Tiketti Galleriassa jatketaan vapaamman katutilan asialla

Tänään auenneen Beyond The Paper -julistenäyttelyn tarkoitus on avata keskustelua siitä, kuinka kaupunkikulttuuria ilmentävät ja edistävät tapahtumajulisteet voisivat näkyä katukuvassa ilman, että niitä ollaan jatkuvasti siivoamassa pois.

Beyond The Paper jatkaa saumattomasti samassa galleriassa viimeisimpänä olleen Jani Tolinin näyttelyn ajatusta katukuvan vapauttamisesta taiteelle. Beyond The Paperin kasaajat Tino Pirttioja ja Wilhelm Breitenstein haluavat näyttelyllään muistuttaa, että katukuvassa olevat tapahtumajulisteet ovat tärkeää katukulttuuria, joista viestittyy kaupungin kulttuuritarjonnan elävyys.

Gallerialta tavoittamani Breitenstein ei välttämättä liputa sen puolesta, että kaikki katutila olisi vapaata riistaa, mutta luvallisia seiniä tapahtumajulisteiden kiinnitykseen pitäisi olla enemmän. Ja erityisesti niitä pitäisi olla paikoissa, missä ne myös voivat tulla nähdyiksi. Breitensteinin mielestä olisi luontevaa, että jo valmiiksi julistekeskittymiksi muodostuneista paikoista tehtäisiin sallittuja kiinnityspintoja. Luvallisiin seinämiin voitaisiin sijoittaa rahat, jotka Helsingin kaupunki nyt käyttää luvattomien julisteiden poistamiseen. Näyttelyllä halutaankin sanoa, että jatkuvan kaupungin ja julisteiden kiinnittäjien välisen kissa ja hiiri -leikin sijaan olisi järkevämpää tehdä yhteistyötä.

Julisteitakin mielenkiintoisempi osa näyttelyä on seinämä, joka on vuorattu mielipidekirjoituksilla ja tapahtumajulisteiden kiinnittämisen ympärillä käytävällä viestinvaihdolla. Tulosteista käy ilmi, miksi tällaiselle näyttelylle on tarvetta. Helsingin kaupunki sanoo käyttävänsä julisteiden siivoamiseen satojatuhansia euroja vuodessa. Sen kieltolinja ei ole onnistunut poistamaan julisteita katukuvasta, mutta moni tapahtumajärjestäjä pelkää luvattoman mainostuksen seurauksia. Maksulliset mainostaulut ovat kuitenkin heistä monelle yksinkertaisesti liian kalliita.

Tällä hetkellä tilanne on siinä mielessä huvittava, että Helsingin kaupunki saattaa olla mukana tukemassa pientä tapahtumaa sponsorina ja samalla estää tapahtuman mainonnan katukuvassa. Tehokas mainostaminen kielletään, ja silti kieltäjän nimi lukee julisteessa, joka kadulle on teipattuna.

Gallerian takaosasta löytyvät Nosturin ja Lepakon vanhat keikkajulisteet ovat Beyond The Paperin silmäkarkkia.

 

Galleriassa esillä olevat julisteet ovat valikoituneet näyttelyyn paljolti sen perusteella, mikä näytteilleasettajien silmää on miellyttänyt, ja toki myös sen mukaan, mihin on ollut mahdollista päästä käsiksi. Osa näyttelyn julisteista on kokoajakaksikon omista kokoelmista, osa on saatu tapahtumajärjestäjiltä ja -paikoista. Takahuoneessa esillä olevat vanhemmat keikkajulisteet on lainattu Nosturilta.

Olisin ehkä kaivannut näyttelyyn vähän laajemman katsauksen, joka olisi sisältänyt myös pienempien keikkapaikkojen ja enemmän DIY-henkisten tapahtumien julisteita. Ehkä se tulee mahdolliseksi sitten, jos näillä ”maanalaisillakin” toimijoilla on joskus mahdollisuus näkyä katukuvassa. Niillä, joilla varsinkaan siitä mainostilasta ei ihan oikeasti ole varaa maksaa.

Beyond The Paper Tiketti Galleriassa 24.-28.10.

Kirjamessujen saldo: ilmielävä Arvi Lind ja Tony Halmeen runoutta

Yritin mennä Kirjamessuille tekemään asioita, joita toimittajat kirjamessuilla tekevät. Eihän siitä oikein mitään tullut. Kävin katsomassa kahta haastattelutilaisuutta. Toista, koska siellä oli Arvi Lind, ja toista, koska siellä oli koira. Loppuajan hiplasin kulahtaneita runokirjoja.

Myönnettäköön, ettei messusuunnitelmani ollut alunperinkään kovin kunnianhimoinen tai sivistynyt. Olin tutkinut messuohjelmaa, saanut siitä ähkyn ja lopulta paniikissa merkinnyt kalenteriini vain yhden keskustelun. Se oli järjestetty Mielensäpahoittaja-seinäkalenterin ympärille.

Mielensäpahoittaja-hyväntekeväisyyskalenteri on Tuomas Kyrön ja Mielenterveyden keskusliiton yhteistyö. Kalenterissa julkkikset poseeraavat Mielensäpahoittajan symboliksi noussut karvalakki päässään hupaisissa tilanteissa. Syy sille, miksi päädyin kuuntelemaan juuri tätä keskustelua, on tammikuun kalenteripoika Arvi Lind. Koska Arvi Lind nyt vain on cool. Tilaisuus alkoikin lupaavasti, kun Lind esitteli itsensä Arvi Lindiksi Ylen Elävästä arkistosta. Nauratti.

Herännyt riemuni jäi kuitenkin ontoksi. Lavan asetelmasta tuli väkisinkin mieleen, että joku setäkerhoko tässä nyt mieltään pahoittaa. Lindin lisäksi kun keskusteluun osallistuivat Tuomas Kyrö, muusikko Mikko Kuustonen ja Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka. Haastattelijana toimi Jaakko Pietiläinen. Onneksi kuulemma itse kanterissa on naisiakin.

Tilaisuus oli melkoisen ympäripyöreää jorinaa sinänsä todella tärkeän aiheen ympärillä. Mielen tärähtämistä käsittelevä keskustelu on aina tervetullutta, mutta puolen tunnin haastatteluaika yksinkertaisesti monelle puhujalle liian lyhyt. Sen verran voin ehkä kuitenkin syyttää myös itseäni, että valitsin kalenteritilaisuuden kirjakeskustelun sijaan…

Seuraavaksi yritin paikata  ja päädyin Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? -kirjan puolituntiselle. Olen sataprosenttisesti sitä mieltä, että kyseisen kirjan kirjoittaminen on hieno teko ja aiheesta tehty tutkimus tärkeää. Aion varmasti lukea teoksen. Tilaisuus sen ympärillä oli kuitenkin niin puiseva, etten muista siitä enää mitään. Onneksi yksi sen esiintyjistä oli Mimi-koira, joka oli sentään hellunen.

Tässä kohtaa kyllästyin ja annoin itselleni luvan antautua sen ainoan asian pariin, joka minua näillä messuilla oikeasti kiinnosti: tarjouskirjat ja Antikvaariset kirjamessut.

Totuus on, että vaikka rakastan kirjallisuutta, olen auttamatta jämähtänyt siinä menneeseen. Pääasiassa aikaan, jota en ole itse edes elänyt. Luen todella vähän tämän päivän kirjailijoita, varsinkaan suomalaisia. 2010-luvulla julkaistu kotimainen runous on ollut kokemusteni mukaan poikkeuksetta pettymys. On tosin todettava, että kokeilen sitä nykyään aika vähän. Sen sijaan metsästän silmät kiiluen 60-80 -luvuilla ilmestyneitä runoteoksia.

Teinkin antikvariaattiosastolta pari upeaa löytöä, joista voin tosin mainita vain Teemu Hirvilammin WSOY:n aikaisen Joukkohaudassa et ole yksin. Muut hankinnat menevät joululahjoiksi, ja on häviävän pieni mahdollisuus, että joku läheisistäni lukee tätä blogia.

Tärkein ja törkein messulöytöni on kuitenkin äskeisestä paatoksestani huolimatta vuodelta 2003: Tony Halmeen runokirja Kovan päivän ilta (4,50 €)! Voi perhana, mikä onni minua kohtasi! Sen jälkeen ei mikään olisi enää kuitenkaan tuntunut miltään, joten poistuin messualueelta. Ensi vuonna yritän taas uudestaan olla sivistyneempi, kärsivällisempi ja enemmän kärryillä.

 

Tässä vielä maistiaisena Halmeen runo Kuilu
(
jonka sisältöä olen nolosti aiemmin luullut Nietzschen höpinöiksi):

Jos katsot
liian kauan
kuiluun

kuilu alkaa
katsoa
sinua

 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Helsingin Kirjamessut 22.-25.10. Messukeskuksessa

Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? on lupaavin bänditulokas

Kouvolalainen Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? voitti Rumban ja YleX:n vuoden 2016 Tulevaisuuden tusinan. Tämä haastattelu on tehty jo Flow’ssa ja julkaistu aikaisemmin Imagen Live-blogissa. Pistetään tämä nyt voiton kunniaksi esiin tännekin. Onnea ykkösille!

Nimihirviöbändi Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? eli HYESTJFAVHS eli Hävärit eli Jane Fondat on tuore, kupliva ja raikas. Yksi bändin jäsenistä jumppaa jatkoilla ja ennen keikkaa, yksi pelkää lampaita ja yksi ei pelkää mitään, mutta toivoo saavansa potkut päivätyöstään. 

Jane Fondat ovat itse aikaisemmin määritelleet musiikkinsa flower garageksi, mutta määritelmä alkaa pikkuhiljaa ärsyttää heitä. Tässä kokoonpanossa kukaan ei soita kitaraa ja rumpali eroaa aina, kun ei saa tahtoaan läpi.

Aloitetaan siitä, mitä kaikki keikkajärjestäjät ja toimittajat tuskailevat, eli bändinne nimi. Mistä hemmetistä se tulee, ja ennen kaikkea: miksi?

Janne-Petteri: Kolmas kerta tänään, kun kysytään! Ei siihen oo mitään syytä. Se vaan tuli. Piti keksiä nimi, ja se oli sellainen letkautus.

Kenelle tulee tuollainen letkautus ensimmäisenä mieleen?!

Susse: No Janne-Petterille tietysti! Se on bändin älykkö.
Janne-Petteri: No siis, kyllä mulla on kotona Jane Fondan VHS:iä, eli tuttu juttu.

Missä mielessä katsot niitä?

Janne-Petteri: Jatkoilla. Jumppa-jatkoja on ollut jo ennen bändiä. Siellä ollaan kännissä ja jumpataan.
Susse: Se on sellainen poikien juttu, tytöt ei ole päässeet niille.

Mennään sitten musiikkiinne. Miten se syntyy?

Ekku: Siten, että kuulee jonkun hyvän biisin ja miettii, että ”ton voisi varastaa”. Siitä se lähtee muokkautumaan.
Janne-Petteri: Jokainen tuo musiikkiin jotain omalla tyylillänsä.
Ekku: Ne suodattuu sitten lopputulokseen. Viime aikoina olen ammentanut esimerkiksi Motown-soulista vaikutteita meidän musiikkiin. Janne-Petterin halonhakkuutyyli tuo biiseihin sen oman energiansa, ja Susse on stemmojen kuningatar.
Janne-Petteri: Seksi-Susse.
Susse: Se on mun uus lempinimi.

Mistä olet sen saanut?

Susse: Meitä haastateltiin muistaakseni Soundiin, ja lopputulos oli jotain tyyliin ”Olennainen osa soundiamme ovat Ekun säröiset Casio- ja Eko-urut, Janne-Petterin luolamiesmäinen rumpujen taonta sekä Seksi-Sussen kissamaiset vingahdukset.” En saanut itse päättää.
Ekku: Ei sitä varmaan ton paremmin voi sanoa.

Onko flower garage vielä mielestänne validi määritelmä musiikillenne?

Susse: Se on alkanut nyt jo vähän ärsyttää.
Janne-Petteri: Kaikki meidän biisit on periaatteessa erilaista tyyliä, mutta kuulostaa kuitenkin samalta bändiltä. Ei ole mitään tiettyä tyyliä mitä tehtäisiin, me tehdään sitä mitä tulee.

Mites lyriikat. Kuinka tärkeä osa ne ovat musiikkianne?

Susse: Ei yhtään tärkeä.
Janne-Petteri: Mä en tiedä yhtään mitä missäkin biisissä lauletaan.
Susse: En mäkään tiedä, ja mä kuitenkin laulan.
Ekku (lyriikoiden kirjoittaja): Ne saa olla vähän järjettömiä ja häiriintyneitä, niitä voi sitten, näin kliseisesti sanottuna, kukin kuunnella miten haluaa. Mikäli niistä selvää saa.
Janne-Petteri: Ne on rock’n’rollin kieltä.

On kuitenkin olennaista, että kappaleissanne on sanoja, kun ette soita instrumentaalia?

Janne-Petteri: On, koska laulumelodiat on tärkeät. Onhan se nyt ihan sama mitä Coldplaykin laulaa, en mä siitäkään mitään ymmärrä. En mä sitä kyllä kuuntelekaan!
Ekku: Ei voi sanoa, ettei lyriikka olisi olennaista, mutta meidän musiikissa se ei ole pääpointti, vaan melodia on. Jos nyt sattuu keksimään siihen jonkun hauskan lauseen, niin jee, mutta meillä ei oo mitään poliittista sanomaa tai muuta sellaista.

Moni artisti pohjaa musiikissaan paljon nimenomaan lyriikoihinsa.

Janne-Petteri: Niillä on niin huonoja biisejä, että niiden pitää tehdä hyviä sanoja! Että opetelkaa soittamaan ja kirjoittakaa ne runot sitten erikseen!

Mitä bändillenne tapahtuu tulevaisuudessa?

Susse: No, levy tulee ulos nyt syyskuussa. Toivottavasti se alkaa poikia keikkoja vaikka ulkomaillekin.
Janne-Petteri: Ulkomaille lähteminen kiinnostaisi kyllä kovasti. Sinne ainakin tähdätään. Olishan se myös siistiä, jos musiikilla pystyisi maksamaan vuokrat. Suurin unelma olis päästä Amerikkaan soittamaan!
Susse: Katotaan nyt ensin millaisen vastaanoton levy saa.

Kertokaa itsestänne vielä jotain ulkomusiikillista. Mitä toivotte, mitä pelkäätte?

Ekku: Mä pelkään lampaita.
Janne-Petteri: Eihän kukaan pelkää lampaita!
Susse: Mä en keksi mitään mitä pelkäisin, mutta toivon saavani potkut töistä!

Kuvat: Toni Vallasjoki