Natsien vastustamisen imagohaitat

Tulevana itsenäisyyspäivänä järjestetään ainakin kaksi äärioikeistolaista marssia. Toisen niistä järjestää Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL), jonka Suomen haaran (SVL) jäsen pahoinpiteli syyskuussa ihmisen Helsingin Asema-aukiolla kuolettavin seurauksin. Samaan aikaan järjestetään 612.fi -soihtukulkue, jota järjestää sen oman määritelmän mukaan ”laaja rintama kansallismielisiä ihmisiä”. 612.fi -soihtukulkue ei myönnä olevansa natsistinen tai natsismia sympatisoiva mielenosoitus, mutta SVL aikoo kuitenkin oman marssinsa jälkeen liittyä tähän soihtukulkueeseen, joka järjestettiinkin ensimmäistä kertaa juuri sen toimesta. Soihtukulkueeseen osallistuu myös muun muassa Suomen Sisun jäseniä ja sen juhlapuhujaksi on ilmoitettu Suomen Sisun Lapin piiripäällikkö Tuukka Kuru.

Tätä kaikkea vasten pidetään Helsinki ilman natseja -vastamielenosoitus, jonka järjestäjiksi on ilmoitettu Varisverkosto, A-ryhmä ja Helsingin Vasemmistonuoret. Vasemmistonuorten mukanaoloa on arvosteltu ja koko tapahtuma on etukäteen leimattu ”anarkismiterroriksi”, missä ei haluta olla osallisena. On ihan pakko kysyä: mitä sitten, vaikka mielenosoitusta on järjestämässä anarkisteja? Se on järjestetty natsismin vastustamiseksi.

Elina Vainikainen kiteyttää ajatuksen oivallisesti Ajatusten Viinikanoja -blogissaan:

”Onko todellakin niin, että muiden poliittisten nuorisojärjestöjen vaakakupissa mahdollinen hulinoitsijaksi leimautuminen painaa enemmän kuin natsien vastustaminen, vai miksi järjestäjätahoista esimerkiksi Vihreät Nuoret tai Demarinuoret puuttuvat? Pidetäänkö oikeasti muutamaa mahdollisesti paikkoja hajottavaa anarkistia (etukäteen tuomitsemisestakin voisi tietysti muutaman sanan sanoa) niin suurena imagohaittana, ettei edes natsien vastaiseen mielenosoitukseen voida yhdessä lähteä?

Monet vasemmistolaisetkin ovat olleet sitä mieltä, ettei tällaiseen mielenilmaukseen missään tapauksessa käy osallistuminen. Yhdet perustelevat asiaa väkivallan uhkalla, toiset leimautumisella. Anteeksi ranskani, mutta meillä marssii natseja kadulla ja te pelkäätte imagohaittaa.

Kirjoituksessaan Vainikainen myös kysyy, onko suuri yleisö edelleen sitä mieltä, ettei äärioikeisto ole uhka ja miksi antifasistinen ja natsisminvastainen toiminta on jätetty anarkistien hommaksi. Nämä ovat kysymyksiä, jotka halusin nostaa esiin, vaikka Vainikainen onkin ehtinyt esittää ne ensin. Näihin kysymyksiin tarvitaan vastaus.

Rasismin vastustaminen ei ole mitään ”anarkistista ääripuuhastelua” vaan meidän kaikkien velvollisuutemme. Vai tosiaanko halutaan, että natsit ja muut äärioikeistolaiset saavat rauhassa levittää rasistista propagandaansa kaduillamme?

Vääränlaiset tissikuvat tissiviikon vitsauksena

Kuluva viikko on julistettu tissiviikoksi, minkä ideana on normalisoida rinnat. Siinä kun mies voi kävellä kadulla paidatta, naisen paidattomuus seksualisoidaan tai sitä vähintään katsotaan kummeksuen. Julkisella paikalla imettävästä naisesta on ok julkaista salaa otettu kuva sosiaalisessa mediassa ja ylipäätään rintojen paljastamista edes tällaiseen käytännönläheiseen tarkoitukseen paheksutaan suureen ääneen. Viikon teeman mukaisesti ihmiset ovat jakaneet sosiaalisessa mediassa kuvia rinnoistaan hashtagilla #tissiviikko. Tietysti surkeat feministit ovat onnistuneet tekemään senkin väärin.kuva-otettu-25-11-2016-klo-17-22

Törmäsin Facebookissa keskusteluun, jossa miespuoliset henkilöt valittelivat vähäistä #tissiviikko-materiaalia. Yksi keskusteluun osallistuneista oli sitä mieltä, että tissikuvia jakaneet ovat tekopyhiä, koska esiintyivät niissä paita tai rintsikat päällä tai ovat ottaneet kuvan alakulmasta (?). ”MISSÄ SE YLPEYS MIKÄ TÄN ”LIIKKEEN” IDEANA ON ?!”, hän kysyi.

Jos joku muukin käy läpi samanlaisia ajatuksia, niin väännettäköön rautalangasta: ”liikkeen” ideana ei ole varsinaisesti olla ylpeä rinnoista ja tuoda niitä esiin, vaan tasapäistää tilanne kaikkien sukupuolten välillä. Kampanjan tarkoitus on nimenomaan epäseksualisoida ja normalisoida myös muiden kuin miesten rinnat, ei esitellä niitä runkkausmateriaalia kaipaaville.

Naisen rinnat tosin seksualisoidaan myös paidan alla, koska sielläkin ne ovat olemassa vain miessukupuolta varten – joko rinnat peittävä paita on liian kireä (”tyrkky”), liian löysä (”lauta”) tai liian avoin (”huora”). Esimerkiksi näkyvä rintavako tuntuu olevan monelle jonkinlainen kutsu kommentoida tai koskea. Nyt puetuista rinnoistaan kuvia julkaisevat olivat siis kommentoijan näkemyksen mukaan tekopyhiä ja toteuttivat tasa-arvoa vaativan kannanottonsa väärin. Uskallan otaksua, että kuvat paljaista rinnoista olisivat näin ajattelevan mielessä kääntyneet epätoivoiseksi itsensä tyrkyttämiseksi.

Yllättävän sitkeässä tuntuu istuvan ajatus, että nainen pukeutuu miehen (anteeksi heteronormatiivisuuteni) huomion ehdoilla. On toki totta, että ihminen itsekeskeisenä olentona useasti pitää itseensä kohdistuvasta positiivisesta huomiosta. On yhtä totta, että moni pukeutuu tavalla, joka saa oman olon tuntumaan hyvältä ja itsevarmalta sen sijaan, että valitsisi vaatteensa tai tavan olla sen mukaan, minkä uskoo miellyttävän muita.

On käsittämätöntä, että tätä tarvitsee edes sanoa, mutta tehdään se nyt vielä kertaalleen oikein alleviivaten: tissit ovat kantajansa oma asia sukupuolesta, pukeutumisesta ja kuvakulmasta riippumatta. Niiden esille tuomiseen ei ole oikeaa tai väärää tapaa – ainoa oikea ratkaisu on, että niiden annetaan olla.

Kuka saa haluta – vammaisten kiusalliset seksuaalioikeudet

Vammainen ihminen ei halua seksiä. Vammaiset eivät harrasta seksiä. Kukaan ei halua vammaista seksuaalisesti. Näihin vääristyneisiin ja kerrassaan kummallisiin ajatuksiin törmäsin jatkuvasti suunnitellessani ja tehdessäni artikkelia vammaisten ihmisten oikeudesta seksuaalisuutensa toteuttamiseen. Jos joku ei vielä hoksannut: väittämät eivät siis pidä paikkaansa.

Vammaisten seksuaalioikeudet ovat yhteiskuntamme pinttyneimpiä tabuja – niistä ei juuri puhuta eikä niihin suhtautumiseen valmenneta alan koulutuksissa saati ohjata omaishoitajina toimivia perheenjäseniä. Vammaiset henkilöt eivät välttämättä edes itse tiedä oikeuksiaan, sillä he ovat yhtä ehdollistuneita seksuaalisuutensa kieltämiselle kuin muutkin. Harva vamma kuitenkaan vaikuttaa haluihin.

Kuva: Ville Malja

Kuva: Ville Malja / Keltainen Ruusu

Liikuntarajoitteiselle ihmiselle seksissä avustamisen tarve voi tarkoittaa esimerkiksi dildon ojentamista pöytälaatikosta, seksivälineiden pesemistä tai seksiä harrastavien henkilöiden asettamista suotuisaan asentoon. Avustajan ei siis ole tarkoitus olla osa seksiä, vaan mahdollistaa se. Silti seksissä avustaminen on tällä hetkellä monelle henkilökohtaiselle avustajalle ehdoton ei. Osa pelkää hyväksikäyttösyytteitä, osaa ajatus inhottaa, osa voi jopa kokea pettävänsä kumppaniaan. Kun koulutusta asian kohtaamiseen ja sen ottamiseen yhtenä työtehtävistä ei yksinkertaisesti ole, jokainen joutuu tekemään omat linjanvetonsa. Asenteiden takia moni apua tarvitseva ei uskalla tai kehtaa pyytää sitä.

Kehitysvammaisilla tai autismin kirjon ihmisillä kyse on usein kehtaamista enemmän asioiden sanallistamisesta. Moni kommunikoi muuten kuin puhumalla, esimerkiksi kuvakortein. Suomen käytetyimmässä kommunikaatiokuvien kuvapankissa ”seksi” esitetään poskipusulla ja haikaralla, jolla on nokassaan vauvan sisältämä nyytti. Lähes kaikki seksuaalisuuteen liittyvät apukuvat ovat myös kieltäviä tai muuten negatiivisia. Siksi ei-puhuvien kanssa on haastavaa ottaa seksuaalisuus esiin ottaminen positiivisessa valossa. Tämä ei tarkoita, ettei asiaa olisi olemassa.

Tabut syntyvät ja elävät tietämättömyydestä ja sen aiheuttamista peloista. Vammaisten seksuaalisuuteen liittyvistä tabuista on päästävä eroon, ja avainasemassa siinä on hoitohenkilökunnan ja henkilökohtaisina avustajina toimivien omaisten koulutus. Myös vammaisille itselleen pitäisi olla ohjausta paitsi apuvälineiden käyttöön myös siihen, miten seksuaaliasioihin liittyvät toiveet ja tarpeet voi ottaa puheeksi avustajan kanssa. Ensimmäinen askel tabujen purkamiseen on se, että me alamme puhua ääneen myös kiusalliselta tuntuvista aiheista.

Seksuaalikasvattaja Raila Riikonen avusteisen seksin oppaan julkaisutilaisuudessa. Kuva: Ville Malja / Keltainen Ruusu

Eilen julkaistiin Sexpon ja Kynnys ry:n kustantama Avusta ja ohjaa seksissä turvallisesti -opas. Samassa tilaisuudessa esiteltiin myös seksuaalisen hyvinvoinnin ja seksuaaliterveyden erikoiskuvasto, joka on suunniteltu yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa palvelemaan ihmisiä, joiden toimintakyky on rajoittunut ikääntymisen, sairauden tai vammaisuuden takia. Käytännössä se tarkoittaa helppokäyttöisiä seksileluja ja muita apuvälineitä. Kuvastoa voi noutaa Keltaisesta Ruususta sekä Creat Spacesta.

Suosittelen kaikkia tällä hetkellä toimintakykyisiäkin tutustumaan opuksiin ja aiheeseen, sillä jossain elämän vaiheessa se tulee koskettamaan meistä lähes jokaista.