Mustalaisvaroitus

eli mitä tehdä, kun työnantaja yrittää velvoittaa rasistiseen toimintaan?

Tein muutaman vuoden kaupan alan töitä vuokrafirman kautta. Aluksi kiersin lähes päivittäin eri K-kaupoissa, myöhemmin tein vakituisesti vuoroja kahteen paikkaan. Molemmissa näistä pitkäaikaisemmista paikoista minulta yritettiin vaatia erityistoimia tiettyjen rotujen edustajien asiointiin liittyen. Olen pyöritellyt aihetta pitkään, ja nyt haluaisin avata keskustelua siitä, kuinka yleistä tällainen loppujen lopuksi on.

Lähiökaupan mustalaiskello

Ensimmäinen vakituisempi paikkani oli lähiön keskellä olevassa pikkukaupassa, missä henkilöstöjohtaminen ja työskentelyilmapiiri olivat kieltämättä kaikin puolin aika hakusessa ja laillisen rajoilla. Olin toiminut aamukassana ehkä kuukauden, kun kauppias soitti minulle vihaisena kassapuhelimeen: kauppaan oli tullut sisään romaneja, enkä ollut soittanut mustalaisvaroitusta. Kyllä, MUSTALAISVAROITUSTA. Selvisi, että romaniasiakkaiden saapuessa kaupan vakiintuneena tapana oli soittaa kassakelloa kahdesti, jotta joku tajuaisi lähteä seuraamaan heitä valvontakameroista. En tietenkään soittanut varoitussoittoja, joten lihatiskin myyjä sitten seurasi näitä asiakkaita metrin päästä pitkin kauppaa.

Sokerivarkaat kahvilassa

Vielä räikeämmän tilanteen eteen jouduin keskustan ison supermarketin kahvilaosastolla. Olin ehtinyt olla paikassa töissä jo varmaan pari vuotta, kun yhtäkkiä muut työntekijät rupesivat huomauttelemaan minulle, etten saisi palvella romanikerjäläisiä, joilla he selkeästi viittasivat Romanian romaneihin, joita kauppakeskuksen ulkopuolella kerjäsi. Kun luonnollisesti jatkoin edelleen kahvin myymistä rahalla maksaville asiakkaille, ilmestyi viestivihkoomme osastomme esimiehen kirjoittama teksti, jossa ilmoitettiin, että “yhteisellä päätöksellä kerjäläisille ei enää myydä mitään!”. Vaikkei vihkossa suoraan mainittu näiden “kerjäläisten” rotua, oli asia tehty näyttämällä selväksi niin moneen kertaan, ettei siitä ollut epäilystä. Lopullinen päätös oli tehty kokouksessa, johon minua ainoana vakituisesti vuoroja tekevistä työntekijöistä ei oltu kutsuttu.

Otin yhteyttä kauppiaaseen ja kysyin, onko edellytetty rotuerottelu hänen linjauksensa ja tietääkö hän sellaisen olevan laitonta. Kauppias ei ainakaan omien sanojensa mukaan tiennyt kiellosta, ja oli sitten tiedustellut siitä esimieheltäni. Tämä oli kertonut kauppiaalle minun vain ymmärtäneen väärin, minkä jälkeen määräys oli revitty viestivihkostamme irti.

Seuraavan kerran työvuoroon saapuessani esimieheni otti minut puhutteluun, jossa hän antoi erilaisia syitä sille, miksi juuri Romanian romaneja ei meillä palveltaisi: toiset työntekijät kuulemma pelkäävät heitä, minkä lisäksi kerjäläiset varastavat. Pyysin häntä totutun käytännön mukaan osoittamaan varastamisesta kiinni jääneet yksilöt, jotta tietäisin keitä ei sovi palvella. Selvisi, että oikeastaan he varastavatkin sokeria, eli laittavat sitä kahviinsa useamman kuin kaksi palaa. Tällaista sokerisäännöstelyä ei ollut käytössä muiden asiakkaiden kohdalla.

Keskustelumme aikana sain jonkinlaisen “erityisluvan” palvella myös romaneja, mutta muut myyjät noudattivat edelleen aikaisempia ohjeita. Työilmapiiri muuttui inhottavaksi, joten lähdin paikasta. En siis tiedä mikä tilanne on tänä päivänä. Toivottavasti parempi.

Kokemuksia?

Miettikää mikä show syntyisi, jos yritykset kieltäytyisivät palvelemasta vaikkapa kaikkia venäläisasiakkaita, kun yksi jää kiinni varkaudesta. Romanikerjäläisten ollessa kyseessä tämä ei kuitenkaan tunnu kiinnostavan ketään. Se on kammottavaa.

Minua hävettää ja harmittaa, etten silloin osannut, jaksanut tai uskaltanut viedä asiaa kaupan omistajaa pidemmälle. Olisi tietysti pitänyt. Nyt haluaisin kuitenkin viimein avata keskustelua tästä aiheesta ja kuulla muiden kokemuksia siitä, kuinka yleistä tällainen rasistiseen toimintaan yllyttäminen suomalaisilla työpaikoilla on? Miten olette toimineet vastaavanlaisissa tilanteissa?

 

Kommentit (10)
  1. Muuten hyvä mutta ei ole olemassa mitään eri rotuja.

  2. Keijukainen
    4.4.2016, 17:49

    Jep, yhdessä työpaikassani hälytysnappi oli tuttavallisemmin “mannenappula”…

    1. Oliko ohjeistus samankaltainen kuin tekstissäni, vai hälytettiinkö sillä vartijat tarvittaessa? Kamalaa joka tapauksessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *