Myös festarikävijän pihvi tulee tapetusta eläimestä

Maikkarin toimittajan pirteä Flow-tunnelma oli lässähtänyt, kun eläinten oikeuksien puolestapuhujana tunnetun Morrisseyn keikalla näytettiin Meat is Murder -kappaleen aikana videoita eläinten nylkemisestä ja tehotuotannosta. Kappaleessa kysytään, kuka kuulisi eläinten itkun, mutta kirjoittajaa kiinnosti enemmän ”huonovointisen näköisinä ja itkuisina poistuvat ihmiset”. Juuri tämä on se syy, miksi eläinoikeuksista ja tehotuotannon ongelmista pitää puhua niiden peittelyn sijaan. Siitä pitää tulla ensin paha mieli, jotta se loppuu.

Morrissey Kuva: Katri Naukkarinen

Kuva: Katri Naukkarinen

Morrissey on kiistanalainen hahmo, joka laukoo välillä pöyristyttäviäkin kommentteja. Hänen sitkeä työnsä eläinoikeuksien esillä pitämiseksi on kuitenkin asia, jota on pakko arvostaa. Moni kritisoi artistin käyttävän esimerkiksi teurastusvideoita vain shokeeratakseen ja provosoidakseen, mutta toisaalta – mitä sitten? Jos yksikin pihvi jää näiden etomisen tunteita aiheuttavien videoiden takia ostamatta, ei varmaan haittaa, vaikka Morrissey samalla myisi yhden levyn lisää tai kasvattaisi mainettaan entisestään. Tehotuotanto ja eläinten kidutus eivät ole Morrisseyn keksintöjä, vaan se todellisuus, joka on kaiken tuotetun lihan takana.

And the flesh you so fancifully fry
Is not succulent, tasty or kind
It’s death for no reason
And death for no reason is MURDER

Kaverini kritisoi festareiden olevan väärä paikka politiikalle, ja ehkä jotain sellaista Maikkarin toimittajakin ajoi takaa puhuessaan pilalle menneestä juhlatunnelmasta. Jos festivaaleille kutsutaan esiintyjä, joka tunnetaan pääasiassa politiikan tuomisesta poppiin, tuodaan politiikka väkisinkin myös festareille. Olisi ollut Morrisseyn fanien pettämistä, jos artisti olisi joutunut karsimaan esityksestään osia pois vain siksi, ettei jonkun ehkä tee sen jälkeen mieli skumppaa tai pihviä. Tuskinpa Morrissey sellaiseen olisi suostunutkaan.

Jos lihan lautaselle päätymiseen johtavat asiat tulivat vielä yllätyksenä ja niistä tuli paha mieli, kannattaa tietysti ruveta miettimään omia ruokailutottumuksiaan. Suvilahden festarialueella oli tänä vuonna kiitettävä määrä vegaanisia ruokavaihtoehtoja, jopa useita täysin vegaanisia toimijoita. Jos possun tappaminen siis inhottaa, kannattaa kokeilla jättää se syömättä. Johan maistuu taas skumppakin upealta! (Kannattaa tietysti valita viiniksikin sellainen, jonka valmistuksessa ei ole käytetty eläinperäisiä tuotteita.)
Kommentit
  1. 1

    Rike sanoo

    Siis mikä siinä on kaikilla vaikea ymmärtää, että ei maikkarin toimittaja millään tapaa kauhistellut tätä tapahtumaa, tai manannut, että ”voi voi kun meni tunnelma pilalle”

    Kaikki nyt naureskelee jossain facebookissa, että miten ”toimittajan ilta meni pilalle voi lol öö voi voi”

    Siis jotain luetun ymmärtämistä nyt hei ihmiset ihan oikeasti. Toimittaja vaan totesi objektiivisesti mitä tapahtui, ja totesti kylmön viileästi, että tunnelma vähän lässähti. Ja hänen tarkoituksenaan olikin tuoda tämä asia esille, eikä voivotella pilalle mennyttä iltaa..

    • 1.1

      hannaraty sanoo

      ”Mikä nimittäin tappaakaan tehokkaammin lauantain ja sunnuntain välisen yön riehakkaan juhlatunnelman kuin lavalla ja screeneiltä näytettävät videot eläinten tehotuotannosta nylkemisineen ja päiden katkomisineen?

      Näin vegaanina ja eläinten oikeuksien puolustajana tunnetun Morrisseyn livenä nyt neljättä kertaa ja Meat is Murderin taustavideot vyöryivät silmille toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla shokeeraavien videoiden jälkeen meni tovi toipua ja nyt toisellakin kerralla hymy hyytyi tehokkaasti.

      Meat Is Murder on keikkatilanteessa kokemus, jonka jälkeen ei tee mieli syödä eikä juoda enää ikinä mitään, vaan olo on huono. Niiden videoiden jälkeen eivät paljon pyöri ajatuksissa jatkot eivätkä samppanjalasilliset. Ja niinpä heti perään kuultu Everyday Is Like Sunday ei tuntunut oikein miltään, vaan ajatuksissa pyöri vain pikainen kotiin pääseminen.”

      Kyllä tässä mielestäni puhutaan subjektiivisesta kokemuksesta.

      • 1.1.1

        Rike sanoo

        Juu mutta sinultakin nyt meni koko jutun pointti silti ihan ohi..
        Hän ei todellakaan kauhistellut asiaa, vaan tiesi myös mitä on tulossa, kertoi vain mikä oli tunnelma keikalla. Toi asian esille, eikö sitä juuri vegaanit olisi halunnut, että tätä tuodaan esille?

        Lähinnä nyt kohdistan tämän niihin, kun on näkynyt kaikenmaailman ilkkujia tyyliin: ”Voi voi menikö toimittajalta nyt ilta pilalle, eikö skumppa enää maistunut” jne.
        Kaikilta mennyt koko jutun tarkoitus ihan ohi.. Missä vaiheessa hän valitti, että olisi ollut kamalaa tai väärin näyttää näitä pätkiä?

        • 1.1.1.1

          sanoo

          Joo näin mäkin tämän tekstin ymmärsin. Alussa toimittaja kertoi omista odotuksistaan keikan suhteen ja sen jälkeen analysoi miksi ne eivät toteutuneet. En kokenut tekstiä kritisoivaksi eikä toimittaja kerrannut omia tunteitaan, vaan raportoi yleistä festaritunnelmaa.

        • 1.1.1.2

          Reino sanoo

          ”eikö sitä juuri vegaanit olisi halunnut, että tätä tuodaan esille?”

          Korvaa sana ”vegaanit” sanalla ”Morrissey”. Ei vegaanit ole mikään homogeeninen ryhmä missä kaikki on samaa mieltä kuin Morrissey.

  2. 2

    psteknyo sanoo

    MTV:n toimittaja kertoi _muun yleisön_ poistuneen huonovointisen näköisenä ja itkuisena. Se, jos mikä, on objektiivisesti tulkittavissa keikan lässähtämiseksi.

    • 2.1

      sanoo

      Keikka ei mielestäni lässähtänyt vaan tavoitti sen mitä yritti viestiä. Viesti meni siis kaikesta päätellen perille erittäin hyvin.

      Jos odottaa vain omaa mielihyvää palvelevaa todellisuutta ja joka myös vastaisi vain omiin odotuksiin niin saattaa yllättyä.

      Tunneskaalalla myös negatiivisiksi koetut asiat omaavat oman sijansa, ja todellisuus on monitahoinen paikka. Tästä monitahoisuudesta koostuu ihmisyys. Muutenhan olisimme vain yksiulotteisempia kulisseja egojemne palvelemiseksi.

      Sanoisinpa siis, että keikka oli erittäin onnistunut koska se kasvatti sen kokijoita ihmisinä.

  3. 3

    Jussi Hagman sanoo

    Siinä jutussa toimittaja vähän vetää mutkia suoriksi ja yleistää oman kokemuksensa.

    Ei ole mitenkään ilmiselvää, että yleisön huonovointisuus tai itkuisuus olisi johtunut yhdestä biisistä tai sen kuvamateriaalista. Saman väitteen voisi sanoa viitaten ennen keikkaa näytettyyn kasaripehmopornoon.

    Väittäisin, että vähintään yhtä suuri syy väitettyyn reaktioon (en nähnyt sitä kovinkaan paljon) oli erittäin kovalla väentungoksella, kellonajalla ja alkoholilla.

    Tunnelman pienoinen lässähdys johtui omalta kohdaltani tunkevista ihmisistä, Morrisseyn bändin, soundin ja sovitusten keskinkertaisuudella, myös itselle lähimmät kappaleet loistivat poissaolollaan. Ihan ok keikka kuitenkin ja artisti itse oli vireessä.

  4. 4

    Antti Porna sanoo

    ”Tehotuotanto ja eläinten kidutus eivät ole Morrisseyn keksintöjä, vaan se todellisuus, joka on kaiken tuotetun lihan takana.”

    Järjetön lause ja älytön väite. Ainoastaan tuo Morriseyn syyttömyys on lauseessa totta.

    Miten tehotuotanto voi olla olla kaiken tuotetun lihan takana? Eikö tehotuotanto ole nimenomaan kaiken tehotuotetun lihan takana? Ja kidutus ei ole sellaisen tuotetun tuotetun lihan takana, jonka tuottamisessa ei harrasteta kidutusta.

    Tuo yksi lause tekstin alussa sisälsi niin paljon asenteellista asioiden tahallista ja virheellistä niputtamista, että lopputeksti sinänsä hyvästä aiheesta oli yhdentekevää.

    • 4.1

      hannaraty sanoo

      Noo, kyllä pääpiirteittäin kaikkeen lihatuotantoon sisältyy eläinten kidutusta. Jos on yksi possu elämässä eläkepäiviin asti vapaasti pihapiirissä, niin siinä tapauksessa ei ehkä edes puhuta tuotannosta. Aina kun eläimiä otetaan, ruokitaan ja tapetaan ravinnoksi, se on tuotantoa. 🙂

    • 4.2

      hannaraty sanoo

      Mutta olet kyllä oikeassa, että selkeyden vuoksi siinä voisi lukea ”tehotuotetun” eikä ”tuotetun”.

      • 4.2.1

        Antti Porna sanoo

        No tässä tullaan nyt sitten mahdollisiin näkemyseroihin ja perustavanlaatuiseen ”onko ihminen lihansyöjä?”-kysymykseen, josta nyt ei ole tarkoitus alkaa vänkäämään, koska loputon suo 🙂

        Minusta on kuitenkin tärkeää pitää perinteinen vastuullinen, paikallinen maatalous ja eläimiä riistävä tehotuotanto toisistaan selvästi erillään. Mielestäni eläimen hyvinvoinnista huolehtiminen ja kasvattaminen ei sisällä minkäänlaista kidutusta riippumatta siitä syödäänkö se lopuksi vai ei.

        • 4.2.1.1

          hannaraty sanoo

          Minusta kaikki lihatalous on eläintä riistävää, joten kyse on tosiaan näkemyseroista. Toki mieluummin mahdollisimman vähän kärsimystä aiheuttava ja mahdollisimman vastuullinen kuin jättimäinen tehotuotanto.

  5. 5

    Vastakulttuurien vastakulttuurisoija sanoo

    Poliisi pelottaa ja eläimiä murhataan ruuaksi. Mikäs ongelma (?) seuraavaksi keksittäisiin? Kun kantaa koko maailman tuskaa ja vääryyksiä harteillaan ja yrittää epätoivoisesti olla se ”aito hyvä ihminen” kerhon mallioppilas, niin eihän siitä muuta seuraa, kuin itkua ja muiden tuomitsemista. Saattaapi vielä sairastuakin, kun maailma ja ihmiset ei vaan muutu mieleisekseen.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *