Pikkujalkojen pakkotepsutus

baby-256857_1280

Kuulin tänään aamusporassa tahtomattani keskikäytävän yli käytävän keskustelun. Osapuolet olivat sävystä päätelleen toisilleen tuttuja, mutta eivät niin läheisiä, että olisivat aktiivisesti tekemisissä. Henkilö A oli menossa viemään jälkikasvuaan päivähoitoon ja kehui lapsensa uutta hoitopaikkaa, mistä keskustelu jatkui kutakuinkin seuraavasti:

Henkilö A: Missä sun lapsi käy?

Henkilö B: Mit..

Henkilö A: Vai oliks sulla skidi, eiks sulla oo?

Henkilö B: Ei, en mä semmoista…

Henkilö A: No mutta suosittelen tota mestaa sitten tulevaisuudessa.

Henkilö B: Eikun…

Henkilö A: Se on tosi siisti mesta, oikein idyllinen.

Henkilö B: Eikun en mä voi saada… Ja mulla on mies, joka ei myöskään voi, selvis tässä. Se otti sen aika paljon raskaammin, niin…

Henkilö A: No onhan niitä keinoja. Toi on tosi kiva mesta. No moi! (Jäävät lapsen kanssa pois kyydistä)

Henkilö B: Niin… Moi… Hyvää tarhapäivää.

Sanomattakin lienee selvää, että Henkilö B oli vaivaantuneen oloinen joutuessaan tähän keskusteluun puolituttunsa kanssa koko raitiovaunun kuullen. Ikävän tilanteesta teki toisen osapuolen täysi osaamattomuus asettua lapsettoman ihmisen asemaan.

Lapsipäissään olevan ihmisen ajatukseen ei ilmeisesti mahdu, että kaikki eivät tee lapsia. Syitä siihen on monia; jotkut eivät voi, jotkut eivät halua. Jollain voi olla sairaus, jonka johdosta lapsen yrittäminen olisi riski omalle terveydelle tai jonka periytyminen lapselle erittäin todennäköistä. Sukupuolensa korjaavat myös edelleen pakkosteriloidaan Suomessa, mikä on monelle kipeä aihe. Onneksi kohta sentään entistä useammat saavat adoptoida. Enkä missään nimessä tarkoita, että jokainen lapsia hankkinut olisi ”lapsipäissään”, suurimmalle osalle tämä kaikki on varmasti täysin itsestäänselvää.

Esimerkiksi itse en ole ikinä kokenut minkäänlaista hoivaviettiä pikkulapsia kohtaan enkä varsinkaan haaveillut omasta. Lasten läsnäolo lähinnä ärsyttää minua, mutten silti kysy keneltäkään miksi sellainen on pitänyt maailmaan pukata. En myöskään koe velvollisuudekseni perustella lapsettomuuttani kenellekään tai joutua kuuntelemaan mitään ”kyllä se biologinen kello sullakin….”-soopaa. Jos mieleni joskus muuttuu, sekin on oma asiani, kuten sekin, jos en yrittämisestä huolimatta onnistukaan.

Tässä kirjoituksessa ei ole mitään uutta eikä mullistavaa, mutta tämä on ilmeisesti aina vain tarpeellinen muistutus. Tämän kirjoituksen ainoa pointti on, että älä oleta.

Älä oleta, että kaikki saisivat lapsia. Älä oleta, että kaikki haluaisivat niitä. Älä oleta, ettei lapsettomuuden taustalla ole kipeää tragediaa. Älä oleta, että kaikki haluaisivat puhua siitä. Varsinkaan puolitutulle aamuruuhkassa.

 

Edit: Lisätty selvennykseksi lause: ”Enkä missään nimessä tarkoita, että jokainen lapsia hankkinut olisi ”lapsipäissään”, suurimmalle osalle tämä kaikki on varmasti täysin itsestäänselvää.”

Lastensuojelulla ratsastavat homofoobikot: miten te kehtaatte?

16-vuotiaan vloggaajan Tuure Boeliuksen palkitseminen Vuoden homona on synnyttänyt laajaa nettikommentointia ja yhteydenottoja lapsiasiavaltuutettuun kansanedustajatasoa myöten, ilmeisesti jopa lastensuojeluilmoituksia Boeliuksen perheestä. Onneksi lapsiasiavaltuutettu on pitänyt järjen päässä ja kommentoinut sairaisiin mittasuhteisiin äitynyttä keskustelua seuraavasti:

Kuvankaappaus 2017-2-7 kello 20.11.08

Erehdyin jo aikaisemmin jakamaan kyseisen lausunnon blogini Facebook-seinällä saatesanoin: ”Eiköhän tämä nimenomainen keissi ollut sitten tällä taputeltu”, mutta eihän se tietenkään ollut. Muun muassa lapsiasiavaltuutetun Facebook-postauksen kommenteissa ollaan parhaimmillaan päästy jo melkoisiin salaliittoteorioihin:

Kuvankaappaus 2017-2-7 kello 20.21.55

Te, jotka peräänkuulutatte lasten suojelemista ja oikeutatte siihen vedoten surkean, omiin mörköihinne ja/tai uskontoonne perustuvan käytöksenne: miten te oikein kehtaatte?

Vaikea kuvitella, mikä tekisi pahempaa nuoren itsetunnolle ja epävarman seksuaali-identiteetin kehittymiselle kuin yllä olevan kaltaiset kommentit, joissa monin eri tavoin annetaan ymmärtää homouden olevan jotenkin inhottavaa, epänormaalia tai vähintäänkin pimeyteen johtava umpikuja. Uskon, että Boelius on vloginsa kautta jo tottunut saamaan niskaansa melkoista paskaa, mutta se ei tee häntä kohtaan tai häntä kilpenä käyttäen hyökkäämistä yhtään hyväksyttävämmäksi.

Tekin, jotka vilpittömästi ajattelette, että ”lasta” olisi ollut tarpeen suojella tällaiselta julkisuudelta: homoudessa ei ole mitään huonoa tai hävettävää, ei myöskään homoseksuaalin sukulaisille tai perheelle. Homoseksuaalin kutsuminen homoseksuaaliksi (kunhan hän itse itsensä näin määrittelee, kuten Boeliuksen tapauksessa) ei ole asia, jolta häntä tarvitsisi suojella.

Se, miltä Boeliuksen ja kaikkien muidenkin nuorten sopisi säästyvän, olette te.

Uutinen: Homot tekevät muutakin kuin harrastavat seksiä tai pyrkivät siihen

lips-1560466_640

Viime torstaina (2.2.2017) Helsingissä juhlittiin vuosittaista QX Gay Gaalaa, jonka järjestää pohjoismaiden suurin homojen lehti QX. Vuoden homoksi nimettiin 16-vuotias tubettaja Tuure Boelius, joka on kertonut YouTube-kanavallaan avoimesti homoudestaan sekä näyttelee nuorta Touko Laaksosta Turun Kaupunginteatterin Tom Of Finland -näytelmässä. Vuoden homo -palkinto jaetaan vuosittain kunnianosoituksena seksuaalivähemmistöjen äänen esilletuomisesta.

Keskustelufoorumeilla ja Facebookissa on esiintynyt runsaasti kommentointia, joiden mukaan palkinto seksualisoi lasta ja ”ruokkii homopedofiileja”, jotka palkinnon jälkeen pyrkivät varmasti käyttämään Vuoden homoa seksuaalisesti hyväkseen. ”Vitun hienoa markkinoida 15-vuotiasta karvasille homoäijille 😀 Tää ois vähän kun äänestettäis joku ”vuoden pillu” ja sen voittas 15-vuotias :D”-tasoista kommentointia riittää pitkin uutisten kommenttiosioita, keskustelupalstoja ja yksityisiä Facebook-avauksia.

Mikä ihme siinä on, että näitä homoseksuaalien kimppuun hyökkääviä Aito avioliitto -porukoista loputtomasti homosaatiosta jauhaviin kiinnostaa homojen seksielämä niin vietävästi? Homouden ja seksin välille vedetään jatkuvasti yhtäläisyysmerkkejä, vaikka konteksti olisi joku aivan muu.

Homoseksuaalisuus on toki seksuaalinen suuntaus, mutta kuinka monelle tulee mieleen pelkkä nussiminen, kun puhutaan heteroista? Hetero mielletään ”normaaliksi ihmiseksi”, joka hankkii parisuhteen ja perheen toisen heteron kanssa; mies on siis kiinnostunut naisesta ja nainen miehestä. Kun puhutaan esimerkiksi homoseksuaalien yhtäläisestä oikeudesta avioliittoon, esiin nouseekin yhtäkkiä kahden miehen halu työntyä toistensa sisään. Samasta ilmiöstä on kyse Vuoden homo -palkinnosta nousseessa älämölössä. Nuori ihminen jakaa suositulla kanavallaan oman itsensä hyväksymiseen liittyvää, äärimmäisen tärkeää sanomaa, ja jotenkin se saadaan johdettua homopedofiileihin.

Vuoden homo -palkinnossa ei siis ole kyse seksuaalisesta kanssakäymisestä palkinnon voittajan kanssa, oli tämä minkä ikäinen tahansa. Homoseksuaalisuus ei myöskään ole yhtä kuin pedofilia.

Toinen keskustelua aiheuttanut aihe on ollut se, voiko 16-vuotias tietää seksuaalista suuntaustaan, ja onko tällaisen palkinnon jakaminen siksi kyseenalaista.

Omassa elämässäni muistelisin kiinnostuksen poikia kohtaan olleen jollain tavalla läsnä lapsuudesta asti. Toki se oli erilaista kuin esiteininä, jolloin pojat alkoivat kiinnostaa aivan vietävästi. 16-vuotiaana tiesin jo hyvin varmasti mistä olen kiinnostunut ja mistä en. Kaikilla tämä ei tietenkään mene samalla kaavalla kuin minulla, mutta uskaltaisin väittää, että usealla yläasteikäisellä on jo kokemusta toisesta ihmisestä viehättymisestä ja apua sentään – jopa niistä seksuaalisista tuntemuksista.

Moni Vuoden homo -titteliä kommentoinut on luonnollisesti ollut myös huolissaan Vuoden hetero -palkinnon puutteesta. Ei hätää, sellainenkin nimittäin jaettiin samaisessa gaalassa. Vuoden heterona palkittiin Merivoimien ylikersantti Juho Pylvänäinen, joka räjäytti käyntiin keskustelun tasa-arvoisuudesta Puolustusvoimissa marssimalla työuniformussaan viime kesän Pride-kulkueessa.