva: AskoJonathan Photography

Burleskin löytäminen oli Bent van der Bleulle kotiintulokokemus. Kuva: AskoJonathan Photography

 

”Tietyllä tavalla burleskiesiintyjä on objekti siinä missä vaikka näyttelijäkin. Kehosta tulee vain työväline, mutta sillä tavalla, että kontrolli säilyy itsellä. Mun burleski on sukupuolen ja seksuaalisuuden käyttämistä leikkikenttänä ja tarinan kehyksenä. Teen myös dragia, joten se on itselleni tuttu maailma navigoida. Täytyy löytää oma vahvuusalue ja fokus.

Koen, että burleskiinkin on viime aikoina noussut koko ajan enemmän gender queer –ajattelua, että sillä miksi itsensä arkielämässä identifioi, ei ole mitään väliä. On paljon myös ei niin puhdasta dragia, mikä leikkii vastakkaisenkin sukupuolen rooleilla. Se on mielestäni tosi kiinnostavaa. Mua itseäni kiehtoo myös muunlaiset arkkityypit, kuten vaikka jumaltarustot; ylipäätään kliseet ja niiden kääntäminen.

Numero ei voi koskaan olla ihan valmis, koska burleski syntyy niin paljon yleisökontaktista. Se tuo joskus haasteita, jos yleisö ei uskalla tai halua reagoida esitykseen. Silti he saattavat tulla kiittelemään jälkeenpäin. Kokonaan oma juttunsa ovat sitten sellaiset show&dinner-tilaisuudet, joissa järjestäjä on halunnut shokeerata tai ei ole ajatellut ihan loppuun asti, mitä on tilaamassa ja kenelle. Sitten valtaosa yleisöstä katsoo esitystä kädet puuskassa ja toinen kulma koholla tai pahimmillaan sen näköisenä, että aikoo oksentaa lautaselleen. Taiteilijana kehittymisen kannalta on hyödyllistä joutua myös tekemään töitä yleisökontaktin eteen, vaikka onkin kyllä ihanaa, jos keikat ovat suoraa kirkumista alusta loppuun!

Burleskin ei tarvitse aina olla komediallista sekoilua, mutta kyllä siihen sisältyy ilo ja nauru. Kamoon, jos tisseissä pyörii tupsut, niin eihän sitä nyt liian vakavasti voi ottaa!”