Lisääntymisasioista ja itsekkyydestä

Näin lähes kolmekymppisenä lasten hankkiminen on aihe, jota on väistämättäkin tullut ajateltua. Vaikken ole koskaan halunnut lapsia ja ajatuksen muuttuminen tuntuu tällä hetkellä epätodennäköiseltä, on aktiivinen ei-haluaminenkin täytynyt käydä läpi mahdollisimman monelta kantilta. Kun Hesari tänään kirjoitti lasten hankkimatta jättämisen olevan uuden tutkimuksen mukaan tehokkain keino hillitä ilmastonmuutosta yksilötasolla, päätin  kirjoittaa aiheesta, josta kirjoittamista olen arastellut pitkään.

En ole koskaan tuntenut sellaisia tunteita, joita kuvaillaan ”äidillisiksi”. Pidän kyllä huolta läheisistäni tiettyyn rajaan saakka, mutta oman elämän ja elämäntyylin uhraaminen vuosikausia armoillani olevasta huolehtimiseksi tuntuu ajatuksena suoraan sanottuna kamalalta. Pohtiessani mahdollisia syitä lisääntymiselle olen päätynyt kahteen vaihtoehtoon: pelkoon yksin vanhenemisesta/kuolemisesta tai vahvaan biologiseen viettiin ihmislajin ja oman veren jatkamisesta. Vaikka kuinka pyörittelen, molemmat syyt tuntuvat itsekkäiltä.

Olen käynyt läpi, voisinko todella olla sitä mieltä, että minun haluni nähdä jotain itsestäni siirtyvän toiseen ihmiseen ajaa yhteisen ja yleisen edun yli. Voisinko todella väittää, että oman haluni sijaan suurin motivaattorini lisääntymiselle on ihmislajin jatkuminen, ja jos, niin miksi ihmislajia ylipäätään tulisi jatkaa tai populaatiota ainakaan kasvattaa. Ja vaikka päätyisin vastaamaan näihin kysymyksiin kyllä, haluaisinko synnyttää uutta ihmistä tällaiseen maailmaan.

Tiedostan toki senkin, että ajatukseni voivat muuttua. En ole vielä kokenut sitä, mitä kutsutaan biologisen kellon tikittämiseksi. Olen pohtinut paljon, onko sen aiheuttama reaktio niin voimakas, että se kääntäisi järkeilemäni ajatukset täysin päinvastaisiksi ja vaatisi minua ensinnäkin yrittämään lapsen hankkimista ja toiseksi yrittämään sitä nimenomaan ”perinteisin menetelmin”. Järjellä ajatellen on nimittäin yllättävää, että harva lasta suunnitteleva päätyy ensimmäisenä vaihtoehtonaan adoptioon. Sekä ekologisesti että inhimillisesti ajateltuna kun olisi loogisinta huolehtia jo tänne tehdyistä lapsista sen oman veren väkisinjatkamisen sijaan. Sillä vaikka toimisimme biologian ohjaamina, meillä on myös tietoisuus ja näin ollen valmius toimia viettejämme vastaan.

Lasten hankkiminen on henkilökohtainen päätös, enkä ota kantaa kenenkään muun ratkaisuun – puhun tässä ainoastaan itsestäni ja omista ajatuksistani aiheeseen liittyen. Ovathan myös omat syyni lapsettomuuteen perin itsekkäät, lopputuloksesta vain on vähemmän haittaa isommassa mittakaavassa. Jo pelkästään velvollisuudesta niitä syntyviä lapsia kohtaan jokaisen tulisikin vähintään ajatella asia kunnolla läpi ja tiedostaa ratkaisunsa syyt ja seuraukset.

Hyvin- ja väärinjuhlijat – polttariperinteissä olisi päivityksen paikka

MTV uutisoi eilen Matias Heikkilän ”nerokkaasta” Facebook-päivityksestä, jossa hän kuvailee naisten ja miesten järjestämien polttareiden eroavaisuuksia. Minun on aina ollut vaikea käsittää, että joku todella samaistuu näihin miehet ovat sellaisia ja naiset tällaisia -jaotteluihin, mutta Heikkilän päivityksen jakomäärien ja tykkäysten perusteella moni tuntuu allekirjoittavan sen. Binäärisyys- ja heteronormatiivisuusvaroitus!

musician-rockstar-band-music-37862

Heikkilän mukaan miehet satsaavat polttareihin suuria summia ja tarjoutuvat joviaalisti maksamaan vähempituloisen osallistujan osuuden, kun taas naiset laskevat kuhunkin juhlijaan käytettyjä euroja jo alkujaan kitsaasta budjetista vielä hääpäivän koittaessa. Miesten polttareissa kaikilla on kivaa, kun taas naiset lähtevät kuudelta kotiin hoitamaan lasta ja valehtelevat illan olleen mukava. Oikeastaanhan puoliakaan osallistujista ei olisi alunperin pitänyt kutsuakaan.

Tietysti Heikkilän humoristiseksi tarkoitetusta tekstistä voisi tehdä päätelmän, että miehillä on naisia enemmän rahaa käytössään ja vähemmän huolta ja vastuuta siitä, kuinka lapsenhoito järjestetään. Jos nyt kuitenkin jätetään huomiotta se ja esimerkiksi tekstistä paistava oletus siitä, ettei naissukupuolisilla ole realistista käsitystä Suomen hintatasosta, jää aiheessa kiinnostamaan tiukassa istuva sukupuolijaottelu.

Nykyään avioliitot solmitaan keskimäärin vanhempana kuin ennen, ja useammalla on jo kontollaan niin sanottua elettyä elämää. On toki mahdollista, ettei ”vastakkaisen sukupuolen” kanssa ole tullut juurikaan oltua tekemisissä ennen pyhän valan vannomista, mutta väittäisin, että moneen kaveriporukkaan kuuluu keskenään eri sukupuolta olevia henkilöitä. Kun polttareihin perinteisesti kutsutaan vain juhlakalun sukupuolta edustavia juhlijoita, tulee paikalle mahdollisesti pyydettyä esimerkiksi kaveripariskunnan vähemmän tuttu puolisko sen oman ystävän sijaan. Opitut mallit ylipäätään määrittelevät surullisen paljon sitä, keitä itsellemme merkityksellisiin hetkiin valitsemme mukaan.

 

Esimerkiksi: eräs parhaista ystävistäni meni naimisiin viime kesänä. Olemme olleet vuosia todella läheisiä ja myös esimerkiksi asuneet yhdessä. Siksi olin todella yllättynyt ja loukkaantunutkin, kun minua ei kutsuttu hänen polttareihinsa – varsinkin, kun hän oli itse saanut laatia kutsuvieraslistan.

Myöhemmin kyseinen ystäväni sanoi, ettei kutsunut minua, koska se olisi sukupuoleni takia voinut olla muulle polttariväelle kiusallista. Olen kuitenkin vuosien saatossa viettänyt samaisen kaveriporukan kesken iltaa lukuisia, lukuisia kertoja, eikä sukupuoleni ole koskaan ollut ongelma. Ongelma syntyikin nimenomaan omaksutusta mallista, jossa miehet juhlivat polttareita omassa ja naiset omassa porukassaan. Tämän myös ystäväni myönsi, ja oli pahoillaan opittuun kaavaan fakkiutuneista ajatuksistaan.

Nyt, jos ajattelet: ”Mutta polttareita kuuluu viettää mies- ja naisporukoissa!”, kysy itseltäsi, miksi – miksi typeristä ja perusteettomista perinteistä pitäisi pitää kiinni?

Ehkä naisillakin olisi siellä polttareissa mukavampaa, jos osallistujat voisi kutsua sen mukaan, kenen kanssa oikeasti viihtyy. Ja tietysti jos voisi jäädä juhlimaan, koska joku muu ottaisi siitä lapsenhoidosta vastuun…

 

Kun puree kättä joka ruokkii

Kirjoitin toukokuussa Suomiräpin Sisäpiirivitsiksi otsikoidussa postauksessani noin viidenkymmenen henkilön salatusta Facebook-ryhmästä ja siellä harjoitetusta sortavasta kielenkäytöstä sekä naissukupuolen ja vähemmistöryhmien kustannuksella vitsailusta. Kyseiseen keskusteluryhmään kuului useita suosittuja suomalaisia räppäreitä ja räppikulttuurin parissa pyöriviä, laajalti tunnettuja henkilöitä.

Kirjoitukseni käsitteli itse asiassa rap-lyriikassa käytettävän sortavan kielen ongelmallisuutta: ”Se, miten Cheek, Elastinen ja Uniikki kappaleissaan puhuvat naisista, tavoittaa todella suuren massan ihmisiä. Ja asenteet välittyvät. Erityisesti ne välittyvät idoleilta nuoremmille. Siksi ei ole yhtään yhdentekevää, millaista kieltä juuri hittiartistit ja suurten räppitapahtumien järjestäjät käyttävät.”

Luultavasti yllä olevan sitaatin johdosta Cheekin asianajaja lähestyi Imagen päätoimittajaa vaatimalla blogiini oikaisua ja uhkaamalla minua kunnianloukkaussyytteellä.

Profeetat-800x534

Profeetat

Keskustelimme päätoimittajan kanssa, ettei kirjoitukseni sisältänyt sellaisia väitteitä, joita minun haluttiin oikaisevan. Lisäsin kuitenkin vaaditun oikaisun sellaisenaan tekstini loppuun, koska en katsonut sen muuttavan kirjoitukseni sisältöä vaan ennemminkin osoittavan, kuinka pikkusieluisesta sakista on kyse. Rap-kulttuurilla tienaavat henkilöt kun eivät olleet lainkaan huolissaan skeneen liitettävästä rasismista sinänsä, vaan ainoastaan siitä, että väitteeni voivat haitata päämiehen elinkeinon harjoittamista.

Hesari kirjoitti lauantaina  minulle, kirjailija Sofi Oksaselle ja seksuaalikasvattaja Nina Honkaselle Cheekin ja Elastisen tahoilta lähetetyistä uhkauksista ja mainitsi jutussaan, ettei valtamedioiden uutisointiin ole ilmeisesti pyritty puuttumaan samalla tavalla. En tiedä, onko se totta, mutta tämä edellä mainittu kerta ei ollut ainakaan omalla kohdallani ensimmäinen laatuaan.

 

Työskentelin aiemmin urbaaniin musiikkiin keskittyneen FUM.fi-verkkomedian toimituspäällikkönä ja toimittajana, eli kirjoitin räppäreistä päivittäin. Kun Profeettojen eli Cheekin ja Elastisen odotettujen yhteiskeikkojen liput tulivat myyntiin, tein aiheesta uutisen.

Koska kyseiset artistit nauttivat suurta kansansuosiota, kirjoitin Helsingin hallikeikan myyneen odotetusti minuuteissa loppuun, mutta Turun Gatorade-areenalla olevan hieman yllättävästi tilaa vielä pari tuntia lipunmyynnin aloittamisen jälkeen. Juttu on otsikoitu tähän nojaten: Löytyykö tästä validi syy mennä Turkuun?

Puolisen tuntia uutisen julkaisusta esimieheni soitti minulle ja kertoi Cheekin managerin Carla Ahoniuksen ottaneen häneen kimmastuneena yhteyttä ja vaatineen jutun muokkaamista, koska Cheek oli ilmeisesti kokenut sen ikävään sävyyn kirjoitetuksi. Minun haluttiin muuttavan tekstiin, että keikat myivät hetkessä loppuun kuin kuumille kiville. Tähän en tietenkään voinut suostua, kun Turun keikan lipputilanne näytti silläkin hetkellä edelleen vihreää. Jutun ingressi kuitenkin muutettiin muotoon: ”Cheekin ja Elastisen eli Profeettojen tuleva Helsingin-keikka myi minuuteissa loppuun, Turussa on tarjolla vielä joitakin paikkoja.”

”Ei pidä purra kättä joka ruokkii”, sanoi esimieheni silloin, ja ymmärrän hänen olleen asemansa ja henkilökohtaisten suhteidensa takia puun ja kuoren välissä.

En siis tiedä, tapahtuuko tätä yleisemmin vai oliko kohdallamme kyseessä enemmän jokin kaverikortti, joka tässä tapauksessa vaikutti asiaan. Toimittajan kuitenkin kuuluu jo journalistin ohjeen mukaan olla vastuussa ennen kaikkea lukijoille/seuraajille ja pyrkiä aina totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Itse asiassa jo heti Julkisen sanan neuvoston laatiman eettisen ohjeistuksen kolme ensimmäistä kohtaa kertonevat tarpeeksi:

1. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

2. Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.

3. Journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä.

Julkaisen tämän postauksen kyseiseen ohjeistukseen nojaten, vaikka blogiani yksityishenkilönä kirjoitankin.