Miksi kasvissyöjät jäljittelevät lihaa ja miksi se provosoi lihansyöjää?

Jokin aika taaksepäin olin eräänä sunnuntaina krapulassa ja mieleni teki tonnikalapizzaa. Koska kirottu moraalini kuitenkin estää tonnikalan käyttämisen, päädyin kyselemään kotikaupunginosani Facebook-ryhmästä, sattuisiko jollakin olemaan kaapissaan vegaanista tonnikalaa, jonka voisin ostaa (sitä myyvä kauppa oli kiinni). Kysymykseni aiheutti satoja kommentteja pitkän ketjun, jonka aiheena oli vanha tuttu: miksi vegaanit ja kasvissyöjät haluavat jäljitellä ruuassaan lihaa, josta ovat päättäneet kieltäytyä. Sama vääntö on tietysti ollut pinnassa myös esimerkiksi jouluruokien kanssa, kun sekä vegaaninen kylmäsavulohi että seitankinkku ovat provosoineet eläinperäisiä tuotteita harrastavia pitkin internettiä.

all-i-said-was-im-vegan

Käydään asia siis rautalangasta vääntäen läpi:

Moni päätyy kasvisruokavalioon eettisistä syistä eikä siksi, ettei tykkäisi lihasta. Itse esimerkiksi pidin kovasti varsinkin punaisesta lihasta, mutta alettuani tiedostaa lihatuotannon ongelmia ei omatuntoni enää sallinut sen ostamista. Miksen siis tavoittelisi mahdollisimman samaa makua ja purutuntumaa myös ravinnossa, jonka eteen ei ole rääkätty ja murhattu ketään?

Pihvit, nugetit ja nakit ovat tuttuja formaatteja, joita on mahdollista varioida ja käyttää moneen. Korvaamalla lihan jollain kasvisproteiinilla voin nauttia tutuista ruuista hyvällä omallatunnolla. Tätä monet lihansyöjät kutsuvat tekopyhäksi, vaikka asiahan on juuri päinvastoin: myönnän monen eläinperäisen tuotteen olevan hyvää, mutta en halua sulkea silmiäni sen tuottamiseksi tehdyiltä raakuuksilta.

Kasvisruokavaliota noudattava äänestää lompakollaan, ei ruokansa muodolla: kun ei osta lihaa, ei myöskään edesauta sen epäeettisen tuotannon jatkumista. Lihankorvikkeiden ideahan on nimenomaan korvata liha – kaikissa eri muodoissaan. Kun siis ruuassa pyritään korvaamaan liha jollakin muulla, on loogisin ratkaisu pyrkiä korvaamaan se mahdollisimman samankaltaisella tuotteella, jottei syödäkseen tarvitse keksiä koko ruokakulttuuria uudelleen.

Yksi syy kasvisproteiinituotteiden ”lihallistamiseen” löytyy varmasti myös markkinataloudesta – niiden myyminen on helpompaa, koska loppukäyttäjä näkee suoraan itse tuotteesta, mihin se rinnastuu eli mihin sitä voi käyttää. Tämä madaltaa kynnystä niiden kokeiluun ja lihan edes osittaiseen korvaamiseen eettisesti kestävämmillä vaihtoehdoilla.

Mielenkiintoista tässä on kuitenkin se, miksi lihansyöjät kokevat ongelmaksi, että nakkisuoleen (”suoli”-termiä käytetään yleisesti myös keinokuoresta) työnnetään muutakin kuin eläimestä tulleita asioita? Miksi paisti tai pihvi on pyhä?

Olen miettinyt tätä kysymystä paljon, enkä ole keksinyt muuta syytä kuin syyllisyys. Ehkä kasvissyöjien ruokavaliosta provosoituva ottaa eettisesti kestävämmän ruokavalion hyökkäyksenä, koska tajuaa itsekin oman ruokavalionsa ongelmallisuuden. Toisaalta provosoituvien ongelma tuntuu liittyvän lähinnä kotimaiseen ruokakulttuuriimme – en ole koskaan kuullut väitettä, että esimerkiksi falafel imitoisi lihapullaa. Onko lihankaltaista valmistetta sisältävä nakki siis jokin pyhän, aidon suomalaisuuden viimeinen saareke? Suo, kuokka ja Saarioisen jauhelihapihvi?

Näpit irti, naiset!

Karaokea vetävä miespuolinen ystäväni kertoi kokevansa seksuaalista ahdistelua humalaisten naisten taholta jokaisessa työvuorossaan. Hän teki asiasta Facebook-päivityksen, ja voitte varmaankin arvata, millaista kommentointia aihe kirvoitti. Sullahan on unelmahomma. Mikä ongelma toi nyt muka on… Hyvä että jollain käy flaksi. Meikä olis iloinen. Toki avaukseen tuli myös paljon asiallisia kommentteja, mutta häirinnän vähättely tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.

Naisiin kohdistuvaa ahdistelua ja seksuaalista häirintää pidetään yleisemmin tuomittavana, mutta kun ahdistelija on nainen, se onkin hauskaa. Naisen ei ehkä koeta voivan aiheuttaa miehelle fyysistä uhkaa, tai sitten taustalla on iänkaikkinen pinttymä siitä, että nainen antaa ja mies saa. Ahdistelu ei ole kuitenkaan mikään armolahja, seksikäs huomionosoitus tai kevyttä flirttiä vaan alistamista. Ensimmäisessä kappaleessa kuvailtu ”olisit tyytyväinen”-asenne on ahdistelua kokenutta kohtaan todella loukkaavaa ja edesauttaa sitä, että ahdistelija saa rauhassa kouria ihmisiä jatkossakin.

Kynnys kertoa seksuaalisesta häirinnästä tuntuu olevan miehillä paljon korkeampi kuin naisilla, mikä varmasti johtuu pitkälti juurikin vähättelevästä asenteesta. Siinä missä järkevä mies on ritarina puolustamassa ahdistelluksi tulevaa naista, asetelman ollessa toisin päin hän hekottelee vieressä ja näin mahdollisesti jopa kannustaa ahdistelijaa jatkamaan.

Kyselin tuttavapiiriini kuuluvilta miehiltä kokemuksia aiheesta, ja sain kuulla todella puistattavia tarinoita – takapuolesta puristelua, genitaalien kourimista, väkisin suutelemista, käden paidan alle ujuttamista… Vuosien varrella olen saanut kuulla myös lukuisilta eri miehiltä tilanteista, joissa hän on herännyt bändimajoituksesta tai jatkoilta kähmintään tai jopa siihen, että joku nainen on ollut hänen peniksensä kimpussa. Näistä tilanteista moni on kertonut saaneensa kommentiksi lähinnä naureskelua, jos nyt ylipäätään on kehdannut tapahtuneesta kenellekään kertoa. Naureskelua, vaikka kyseessä on pahimmillaan raiskaus!

Seksuaalinen häirintä ja ahdistelu on aina väärin. Jos tykkää alistaa tai tulla alistetuksi, on tietysti asia erikseen toteuttaa fantasioitaan sovitusti jonkun kanssa. Ilman lupaa ei kenelläkään kuitenkaan ole mitään oikeutta rikkoa toisen koskemattomuutta. Koska itse ahdistelutilanteessa menee helposti puihin, kannattaa miettiä jo etukäteen, kuinka siihen voi reagoida.

Vaikka kirjoituksessa puhutaan vain kahdesta enemmistösukupuolesta, se ei tarkoita, etteikö jokaisen kokema ahdistelu ja häirintä olisi aivan yhtä lailla väärin. Toivon, että aiheesta ruvettaisiin keskustelemaan enemmän, jotta kynnys sanoa ei ja puuttua ahdisteluun laskisi mahdollisimman matalaksi ihan jokaisen kohdalla.

 

 

Kirje Herra Pääministerille

Julkaisen sovitusti sosiaalityöntekijä Sisko Koskiniemen avoimen kirjeen Suomen pääministeri Juha Sipilälle.

letter-700386_1280

Herra Pääministeri

Syvästi kauhistuneena olen seurannut, kuinka Teidän ja läheistenne henkilökohtaisia asioita on käsitelty median ja somen palstoilla. Ymmärrän enemmän kuin hyvin lievän kiihtymisennekin.

Olen sosiaalityöntekijä Rovaniemeltä, yhtä hyvin voisin olla Espoosta, Kurikasta, Oulusta tai Hämeenlinnasta. Vertaan hieman omaa asemaani vastaavankaltaisissa asioissa.

Niin sanottua kansalaispalautetta olen minäkin saanut jatkuvasti työsähköpostiini. Usein epäillään minun tehneen lastensuojelutoimenpiteitä kateudesta/saadakseni laitoksiin asiakkaita/saadakseni provisiota sijoittamastani lapsesta. Minä, toisin kuin Te, Herra Pääministeri, en voi lähettää viestejä kenellekään eteenpäin, koska nousevana päivänä istuisin kuulustelussa rikoksesta epäiltynä. Huojentavaa on ollut kuulla, että Te, Herra pääministeri, olette kuitenkin siten voinut ahdistustanne purkaa.

Ymmärrän hyvin, että olette järkyttynyt saamistanne tappouhkauksista ja siitä mieltänne huojentaaksenne olette julkisuudessa kertonut. Asioiden jakaminenhan tunnetusti helpottaa.

Minullekin on annettu tappouhkauksia niin, että jo vuosia sitten lakkasin niitä laskemasta. Lapsiani on uhattu ja heistä on levitetty perättömiä juttuja, kuten tietenkin minustakin. Minua on seurattu, asuntoni ulkopuolella on kierrelty uhkaustarkoituksessa. Virkatoimistani on tehty poliisille tutkintapyyntöjä, samoin perättömiä kanteluita. Netissä on kirjoitettu halventavasti. Vähintään kerran viikossa minua on nimitelty huoraksi – tämähän on naisvaltainen ala, Herra Pääministeri.

Olen kuitenkin onnellisemmassa asemassa kuin Te, Herra Pääministeri. Minun tai läheisteni omaisuusasioita ei ole otettu esille missään. Luultavasti syynä on, että sen enempää minulla, lapsillani kuin muillakaan läheisilläni ei ole velkaisen asunnon lisäksi mitään muuta omaisuutta. Ammattini pätevyysvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, palkka on alle 3 000 e/kk, joten epäilystäkään kuoriin tai kassakaappiin piilotetusta omaisuudesta ei ole syntynyt. Elämääni helpottaa, toisin kuin Teillä, Herra Pääministeri, se, ettei kenenkään – ei edes minun itseni – tarvitse koskaan miettiä, ovatko kaikki tuloni tai varallisuuteni verotuksen piirissä, joten kohua siitäkään minun ei ole tarvinnut eikä koskaan tarvitse pelätä.

Olen kuullut, että te, Herra Pääministeri, olette helikopterillanne epäitsekkäästi kuljettanut työtovereitanne kokouksiin perimättä korvauksia. Tässä minä ja kollegani olemme paljon paremmassa asemassa; käymme työn vaatimissa tapaamisissa omalla lähes täysi-ikäisellä autollamme, josta saamme korvauksen 44 snt/km, maksetaanpa vielä kolmen sentin korotuskin jokaisesta matkustajasta. Tosin näin saamme toimia vain lyhyillä matkoilla. Pitkällä virkamatkallahan on vaarana, että saisimme matkasta jopa puhdasta tuloa, mikä tosin vanhojen autojemme kaikenlaisen kulutuksen huomioon ottaen ei juurikaan ole mahdollista. Mutta osoittaa päättäjiltämme esimerkillistä vastuullisuutta, että tällainen henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu on estetty.

Te, Herra Pääministeri, kerrotte, ettei raha ole Teille motivaattori toimimiseen yrittäjänä tai poliitikkona. Minä olen moraalisesti ja eettisesti Teitä paljon alempana; minun ainoa motiivini sosiaalityöntekijänä toimimiseen on raha. Rahaa tarvitaan sekä asumiseen, elämiseen että lapsista huolehtimiseen, joten omista eettisistä näkemyksistä ja tunkkien jättämisistä on hengissä pysymiseksi tingittävä.

Olen kanssanne täysin samaa mieltä halustanne varjella perhettänne. Niin minäkin olen halunnut, samoin joka ainut kollegani. Minä en tosin voi kiihtyä uhkaajilleni perheeni varjelun perusteella enkä voi missään mediassa asiaani esiin tuoda.
Käsitän kyllä, Herra Pääministeri, että köyhän, huonosti palkatun sosiaalityöntekijän ja hänen läheistensä elämä ei ole lainkaan yhtä arvokas kuin sanokaamme vaikkapa hyvin varakkaan ministerin. Köyhä yksinhuoltaja, varaton eläkeläinen tai pitkäaikaistyötön eivät ole yhteiskunnalle hyödyllisiä. Yhteiskuntahan joutuu maksamaan heille kansaneläkkeet, työttömyyskorvaukset, asumistuet, lapsilisät – joita nyt onneksi ollaan pienentämässä. Hehän ovat muutenkin tottuneet tulemaan toimeen hyvin niukoin varoin, joten muutaman kympin leikkaukset voidaan täysin perustellusti tehdä.

Älkää pahoittako mieltänne enää, Herra Pääministeri, jos joku peruseläkettä nauttiva 81-vuotias mies miettiessään pystyykö ostamaan verenpainelääkkeet vai maksamaan sähkölaskun (kumpaankin ei ole varaa) voi kirjoittaa Teille ajattelemattomasti ja Teitä sillä tavoin loukata. Tällainen henkilökohtaisella tunteella ajatteleva ihminen voi jopa pitää Teidän asennettanne julkisuuteen tuotuihin asioihin naurettavana ja saattaa vieläpä todeta, että on joillakin huolenaiheet vähissä.

Ihailen, Herra Pääministeri, visiotanne hyvinvointiyhteiskuntamme pelastumisesta ja eriarvoistumiskehityksen pysäyttämisestä. Sosiaalityöntekijänä en tosin ole vielä ainakaan havainnut siitä vähäisintäkään merkkiä. Mutta ehkäpä se johtuu siitä, että visiossanne on sellaista salattua viisautta, joka ei aukene meille hädässä olevien ihmisten auttajille.

Hyvinvointiyhteiskuntaa pikaisesti odottaen,

sosiaalityöntekijä

 

Teksti on vierailevan kirjoittajan Sisko Koskiniemen. Julkaisen asialliset kommentit, mutta en kommentoi niitä kirjoittajan puolesta.