Miksi kasvissyönti hiertää lihansyöjän hanuria?

Törmäsin pari päivää sitten Maaseudun Tulevaisuuden nettisivuilla julkaistuun kolumniin, jossa Matti Mäkelä hekumoi lihansyönnin ylivoipaisuudella kasvissyöntiin nähden. Ajattelin ensin olla kommentoimatta aihetta, koska teksti oli selkeästi tarkoituksellisen provokatiivinen, mutta otsikossa esittämäni kysymys vilpittömästi kiinnostaa minua; minkä takia jonkun toisen kasvisruokavalio tuntuu olevan monelle lihansyöjälle henkilökohtainen loukkaus?

Jos Mäkelän kolumni olisi kategorisoitu pakinaksi, se olisi ollut irrationaalisuudessaan hauska. Mäkelä vertaa esimerkiksi yksittäisen sorsan omaksi ravinnokseen metsästävää henkilöä kasvissyöjään, joka ”varustaa sata metriä pitkän tankkilaivan tai kerosiinilla ilmassa pysyvän raskaan rahtikoneen, kuljetuttaa ”terveelliseen” ruokapöytäänsä neljääkymmentä sorttia hedelmiä, keväänvihreitä parsantaimia Välimeren ensisadosta, salaa geenimanipuloitua soijaa, ja ah! luomuviiniä Australiasta, Chilestä, ja poliittisesti nykyään niin korrektista Etelä-Afrikasta.” Tässä toki onkin hyvä pointti – kasvisruokavaliossakin olisi aina ekologisinta suosia mahdollisimman lähellä kasvatettuja raaka-aineita. Rinnastus on kuitenkin kaukana todellisesta maailmasta, missä suurin osa ihmisistä syö marketeista haettua, tehotuotettua lihaa eikä suinkaan ammu sitä itse taivaalta.

Suurimmalle osalle kasvissyöjistä ruokavaliovalinta on ennen kaikkea eettinen. Tehotuotannossa eläin hankitaan ja sitä ylläpidetään ajatuksella, että siitä saatu hyöty maksimoidaan ja siihen käytetty aika ja raha minimoidaan. Tämä johtaa eläinten kaltoinkohteluun ja ennenaikaiseen kuolemaan. Suuri osa siitä Mäkelän mainitsemasta soijasta syötetään näille tuotantoeläimille, ei suinkaan meille kasvissyöjille.

Kolumninsa loppupuolella Mäkelä kertoo joskus seuranneensa kasvisruokatoimittajaa haastattelemassa vihreää filosofia ihmiskunnan tulevaisuudesta. ”Siitä ei meinannut tulla mitään, koska suurin osa heidän ajastaan kului syömiseen. Kasvisruokaa pitää tunnetusti syödä hitaasti ja nykyihmisen maailmassa myös joka korren välissä kehua pitkään.” 

Olen minä lihateollisuutta puolustavien suusta kuullut jos minkälaista väitettä, mutta tämä vetää hiljaiseksi. Toki on kiva ajatus, että etelä-eurooppalainen pitkän kaavan mukaan syöminen rantautuisi meillekin, mutta ikuisena hotkijana en vain pääse sisälle tähän ajatuskulkuun. Olettaako Mäkelä kasvissyöjien olevan myös märehtijöitä, vai miksi kasvisruuan syömiseen kuluisi enemmän aikaa kuin eläinperäisen? Kaiken kaikkiaan minua jaksaa hämmentää tämä loputon negaatio, minkä lihansyöjät tykkäävät kasvissyöjiin kohdistaa. Itse en koskaan ota puheeksi pöytäseuralaisteni annosvalintoja, mutta lihaa lautaselleen valinneet kokevat jäestään jonkunlaista tarvetta selitellä sitä minulle.

Miksi siis jonkun toisen kasvisruokavalio on lihansyöjälle ongelma? Ehkäpä tämä itsekin tietää perustelunsa tyhjiksi. Tehotuotettu liha ei koskaan ole ekologinen eikä eettinen valinta, mutta tätähän lihansyöjä yrittää kynsin ja hampain olla miettimättä. Sen sijaan hän miettii sitä nopean armokuoleman kohdannutta onnekasta sorsaa, jolla on vatsa täynnä luonnon parhaita kasviksia.

Kommentit (24)
  1. Onko kasvissyöjille okei, jos itse metsästää ruoan? Esimerkiksi hirven metsästys ja syöminen?

    1. Riippuu kasvissyöjästä, tietysti. Itse kritisoin lähinnä tehotuotantoa, mutta en kyllä syö riistaakaan, koska lihaa ei yksinkertaisesti tee tottumuksen takia enää mieli.

  2. Jesmiina Antero Mällö
    13.9.2016, 01:17

    ”Miksi siis jonkun toisen kasvisruokavalio on lihansyöjälle ongelma?”

    Huonojen kokemusten vuoksi. Idealistit ovat usein hyökkääviä ja äänekkäitä, vaikka eivät sitä itse välttämättä huomaa.

    Minua ärsyttää sähköauto Teslan fanitus, siihen liittyvä kritiikittömyys ja tuputus ja uskonnollisuus, hiljainenkin. Huomasin eräänä päivänä, etten ole ainoa, kun eräällä foorumilla annettiin tulla. Tesla-viha oli ilmeistä.

    Kysymys ei ole kasvissyöjistä vaan kasvissyönnin herättämistä mielikuvista.

    1. Joni Pelkonen
      15.9.2016, 10:13

      Oletko varma että mielikuvasi ovat oikeita? Hyökkäys nimeämättömiä ”idealisteja” kohtaan kuulostaa aika virheelliseltä. En nimittäin usko että kukaan on kieltänyt sinua syömästä lihaa. Jokainen tv-katsoja ja lehdenlukija näkee joka ikinen päivä liharuokamainoksia. Sekö ei ole idealismia? No jos ei, niin ei sitten kasvisruoankaan mainostaminen.

      Viha hyväntekemistä vastaan ei ole tasapuolista, sillä olen täysin varma että jos sinulla on auto, et halua että omaa automerkkiäsi vihataan. Itse asiassa sinun lienee mahdotonta käsittää miksi kukaan vihaisi juuri sinun autoasi, vai mitä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *