Natsien vastustamisen imagohaitat

Tulevana itsenäisyyspäivänä järjestetään ainakin kaksi äärioikeistolaista marssia. Toisen niistä järjestää Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL), jonka Suomen haaran (SVL) jäsen pahoinpiteli syyskuussa ihmisen Helsingin Asema-aukiolla kuolettavin seurauksin. Samaan aikaan järjestetään 612.fi -soihtukulkue, jota järjestää sen oman määritelmän mukaan ”laaja rintama kansallismielisiä ihmisiä”. 612.fi -soihtukulkue ei myönnä olevansa natsistinen tai natsismia sympatisoiva mielenosoitus, mutta SVL aikoo kuitenkin oman marssinsa jälkeen liittyä tähän soihtukulkueeseen, joka järjestettiinkin ensimmäistä kertaa juuri sen toimesta. Soihtukulkueeseen osallistuu myös muun muassa Suomen Sisun jäseniä ja sen juhlapuhujaksi on ilmoitettu Suomen Sisun Lapin piiripäällikkö Tuukka Kuru.

Tätä kaikkea vasten pidetään Helsinki ilman natseja -vastamielenosoitus, jonka järjestäjiksi on ilmoitettu Varisverkosto, A-ryhmä ja Helsingin Vasemmistonuoret. Vasemmistonuorten mukanaoloa on arvosteltu ja koko tapahtuma on etukäteen leimattu “anarkismiterroriksi”, missä ei haluta olla osallisena. On ihan pakko kysyä: mitä sitten, vaikka mielenosoitusta on järjestämässä anarkisteja? Se on järjestetty natsismin vastustamiseksi.

Elina Vainikainen kiteyttää ajatuksen oivallisesti Ajatusten Viinikanoja -blogissaan:

“Onko todellakin niin, että muiden poliittisten nuorisojärjestöjen vaakakupissa mahdollinen hulinoitsijaksi leimautuminen painaa enemmän kuin natsien vastustaminen, vai miksi järjestäjätahoista esimerkiksi Vihreät Nuoret tai Demarinuoret puuttuvat? Pidetäänkö oikeasti muutamaa mahdollisesti paikkoja hajottavaa anarkistia (etukäteen tuomitsemisestakin voisi tietysti muutaman sanan sanoa) niin suurena imagohaittana, ettei edes natsien vastaiseen mielenosoitukseen voida yhdessä lähteä?

Monet vasemmistolaisetkin ovat olleet sitä mieltä, ettei tällaiseen mielenilmaukseen missään tapauksessa käy osallistuminen. Yhdet perustelevat asiaa väkivallan uhkalla, toiset leimautumisella. Anteeksi ranskani, mutta meillä marssii natseja kadulla ja te pelkäätte imagohaittaa.

Kirjoituksessaan Vainikainen myös kysyy, onko suuri yleisö edelleen sitä mieltä, ettei äärioikeisto ole uhka ja miksi antifasistinen ja natsisminvastainen toiminta on jätetty anarkistien hommaksi. Nämä ovat kysymyksiä, jotka halusin nostaa esiin, vaikka Vainikainen onkin ehtinyt esittää ne ensin. Näihin kysymyksiin tarvitaan vastaus.

Rasismin vastustaminen ei ole mitään “anarkistista ääripuuhastelua” vaan meidän kaikkien velvollisuutemme. Vai tosiaanko halutaan, että natsit ja muut äärioikeistolaiset saavat rauhassa levittää rasistista propagandaansa kaduillamme?

Kommentit (32)
  1. yksinäismoralisti
    29.11.2016, 16:04

    “On ihan pakko kysyä: mitä sitten, vaikka mielenosoitusta on järjestämässä anarkisteja? Se on järjestetty natsismin vastustamiseksi.”

    On ihan pakko kysyä: mitä sitten, vaikka kulkueessa on mukana [ihan sama ketä]? Se on kuitenkin järjestetty itsenäisyyspäivän kunniaksi.

    1. Anarkistit ja natsit nyt eivät ole ihan verrattavissa toisiinsa. Kulkue on tosiaan uusnatsijärjestön aluillepanema juttu.

      1. yksinäismoralisti
        29.11.2016, 16:28

        Verrattavuus varmaan riippuu kakkuloiden sävystä. Aika perustellusti tässä on kaksi antiparlamentaarista voimaa joiden kynnys väkivaltaan voi olla pieni, ja joiden välillä on vahva jännite.
        Ja mielenosoitus on näistä sen puolen aluillepanema jolla on eniten riehumista viime vuosilta tilillä.
        Voi olla liikaa oletettu, ettei kirjoittaja voisi näitä nähdä verrattavina, mutta jos ei näe, että aika vertailukelpoisia nämä faktuaalisesti ovat (nyky-yhteiskunnallinen toteennäytetty haitallisuus selkeästi toisen puolen painolastina, kummanhan), niin saattahan se ihmetyttää jos aihepiiristä porukka haluaa pysyä erossa.

    2. On totta ettei järjestäjällä itsessään ole merkitystä. Mutta agendalla on. Tässä on nyt vastakkain natsismia vastustava mielenosoitus ja natsismia puoltavat kulkueet. Ensimmäisen agenda ei ole anarkistinen, vaan rasismin ja natsimin vastaisuus. Jälkimmäisen agenda on rasistinen ja natsistinen.

      1. natseja kaikkialla
        29.11.2016, 17:12

        ”On ihan pakko kysyä: mitä sitten, vaikka mielenosoitusta on järjestämässä anarkisteja? Se on järjestetty natsismin vastustamiseksi.”

        Mielenosoitus on kirjoituksesi perusteella kansallismielinen, samaa logiikkaa voisi käyttää kysymällä, “mitä sitten, jos siihen osallistuu muutama natsi? Mielenosoitushan on isänmaalliinen.”

        Kaksinaismoralismia parhaimmillaan. Kaikkia isänmaallisia ei voi niputtaa natseiksi, ja moni 612 kulkueeseen osallistuva ei (toivottavasti) pidä natsien osallistumisesta.

        Mediassa ollaan heti natsikorttia huutamassa kun puhutaan maahanmuuttovastaisuudesta, on surullista että keskustelua ei voida käydä tai mieltä osoittaa leimaantumasta natsiksi. Tämmöiset kirjoitukset eivät helpota asiaa.

        ps. en ole natsi
        pps. en osallistu 612 soihtukulkueeseen.

        1. natseja natsimiekkarissa
          29.11.2017, 20:36

          PVL on natsijärjestö ja sen järjestämiin tapahtumiin osallistuvat joko ovat natseja tai symppaavat natsismia. Tässä vaiheessa kenellekään 612-kulkueeseen osallistuvalle ei pitäisi järjestäjien natsikytkökset tulla yllätyksenä. Surullista on se, että keskustelua ei voi käydä ilman että natsien symppaajia tullaan puolustelemaan.

          Itsenäisyyspäivästä puuttuu aidosti isänmaallisten kansalaisten tapahtuma, joka ottaa selvän kannan natsismia ja rasismia vastaan.

          1. natseja natsimiekkarissa
            29.11.2017, 20:37

            voi helvetti en tajunnut et tää oli tasan vuoden vanha juttu 😀 sori!

  2. Kumpikaan ei välttämättä halua konfliktia, mutta jännitettä on niin paljon ilmassa, että ilmassa ei tarvitse kuin lentää yksi kivi toista osapuolta kohti. Kävi miten kävi, molemmat syyttää toista provokaatiosta ja kähinän aloittamisesta. Lopulta alkeellisen voimankäytön tulos leviää muihinkin ja silloin ollaan jo potkimassa ikkunoita, koska paska sitä ja paska tätä. Hengityksessä haisee tuore alkoholi. Vasemmiston porukka haaroineen on niin sekava ja ilman kontrollia, että se ei kykene vastaamaan järjestäytyneesti järjestynäytyneeseen uhkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *