Pysykää housuissanne – imettävä rinta tuskin on viettely-yritys

Turkulainen ravintola Aune sai aikaan kiivasta keskustelua ohjatessaan imettävät äidit ruokkimaan vauvaansa wc-tilojen yhteyteen tehtyyn imetystilaan. Toki aihe on paljon yhden ravintolan noloa linjausta laajempi, sen todisti case Teri Niittikin, jonka yhteydessä julkisilla paikoilla tapahtuvasta rintaruokinnasta viimeksi oli laajempaa keskustelua.

20258137_10155689956447342_6427339938003616145_n

Ravintola Aune kirjoitti Facebookiin tekemässään päivityksessä seuraavasti:

”Vuosien saatossa olemme saaneet lukea ja kuulla lukuisia palautteita koskien imettämistä ravintolassa. Vaikka kyseessä on maailman luonnollisin asia, palautteissa on yleensä kerrottu, etteivät ihmiset haluaisi nähdä imettämistä ruokaillessaan. Iso osa kanssaruokailijoista tuntee olonsa tällöin kiusaantuneeksi.”

Ravintola on siis päätynyt sulkemaan imettävät äidit lapsineen vessaan, koska osa kanssaruokailijoista ei halua nähdä imettämistä syödessään ja tuntee olonsa kiusaantuneeksi. Vaikka mielikuva valtoimenaan imettelevistä äiti-ihmisistä valloittamassa pientä bistro-parkaa hieman huvittaakin minua, yritän pysyä asiallisena.

Mitä absurdeimpia selityksiä imetysinholle on tullut esiin; naiset muun muassa kuulemma läväyttävät rintansa pöydälle (?!) ja yrittävät vietellä rintoja vilauttamalla muiden pöytäseurueiden miehiä. Eniten pielessä koko kuviossa onkin nimenomaan rintojen jatkuva seksualisoiminen.

Kun nainen imettää, hänen rinnoistaan tulee ravintoa vauvalle. Moni meistä, joskaan eivät tietenkään kaikki, on kasvanut ensimmäiset kuukautensa sillä tavoin ruokittuna. Kuten Aunen ravintoloitsijatkin kirjoittivat, kyseessä on maailman luonnollisin asia. Silti naisten nännien mahdollisesta vilahtamisesta ja vauvan pään takana tapahtuvasta imemisliikkeestä onnistutaan saamaan jotenkin irstasta. Minusta ainakin lapsen ruokkimisen seksualisoiminen on huomattavasti kiusallisempi ja oudompi ajatus kuin vauvaikäisen syöttäminen. Silti vauvaansa ruokkivan äidin pitäisi jättää oma ruokansa kylmenemään ja mennä vessaan piiloon muiden katseilta, ettei kenenkään munaskuissa vaan ala kihelmöidä.

Jos ravintola ei halua lapsiperheitä asiakkaakseen, sen on täysin mahdollista rajata palvelunsa täysi-ikäisille. Itsekin mieluiten käyn aikuisille suunnatuissa paikoissa, koska hermoni eivät kestä riekkuvia lapsia. Tiedostan kuitenkin, että se on minun päänsärkyni, ja pyrin valitsemaan ravintolan omien mieltymysteni mukaan sen sijaan, että olettaisin lapsiperheiden ruokailevan vessassa tai pysyvän kotonaan minun ärsyyntymiseni takia. Niin kauan, kun pienen lapsen äidin rahat kuitenkin kelpaavat ravintoloitsijalle, tulisi jokaisella asiakkaalla olla lupa nauttia ruokansa lämpimänä ja tasavertaisella palvelulla tarjoiltuna.

Minuakin muuten etoo ruokaillessani katsella muun muassa maiskuttavia ihmisiä. En silti odota, että ravintola siellä asioidessani käskee maiskuttajat wc-tiloihin syömään, vaan katson muualle ja keskityn omaan ruokaani.

Lainaan lopuksi – APUA – julkisesti imettävän Fanni Kevätniemen Facebook-päivityksen aiheesta.

Fanni

”Imettää saa missä haluaa, milloin haluaa, miten haluaa. Tai saa olla imettämättäkin. Rinta on muutakin kuin ruokaa.

Imettävän henkilön ei pitäisi joutua miettimään sitä, missä paikoissa hän voi liikkua tai asioida, jos vaikka lapsi tarvitseekin ruokaa tai läheisyyttä. Silmät voi sulkea, pään kääntää pois, jos imetyksen näkeminen häiritsee.

Liian paljon pienten lasten vanhemmat eristäytyvät koteihinsa siinä pelossa, että lapsi ei osaa käyttäytyä, itkee, saa kilarit, on äänekäs, on jotenkin epäsopivasti muuten. Ja vielä jos pitäisi kaivaa rinta esille. Ja jos sattuu, että samassa tilassa on joku, kenelle se ei ole ok.

Imetän ylpeänä puhuvaa ja kävelevää taaperoani, ja en tiedä melkein mitään parempaa kuin ne hetket, jolloin hän sihisee ”tissssi”, ja alan raottaa paidankaulusta, ja näen sen ilon, jonka voin tarjota lapselleni.

Viittaan tällä tekstillä Turussa sijaitsevan ravintolan täysin kohtuuttomaan vaatimukseen, jossa imetyksen pitäisi tapahtua saniteettitiloissa, ja ravintolan puolella ei lapsi saisi ruokailla. Laitan siitä linkin kommentteihin.

Minusta on täysin ok, jos joku kaipaa yksityistä tilaa toimilleen, ymmärrän sen täysin. On imetyssuojaa, imetyshuonetta, joka on erillään vessasta. Minusta kaikissa julkisissa tiloissa tulisi olla myös imetyshuone, jossa voi rauhassa imettää. Ongelma on, jos verukkeella ”häiritsee muita asiakkaita” pyritään eristämään kaikki imettäjät (mitä todennäköisimmin) epähygienisiin saniteettitiloihin hoitamaan lapsensa ruokailua.

Vanhemmat, tukekaa toisianne, söi lapsi mitä tahansa, mistä tahansa, missä tahansa.”

Lisääntymisasioista ja itsekkyydestä

Näin lähes kolmekymppisenä lasten hankkiminen on aihe, jota on väistämättäkin tullut ajateltua. Vaikken ole koskaan halunnut lapsia ja ajatuksen muuttuminen tuntuu tällä hetkellä epätodennäköiseltä, on aktiivinen ei-haluaminenkin täytynyt käydä läpi mahdollisimman monelta kantilta. Kun Hesari tänään kirjoitti lasten hankkimatta jättämisen olevan uuden tutkimuksen mukaan tehokkain keino hillitä ilmastonmuutosta yksilötasolla, päätin  kirjoittaa aiheesta, josta kirjoittamista olen arastellut pitkään.

En ole koskaan tuntenut sellaisia tunteita, joita kuvaillaan ”äidillisiksi”. Pidän kyllä huolta läheisistäni tiettyyn rajaan saakka, mutta oman elämän ja elämäntyylin uhraaminen vuosikausia armoillani olevasta huolehtimiseksi tuntuu ajatuksena suoraan sanottuna kamalalta. Pohtiessani mahdollisia syitä lisääntymiselle olen päätynyt kahteen vaihtoehtoon: pelkoon yksin vanhenemisesta/kuolemisesta tai vahvaan biologiseen viettiin ihmislajin ja oman veren jatkamisesta. Vaikka kuinka pyörittelen, molemmat syyt tuntuvat itsekkäiltä.

Olen käynyt läpi, voisinko todella olla sitä mieltä, että minun haluni nähdä jotain itsestäni siirtyvän toiseen ihmiseen ajaa yhteisen ja yleisen edun yli. Voisinko todella väittää, että oman haluni sijaan suurin motivaattorini lisääntymiselle on ihmislajin jatkuminen, ja jos, niin miksi ihmislajia ylipäätään tulisi jatkaa tai populaatiota ainakaan kasvattaa. Ja vaikka päätyisin vastaamaan näihin kysymyksiin kyllä, haluaisinko synnyttää uutta ihmistä tällaiseen maailmaan.

Tiedostan toki senkin, että ajatukseni voivat muuttua. En ole vielä kokenut sitä, mitä kutsutaan biologisen kellon tikittämiseksi. Olen pohtinut paljon, onko sen aiheuttama reaktio niin voimakas, että se kääntäisi järkeilemäni ajatukset täysin päinvastaisiksi ja vaatisi minua ensinnäkin yrittämään lapsen hankkimista ja toiseksi yrittämään sitä nimenomaan ”perinteisin menetelmin”. Järjellä ajatellen on nimittäin yllättävää, että harva lasta suunnitteleva päätyy ensimmäisenä vaihtoehtonaan adoptioon. Sekä ekologisesti että inhimillisesti ajateltuna kun olisi loogisinta huolehtia jo tänne tehdyistä lapsista sen oman veren väkisinjatkamisen sijaan. Sillä vaikka toimisimme biologian ohjaamina, meillä on myös tietoisuus ja näin ollen valmius toimia viettejämme vastaan.

Lasten hankkiminen on henkilökohtainen päätös, enkä ota kantaa kenenkään muun ratkaisuun – puhun tässä ainoastaan itsestäni ja omista ajatuksistani aiheeseen liittyen. Ovathan myös omat syyni lapsettomuuteen perin itsekkäät, lopputuloksesta vain on vähemmän haittaa isommassa mittakaavassa. Jo pelkästään velvollisuudesta niitä syntyviä lapsia kohtaan jokaisen tulisikin vähintään ajatella asia kunnolla läpi ja tiedostaa ratkaisunsa syyt ja seuraukset.

Hyvin- ja väärinjuhlijat – polttariperinteissä olisi päivityksen paikka

MTV uutisoi eilen Matias Heikkilän ”nerokkaasta” Facebook-päivityksestä, jossa hän kuvailee naisten ja miesten järjestämien polttareiden eroavaisuuksia. Minun on aina ollut vaikea käsittää, että joku todella samaistuu näihin miehet ovat sellaisia ja naiset tällaisia -jaotteluihin, mutta Heikkilän päivityksen jakomäärien ja tykkäysten perusteella moni tuntuu allekirjoittavan sen. Binäärisyys- ja heteronormatiivisuusvaroitus!

musician-rockstar-band-music-37862

Heikkilän mukaan miehet satsaavat polttareihin suuria summia ja tarjoutuvat joviaalisti maksamaan vähempituloisen osallistujan osuuden, kun taas naiset laskevat kuhunkin juhlijaan käytettyjä euroja jo alkujaan kitsaasta budjetista vielä hääpäivän koittaessa. Miesten polttareissa kaikilla on kivaa, kun taas naiset lähtevät kuudelta kotiin hoitamaan lasta ja valehtelevat illan olleen mukava. Oikeastaanhan puoliakaan osallistujista ei olisi alunperin pitänyt kutsuakaan.

Tietysti Heikkilän humoristiseksi tarkoitetusta tekstistä voisi tehdä päätelmän, että miehillä on naisia enemmän rahaa käytössään ja vähemmän huolta ja vastuuta siitä, kuinka lapsenhoito järjestetään. Jos nyt kuitenkin jätetään huomiotta se ja esimerkiksi tekstistä paistava oletus siitä, ettei naissukupuolisilla ole realistista käsitystä Suomen hintatasosta, jää aiheessa kiinnostamaan tiukassa istuva sukupuolijaottelu.

Nykyään avioliitot solmitaan keskimäärin vanhempana kuin ennen, ja useammalla on jo kontollaan niin sanottua elettyä elämää. On toki mahdollista, ettei ”vastakkaisen sukupuolen” kanssa ole tullut juurikaan oltua tekemisissä ennen pyhän valan vannomista, mutta väittäisin, että moneen kaveriporukkaan kuuluu keskenään eri sukupuolta olevia henkilöitä. Kun polttareihin perinteisesti kutsutaan vain juhlakalun sukupuolta edustavia juhlijoita, tulee paikalle mahdollisesti pyydettyä esimerkiksi kaveripariskunnan vähemmän tuttu puolisko sen oman ystävän sijaan. Opitut mallit ylipäätään määrittelevät surullisen paljon sitä, keitä itsellemme merkityksellisiin hetkiin valitsemme mukaan.

 

Esimerkiksi: eräs parhaista ystävistäni meni naimisiin viime kesänä. Olemme olleet vuosia todella läheisiä ja myös esimerkiksi asuneet yhdessä. Siksi olin todella yllättynyt ja loukkaantunutkin, kun minua ei kutsuttu hänen polttareihinsa – varsinkin, kun hän oli itse saanut laatia kutsuvieraslistan.

Myöhemmin kyseinen ystäväni sanoi, ettei kutsunut minua, koska se olisi sukupuoleni takia voinut olla muulle polttariväelle kiusallista. Olen kuitenkin vuosien saatossa viettänyt samaisen kaveriporukan kesken iltaa lukuisia, lukuisia kertoja, eikä sukupuoleni ole koskaan ollut ongelma. Ongelma syntyikin nimenomaan omaksutusta mallista, jossa miehet juhlivat polttareita omassa ja naiset omassa porukassaan. Tämän myös ystäväni myönsi, ja oli pahoillaan opittuun kaavaan fakkiutuneista ajatuksistaan.

Nyt, jos ajattelet: ”Mutta polttareita kuuluu viettää mies- ja naisporukoissa!”, kysy itseltäsi, miksi – miksi typeristä ja perusteettomista perinteistä pitäisi pitää kiinni?

Ehkä naisillakin olisi siellä polttareissa mukavampaa, jos osallistujat voisi kutsua sen mukaan, kenen kanssa oikeasti viihtyy. Ja tietysti jos voisi jäädä juhlimaan, koska joku muu ottaisi siitä lapsenhoidosta vastuun…