Jos et jo tiedä Draama-Helmiä, nyt kannattaa herätä

Draama-Helmi tekee kokeellista räppiä, mutta hänen kutsumisensa räppäriksi tuntuisi oudolta. Siviilissä Draama-Helmi on leffafriikki arkkitehti, joka kieltää olevansa tarkoitushakuisesti outo.

Jarkko Fräntilä kirjoitti Rumban sivuilla, että “Mikäli Paperi T vetäisi kolme lappua LSD:tä ja kiduttaisi koiransa hengiltä, olisi hän silti vielä parin askeleen päässä Draama-Helmestä.” Olen eri mieltä Helmi-nimen taivutusasusta, mutten väittämästä niinkään. Helmi saattaa Fräntilän sanojen mukaan tosiaan olla paras artisti, josta et ole koskaan kuullut. Nyt moni tosin on jo kuullut, minkä todisti toissaillan täyteen ammuttu keikka ravintola Siltasessa.

Draama-Helmin keikka oli sympaattinen, inspiroiva ja jotenkin punk kaikessa kotikutoisuudessaan. Artisti esiintyi sukkasillaan, tai oikeastaan punaisilla sukkahoususillaan, ja tiputteli vienosti sanoja koiran kiduttamisesta ja päissään hillumisesta. Etukäteen pelkäsin omituisuudentavoittelua, mutta hämmennyinkin aitoudesta. Olen myyty. Kuka tämä mimmi on?

Draama-Helmi on Helmi Kajaste. Arkkitehti Helsingistä. Tekee musiikkia ”höpöjuttuna ja harrastuksena”.

Draama-Helmin synnyintarina on samankaltainen kuin monilla ug-artisteilla: juttu lähti vähän vahingossa ja sattumalta. Kajaste kertoo kavereidensa kotibileistä, joissa jokainen vieras esiintyy vuorollaan. Yksissä näistä juhlista hän päätyi soittelemaan synaa suht sokkona. Myöhemmin Kajaste kirjoitti pari räppibiisiä vältellessään kotinsa siivousta ja esitti ne sitten seuraavissa bileissä. Kun se meni hyvin, hän kirjoitti taas seuraavaksi kerraksi pari lisää. Sitten pitikin jo ruveta nauhoittamaan.

Aluksi Kajaste keikkaili vain kavereiden tupareissa ja näyttelyavajaisissa, mutta toukokuussa julkaistun Draama-Helmin erehdys –kasetin jälkeen keikkoja on ollut julkisemminkin. Nyt jo loppuunmyyty kasetti on toistaiseksi Draama-Helmin ainoa julkaisu.

Draama-Helmin musiikki on määritelty muun muassa kokeelliseksi räpiksi sekä epäselväksi räpiksi. Jälkimmäisestä luonnehdinnasta Kajaste vastaa itse. Hän kertoo tykkäävänsä perinteisen räpin rentoudesta ja itsevarmuudesta sekä huumorista, nopeudesta ja nokkeluudesta. Enemmän Kajaste käy kuitenkin kokeellisen musiikin keikoilla, joilta otaksuu omaksuneensa tietynlaisen kaikki käy –asenteen. Kajaste fiilistelee myös vanhaa iskelmää, mistä uskoo saaneensa vaikutteita sanoituksiinsa. Lyriikoiden lisäksi hän pitää tärkeänä niiden muotoa: ”Tykkäisin, että tekstit olisi aika lailla sen oloista kuin mitä puhuisi, sekä ulosanniltaan että sisällöltään.” Sanoituksia kuunnellessa lausunto kyllä pistää miettimään, mistä Draama-Helmi oikein yleensä juttelee. Mutta musiikissa jutut toimivat. Kappaleissa juodaan giniä, ja erilaisia eläimiä esiintyy vaikka millaisissa asetelmissa.

Kajaste sanoo, ettei eläinteema ole mikään tietoinen ratkaisu. Sanat ja mielikuvat enemmänkin tipahtelevat päähän. ”Olen täysi cinefiili ja tehnyt paljon lyhytelokuvia. Luulen, että monille leffafriikeille ympäröivä todellisuus on värittynyt elokuvilla koko ajan. Se on kaikessa mitä tekee ja miten asiat tulevat mieleen. Se varmasti näkyy ja kuuluu musiikissani”, Kajaste miettii.

Draama-Helmi tekee parhaillaan uutta materiaalia, mutta sen julkaisuaika tai -formaatti ei ole vielä tiedossa. Keikoilla häntä on kuitenkin mahdollista kuulla jo lähitulevaisuudessa. Seuraavalla Helsingin keikalla ovat mukana Naapurit ja Folkhälsan, mistä Kajaste on erityisen innoissaan. Naapureiden Miikka on nimittäin tehnyt biitin Draama-Helmin Kukkuu-biisiin ja Folkhälsan Ginirynnäkköön ja Koira maksaa -kappaleeseen. Kajaste tekee taustoja myös itse, muttei kuulemma osaa ollenkaan. Siksi juuri, hän sanoo, tämä on todella DIY:tä.

 

Draama-Helmi keikalla:

Bar Kuka: DXXA D & HZZZT + Draama-Helmi, Turku 16.10.
LéSPACE: Folkhälsan, Naapurit ja Draama-Helmi, Helsinki 29.10.

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *