Onko narkkarin hengellä arvoa

Suomen Vastarintaliikkeen (SVL) reilun viikon takaisen tapahtuman yhteydessä pahoinpidelty nuori mies menehtyi viime lauantaina oletettavasti pahoinpitelystä saamaansa kallovammaan. Hänet hakattiin, koska hän oli ilmeisesti huutelemalla ja maahan sylkemällä tehnyt selväksi kantansa Vastarintaliikkeen edustamaan arvomaailmaan. Ihminen on siis mahdollisesti tapettu, koska hän ilmaisi vastustavansa rasismia. Jos olisin sattunut paikalle, olisin aivan varmasti itsekin sanononut SVL:n lippuja kantaville uusnatseille pari valittua sanaa. Se olisin voinut olla minä, jonka hautajaisia nyt suunnitellaan.

Muun muassa Rajat kiinni -porukan Facebook-ryhmässä suorastaan ilakoidaan kuolemantapauksella ja haetaan sille oikeutusta esimerkiksi sillä, että menehtynyt henkilö oli SVL:n ja nimettömän nettilähteen mukaan narkomaani. Ennen kun mediat alkoivat kirjoittaa kuolemantapauksesta SVL vielä rehenteli nettisivuillaan yhden heidän jäsenistään antaneen uhrille pikaisen kurinpalautuksen. He kertoivat myös pahoinpidellyn miehen kavereiden taluttaneen kurinpalautuksessa rähjääntyneen ystävänsä pois ennen poliisien saapumista.

Vastarintaliikettä nyt ei varsinaisesti voi pitää kovin uskottavana lähteenä, mutta tämä oli heidän tiedotuslinjansa ennen kun selvisi, että hakattu on myöhemmin menehtynyt:

Kuvakaappaus SVL:n nettisivuilta

Sittemmin SVL:n nettisivut on suljettu tai ulkopuolisten pääsy niille on estetty.Vastarintaliikkeen oma tarina on jo muuttunut siten, että huumepäinen mies olikin kaatunut ja kävellyt sitten itse paikalta.

En ota kantaa siihen, oliko menehtynyt mies narkomaani vai ei. Sillä ei yksinkertaisesti ole mitään väliä. Ihmisten pahoinpiteleminen ja tappaminen on aina väärin ja tuomittavaa, oli pahoinpitelyn kohde kuka tahansa. Sairasta, että tästä pitää ihmisiä erikseen muistuttaa.

Ystäväni tiivisti asian erinomaisesti Facebook-kommentoinnissaan, joten lopetan näihin sanoihin:

 

Ensimmäistä kappaletta on päivitetty HS:n uusien tietojen pohjalta uhrin toimien osalta.

Kommentit (5)
  1. Ottaen huomioon miten julmasti valtio kohtelee laittomiksi luokiteltuja päihteitä käyttäviä, on mielestäni ihan ymmärettävää että henkisesti jälkeenjääneet yksilöt ajattelevat että ’narkkarit’ ovat vähemmän arvokkaita ihmisiä.

  2. Nyt en yhtään ymmärrä miten otsikko ja uutinen liittyvät toisiinsa (siis oliko hakattu narkkari?), mutta kysymykseen vastatakseni ei. Olen alkoholistin lapsi eikä juopoilla, huumeidenkäyttäjillä ynnä muilla ole mitään arvoa mun silmissäni. Ne ovat menetettyjä tapauksia. He tappavat hitaasti tietoisesti itseään ja mitä nopeammin loppu tulee, sen parempi niin henkilölle itselleen kuin hänen läheisilleenkin.

    1. Jos luit tekstin, niin kuten siellä kerron, SVL ja joku nimetön nettikirjoittelija ovat sanoneet hakatun olleen narkomaani. En tiedä, onko se totta.

    2. Martti Orre
      20.9.2016, 12:19

      Nimimerkin Nööt olisi vakavasti harkittava suhtautumistaan muihin ihmisiin ja elämään. Jos ihmisten ihmisarvoa lähdetään alentamaan mutupohjalta, ollaan tiellä jonka toisessa päässä liehuvat punamustat liput.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *