Miksi kasvissyöjät jäljittelevät lihaa ja miksi se provosoi lihansyöjää?

Jokin aika taaksepäin olin eräänä sunnuntaina krapulassa ja mieleni teki tonnikalapizzaa. Koska kirottu moraalini kuitenkin estää tonnikalan käyttämisen, päädyin kyselemään kotikaupunginosani Facebook-ryhmästä, sattuisiko jollakin olemaan kaapissaan vegaanista tonnikalaa, jonka voisin ostaa (sitä myyvä kauppa oli kiinni). Kysymykseni aiheutti satoja kommentteja pitkän ketjun, jonka aiheena oli vanha tuttu: miksi vegaanit ja kasvissyöjät haluavat jäljitellä ruuassaan lihaa, josta ovat päättäneet kieltäytyä. Sama vääntö on tietysti ollut pinnassa myös esimerkiksi jouluruokien kanssa, kun sekä vegaaninen kylmäsavulohi että seitankinkku ovat provosoineet eläinperäisiä tuotteita harrastavia pitkin internettiä.

all-i-said-was-im-vegan

Käydään asia siis rautalangasta vääntäen läpi:

Moni päätyy kasvisruokavalioon eettisistä syistä eikä siksi, ettei tykkäisi lihasta. Itse esimerkiksi pidin kovasti varsinkin punaisesta lihasta, mutta alettuani tiedostaa lihatuotannon ongelmia ei omatuntoni enää sallinut sen ostamista. Miksen siis tavoittelisi mahdollisimman samaa makua ja purutuntumaa myös ravinnossa, jonka eteen ei ole rääkätty ja murhattu ketään?

Pihvit, nugetit ja nakit ovat tuttuja formaatteja, joita on mahdollista varioida ja käyttää moneen. Korvaamalla lihan jollain kasvisproteiinilla voin nauttia tutuista ruuista hyvällä omallatunnolla. Tätä monet lihansyöjät kutsuvat tekopyhäksi, vaikka asiahan on juuri päinvastoin: myönnän monen eläinperäisen tuotteen olevan hyvää, mutta en halua sulkea silmiäni sen tuottamiseksi tehdyiltä raakuuksilta.

Kasvisruokavaliota noudattava äänestää lompakollaan, ei ruokansa muodolla: kun ei osta lihaa, ei myöskään edesauta sen epäeettisen tuotannon jatkumista. Lihankorvikkeiden ideahan on nimenomaan korvata liha – kaikissa eri muodoissaan. Kun siis ruuassa pyritään korvaamaan liha jollakin muulla, on loogisin ratkaisu pyrkiä korvaamaan se mahdollisimman samankaltaisella tuotteella, jottei syödäkseen tarvitse keksiä koko ruokakulttuuria uudelleen.

Yksi syy kasvisproteiinituotteiden “lihallistamiseen” löytyy varmasti myös markkinataloudesta – niiden myyminen on helpompaa, koska loppukäyttäjä näkee suoraan itse tuotteesta, mihin se rinnastuu eli mihin sitä voi käyttää. Tämä madaltaa kynnystä niiden kokeiluun ja lihan edes osittaiseen korvaamiseen eettisesti kestävämmillä vaihtoehdoilla.

Mielenkiintoista tässä on kuitenkin se, miksi lihansyöjät kokevat ongelmaksi, että nakkisuoleen (“suoli”-termiä käytetään yleisesti myös keinokuoresta) työnnetään muutakin kuin eläimestä tulleita asioita? Miksi paisti tai pihvi on pyhä?

Olen miettinyt tätä kysymystä paljon, enkä ole keksinyt muuta syytä kuin syyllisyys. Ehkä kasvissyöjien ruokavaliosta provosoituva ottaa eettisesti kestävämmän ruokavalion hyökkäyksenä, koska tajuaa itsekin oman ruokavalionsa ongelmallisuuden. Toisaalta provosoituvien ongelma tuntuu liittyvän lähinnä kotimaiseen ruokakulttuuriimme – en ole koskaan kuullut väitettä, että esimerkiksi falafel imitoisi lihapullaa. Onko lihankaltaista valmistetta sisältävä nakki siis jokin pyhän, aidon suomalaisuuden viimeinen saareke? Suo, kuokka ja Saarioisen jauhelihapihvi?

Kommentit (45)
  1. Amen ja hyvä summaus, kiitos! Vegaanina hirttää kiinni jatkuva vääntö sekaanien kanssa. Mulla ei ole tarvetta kommentoida heidän ruokiaan mutta heillä tuntuu olevan tarve kertoa joka kerta jos ruokani näyttää “liikaa lihalta”.

    Kaveri heitti parhaan vastauksen soijanakkiemme typeryyttä taivastelleelle urpolle: “Se on kato niin että porkkanaa on helvetin vittumaista tunkea keppiin ja paistaa nuotiolla.” Jätkä hiljeni.

  2. Olen jonkun verran miettinyt tätä asiaa, koska edelleen lihaa syövänä kamppailen tän moraaliongelman kanssa joka päivä. Sun facessa keskusteltiinkin taannoin aika runsaasti aiheesta vegaaninen kylmäsavulohi. Minuakin häiritsee nämä eläinmaailmatermit kasvisruoasta puhuttaessa mut ei siksi että kasvisten tunkeminen suoleen loukkaisi mun lihansyöjän tunteita.

    Mulle se ärsyttävyys nousee siitä henkisestä laiskuudesta ettei haluta opettaa ihmisiä kaipaamaan sitä ihanaa kylmäsavuporkkanaa tai omalla nimellään oleva tuotetta jonka jokainen tietäisi muistuttavan suutuntumaltaan ja maultaan jauhelihaa tai tonnikalaa. Luulisi kasvissyönnillekin olevan eduksi että tuotteista tehtäisiin omilla nimillään niin tuttuja että kaikki kaupunginosalaiset tietäisivät mitä Hanna haluaa, kun se kyselee että onko kellään purkillista Merinottia, jos nyt vaikka kuviteltaisiin että se olisi tämän vegaanisen tonnikalan nimi tai tuotemerkki.

    Nyhtökaurahan on hyvä esimerkki tästä. On tehty hyvä tuote, joka muistuttaa jotain jota on perinteisesti syöty eläinperäisenä muttei silti tarvitse sanoa että se on vegaanista nyhtöpossua. Vihis on myös aika hyvä nimi. Ihmiset on oppivaisia eläimiä ja melko helposti ne tajuaa että vihis on se rasvajauhopiirakka jota minäkin voin hyvällä omallatunnolla eläimiä kiduttamatta syödä. Tällä sanan teon logiikalla kasvisnakki olis tietenkin kakki. 🙂

    No nyt alko ärsyttää toi muovinen joulukuusikin joka seisoo tossa nurkassa. Onko minulla oikeutta kutsua sitä kuuseksi, koska kuusihan se on just yhtä vähän kuin vegaaninen kylmäsavulohi on lohta. 🙂

    Pitää lähtee töihin. Hyvää päivänjatkoo ja puss och kram.

    1. Ymmärrän ton logiikan, ja pidemmässä juoksussa se varmasti meneekin noin. Mä kuitenkin koen, että kun veganismi ja kasvissyönti ovat vielä yleistymisestään huolimatta marginaalissa, tarvitaan välivaihe, mikä tehdään sekaruokavaliota noudattaville mahdollisimman helpoksi. Nyhtökaurassa sana “nyhtö” vihjaa nyhtöpossuun, jotta sen käyttömahdollisuudet tulevat esille, samoin “vihis” on mahdollisimman lähellä lihistä, jotta tuotteen idea tulee selväksi jo nimessä. Ihan samalla tavalla “soijanakki” tuo esille, ettei tuote ole eläinperäinen, mutta että se on nakin muodossa. “Savustettu porkkana” taas ei kerro, mitä lopputulos imitoi (siitä kehitetty “porkkala” pyrkii siihen, en ota kantaa, onnistuuko).

      Jos puhutaan henkisestä laiskuudesta, voidaan mielestäni mennä lihansyönnin tottumukseen kuin siitä luopuneiden laiskuuteen keksiä pyörää uudelleen. 🙂

      1. Timo Jousimo
        3.1.2017, 12:59

        Itsekin olen tätä nimeämisasiaa miettinyt ja tullut omissa pohdinnoissani siihen tulokseen, että ruokatuotteen muodon ja käyttötarkoituksen sekä mahdollisesti ja maun/suutuntuman pitäisi olla määräävänä tekijä sen nimeämisessä, eikä siis sen, millaisista raaka-aineista se on valmistettu. Näinpä siis kutsun esim. soijamaitoa soija_maidoksi_ vaikka laki kieltää ko. tuotetta myymästä maitona. Jos halutaan, että maidoksi saa sanoa vain nisäkkään utare-eritettä, hankaloittaa se aivan turhaan täysin vastaavien muista raaka-aineista valmistettujen tuotteiden myyntiä, markkinointia ja käyttöä. Nykyään kaupan hyllyssä on hämmästyttävän paljon erilaisia “soijavalmisteita” joista ei oikeastaan tiedä, että mihin niitä pitäisi käyttää kun ei saa kylkeen painaa tekstiä maito, jogurtti, kerma, tms.

        1. Mitä tulee tohon laiskuuteen niin se on totta ja ehdottomasti myös fyysistä henkisen lisäksi. Kynnys lihansyönnin lopettamiseen on olevinaan älyttömän korkea, koska ei millään jaksa alkaa ettiä tietoa ja lähtee ettimään eri kaupoista eri tuotteita millä näitä vegaanisia ruokia vois valmistaa. Mielluummin tuntee syyllisyyttä ku näkee vähän vaivaa sen syyllisyyden poistamiseen. Laiskuutta selkeesti ja varmaan monta muutakin ikävää nimeä sille voisi laittaa. 🙂

          Mut siis oikeesti kyllä ymmärrän ton sun pointtisi, että mikä ihme siinä ärsyttää ja miksi en saa käyttää syömisistäni just niitä termejä jotka sitä ruokaa parhaiten kuvaa.

          Keinonahka, tekoturkis, muovikuusi ja maitoliima täysin harhaanjohtavia nimityksiä nämäkin. Että ehkä perun puheeni ja luovun ärtymyksen tunteesta ja myönnän että vegaaninen tonnikala on oikeestaan just ihan hyvä termi. 🙂

    2. Nuttolenen soijanakkipurkissakin se jo luki, se on “nakko” :3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *