Q-teatterin Jälkeenjäävät osuu iskulleen

Episodeista koostuva rakenne ja videoprojisoinnit tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän pakko tämänhetkisessä teatterissa. Q-teatterissa ne kuitenkin osataan aivan erityisellä tavalla. Jälkeenjäävät on upeasti rytmitetty kokonaisuus, joka ei alleviivaa asiaansa, muttei ole liian vaikeaselkoinenkaan.

Jälkeenjäävät oli oikeastaan elokuvallinen kokemus: hyvin leikattu, vaikkei näin pitäisi kai voida teatteriesityksestä sanoakaan. Näyttämölle luotiin liikkuvalla kuvalla lähestulkoon montaaseja, ja myös dialogi videokuvan kanssa oli saatu toimimaan uskomattoman saumattomasti.

Viimeksi olen nänhyt Q-teatterissa Kaspar Hauserin, joka silloin tuoreudessaan oli jotain aivan mykistävän hienoa. Jälkeenjäävät käyttää pitkälti samoja rakennuspalikoita, eikä näin ollen tunnu enää yhtä hätkähdyttävältä, mutta on kuitenkin erinomaista teatteria. Nautin erityisesti siitä, kuinka näytelmä uskalsi luottaa katsojaan ja tunnistettavuuteensa. Yleisö jätettiin esimerkiksi hetkeksi pelkän äänen varaan, ja yhdestä kohtauksesta taas päinvastoin puhe oli mykistetty kokonaan.

Jälkeenjäävät tekee arkisesta absurdia viemällä kaiken hieman liian pitkälle

Aina väitetään, että kuolinvuoteella kukaan ei kadu elettyä elämää, vaan sitä, mitä jätti tekemättä. Jälkeenjäävät kysyy, että kuinkas suu sitten pannaan, jos kuolinvuoteella ottaakin pannuun se elämä, jonka on elänyt. Näytelmä pyörittelee samaistuttavia ajatuksia elämisen ja kuolemisenkin hankaluudesta. Ja vetää ne överiksi.

Olen monesti metrossa miettinyt, olenko ainoa, jolle on kestämättömän hankalaa keksiä mihin katsoisi, jottei se näyttäisi oudolta. Tai jolle kauppareissut tuntuvat suurelta salaliitolta: aina joku tukkii tien kuin tahallaan – hidastelee, seisoo keskellä käytävää, peittää hyllystä juuri sen kohdan, jolla tavoittelemani tuote on. Kassajonossa huudan päivittäin pääni sisällä, että kuinka helvetin vaikeaa se kaupassa käyminen voi olla. Kiitos Q-teatteri ja Jälkeenjäävät – nyt tiedän, että Alepa on taistelukenttä muillekin.

En muuten muista montaa kertaa nauraneeni teatterissa ääneen. Jälkeenjäävissä se tapahtui pariinkin otteeseen. Tommi Korpela oli kuin Ihmebantun parhaissa sketseissä, vaikkei näytelmä mitään sketsiviihdettä ollutkaan.

Eikä onneksi tarvinnut edes istua kenenkään vieressä, sekin kun saattaa olla melkoinen stressin aihe. Hyvä tuuri, koska katsomo oli muuten täynnä. Kuten on muuten Jälkeenjäävien jokainen esityskin. Kannattaa ehdottomasti kärkkyä peruutuspaikkoja!

 

Kuvat: Pate Pesonius / Q-teatteri

Sanojen festivaali alkaa torstaina Mascotissa

Helsinki Word Festival on sanataiteen ympärille rakentunut tapahtuma, jonka ohjelmistossa sanat on paketoitu moneen eri muotoon. Yksi loppuviikon lavarunousfestarin esiintyjistä on laulaja-lauluntekijä Pihla Heikintytär, joka ei enää kirjoita runoja, mutta esiintyy mielellään runoihmisille. Tapahtuman tuottaja Harri Hertell ei pidä esitysten muotoa olennaisena, kunhan sanat kestävät tarkastelua myös tekstinä. Paitsi, ettei sekään välttämättä aina päde.

Pihla Heikintytär  Kuva: Mikko Henrik Huotari

Pihla Heikintytär. Kuva: Mikko Henrik Huotari

Slaavihenkiseksi tunnelmoinniksi musiikkiaan kuvaileva Pihla Heikintytär esiintyy runotapahtumissa mielellään. ”Olen huomannut, että monet runoudesta pitävät ihmiset kiinnostuvat sanoituksistani”, hän kertoo. ”Sellaiselle yleisölle on mukava laulaa, joka keskittyy kuuntelemaan.”

Pihla Heikintyttärelle musiikki onkin tapa kertoa tarinaa. Ehkä siksi hän tekee aina ensin tekstin, ja vasta siihen sävelen. Aikaisemmin hän kirjoitti myös luettavaksi tarkoitettuja runoja, mutta nykyään kaikki sanat käyvät soimaan päässä. Ne sanat saattavat tarttua läheisten elämästä, kuulluista keskusteluista tai jostakin luetusta, mutta yhtä hyvin ne voivat olla mielikuvituksen tuotetta. ”Kun löydän hienon lauseen, haluan tehdä siitä laulun. Mietin, mikä sen lauseen maailmaan sopii, ja alan kirjoittaa sen ympärille tekstiä.”

Lauantaina Café Mascotissa Pihla Heikintytär aikoo esittää ainakin kappaleen Juoppo Suutari. Siviilielämässään suutariksi kouluttautunut artisti jättää kuulijoiden arvailtavaksi, mistä kyseisen laulun teksti on innoituksensa saanut.

Pienuus kääntyy monipuolisuudeksi

Helsinki Word Festivalin tuottajasta, runoilija Harri Hertellistä ei ole kiinnostavaa miettiä runouden määritelmiä tai rajoja. Hän on aina pitänyt tärkeänä, että runoa tarjoillaan myös musiikin tai jonkinlaisen muun äänimaiseman kanssa. Hertell uskoo, että sillä tavoin runous myös saavuttaa uusia yleisöjä. ”Yleisenä kriteerinä esiintyjillemme on kuitenkin, että lyriikoissa täytyy olla jotain kiinnostavaa ja omaperäistä, ja niiden tulee kestää tarkastelua myös luettuna”, hän määrittelee.

Harri Hertell esiintyy Word Festivaleilla myös itse. Kuva: Saara Mansikkamäki

Suuremmissa maissa myös lavarunousskene on usein isompi, jolloin lajien välistä sekoittumista ei välttämättä tarvitse tapahtua. Hertellin mukaan on pelkästään rikkaus, että Suomessa sanataidetapahtumiin mahtuu monenlaisia esityksiä. ”Aikaisemmin Suomessa oli lähinnä kirjoja julkaisseiden runoilijoiden lukutilaisuuksia, joissa esiintymisellä ei ollut niin merkitystä. Sitä olen tällaisilla tapahtumilla halunnut muuttaa ja värittää.”

Runoa, räppiä ja poikkitaidetta

Kolmipäiväisen Helsinki Word Festivalin ohjelmisto on kunnianhimoinen, ja siihen tosiaan mahtuu vaikka mitä.

Runokollektiiveja on paljon – esimerkiksi J.K. Ihalaisen, Mikael Jurmun ja Sándor Vályn uusi kokoonpano, jossa runoilija, äänitaiteilija ja kuvataiteilija yhdistävät voimansa. Räppi mainitaan useassa esiintyjäesittelyssä: Laulaja Heidi Kiviharjun kanssa lavalle nousevat Mc Pyhä Lehmä ja Rauhatäti, ja esiintymässä on myös rap- ja runoduo Dizi & Osq. Torstaina tilan ottaa haltuunsa mm. kategorioihin mahtumaton Dxxxa D, joka on tehnyt paitsi räppiä, myös melkein mitä tahansa muutakin.

Word Festivaleilla sekoitetaan suvereenisti spoken wordia nykykansanmusiikkiin ja herätetään Bukowskin runous henkiin esityksellä, josta tapahtuman tuottajakaan ei oikein uskalla etukäteen sanoa mitään varmaa. Esiintyjiä tulee myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Englannista saapuvat spoken word –artistit Adam Kammerling sekä Megan Chapman ja Saksasta runoilija Nora Gomringer, joka esiintyy jazz-rumpali Philipp Scholzin kanssa.

Ja vaikka sanat ovatkin tapahtuman keskiössä, mahtuu joukkoon myös esitys, jossa ainakaan yleisesti tunnettua sanastoa ei välttämättä käytetä ollenkaan: englantilais-belgialais-venäläinen kokoonpano “DAstrugistenDA” saattaa niin päättäessään olla silkkaa dadaa.

 

Helsinki Word Festival Café Mascotissa 12.-14.11.

Vinkkejä hyvään ja helppoon veganismiin

Yleinen ajatus tuntuu olevan, etteivät vegaanit voi syödä mitään, ja että vegaanisen ruokavalion noudattaminen olisi jotenkin hankalaa. Se ei ole totta. Vaikkei luopuisi eläintuotteista kokonaan, kannattaa niiden käyttöä ainakin vähentää, monestakin syystä. Tässä muutama helppo, nopea, edullinen ja ennen kaikkea herkullinen vinkki siihen. 

Pizza ”juustokastikkeella” ja itse tehdyllä pestolla.

Juustoton pizza = vihoviimeistä ankeutta? Olet väärässä.

Tämä voi kuulostaa epäilyttävältä, mutta kokeile ennen kuin tyrmäät. Valmistamiseen menee aikaa vain pari minuuttia:

Juustokastike pizzan päälle

1 prk Oatlyn kaurakermaa  (musta, söpö pahvitetra, löytyy eläinperäisten ruokakermojen vierestä jo melkein joka kaupasta)
noin desi oluthiivahiutaleita (en itse tule koskaan mitanneeksi, mutta sitä parempaa tulee, mitä enemmän niitä hulahtaa)
suolaa

Laita kerma kattilaan, kiehauta ja lisää ravintohiivahiutaleet sekä suola. Jos haluat kastikkeesta paksumpaa, suurusta vesitilkkaan sekoitetulla vehnäjauholla, niin ei tule paakkuja.

Se siitä, valmis, kaada pizzan päälle!

PS. Violifella on myös vegaaninen pizzajuusto, jossa on kuulemma samanlainen venyvä rakenne kuin tavallisessa juustossa. Itse suosin tuota kastiketta, koska se on HYVÄÄ. Se toimii älyttömän hyvin myös nachojen kanssa. Ja tuolla Oatlyn kaurakermalla voi korvata kerman kaikessa ruoanlaitossa.

Vegaaninen pesto

ruukullinen basilikaa
pinjansiemeniä
oluthiivahiutaleita (ehkä pari ruokalusikallista)
oliiviöljyä
suolaa

Pesto sopii ihanasti myös esimerkiksi pastaan tai paahdetun ruisleivän päälle. Seuraavaksi muita vegaanisia leivänpäällisratkaisuja.

Levitteet & juusto: Jos on tottunut syömään leivän päällä margariinia ja juustoa, niitä löytyy valmiiksi vegaanisina tuotteina jo vaikka kuinka. Keijun tummansininen (70%) margariini on vegaaninen, ja varsinkin Violife-merkin juustonkorvikkeet ovat sekä maultaan että koostumukseltaan oikeasti hyviä (tiedoksi joistain aikaisemmista juustokkeista traumatisoituneille). S-kaupat ovat ottaneet ainakin Violifen tuorejuustolevitettä ihan perusvalikoimiinsa, ja mikä tärkeintä – edulliseen hintaan.

Majoneesi ja nopea, rapea tofu: Itse käytän usein leivän päällä Xtra-merkkistä kevytmajoneesia, joka on varmaan vahingossa vegaaninen. Sen seuraksi paistan siivutettua maustamatonta tofua. Kun tofu on paistettu rapeaksi molemmilta puolilta, sen päälle pannulle kaadetaan hieman soijakastiketta. Ei siis tarvitse käyttää aikaa marinoimiseen, vaan palat ovat heti valmiita. Ja tosi hyviä.

Jos on valmis näkemään vähän vaivaa (muttei kovin paljon), nopea hummus syntyy surauttamalla sekaisin seuraavat ainekset: 

1 prk käyttövalmiita kikherneitä
1 sitruunan mehu
pari valkosipulinkynttä
vähän tahinia (purkki maksaa jonkun verran, mutta on todella riittoisa)
oliiviöljyä
suolaa

Hummus säilyy käyttövalmiina jääkaapissa monta päivää.

Joskus tulee turvauduttua pakasteisiin, eikä sekään ole ongelma.

Ei kannata ostaa mitä tahansa pakastekasvispihvejä, joiden sisälö on lähinnä perunaa ja porkkanaa. Hälsans & Kök on juuri muokannut monista tuotteistaan kokonaan vegaanisia, ja ainakin heidän burgerpihvinsä menevät hampurilaisissa oikein mainiosti. Myös Anamman pihvit sopivat samaan tarkoitukseen ja ovat yhtä ”lihaisia” ja täyttäviä.

Jos asuu tai käy Helsingissä, Helsingin Yliopiston metroaseman Hauler Oriental Marketista saa aivan ihania pakastefalafeleja. Toimivat salaateissa ja tortillan välissä. Niiden kaveriksi sopii täydellisesti soijajogurttiin tehty tsatsiki-tyylinen kastike.

Tsatsiki

soijajogurtti (käytän Rainbowta, koska se on edullinen eikä sitä ole makeutettu)
puolikas-kokonainen kurkku (raastan itse kuorineen)
pari valkosipulinkynttä
ainakin puolikkaan sitruunan mehu
tuoretta minttua (kuivattukin kyllä käy)
suolaa, sokeria, mustapippuria

XX:n falsut, niiden alla soijatsatsiki ja viereisellä lautasella maailman helpoimmat ranut.

Kehumani pakastefalsut, niiden alla soijatsatsiki ja viereisellä lautasella maailman helpoimmat ranut.

Ranskalaiset on niin helppo tehdä itse (ja niistä tulee niin paljon parempia), etten koskaan osta valmiita. Riittää, että pilkkoo perunan tikuiksi, heittää ne uunipellille ja lorauttaa päälle vähän öljyä ja mausteita (kannattaa pyöritellä perunoista sen jälkeen, että levittyvät tasaisesti). Vegaanista majoneesia maustamalla (esim. paprikajauhe, valkosipuli, suola, pippuri, sokeri) saa myös nopeasti hyvän dipin ranuille. Tämä nyt meni tietysti siinä mielessä ihan ohi, että pakasteranskalaisetkin ovat vegaanisia ihan valmiiksi. Mutta kun innostuu.

Vegaanihaasteen tilinpäätös

Otin siis reilu kuukausi sitten vastaan Vegaanihaasteen. Pääpiireittäin se sujui hyvin, mutta pakko tunnustaa, että droppasin jopa kahdesti. Kotioloissa minulla ei ollut mitään vaikeuksia jättää eläinperäisiä tuotteita pois, mutta kerran lurautin kahvilassa kahviini vahingossa lehmänmatoa ja tajusin asian vasta kahvin juotuani. Toisen kerran mokasin käydessäni Kouvolassa, kun ravintolan vegaanisen ruuan tarjonta oli yksinkertaisesti olematon ja nälkä vei voiton. Ravintoloissa syöminenkään ei ole mikään ongelma, kunhan vähän tietää minne kannattaa mennä, eikä ole Kouvolassa…

Parista mokasta huolimatta olen ihan tyytyväinen kuukauden saldoon. Mitään leivänpäällisjuustoja en ainakaan enää kotiini osta, mutta voi olla, että tulen jatkossakin tilaamaan juustoa sisältäviä ruokia ravintolassa. Juustottomuus tulee toki arjessa myös halvemmaksi, ja bonuksena laihduin kaksi kiloa!