Natsien vastustamisen imagohaitat

Tulevana itsenäisyyspäivänä järjestetään ainakin kaksi äärioikeistolaista marssia. Toisen niistä järjestää Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL), jonka Suomen haaran (SVL) jäsen pahoinpiteli syyskuussa ihmisen Helsingin Asema-aukiolla kuolettavin seurauksin. Samaan aikaan järjestetään 612.fi -soihtukulkue, jota järjestää sen oman määritelmän mukaan ”laaja rintama kansallismielisiä ihmisiä”. 612.fi -soihtukulkue ei myönnä olevansa natsistinen tai natsismia sympatisoiva mielenosoitus, mutta SVL aikoo kuitenkin oman marssinsa jälkeen liittyä tähän soihtukulkueeseen, joka järjestettiinkin ensimmäistä kertaa juuri sen toimesta. Soihtukulkueeseen osallistuu myös muun muassa Suomen Sisun jäseniä ja sen juhlapuhujaksi on ilmoitettu Suomen Sisun Lapin piiripäällikkö Tuukka Kuru.

Tätä kaikkea vasten pidetään Helsinki ilman natseja -vastamielenosoitus, jonka järjestäjiksi on ilmoitettu Varisverkosto, A-ryhmä ja Helsingin Vasemmistonuoret. Vasemmistonuorten mukanaoloa on arvosteltu ja koko tapahtuma on etukäteen leimattu ”anarkismiterroriksi”, missä ei haluta olla osallisena. On ihan pakko kysyä: mitä sitten, vaikka mielenosoitusta on järjestämässä anarkisteja? Se on järjestetty natsismin vastustamiseksi.

Elina Vainikainen kiteyttää ajatuksen oivallisesti Ajatusten Viinikanoja -blogissaan:

”Onko todellakin niin, että muiden poliittisten nuorisojärjestöjen vaakakupissa mahdollinen hulinoitsijaksi leimautuminen painaa enemmän kuin natsien vastustaminen, vai miksi järjestäjätahoista esimerkiksi Vihreät Nuoret tai Demarinuoret puuttuvat? Pidetäänkö oikeasti muutamaa mahdollisesti paikkoja hajottavaa anarkistia (etukäteen tuomitsemisestakin voisi tietysti muutaman sanan sanoa) niin suurena imagohaittana, ettei edes natsien vastaiseen mielenosoitukseen voida yhdessä lähteä?

Monet vasemmistolaisetkin ovat olleet sitä mieltä, ettei tällaiseen mielenilmaukseen missään tapauksessa käy osallistuminen. Yhdet perustelevat asiaa väkivallan uhkalla, toiset leimautumisella. Anteeksi ranskani, mutta meillä marssii natseja kadulla ja te pelkäätte imagohaittaa.

Kirjoituksessaan Vainikainen myös kysyy, onko suuri yleisö edelleen sitä mieltä, ettei äärioikeisto ole uhka ja miksi antifasistinen ja natsisminvastainen toiminta on jätetty anarkistien hommaksi. Nämä ovat kysymyksiä, jotka halusin nostaa esiin, vaikka Vainikainen onkin ehtinyt esittää ne ensin. Näihin kysymyksiin tarvitaan vastaus.

Rasismin vastustaminen ei ole mitään ”anarkistista ääripuuhastelua” vaan meidän kaikkien velvollisuutemme. Vai tosiaanko halutaan, että natsit ja muut äärioikeistolaiset saavat rauhassa levittää rasistista propagandaansa kaduillamme?

Kommentit
  1. 1

    yksinäismoralisti sanoo

    ”On ihan pakko kysyä: mitä sitten, vaikka mielenosoitusta on järjestämässä anarkisteja? Se on järjestetty natsismin vastustamiseksi.”

    On ihan pakko kysyä: mitä sitten, vaikka kulkueessa on mukana [ihan sama ketä]? Se on kuitenkin järjestetty itsenäisyyspäivän kunniaksi.

    • 1.1

      hannaraty sanoo

      Anarkistit ja natsit nyt eivät ole ihan verrattavissa toisiinsa. Kulkue on tosiaan uusnatsijärjestön aluillepanema juttu.

      • 1.1.1

        yksinäismoralisti sanoo

        Verrattavuus varmaan riippuu kakkuloiden sävystä. Aika perustellusti tässä on kaksi antiparlamentaarista voimaa joiden kynnys väkivaltaan voi olla pieni, ja joiden välillä on vahva jännite.
        Ja mielenosoitus on näistä sen puolen aluillepanema jolla on eniten riehumista viime vuosilta tilillä.
        Voi olla liikaa oletettu, ettei kirjoittaja voisi näitä nähdä verrattavina, mutta jos ei näe, että aika vertailukelpoisia nämä faktuaalisesti ovat (nyky-yhteiskunnallinen toteennäytetty haitallisuus selkeästi toisen puolen painolastina, kummanhan), niin saattahan se ihmetyttää jos aihepiiristä porukka haluaa pysyä erossa.

    • 1.2

      Tutu sanoo

      On totta ettei järjestäjällä itsessään ole merkitystä. Mutta agendalla on. Tässä on nyt vastakkain natsismia vastustava mielenosoitus ja natsismia puoltavat kulkueet. Ensimmäisen agenda ei ole anarkistinen, vaan rasismin ja natsimin vastaisuus. Jälkimmäisen agenda on rasistinen ja natsistinen.

      • 1.2.1

        natseja kaikkialla sanoo

        ”On ihan pakko kysyä: mitä sitten, vaikka mielenosoitusta on järjestämässä anarkisteja? Se on järjestetty natsismin vastustamiseksi.”

        Mielenosoitus on kirjoituksesi perusteella kansallismielinen, samaa logiikkaa voisi käyttää kysymällä, ”mitä sitten, jos siihen osallistuu muutama natsi? Mielenosoitushan on isänmaalliinen.”

        Kaksinaismoralismia parhaimmillaan. Kaikkia isänmaallisia ei voi niputtaa natseiksi, ja moni 612 kulkueeseen osallistuva ei (toivottavasti) pidä natsien osallistumisesta.

        Mediassa ollaan heti natsikorttia huutamassa kun puhutaan maahanmuuttovastaisuudesta, on surullista että keskustelua ei voida käydä tai mieltä osoittaa leimaantumasta natsiksi. Tämmöiset kirjoitukset eivät helpota asiaa.

        ps. en ole natsi
        pps. en osallistu 612 soihtukulkueeseen.

  2. 2

    Teppo sanoo

    Kumpikaan ei välttämättä halua konfliktia, mutta jännitettä on niin paljon ilmassa, että ilmassa ei tarvitse kuin lentää yksi kivi toista osapuolta kohti. Kävi miten kävi, molemmat syyttää toista provokaatiosta ja kähinän aloittamisesta. Lopulta alkeellisen voimankäytön tulos leviää muihinkin ja silloin ollaan jo potkimassa ikkunoita, koska paska sitä ja paska tätä. Hengityksessä haisee tuore alkoholi. Vasemmiston porukka haaroineen on niin sekava ja ilman kontrollia, että se ei kykene vastaamaan järjestäytyneesti järjestynäytyneeseen uhkaan.

  3. 3

    Pete sanoo

    Anarkistien osallistuminen ei ole mikään ongelma, mutta ”anarkistien” osallistuminen on. Ensin mainitut haluavat vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, jälkimmäiset haluavat riehua. Menisivät saatana vaikka hoploppiin sit.
    Muistanemme miten valtio ja eliitti vapisi kun housuunsa kussut hipsteri koitti rikkoa ikkunaa… Siinä teille ”anarkistia”

  4. 4

    liwohka sanoo

    Miten tässä nyt SVL:n toimintaa isänmaallisuudella kaunistellessa pääsee aina unohtumaan, ettei ko. porukka ole edes isänmaallinen. Hehän haluaisivat nimenomaan perustaa pohjoismaisen yhteisvaltion, jonka yhteydessä Suomen valtio lakkautettaisiin. Mitä ihmeen isänmaallista siinä on? Miksi he ylipäänsä järjestävät moista kulkuetta? Anti-fasistisessa kulkueessa olisi nyt ELINTÄRKEÄÄ olla riehumatta, hajottamatta paikkoja. Mikäli paikkoja alkaa hajoamaan tuttuun tapaan tarttuu media heti siihen, jolloin SVL saa juurikin sen mitä he haluavat: Antifasismia paremman mediaseksikkyyden. Joten PLIIS älkää nyt saamari menkö riehumaan sinne vaan pitäkää jäät hatussa, ja järjestäkää näyttävä RAUHALLINEN kulkue, jotta media voi tarttua itse natsismin vastustamiseen, eikä rikkinäiseen Stockmannin ikkunaan!

  5. 5

    aleksi sanoo

    On tavallaan tosiaan absurdia ajatella imagohaittaa kun nahkapäitä käy fiilistelemässä kaduilla. Mutta Suomessa tää on kuitenkin niin pienen porukan säheltämistä, että ehkä parempi ettei anneta turhaa julkisuutta.

  6. 6

    mika satta sanoo

    Saattaisinpa menna soihtumarssille, mutta SVL:n mukana olo tokkii liikaa. Kansallismielisyys on siina rajoilla, mita patriootti voi sietaa/suvaita, silla suhtaudun kansallissosialismiin, kommunismiin ja islamiin samalla tavalla, kuin Winston Churchill, joka taisteli kaikkia niita vastaan.
    Harmi, etta sinallaan hieno tapahtuma on valjastettu totalitaristien ja kollektivistien koohkaamiseen.

  7. 7

    Juha Marila sanoo

    Täysin ymmärrettävää että vihreät ja SDP eivät halua olla tekemisissä porukan kanssa, jonka ensimmäinen ja ainoa innoittaja on katutappelu.
    Oliko kirjoittajalla muita itsestäänselvyyksiä kysyttävänä?

    • 7.1

      hannaraty sanoo

      Nyt olet kyllä ymmärtänyt jotain väärin. Mielenosoituksen tarkoitus on vastustaa natsien mielenosoitusta ja osoittaa, ettei rasismia aiota hyväksyä. Miten se liittyy katutappeluun?

      • 7.1.1

        Juuso Martell sanoo

        Ainakin viime vuonna natsien vastustaminen muuttui poliisien kivittämiseksi. Käykö tänä vuonna samoin?

        • 7.1.1.1

          hannaraty sanoo

          Ennustaahan minä en osaa, mutta ainakaan viime vuonna vastamielenosoittajia ei päästetty poliisin toimesta edes marssimaan. Tänä vuonna myös vastamielenosoituksesta on tehty etukäteisilmoitus, ja tapahtuman on myös luvattu olevan rauhanomainen.

          • 7.1.1.1.1

            Matti Virtala sanoo

            Nyt en ymmärtänyt. Tietääkseni anarkistien ei ollut tarkoituskaan marssia mihinkään vaan käydä 612-marssiin osallistuvien kimppuun, tämän poliisi esti.

            Jos sinulla on parempaa tietoa, niin korjaa ihmeessä väärä käsitykseni. Minne anarkistien oli tarkoitus tuolloin marssia?

          • 7.1.1.1.2

            hannaraty sanoo

            Olet varmaan oikeassa siinä, että marssimisesta puhuminen oli virheellistä – en ainakaan osaa vastata kysymykseesi, koska en itse tuolloiseen vastamielenosoitukseen osallistunut. Käsittääkseni sen tarkoitus oli estää soihtukulkueen eteneminen (eli siinä mielessä toki liikkua eli marssia myös), mutta en löydä mistään tietoa, että tarkoitukseksi olisi erikseen määritelty kenenkään kimppuun käyminen?

  8. 8

    Raaka Watson sanoo

    Se nyt vaan on niin että suurin osa 612 marssille osallistuvista ovat ihan tavallisia isänmaallisia ihmisiä joilla on mitta täysi tätä nykymenoa missä maan hyvinvointia ajetaan alas, lainataan rahaa holtittomasti ja jaetaan muslimiterroristeille.
    Vielä kun otetaan huomioon että vain vihervassarit ja anarkistit ovat olleet niitä jotka toistuvasti hulinoivat ja ovat väkivaltaisia. Nämä ”natsit”, vastoin mainettaan, ovat olleet vastaanottavalla puolella lukuunottamatta yhtä tapausta joka johti narkkarin kuolemaan (yksi loinen vähemmän).
    Olisi hienoa jos tänä vuonna ”natsit” olisivat varustautuneita ja pieksisivät vihervassari anarkistit niin että äitinsä eivät tunnistaisi edes hajusta.
    Mutta olen varma että 7.12 saamme lukea kuinka vihervassari anarkistit ovat riehuneet ja saaneet kumiluoteja ja kaasua silmilleen.

    • 8.1

      hannaraty sanoo

      En nyt tiedä, onko ”tavallisen isänmaallisen ihmisen” ajatus, että rahaa jaetaan muslimiterroristeille. Itse en ole kuullut vihervasemmistolaisten harjoittamasta väkivallasta, kerro ihmeessä mistä olet moisen käsityksen saanut. Kirjoitin ”narkkarin” hengen arvosta postauksen jo aiemmin. Voit halutessasi tutustua siihen, mutta ydinajatukseni on se, että myökään narkkareiden tappaminen ei ole ok. Se, että toivot natsien hakkaavan vastamielenosoittajat tunnistamattomaksi kertonee toisaalta ihan tarpeeksi ajatuksistasi ja siitä, ettei keskusteluun kanssasi kannata edes pyrkiä.

  9. 9

    Rauno Halme sanoo

    Hanna Rätyhän se tässä ei halua ymmärtää, että lähikontaktiin pyrkimisestä seuraa tunteiden kuohuessa ilmiselvästi katutappelu. Miksi vastamielenosoitukselle haeta sellaista muotoa, esim konsertti tai muu rauhanomainen livetapahtuma, jolla voitaisiin pysytellä korttelien päässä vastustutettavasta tapahtumasta. Tämän olisi demokratian pelisääntöjen mukaista ja siihen voisivat osallistua muutkin poliitiset nuorijärjestöt. Joka tapauksessa adrenaaninarkkareiden kokotumisajot ovat tuomitut epäonnistumaan, sillä kuten Ylen uutisestakin alla selviää:
    ”Ylikomisario Kujalan mukaan miehistöä keskitetään sinne, missä tunteet todennäköisimmin kuohahtavat, eli uusnatsien kulkueeseen ja sitä vastustavaan vastamielenosoitukseen. Etenkin kun mielenosoituksissa on vastakkaisia mielipiteitä, niin poliisi pyrkii turvaamaan, että näkemyserot jäävät mielipiteen tasolle, Kujala sanoo.
    Miten poliisi toimii, jos uusnatsien mielenosoitus pyritään estämään esimerkiksi tukkimalla katu?
    Katsotaan sitten paikan päällä, miten asia etenee. Mutta laillista kokoontumista ei saisi häiritä blokkaamalla tai muillakaan keinoilla. Sellainen on lainsäädäntö. Turvaamme myös vastamielenosoittajien oikeutta päästä näkyvästi osoittamaan mieltään. Sen pitäisi kuitenkin tapahtua niin, ettei vastamielenosoitus rajoita toisen kulkueen perusoikeuksia.”

    http://yle.fi/uutiset/3-9321145

  10. 10

    Oula Lintula sanoo

    ”612.fi -soihtukulkue ei myönnä olevansa natsistinen tai natsismia sympatisoiva mielenosoitus”

    Myöskään Vasemmistoliitto ja Vihreä Liitto eivät myönnä olevansa natsistisia tai natsismia sympatisoivia puolueita. Pitäisikö tällä perusteella järjestää mielenosoitus myös niitä vastaan?

    Se on kuules demokratia sellaista, että 1) sinä et päätä, mikä on muiden ihmisten poliittinen kanta, ja 2) muilla ihmisillä on oikeus tehdä ilmi sitä poliittista kantaansa, vaikka se olisi mikä.

    On hieno juttu, että tolkun ihmiset eivät ole tähän touhuun lähdössä mukaan. Vasemmiston nuorisojärjestö kyllä paljastaa oman luonteensa järjestäessään tapahtuman yhdessä väkivaltaisen äärijärjestön kanssa.

    • 10.1

      hannaraty sanoo

      Vasemmistoliiton tai Vihreän Liiton aktiivijäsenistä tai niiden tapahtumien järjestäjistä ei ole paljastunut uusnatseja, siksi niitä vastaan ei tarvitse järjestää natsismia vastustavaa mielenosoitusta. Mikä tässä on epäselvää?

      Rotusyrjintä, joka sattumoisin on aika keskeinen osa natsiaatetta ja kaikkea rasistista puuhastelua, on rikos eikä uusnatsismi ole verrattavissa puoluepolitiikkaan, vaikka se näköjään ikävä kyllä alkaakin olla poliittisella kentällämme koko ajan avoimemmin hyväksyttyä.

      • 10.1.1

        Oula Lintula sanoo

        Ai no nytkö yhtäkkiä pitäisi hakea jotain perusteluja natsikortille? Eikö se olekaan enää niin, että natsi on ihan vaan kuka tahansa, josta ei poliittisessa keskustelussa tykätä?

        612-kulkue on poliittisesti sitoutumaton. Voi olla että joillakin sen järjestäjillä on omat mielipiteensä jostain, mutta jos eivät tuo sitä kulkueen osana ilmi, en katso sillä olevan merkitystä.

        ”Rotusyrjintä, joka sattumoisin on aika keskeinen osa natsiaatetta ja kaikkea rasistista puuhastelua” – niin, itse asiassa rotusyrjintä on vain suomalaisempi nimi rasismille. Mitä sitten? 612-kulkue on avoin kaikille ihmisille rotuun katsomatta.

        ”eikä uusnatsismi ole verrattavissa puoluepolitiikkaan” – tietenkin on.

        ”vaikka se näköjään ikävä kyllä alkaakin olla poliittisella kentällämme koko ajan avoimemmin hyväksyttyä” – niin no, onhan vasemmistoliittolaisuuskin hyväksyttyä. Semmoista se on, demokratia.

        • 10.1.1.1

          hannaraty sanoo

          Ei, natsi on natsi. Ja on oikein, ettei siitä tykätä missään keskustelussa (vaikkei tämä ikävä kyllä tapahdukaan). Oletko tosiaan sitä mieltä, että rasismin lisääntyminen ja natsiaatteen yleinen hyväksyminen on demokratian nimissä suotava?

          Kyse on soihtukulkueesta, jonka on laittanut alulle uusnatsijärjestö ja jossa on avoimesti mukana esimerkiksi Suomen Sisun jäseniä. Vastamielenosoitus on kuitenkin järjestetty ensisijaisesti SVL:n omaa mielenosoitusta vastaan, joka aikoo yhdistyä soihtukulkueen kanssa.

  11. 11

    Oula Lintula sanoo

    ”Ei, natsi on natsi.” – Tietysti, tämä on tautologia. Samassa mielessä kuin kepulainen on kepulainen.

    ”Oletko tosiaan sitä mieltä, että rasismin lisääntyminen –” – En, vastustan rasismia. Tämä ilmenee siten, että jos toimielin, johon kuulun, on aikeissa tehdä rasistisen päätöksen, äänestän sellaista päätöstä vastaan. (No, en tällä hetkellä kuulu oikein mihinkään, mutta noin periaatteessa.)

    ”– ja natsiaatteen yleinen hyväksyminen on demokratian nimissä suotava?” – Tottakai mikä tahansa aate kuuluu demokratiassa yleisesti hyväksyä. Jos siitä vaan ollaan eri mieltä, sitä kieltäydytään äänestämästä.

    ”Kyse on soihtukulkueesta, jonka on laittanut alulle uusnatsijärjestö” – En ota kantaa menneisyyteen, vaan nykyiseen. Vasemmistoliiton on laittanut alulle joukko kommunisteja, joiden esikuva idässä harjoitti kansanmurhia ja yksi veljespuolue vielä kauempana idässä sortaa omaa kansaansa tänäkin päivänä. En silti syytä vasemmistoliiton jäseniä muiden tekemisistä.

    ”ja jossa on avoimesti mukana esimerkiksi Suomen Sisun jäseniä.” – Entä sitten? Natsejahan teidän piti vastustaa eikä Suomen Sisua.

    ”Vastamielenosoitus on kuitenkin järjestetty ensisijaisesti SVL:n omaa mielenosoitusta vastaan, joka aikoo yhdistyä soihtukulkueen kanssa.” – Olen aika varma, että vastamielenosoitus tulee vastustamaan ihan kaikkia 612-kulkueen osallistujia, myös niitä jotka vastustavat natsismia.

    Kokonaan oma ongelmansa on se, että tuon vastamielenosoituksen järjestäjien joukossa on väkivaltainen äärijärjestö.

  12. 12

    Jones sanoo

    Tässä unohtuu nyt se demokratian perusajatus, että MIKÄ TAHANSA mielipide on sallittu ja myös sen ilmaus, mikäli pysytään lain puitteissa. Näin demokratia toimii. Ajatukset ja mielipiteet saavat sitten enemmän tai vähemmän kannatusta. Kellään ei ole oikeutta ruveta jeesustelemaan, että mikä on oikea mielipide ja mikä ei. Tälläiset Jari Tervon kaltaiset itsensä aatteelliseen eliittiin lukevat tyypit kuvottavat minua. Jos halutaan edetä demokratian tiellä, niin mikä tahansa mielipide pitää olla sallittu. Kannattaisi mennä asioiden taakse ja miettiä, että miksi tietyt ajatukset saavat kannatusta.

    Mutta menkää kaikki riehumaan kadulle innolla. Toivottavasti saatte turpaanne kunnolla ja kumiluodista mahdollisimman kipeään paikkaan. Se on demokratiaa se.

    • 12.1

      Hautarauha sanoo

      Näissä kulkueissa on kyllä se luontaantyöntävyys, että isänmaamme historian sankarit ikään kuin vedetään tuonpuoleisesta mukaan tähän poliittiseen peliin, jolloin herääkin epäilys näiden 612 ym -marssien tarkoitusperästä aitoon kunnioitukseen. Arvostuksen ja kunnioituksen osoittamiseenhan on jo valmiiksi yleisesti hyväksyttyä traditiota ja marssejakin.

  13. 13

    98798798789070 sanoo

    Suomessahan on noita vastarintaliikkeen väkeä n. 70 ja päälle n. 200 supporttia – about. Wikipedian mukaan.
    Onpa ihan helvetinmoinen natsiongelma suomessa. Haloo.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *