Vuoden 2016 pelit

Lopetin peliohjelma Tiltin tuottajana niin, että 2016 kevätkausi jäi viimeisekseni. Sen takia en ole tänä vuonna pelannut aivan yhtä runsaasti kuin aiemmin, mutta samalla on jäänyt enemmän tilaa fiilistellä kaikenlaisia kummajaisia. Tässä omalta osaltani vuoden 2016 pelit.

Aviary Attorneyssä käytetään kuvittaja J.J. Grandvillen teoksia.

Aviary Attorneyssä käytetään kuvittaja J.J. Grandvillen teoksia.

Vuoden paras lintuaiheinen peli – Aviary Attorney

Aviary Attorney kopioi Ace Attorney peleistä osittain jopa nimensä, mutta tokihan parhailta kannattaa varastaa. Pelissä kierrätetään 1800-luvulla eläneen kuvittaja J.J. Grandvillen ja säveltäjä Camille Saint-Saënsin töitä, ja onkin vaikuttavaa kuinka saumattomasti ne uppoavat pelin estetiikkaan. Tuntuu kuin ne olisi tehty juuri tätä varten. Linnut ja muut eläinhahmot ovat ilmeikkäitä ja toimivat hyvin yhdessä pelin kuivan huumorin kanssa.

Quantum Breakissa ruudulla lentää todella paljon kaikkea pientä sälää.

Quantum Breakissa ruudulla lentää todella paljon kaikkea pientä sälää.

Vuoden paras suomalainen aikamatkustuspeli – Quantum Break

Quantum Break on peli aikamatkustuksesta. Se on aihe joka popkulttuurissa perinteisesti johtaa tarinoihin joissa ei lopulta ole mitään tolkkua. Jos aikamatkustuksen logiikkaa seuraa liian pitkälle, se hajoaa. Tässä pelissä on toisin. Aikamatkustustarinan eri palaset asettuvat lopulta paikalleen ja muodostavat poikkeuksellisen tylyn kokonaisuuden. Tapahtumat etenevät tietyllä tavalla eikä tulevaisuuden valintoja voi paeta. Tiettyjen asioiden täytyy tapahtua vaikka se maksaisi mitä. Se on virkistävää isojen videopelien löperön tarinankerronnan keskellä.

Far Cry Primalissa vihollisen kimppuun voi lähettää ötököitä. Hähää!

Far Cry Primalissa vihollisen kimppuun voi lähettää ötököitä. Hähää!

Vuoden paras hyökkäyslintu – Far Cry Primal

Tähän asti Far Cry -pelisarjassa on hiipparoitu puskissa ja ammuttu vihollisia tarkkuuskiväärillä. Nyt ollaankin kivikaudella, aseina keihäs ja jousi. Niiden lisäksi apuna on lintu jonka avulla voi tarkastella maisemia etukäteen ja tappaa vihollisia. Syöksypommittajalintu on niin tehokas, että oikeastaan on parempi vain kykkiä puskassa ja antaa sen hoitaa hommat.

Suurimman osan aikaa XCOM 2:n pelaaminen ei näytä lainkaan tältä.

Suurimman osan aikaa XCOM 2:n pelaaminen ei näytä lainkaan tältä.

Vuoden paras XCOM – XCOM 2

Xcom on pelisarja jossa on ehtinyt ilmestyä useita erinomaisia pelejä jotka hyödyntävät samaa perusmekanismia. Uusi Xcom tuntuu enemmän vuosipäivitykseltä kuin radikaalisti uudenlaiselta peliltä, mutta se ei haittaa koska Xcom on Xcom. Oman lajityyppinsä kuningas. Alienien ampuminen on vielä hermojaraastavampaa ja brutaalimpaa kuin aikaisemmin.

Minipelissä Succulent paidaton mies syö mehujäätä.

Minipelissä Succulent paidaton mies syö mehujäätä.

Vuoden paras homoeroottinen fiilistely – Radiator 2

Joskus on vain pakko imeskellä hitaasti mehujäätelöä.

Peli imitoi puhelimen tai padin sosiaalisen median applikaatiota.

Peli imitoi puhelimen tai padin sosiaalisen median applikaatiota.

Vuoden paras peli jossa ahdistellaan tuntemattomia – Mr. Robot:1.51exfiltrati0n.ipa

Televisiosarjojen ympärille kehitetyt mobiilipelit ovat yleensä roskaa. Mr. Robot on hyvä sarja, ja odottamattomasti myös sen kylkeen tehty peli on omaperäinen ja mainio. Siinä pelaaja löytää puhelimen jonka avulla hän tulee osalliseksi hakkerointioperaatiota. Siihen kuuluu erilaisten työntekijöiden kusettaminen tekemään asioita joita heidän ei pitäisi tehdä. Erinomainen käsikirjoitus takaa, että kun huijaa aloittelevaa teknistä tukihenkilöä asentamaan koneelleen kyseenalaisia tiedostoja, se tuntuu melkein liiankin todelliselta.

Jotain tällaista tapahtuu pelissä muutaman sekunnin välein.

Jotain tällaista tapahtuu Doomissa muutaman sekunnin välein.

Vuoden paras teurastus – Doom

Videopelien vastustajien fantasioissa elää usein ajatus ultraväkivaltaisesta pelistä joka on pelkkää teurastusta alusta loppuun. Vuoden 2016 Doom on tuo peli. Demoneja pitää tappaa, yleensä haulikolla ja lähietäisyydeltä. Pelissä ollaan kyynärpäitä myöten suolenpätkissä, ja se osoittaa että murhasimulaattorillakin voi olla oma poetiikkansa. Se ei yritä olla ironinen tai fiksu, tai naamioida väkivaltaa sotilaspatriotismiksi. Demonit tulevat päälle ja haulikko laulaa.

Hyvis ja mentor-hahmo Anton Sokolov ja pääpahiksen muotokuva. Kuva: Dishonored 2

Hyvis ja mentor-hahmo Anton Sokolov ja pääpahiksen muotokuva.

Vuoden paras peli jossa puolustetaan perinnöllistä yksinvaltiutta – Dishonored 2

Nurkassa kyhjöttäminen ja vartijoiden vaaniminen on harvoin niin kiinnostavaa kuin Dishonored 2:ssa. Keisarinna joka on salaa myös salamurhaaja yritetään syöstä vallasta. Tilanne täytyy korjata, koska mikä onkaan oikeamielisempää kuin perinnöllinen monarkia. Yksi pelin erikoisuuksista on, että joskus siitä löytää väylän tai niksin joka tekee isosta ja haastavasta kentästä helpon ja vaivattoman. Kuvittelisi että se syö pelin viehätystä, mutta tällainen kikkailu on päinvastoin hyvin tyydyttävää.

Suurin osa pelistä on tällaista.

Suurin osa pelistä on tällaista.

Vuoden paras peli joka koostuu lähinnä tekstistä – Psycho-Pass: Mandatory Happiness

Japanissa on videopelien alalaji joka muistuttaa melkein enemmän kuvitettua romaania kuin peliä. Näissä saattaa olla yksi tai useampi juonenkäänne johon pelaaja voi vaikuttaa, mutta suurimmaksi osaksi täytyy tyytyä naksuttelemaan tekstiä eteenpäin. Tämä ei ole kritiikkiä: Monet tällaisista peleistä, kuten Psycho-Pass: Mandatory Happiness, ovat erinomaisia. On vain outoa, että kulttuurillisen sattuman kautta niitä myydään videopeleinä.

Bruce Wayne on läsnä pelissä poikkeuksellisen paljon.

Bruce Wayne on läsnä pelissä poikkeuksellisen paljon.

Vuoden paras Batman – Batman – the Telltale Series

Viimeisen kymmenen vuoden kuluessa Batman-tulkinnat ovat tavanneet suosia ajatusta superpätevästä tyypistä joka ajattelee kaikkea ja on aina askeleen edellä. Se on tyydyttävää, mutta dramaattisesti tuo hahmo on ongelmallinen. Miten hän voi hävitä? Mitä heikkouksia hänellä voi olla? Telltalen Batman-pelissä on otettu toisenlainen lähestymistapa. Nyt Batman on inhimillisempi, enemmän sidoksissa kaupunkiin ja historiaan. Ratkaisu toimii, ja tuo uutta potkua myös Telltalen vanhentuneeseen tarinapelien kaavaan.

Tässäkin pelissä tekstiä riittää.

Tässäkin pelissä tekstiä riittää.

Vuoden paras peli  – Ladykiller in a Bind

Queer-BDSM-pelejä on videopelien kentällä valitettavan vähän. Siksi onkin ilahduttavaa, että indiejulkaisu Ladykiller in a Bind on myös hyvin kirjoitettu, hauska ja vetävä. Se tekee ansiokasta pioneerityötä laajentaessaan videopelien mahdollisia aihepiirejä, mutta on myös viihde- ja hupinäkökulmasta hyvää kamaa. Pelin kevyen flirttaileva ote seksiin muistuttaa ettei tällaisista asioista aina tarvitse ottaa niin paljon paineita.

Maanpuolustuskurssi, larppi ja aivopesu

Riikka Suominen on kirjoittanut erinomaisen jutun Vihreässä langassa osallistumisestaan Puolustusvoimien maanpuolustuskurssille. Kyseessä on neljä kertaa vuodessa järjestettävä kuukauden mittainen koulutus johon kutsutaan mukaan suomalaisia merkkihenkilöitä päätoimittajista poliitikkoihin ja yritysjohtajiin.

Suomisen juttu kannattaa lukea kokonaisuudessaan, mutta kirjoitan tässä erityisesti ajatuksista jotka nousivat mieleeni larpintekijänä. Olen ollut mukana tekemässä kahta larppia joiden päämääränä oli taiteellisten asioiden ohella poliittinen vaikuttaminen. Ensimmäinen oli palestiinalais-suomalainen Halat hisar ja toinen Itämeren ympäristöongelmia käsittelevä Baltic Warriors.

Baltic Warriors -projektissa kiersimme seitsemän Itämeren ympärillä olevaa maata ja järkkäsimme pelin jokaisessa. Vitsailimme usein että olisipa hienoa jos saisi vaikka 30 suomalaista kansanedustajaa osallistumaan peliin. Silloin sen täsmävaikutus olisi kohdennettu parhaiten. Ville Niinistö tosin osallistuikin Helsingin pelissä järkkäämäämme paneelikeskusteluun.

Pelit kestivät yhdestä illasta viikonloppuun. Eivät siis ihan samaa mittaluokkaa kuin Puolustusvoimilla.

Suominen nostaa artikkelissaan esille monia mielenkiintoisia yksityiskohtia siitä miten kurssi on järjestetty. Päivät ovat pitkiä ja intensiivisiä. Yhdessä vaiheessa käydään nukkumassa pari yötä varuskunnassa. Kurssikävijöiden kesken muodostuu vahva me-henki.

Kaikki tämä on osallistuvalla projektilla vaikuttamisen peruskauraa. Pitkät päivät varmistavat että aihe valtaa osallistujien ajatusmaailman. Heidän on vaikea asettua sen ulkopuolelle. Ryhmähenki ja jaettu kokemus tekevät eri mieltä olemisesta vaikeampaa ja luo vaikutelmaa siitä että tässä on koettu jotain todellista. Parin yön ekskursio on erityisen hyödyllinen juuri tällaisten sosiaalisten vaikutusten kannalta.

Larpissa näitä keinoja käytetään jotta pelikokemuksesta tulisi hienompi, vaikuttavampi ja mieleenpainuvampi. Erityisen ovelaa on Suomisen korostama salailu. Hänen mukaansa salailun tehtävä on luoda ryhmähenkeä, ja juuri siinä se toimiikin hyvin. Meidän porukalla on oma juttu josta muut eivät saa tietää.

Osallistavassa vaikuttamisessa yksinkertaisen viestin paukuttaminen on vaikeaa. Ihmiset venkuloivat minne sattuu. Siksi on parasta keskittyä rajaamaan keskustelua. Tehokkainta se on simulaatioissa ja harjoituksissa. Niiden laatija voi yksinkertaisesti päättää että aseet ovat mahtavia ja diplomatia tyhmää ja rakentaa mallinnuksensa sen mukaan, mutta kävijän näkökulmasta asetelman keinotekoisuus ei ole niin selkeää kunhan mielekkäitä valintoja on edelleen paljon.

Suomisen sanoin:

Minua valvottaa ryhmätyö, jossa harjoittelemme keksityssä kriisitilanteessa toimimista. Jo ennen kuin harjoitus alkaa ja jo ennen kuin tiedämme, mitä kriisi koskee, pienryhmämme puuhaa uusien aseiden hankintaa. Päätösten tueksi saamme kurssin opettajalta asehinnaston.

Kurssi on vasta alussa, mutta se ohjaa jo ajatuksiamme. Suljemme silmämme siltä, missä määrin sota vaikuttaa ihmisten arkeen ja ympäristöön. Näemme vain tilanteen, jossa aseet auttavat.

Taas ärsyynnyn. Vaikka harjoitus on monella tapaa todenmukainen, diplomatialla tai sovittelulla ei ole siinä mitään roolia. Tapahtumien kulku on määrätty ennalta. Kriisi pahenee, vaikka ryhmämme tekisi mitä.

Sama vaikuttamisen tapa on esillä missä tahansa mallinnuksissa ja simulaatioissa johon on otettu mukaan joitain muuttujia ja hylätty toiset niin että se tuottaa ideologian kannalta toivottavia tuloksia. Malli tuntuu objektiiviselta kunnes alkaa tutkia kehyksiä.

Opin Suomisen jutusta itsekin muutaman niksin. Olen aina ajatellut että vastahakoista osallistujaa on mahdotonta tavoittaa larpin keinoin, mutta Puolustusvoimilla on tätä tilannetta varten hyviä propagandaniksejä. Ryhmähengen merkitys jo mainittiinkin, mutta yksi on ihan alkeellinen peruskohteliaisuus. Vastahankaista asennetta on vaikea pitää yllä jos meininki on kannustavaa.

Suominen kuvaa:

Puolustusvoimat suhtautuu kyseenalaistaviin kysymyksiini esimerkillisesti. Mitä kriittisemmän kysymyksen olen luennolla esittänyt, sitä varmemmin jompikumpi kurssin johtajista tulee tauolla kehumaan kysymystäni. ”On hienoa, että kaikki näkemykset tulevat esiin.”

Erityisen ovelaa on vastuutehtävien jakaminen kriittisille osallistujille. Näin he imeytyvät mukaan projektin toteuttamisen koneistoon. He tuntevat olonsa vastuulliseksi. Että hommat eivät toimi jos he alkavat tuulettaa omia kantojaan. Näin päätyy mukaan vaikuttamisen prosessiin joka ei välttämättä edusta omia arvoja.

Larppikokemusteni pohjalta antaisin  tällaisiin koulutuksiin osallistuville seuraavat kaksi neuvoa:

  • Ole tietoinen siitä miten sinuun yritetään vaikuttaa ja muista että tämä tietoisuus ei tee sinusta immuunia vaikuttamiselle. Olet lopulta samanlainen sosiaalinen apina kuin kaikki muutkin ihmiset. Siksi tämä kama toimii.
  • Ydinviesti löytyy kehyksistä. Tarkastele sitä mikä on mukana keskustelussa, mikä on itsestäänselvää ja mikä jätetään ulkopuolelle.

Jos Puolustusvoimat tai joku muu haluaa järjestää mahdollisimman tehokkaan kurssin joka käsittelisi ilmastonmuutosta uhkana Suomen turvallisuudelle, call me. Maanpuolustuskurssille varatulla puolen miljoonan budjetilla saisi aikaiseksi melkoisen larpin.

Roolipeli rakkaudesta radioaktiivisessa maailmassa

etukansi-page-001

Julkaisin kesällä roolipelin Tšernobyl, rakastettuni. Koska jokaisen roolipelaajan ja roolipelejä pelaamattoman toivelahja on roolipeli rakkaudesta radioaktiivisessa maailmassa, tässä katkelma pelin esipuheesta. Peliä saa Fantasiapeleistä.

Johdanto

Olin juuri valmistunut lääkäriksi, kun Neuvostoliitto romahti. Sen myötä romahtivat myös julkisen puolen palkat. Yksityiselle oli niin kova tunku töihin, etten koskaan saanut edes jalkaa oven väliin. Vaikka asuin Kiovassa, perheeni tulee maaseudulta eikä minulla ole suhteita. Monet ystävistäni muuttivat Ranskaan, Saksaan tai Yhdysvaltoihin. Siellä on kysyntää lääkäreille.

Minä menin töihin rekkakuskiksi. Ajoin samoja teitä kaksikymmentä vuotta. Menin naimisiin, erosin, menin uudestaan naimisiin, erosin taas. Katselin televisiosta lääkärisarjoja, mutta maailma oli jo ajanut ohitseni.

Olin humalassa, ja myöhässä aikataulusta. Ajoin risteykseen, enkä huomannut oikealta tulevaa autoa. Diplomaatti ja tämän mies molemmat kuolivat auton ruttautuessa rekkani alle. Pakenin paikalta ja menin siskoni luokse piileskelemään. Aamulla, kun heräsin, siskoni katsoi minua ja piti poikaansa sylissään kuin suojatakseen tätä joltain pahalta. Uutisissa oli minun naamani ja kuvia ruhjoutuneista ruumiista. He olivat tärkeitä ihmisiä joilla oli vaikutusvaltaisia ystäviä. Siskoni pelkäsi minua, koska tappamieni ihmisten ystävät järkkäisivät minut hengiltä. Nyt tai myöhemmin.

Kävin oikeudessa. Jouduin vankilaan. Muut vangit eivät juuri minusta perustaneet. He kertoivat, että päiväni olivat luetut. Tappajani palkittaisiin, mutta asian kanssa ei saanut kiirehtiä. Sellitoverini Larisa tatuoi niskaani törkeän kuvan, joka asetti identiteettini heteroseksuaalisena naisena kyseenalaiseksi. Päätin, ettei vankila ole minua varten.

Karkasin, mutta tiesin, ettei maailmassa ollut mitään paikkaa, mihin voisin mennä. Minun olisi päästävä jonnekin kauas, poliisin, uutisten ja sellitovereiden tavoittamattomiin. Lähdin Suljetulle vyöhykkeelle. Sinne minua ei seuraisi kukaan.

Ukrainassa elää urbaani legenda rikollisesta joka pakenee poliisia Tšernobylin Suljetulle vyöhykkeelle. Kun hänet vihdoin napataan kiinni, käy ilmi, että hän on niin radioaktiivisuuden saastuttama, ettei häntä voi enää viedä Vyöhykkeeltä pois. Niinpä hänet jätetään sinne, elämään raunioiden keskellä.

Tuo legenda on yksi pelin Tšernobyl, rakastettuni keskeisistä innoittajista.

Pelin maailmassa Suljettu vyöhyke on melkein samanlainen kuin oikeastikin, mutta ei aivan. Se on vaarallisempi, eristetympi, ja siellä asuu omanlaisensa yhteisö rikollisia ja henkipattoja. Ihmisiä, joilla ei ole enää sijaa ulkopuolisessa yhteiskunnassa.

Suljetulle vyöhykkeelle paenneilla ei ole enää elämää Vyöhykkeen ulkopuolella. Radioaktiivinen alue on heidän koko maailmansa.

 

Rakkaustarina

En ole enää nuori nainen, enkä odottanut elämältä paljoa. Halusin elää sellaisten ihmisten keskellä, joilla ei ole varaa esittää kysymyksiä tai tuomita. Halusin olla hyödyksi jollekulle omalla pienellä tavallani. Arvelin, että Suljettu vyöhyke antaisi minulle mahdollisuuden aloittaa alusta virheideni tavoittamattomissa.

En koskaan arvannut, että Vyöhyke antaisi minulle myös elämäni rakkauden.

Olen ollut naimisissa kahdesti. Ensimmäinen mieheni ihastui lääkäriin, toinen rekkakuskiin. Kumpikin ihastus riitti häihin asti, mutta ei paljoa pidemmälle. Arvelin, ettei suuri rakkaus ole minua varten. Ihmisillä ympärilläni oli rakastajia ja rakastajattaria, repiviä aviokriisejä ja taivaallisia häämatkoja. Tiesin, että se on mahdollista, mutta omalla kohdallani se ei koskaan johtanut muuhun kuin pettymyksiin.

Tapasin Danilin leipäjonossa. Helikoptereiden hautausmaalla jaettiin ruokaa, joka oli tullut Vyöhykkeen ulkopuolelta. Danil kysyi voisinko auttaa häntä kantamaan leipää sairaalalle. Hän kertoi olevansa lääkäri, ja että hän auttoi ihmisiä palveluksia vastaan. Joskus ilmaiseksikin.

Kannoin kaksi kassillista hänen luokseen, enkä koskaan lähtenyt pois.

Tšernobyl, rakastettuni on peli, jossa rakastutaan. Pelin kuluessa hahmot ihastuvat, rakastuvat, kohtaavat vastoinkäymisiä, mutta saavat lopussa toisensa. Rakkaus tapahtuu radioaktiivisessa erämaassa, ja sen toteutuminen on niin pelaajien kuin pelinjohtajankin vastuulla.

Suljetun vyöhykkeen asukkaat ovat rikollisia, joilla ei ole varaa tuomita toisiaan. Jotkut heistä ovat valmiita toistamaan virheensä. Toiset, kuten pelaajahahmot, haluavat aloittaa alusta puhtaalta pöydältä. He saapuvat Vyöhykkeelle vapaina entisen elämänsä rasitteista ja ennakko-odotuksista, matkalla kohti rakkautta olivat he siihen valmiita tai eivät.

Suljettu vyöhyke saattaa olla luonnonkaunis paratiisi, mutta ihmiselle se merkitsee kuolemaa. Vyöhykkeen asukkaat eivät elättele kuvitelmia siitä, että heillä olisi tulevaisuus. He elävät tässä hetkessä, onnellisina saamastaan toisesta mahdollisuudesta ja siitä, ettei syöpä ole ainakaan vielä korjannut heitä omakseen. Heidän rakkautensa on rakkautta kuoleman varjossa.

Täytyy rakastaa nyt, koska huomista ei ehkä tule.

 

Vyöhykkeen asukkaat

Olemme treffeillä Helikopteri-bistrossa, lähellä paikkaa jossa tapasimme ensimmäisen kerran. Bistroa pitää mies, jota kutsutaan Kenraaliksi. Hän on näkymätön hahmo jossain ajatustemme rajoilla. En tiedä, johtuuko se siitä että hän pysyttelee kynttilänvalon luomissa varjoissa vai siitä, etten osaa kääntää katsettani Danilin kasvoista.

Kerron, kuinka yksi Jupiter-jengin pojista yritti kiristää meiltä morfiinia. Koiramme Stalin puri häntä munille. Danil hymyilee, melkein nauraa, ja kynttilän valossa ja varjoissa se on maailman koskettavin näky.

Pöydällä on maljakko, ja siinä punainen ruusu. Kenraalin tytär seisoo ovella, katselee ulos ja soittaa viulua. Tarina kertoo, että hän ei ole puhunut sanaakaan sen jälkeen kun hänet rakastettunsa lähti todistamaan jotain Sarkofagin kannen alle, ja jäi sille tielleen.

Meillä on varaa syödä Kenraalin bistrossa, koska Haarukka-Vadym ampui itseään jalkaan. Danil leikkasi hänen polvensa samalla, kun minä pidin häntä kädestä. Meiltä oli silloin kipulääkkeet loppu, joten annoin Vadymille kulauksen viinaa aina kun tilanne oli käydä sietämättömäksi.

Haarukka-Vadym saattaa olla murhaaja ja mielipuoli, mutta hän osaa osoittaa kiitollisuuttaan. Toivon vain, ettei hän tykästynyt meihin liiaksi. Hänen edellinen lääkärinsä löydettiin taannoin haarukka ohimossa. Hän oli kuulemma päästänyt Viagran loppumaan.

Suljetulla vyöhykkeellä asuu ihmisiä, jotka ovat maailmaa paossa. Ulkopuolisia näkyy harvoin, jos koskaan. Kukaan normaalissa yhteiskunnassa elävä ei halua ottaa radioaktiivisuutta osaksi itseään.

Jotkut ovat tavallisia ihmisiä, jotka ovat poikkeusolosuhteissa uponneet niin syviin vesiin, ettei pintaa enää näy. Toiset ovat ammattirikollisia, sekopäitä tai parantumattomia murhaajia. He yrittävät jatkaa elämäänsä Vyöhykkeellä entiseen malliin.

Vyöhykkeellä ei ole poliisia tai ketään muuta, jonka puoleen kääntyä jos käy huonosti. Sen vuoksi kukaan ei pärjää ilman kavereita, liittolaisia jotka ovat valmiita uhmaamaan rikollisia ja pahantekijöitä tovereidensa tähden.

Vyöhyke ei ole mahdoton paikka elää. Pripjatissa voi kävellä rakastajan luota kotiin keskellä yötä, jos tuntee maaston eikä ole aivan mahdottomassa humalassa. Mutta jos rakastajalla sattuu olemaan mustasukkainen, vaikutusvaltainen ja väkivaltainen puoliso, voi elämä muuttua hyvinkin haastavaksi.

 

Radioaktiivisuus

En ole kertonut Danilille, että minulla on syöpä. Kyllä hän sen pian huomaa. Lääkäriä on vaikea huijata näissä asioissa. En tiedä, kuinka paljon minulla on aikaa. Ehkä vuosi, ehkä useampikin. Vyöhykkeellä ei ole niitä laitteita, joilla tällaisia asioita diagnosoidaan.

Eräs ystäväni kutsui avioliittoa elämänsä happy endiksi. Opiskelimme yhdessä. Hän oli parikymppinen. Minusta oli outoa, että elämä loppuu parikymppisenä, vaikka sitten onnellisesti.

Emme ole menneet Danilin kanssa naimisiin, koska se tuntuu Vyöhykkeellä järjettömältä. Tiedän kuitenkin, ettei tämä ole mikään happy end. Tämä on happy life.

Loppu tulee vasta kun kuolen. Olennaista ei ole, onko loppu onnellinen, vaan se, olemmeko olleet onnellisia ennen kun elämä on ohi.

Säteily ei vahingoita vanhaa ihmistä niin kuin nuorta, ja tiedän kuolevani joka tapauksessa. Ennen kuin menen, aion käydä Sarkofagin sisällä ja tuoda mukanani jotain, joka turvaa sairaalamme tulevaisuuden.

Tšernobyl, rakastettuni -pelin rakkaustarinat päättyvät harvoin kuolemaan, mutta radioaktiivisuus on silti pelissä aina läsnä. Rakkauden ohella toinen pelin kahdesta perusajatuksesta on liike säteilyä kohti. Radioaktiivisuutta ei paeta. Sitä syleillään.

Täysin puhdas ihminen voisi periaatteessa kävellä takaisin ulos Vyöhykkeeltä, eikä kukaan saisi tietää, että hän on koskaan Vyöhykkeellä ollutkaan. Sen vuoksi uusiin tulokkaisiin ei luoteta, ennen kun he ovat käyneet Vyöhykkeen radioaktiivisemmilla alueilla.

Pahasti saastuneita yksilöitä kunnioitetaan, sillä he ovat ottaneet Vyöhykkeen osaksi itseään. He ovat sitoutuneet sen edustamaan elämäntapaan. He viettävät siellä loppuelämänsä.

Radioaktiivisuus avaa ovia ja helpottaa elämää. Se on hinta, jonka pelaajahahmotkin joutuvat maksamaan asettuessaan asumaan paikkaan, jolle koko maailma on kääntänyt selkänsä.