Pakotetuista sukupuolirooleista luopuminen ei tarkoita naiseudesta luopumista

Hesarin mielipidepalstalla julkaistiin tänään kirjoitus otsikolla ”En halua olla sukupuolineutraali”. Kirjoitus noudattaa jälleen samaa, jo useaan kertaan nähtyä kaavaa, jossa itsensä selkeästi tietyn sukupuolen edustajaksi kokeva henkilö epäilee ihmisten tasavertaistamisen menevän liian pitkälle, ja pelkää oikeutensa naisena olemiseen olevan siksi jotenkin uhattuna. Siispä lienee aiheellista vääntää vielä rautalangasta: ei, useamman kuin kahden sukupuolen tunnustaminen ja ihmisten tietynlaisiin normeihin ja rooleihin pakottamisesta luopuminen ei uhkaa kenenkään oikeutta tuntea itseään myös naiseksi isolla N:llä. Päinvastoin.

Minäkin olen nainen monella sellaisella tavalla, joiden on jostain syystä päätetty määrittävän naiseutta: tykkään käyttää hameita ja huulipunaa, minulla on vagina, laitan mielelläni ruokaa enkä osaa vaihtaa autonrenkaita (koska en omista autoa ja liikun julkisilla). Minä olen siitä onnekas, että olen syntynyt kehoon, jonka koen omakseni. Se ei silti tarkoita, että edellä luettelemani asiat olisivat jotenkin oikeasti naiseutta määrittäviä tekijöitä. Olen minä paljon muutakin kuin meikkaustottumukseni, sukupuoleni tai sukupuolielimeni.

Juuri siitä tässä sukupuolineutralisoinnissa ja ”kaiken suvaitsemisessa” on kyse: jokaisen oikeudesta olla nainen, mies tai aivan juuri sellainen kuin on ilman ulkoa päin annettuja käskyjä olla sitä jotenkin ”oikein”. 

Kukaan ei tarkoita, etteikö Nainen saisi nauttia siitä, että Mies kantaa hänen painavan laukkunsa, tai ettei Mies saisi tuntea itseään Miehekkääksi tekiessään niin. Itsekin saan aina hyvän mielen, jos joku avaa minulle oven tai jos avaan oven jollekin, joka siitä ilahtuu – joskin ihan oletetusta sukupuolesta riippumatta.

Se, ettei alta löytyvän mielipiteen kirjoittaja koe sukupuolirooleja uhaksi, ei tarkoita, etteivät ne sitä ole. Sen todistaa jo hänen tarpeensa mitätöidä olemattomiksi ne henkilöt, joiden tarvitsee tehdä se ikävä valinta, kumpaan vessaan kuuluu mennä.

 

Tässä viittaamani mielipidekirjoitus kokonaisuudessaan:

Helsingin sanomat, mielipide, ke 16.3.2016

Helsingin sanomat, mielipide, ke 16.3.2016

Kommentit
  1. 1

    Stabba Jönssen sanoo

    ”Juuri siitä tässä sukupuolineutralisoinnissa ja ”kaiken suvaitsemisessa” on kyse: jokaisen oikeudesta olla nainen, mies tai aivan juuri sellainen kuin on ilman ulkoa päin annettuja käskyjä olla sitä jotenkin ”oikein”. ”

    Kaiken suvaitseminen ei kuitenkaan näytä yltävän ihmisiin, jotka tahtovat pitää kiinni perinteisistä sukupuolirooleista. Nämä ihmiset tahtovat olla sellaisia kuin ovat ilman feministien ulkoa antamia malleja. Miksi näiltä ihmisiltä yritetään viedä oikeus olla sitä, mitä he ovat?

  2. 2

    Stabba Jönssen sanoo

    ”Että ohi hujahti sitten koko kirjoituksen pointti?”

    Ymmärsin kirjoituksen näin.

    -Ihmisellä on oikeus olla sitä mitä on ilman ulkoa tulevaa painetta.

    -Ihminen tahtoo kannattaa perinteisiä sukupuolirooleja sopeutumatta feministien ulkoa luomaan paineeseen. Hän kokee olevansa sitä mitä on kannattamalla perinteisiä sukupuolirooleja ja vastustamalla roolien murtamista.

    Minulla on kuitenkin tunne, että feministit eivät salli ihmisten olevan sitä mitä ovat, vaan he vastustavat ihmisiä, jotka eivät sopeudu ulkoa tulevaan paineeseen uusista sukupuolirooleista.

    Eihän suvaitsevaisuus voi tarkoittaa sitä, että suvaitaan vain oma näkemys. Suvaitsevaisuuteen kuuluu suvaita myös se, mikä vastustaa omaa maailmankatsomusta ja omaa näkemystä.

    • 2.1

      hannaraty sanoo

      Kirjoituksen pointti oli, että ihmisellä on oikeus noudattaa perinteisiä sukupuolirooleja ja ilmentää sukupuoltaan itselleen sopivaksi katsomalla tavalla (tai olla ilmentämättä). Se ei kuitenkaan saa tapahtua sen kustannuksella, että vaikkapa muunsukupuolisten olemassaolo kielletään tai heidät (tai kenet tahansa) väkisin kategorisoidaan kahteen ulkoa päätettyyn rooliin, joita on sitten tarpeen toteuttaa, jottei jonkun ”perinteistä naiseutta” toteuttavan maailma murene.

      • 2.1.1

        Stabba Jönssen sanoo

        ”Se ei kuitenkaan saa tapahtua sen kustannuksella, että vaikkapa muunsukupuolisten olemassaolo kielletään tai heidät (tai kenet tahansa) väkisin kategorisoidaan kahteen ulkoa päätettyyn rooliin.”

        Eihän heitä kukaan ole kategorisoimassa pois tästä maailmasta. Sen sijaan perinteinen heteroseksuaalisuus ja konservatiivinen käsitys on uhattuna, vaikka siinä ei ole mitään laitonta.

        Minä ainakin vastustan tällaista kehitystä. En siksi, että vastustaisin vähemmistöjen oikeuksia, vaan siksi, että vastustan enemmistöjen syrjintää. Katson että kenen tahansa feministin kannattaminen on syrjinnän kannattamista, koska feminismi on niin loputtoman suvaitsematonta. Minä tahdon avaramielisen maailman, en feminististä ahdasmielistä maailmaa. Minä tahdon tilaa kaikille ihmisille, en vain osalle ihmisistä niin kuin feministit.

          • 2.1.1.1.1

            Julia sanoo

            Huhheijaa. Tässähän alkaa homma mennä ihan päälaelleen!

            Sukupuolineutraalius siis pakottaa automaattisesti kaikki samaan muottiin jossa pukeudutaan pahvilaatikkoon ja kaikille annetaan nimeksi joko Pirkka, Freedom tai Ö koska kenenkään sukupuolta ei saa arvata nimen perusteella? Feministit ovat suvaitsemattomia? Kukaan ei saa enää olla heteroseksuaali? Kaikki pelottavat vähemmistöt työntävät enemmistön nurkkaan? Enpä usko että aikoihin vielä päästään tässä semisti konservatiivisessa Suomessa tällaiseen asetelmaan vaikka siellä ollaan asiasta kovasti huolissaan. 😀

  3. 3

    Emppu sanoo

    Jospa , nyt sitten Naiset eivät saa olla naisia , eivätkä ”Miehet ” miehiä , niin kilpailuissa pitää kilpailusarjat muuttaa , kun nyt on kilpailtu naisten , miesten,tyttöjen ja poikien sarjoissa . Itse en usko siihen , että tulevaisuudessa kilpailuissa olisi vain sukupuolineutraaleja sarjoja . Eikö olisi parempi , että lopetettaisiin koko ”höpinä”sukupuolineutraaleista ja annettaisiin ihmisten olla IHMISIÄ .

  4. 4

    sanoo

    Stabba Jönssen, minulla on sinulle hyviä uutisia: heteronormatiivinen maailmankuvasi ei ole uhattuna! Hengähdä syvään. Rauhoitu. Nyt, jos olet saanut verenpaineen normaalilukemiin, jatka lukemista.

    Feminismi, jonka kirjoitat olevan ongelma, ei ole kapeakatseista – kannattaa tutustua aatteeseen huolellisemmin. Feminismillä on turhaan huono kaiku, voin vain arvailla, miksi. Sen kannattamat asiat eivät kuitenkaan ole keneltäkään pois, päin vastoin, ne perustuvat ihan yleistajuisiin humaaneihin arvoihin, taustalla tasa-arvo. Feminismi ei – vastoin yleistä käsitystä – myöskään sulje pois niitä epäkohtia, joita miehet yhteiskunnassa kokevat. Parasta olisi, jos tasa-arvoiseen kohteluun pyrittäisiin yhteisellä rintamalla eikä niin, että rintamalinjalla etenevät tönivät toisiaan kumoon.

    Stabba Jönssen, satuitko seuraamaan torstain Vox Helsinki -keskustelua? Kopioin tähän omat pikakirjoitusmuistiinpanoni yhden puhujan, Jari Hanskan, puheenvuorosta.

    Jari Hanska, toimittaja, käsikirjoittaja:

    ”Olen Yle Kioskin vieraana usein puhunut feminismistä vaikka tiesin, että naiset saa samasta asiasta paskaa niskaan, ja toin varta vasten aina sopivissa väleissä [feminismin] asiaa esille. Tiesin, että esimerkiksi maahanmuutto ja feminismi ovat aiheita, joista naispuoliset kollegat saavat vihapostia (mm. Linda Pelkonen, Jessica Aro, Emmi Nuorgam, Sini Korpinen). Samalla olin kuullut monelta mieskollegalta, että vaikka he uutisoivat samoista asioista kuin naiset, he saavat olla rauhassa. Halusin testata tätä.

    Samoihin aikoihin mediassa kerrottiin neljävuotiaasta Lennistä, joka halusi välillä pukeutua tyttöjen vaatteisiin. Kaverit tarhassa eivät siitä välittäneet, mutta aikuiset paheksuivat. Tein tuona päivänä ’Lennit’ Yle Kioski -ohjelmassa, kokeilin, tuleeko palautetta, ja millaista. Ohjelman jälkeen matkustin trikoissa kotiinkin. Ratikassa teini-ikäinen tyttö katseli ihastuksissaan, hän halusi samanlaiset legginsit. Muutoin outo pukeutumiseni ei herättänyt tunteita. Yle Kioskin myöhempi jakso käsitteli tasa-arvon toteutumista, ja pistin kaikki panokset peliin. Ohjelman jälkeen sain yhden twitterviestin, jossa arveltiin naisten aivopesseen minut. Ainoassa saamassani palautteessa siis syytettiin naisia.

    Vastaavanlaisista kokemuksista on kertonut myös Antti Holma.

    Osa miehistäkin saa vihapostia: jos olet poliitikko, puhut maahanmuutosta tai tasa-arvosta. Toimittajat ovat yksimielisisiä, että naispuoliset kollegat saavat vihapalautetta. Ja se palaute, jonka lähettäjä on pystytty identifioimaan, tulee miehiltä.

    Hymy-lehdessä Timo soini haukkuu IL:n toimittaja Tommi Parkkosta neidiksi.

    Koff julkaisi toukokuussa 2015 Suomi-Venäjä –jääkiekko-ottelun alla kuvan jossa Venäjän pelaajalla oli hame. Koff sai kritiikkiä naisten ja heikkouden yhdistämisestä, sen seurauksena Koff poisti kuvan ja pahoitteli asiaa. Kahdesta asian esille nostaneesta toimittajasta toiselle, Sini Korpiselle, satoi huorittelua ja herjoja, kun taas toinen, Samuli Suonpää, sai kaksi kesyä kommenttia (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000925187.html).”

    Stabba Jönssen, mitä tuosta kaikesta yllä olevasta pitäisi ajatella? Miten se liittyy sukupuolirooleja koskevaan keskusteluun? Siten, että katsoit keskustelua feminismin lävitse. Toin esille muutaman tunnin ikäisen pohdinnan siitä, miksi feminismi ei ole kovin nurkkakuntaista ja käpertynyttä ja aikansa elänyttä.

    Mikä Jari Hanskan pointti sitten oli? Hän pohti asiaa naisvihana. Näin nuori, komea hetero ja valkoihoinen mies asian on ymmärtänyt. Että kyse on misogyniasta. Oletko samaa/eri mieltä? Kaikkien valkoisten heteromiehien pitäisi uskaltautua julistautumaan feministeiksi – näihin sanoihin Hanska päätti puheenvuoronsa. Miten sen koet?

    Mikä oma pointtisi on? Että feministit pilaavat kaiken yrittämällä saada jokaisen ihmisen toimimaan ei-miehekkäästi ja ei-naisellisesti? Oletko jo tutustunut EU:n perusoikeusviraston 16.3. julkistamaan laajaan tutkimukseen. Se löytyy täältä: http://ihmisoikeusliitto.fi/laaja-tutkimus-lhbt-ihmiset-kohtaavat-yha-syrjintaa-kaikkialla-eu-ssa/

    Jos tutkimuksesta jotain lohtua haet, niin edes sen, että vielä ollaan aika kaukana siitä että enemmistön kannattaisi huolestua.

  5. 5

    Marju sanoo

    Sukupuolineutraali sanana taitaa olla se, jota on vaikeaa hahmottaa. Ikään kuin mauton hyytelömassa. Toiset eivät tunnu käsittävän, että tällä halutaan tarjota jokaiselle mahdollisuus maustaa se massa oman maun mukaan tulematta tuomituksi. En koe, etten olisi nainen, kun en huolehdi puolisostani. Jos silittäisin hänen paidat, juuri häntä varten alkaisin kokkaa, niin olisin itseni silmissä hänen holhooja. Hyi. Ostan tyttärelleni selkeästi, jopa korostavasti, tyttömäisiä vaatteita ja pojilleni poikamaisia. Mutta en ikinä tule sanomaan, että jommallakummalla olisi oikeus johonkin, koska hän on X. Tyttöni huristelee potkumopolla, poika leikki eskarissa just kampaamoleikkiä ja se on ihana. Poikani saavat itkeä ja tyttöni saa pyytää anteeksi kun lyö isoveljeä. En pidä siitä, että naisten lehdet neuvovat kiittämään miestä kun mies on auttanut imuroimalla. Hiukseni nousee pystyyn. Kotitöihin osallistutaan eikä siitä pidä kiittää. Kiitän kyllä, kun mies tekee jotain, mikä mun kuuluisi itse tehdä. Koti ja lapset ovat yhteisiä, joten niistä kuuluu yhdessä pitää huolta. Jos joku haluaa (ja molemmille aidosti asia sopii) ns. perinteisen roolijaon, niin se on yhtä sallittua kuin se, että toiset eivät halua. Mutta jos esikoiseni nyt haluaisi pukeutua mekkoon, muut teinit tuskin suhtautuisivat siihen neutraalisti. Ja se se on väärin, ettei saa toimia omien halujen mukaan harmittomissa asioissa, koska on X-sukupuolta. Biologisia, fyysisiä ominaisuuksia huomioimatta ei ole olemassa sellaista ominaisuutta, jota esiintyisi vain yhdellä sukupuolella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *