Laulaja-lauluntekijä Gretel on ristiriitainen epädiiva

Upeaääninen Gretel Kivioja laulaa hukassa olemisesta ja toivoo, ettei niin tehdessään kuulostaisi ainakaan Katy Perrylta. Asianlaidan voi tarkastaa tänään, kun Gretel’s Moonlight Motel esiintyy Helsingin Lepakkomiehessä.

Gretelin tarina musiikin pariin hakeutumisesta on juuri yhtä vaatimaton kuin neito itsekin: ”Isoveli Gyntsä soitti bassoa ja halusi myös kitaran, muttei kehdannut pyytää sitä itselleen. Sitten se keksi, että hei, Gretel voisi aloittaa kitaratunnit.”

Nyt 22-vuotias Gretel on tehnyt omia biisejä kymmenisen vuotta. ”Musiikki on mulle ystävä yksinäisinä aikoina. Olen auttanut sillä itseäni olemaan tavallaan ystävä itelleni. Musiikilla olen luonut yhteenkuuluvuutta johonkin tässä maailmassa.”

Kaiken aloittanut isoveli sanoo Gretelin musiikkia adult oriented rockiksi, mutta Gretel ei halua olla samaa mieltä. Kunhan nyt ei Katy Perrylta kuulostaisi. Gretelin biiseissä kuuluu alternative, garage, punk ja rock, joita hän on kuunnellut ikänsä. Useimmiten omat kappaleet kertovat siitä mitä on tapahtunut, mitä toivoisi tapahtuvan ja minkä ehkä jääneen tapahtumatta.

Moonlight Motel

Aikaisemmin soolona esiintynyt Gretel perusti bändin, kun tarpeeksi moni sitä hänelle ehdotti. Gretel’s Moonlight Motelissa soittavat myös Jani (kitara), Riku (basso), Sami (rummut) ja Niko (koskettimet).

 

Ehdotus osoittautui hyväksi, sillä bändin kanssa voi ajatella isommin. ”Kun teki akustisesti, pienensi automaattisesti tosi paljon sitä aluetta, mitä pystyi tekemään. Pelkällä kitaralla ei aina pysty toteuttamaan sitä mitä on päässä.” Se on tosin asia, jonka kanssa Gretel tuskailee joka tapauksessa: ”On tosi vaikea tuottaa itsestään ulos sitä ajatusta, mikä on ollut. Kun yritän selittää visiotani muille, se menee helposti mumisemiseksi. En myöskään liikaa haluaisi puuttua muiden bändiläisten näkemykseen ja niiden omaan juttuun. En ole mukavuusalueellani, kun joudun sanomaan muille, mitä pitäisi tehdä.”

Oikeastaan nimikkobändin keulakuvana oleminen tuntuu Gretelistä vähän tyhmältä diivailulta.Hän ei tosiaan vaikuta ihmiseltä, joka hinkuaa huomion keskipisteeksi. Silti Gretel on esimerkiksi lämmitellyt Tavastian lavan Pää Kii:lle bändin kovimman hypen aikaan.

Toisin kuin monille muusikoille, Gretelille esiintyminen ei ole adrenaliinipiikki, vaan ennemminkin mahdollisuus nollata aivot: ”Lavalla olen edes vähän aikaa juuri siinä hetkessä, mikä on mulle muuten tosi hankalaa. Sen jälkeen ja ennen sitä saattaa olla kahta vaikeampi olo. Kun on ollut parikymmentä minuuttia aivot tyhjänä, ajatukset tulee vyöryen. Se on hetki, kun palaa todellisuuteen.”

Intohimo ja painolasti

Vaikka Gretel ei haluaisi tuottaa kenellekään pettymystä, ei hän juuri pyörittele musiikistaan saamaansa palautetta. Negatiiviset kommentit katoavat positiivisten tieltä – eikä hän kuitenkaan rupeaisi muuttamaan musiikkiaan muiden mielipiteiden mukaan. Enemmän hän tuntuukin kamppailevan omien ajatustensa kanssa. ”Haluaisin nauttia musiikin tekemisestä yhtä paljon kuin sen kuuntelemisesta. Välillä tuntuu, että teen musiikkia vain etten myöhemmin katuisi, että olen jättänyt tekemättä.”

Haluaisiko Gretel sitten menestyä musiikilla ja keikkailla enemmän? ”Kun katselen jotain Neil Youngia tai Jay Reatardia esiintymässä, ajattelen että siisti meininki ja tota mäkin haluan. Ajatuksena siis kyllä, mutta myös pelkään sitä mitä todellisuus olisi. Mietin usein itsekin, että miten joku asia, mikä on niin tärkeä ja niin iso osa elämää, voi joskus olla myös niin suuri painolasti. Painin sen ristiriidan kanssa koko ajan.”

[soundcloud url=”https://api.soundcloud.com/tracks/206199612″ params=”color=ff5500&auto_play=false&hide_related=false&show_comments=true&show_user=true&show_reposts=false” width=”100%” height=’166′ iframe=”true” /]

 

Gretel’s Moonlight Motel, 1981, Ghost World ja S&M sekä Dj Teenage Ate Bar Lepakkomiehessä 23.1.2016