Vähemmän tappavat aseet ja poliisiväkivalta Suomessa
Ylen A-studiossa on 30.8. klo 21 keskustelunaiheena poliisiväkivalta ja poliisin käyttämät voimakeinot. Kirjoitin poliisin käyttämän retoriikan ongelmallisuudesta aiemmin blogissani. Illan lähetystä varten muutamia yksittäisiä huomioita ja lukuja:
Poliisi otti käyttöön etälamauttimet Suomessa kokeiluvaiheen jälkeen vuonna 2005. Etälamautin on kaksi metallinuolta uhriin ampuva ase, josta johdetaan 50 000 voltin jännite kohteeseen. Koko maailmassa etälamauttimen käyttö on johtanut 315 ihmisen kuolemaan sitten sen tuomisen markkinoille vuonna 2001. Suomessa etälamautin on yhdistetty yhteen kuolemantapaukseen. Suomessa poliisi on sanonut etälamauttimen olevan väline, jota käytetään kun pamppu on liian kevyt mutta ampuma-ase liian järeä. Ylikomisario Seppo Sivula sisäministeriön poliisiosastolta kommentoi etälamauttimen olevan poliisin voima-asteikon yläpäästä. “Ei sitä käytetä kevyin perustein. Kynnys etälamauttimesta ampuma-aseen käyttöön on hyvin pieni”, Sivula kommentoi Kalevalle. Vuosien varrella asenne on kuitenkin lieventynyt. Käytännössä poliisi on siirtynyt käyttämään etälamautinta muun muassa pysäyttääkseen puistossa loppumassa olleen keikan Helsingissä. YK:n kidutuksenvastainen komitea ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty luokittelevat etälamauttimen kidutusvälineeksi eivätkä suosittele sen käyttöä. Suomessa poliisi käytti etälamautinta tai uhkasi sillä 169 kertaa vuonna 2010. Vuonna 2015 sama luku oli jo 279. Amnesty International on huolissaan, jos laitteita käytetään entistä enemmän vain sen takia, että niitä ylipäätään on poliisin arsenaalissa. “Lisääkö uusien välineiden käyttöönotto voimankäyttöä sen sijaan, että niillä pystyttäisiin vähentämään vaarallisen voiman tarvetta”, oikeudellinen asiantuntija Mikko Aarnio Amnestyn Suomen osastosta pohti MTV3:lle. Ruotsin poliisilla ei ole käytössään etälamauttimia.
FN 303-aseen Suomen poliisi otti koekäyttöön 3.3.2014. Kyseessä on muovikuulia paineilmalla ampuva projektiili-ase, josta sekä valmistaja että poliisi käyttävät termiä “vähemmän tappava”. Termi itsessään on erikoinen: onko mahdollista kuolla “vähän”? Yhdysvalloissa vuonna 2004 21-vuotias nainen kuoli (ihan kokonaan, ei vain vähän) Bostonissa FN 303-aseella ammutun muovikuulan osuttua hänen silmäänsä. Bostonin ja Seattlen poliisit luopuivat aseesta tapauksen jälkeen. Suomessa poliisi käytti joukkojenhallinnassa FN 303-asetta ensimmäisen kerran itsenäisyyspäivänä 2015. Tällöin poliisi ampui seitsemän kertaa kohti mielenosoitusta, osan kerroista pakenevia ihmisiä selkään. Yksi ammuksista tai osa ammusta osui mielenosoittajaa silmään. FN 303-aseita on Suomen lisäksi käytössä ainoastaan Belgiassa, Bulgariassa, Georgiassa, Japanissa, Libyassa, Luxemburgissa, Singaporessa, Turkissa ja Yhdysvalloissa, näissäkin osassa vain poliisin tai armeijan erikoisjoukoilla.
Poliisi kiertelee ja sanoo voimankäyttönsä kenties vähentyneen tai tehostuneen uusien aseiden, lähinnä siis etälamauttimen ja FN 303-aseen, myötä. Näin ei kuitenkaan ole. Vuonna 2010 voimakeinoja tai niihin varautumisia kirjattiin 3 526 kappaletta. Vuonna 2015 tapauksia oli jo 5 333. Osa kasvusta selittyy tarkentuneella tilastoinnilla, mutta kaikki tuskin. En myöskään tiedä miksi luottamusta pitäisi herättää sen, että poliisilta on jäänyt lähes 2000 voimankäyttökertaansa kirjaamatta ylös. Amnesty on toistuvasti moittinut Suomen poliisia voimankäytöstä. Järjestö on myös huolissaan poliisin läpinäkyvyydestä. Suomessa poliisia valvovat sisäministeriö ja poliisihallitus, eikä tämä ole järjestön mukaan riittävää. Suomen poliisi myös salaa keskeisiä sisältöjään. Amnesty ei esimerkiksi ole saanut poliisin voimankäyttöä koskevaa ohjeistusta pyynnöistään huolimatta nähtäväksi, koska se on katsottu salassapidettäväksi. Valvonnan ongelmallisuus näkyy Suomessa esimerkiksi putkakuolemien määrässä ja tutkinnassa. Suomessa kuolee vuosittain noin 20 henkilöä putkaan. Määrä on suunnilleen sama kuin kymmenen kertaa Suomen kokoisessa Iso-Britanniassa. Suomessa putkakuolemat tutkii poliisi, Iso-Britanniassa riippumaton viranomainen. Poliisi tutkimassa poliisin toimia ei Suomessa muutenkaan johda juuri mihinkään. Reilusti alle 10% poliisista tehdyistä rikosilmoituksista johtaa tuomioon. Tyypillisimmät rikosilmoitukset liittyvät kiinniottotilanteisiin ja poliisin voimakeinojen käyttöön. Vaikka poliisista varmasti tehdään myös aiheettomia rikosilmoituksia, voidaan olettaa, että ainakin osa poliisin voimakeinojen ja poliisiväkivallan kohteeksi joutuneista jättää ilmoituksen tekemättä tietäen ilmoituksen olevan hyödytön. On erikoista, että viranomainen voi itse tutkia itseään ja mahdollisia virheitään.
On myös syytä määritellä mistä puhutaan, kun puhutaan poliisin voimankäytöstä tai poliisiväkivallasta. Poliisin voimankäytöstä puhuttaessa voidaan rajata erikseen hätävarjelu, jossa poliisi esimerkiksi torjuu itseensä tai sivulliseen kohdistuneen hyökkäyksen. Tämän lisäksi poliisi käyttää voimakeinoja esimerkiksi kiinniottotilanteissa, joissa tilanne helpoiten luisuu poliisiväkivallan puolelle. Poliisiväkivallalla tarkoitetaan poliisin liiallista voimankäyttöä. Poliisin oikeuden käyttää voimakeinoja missään tilanteessa keneenkään voi (ja tulee) kyseenalaistaa, mutta vaikka pitäytyisimme yleisesti hyväksytyssä määritelmässä ja poliisin legitimiteetissä, on välttämätöntä myöntää poliisin tekevän virheitä ja käyttävän liikaa voimaa. Esimerkiksi silloin, kun kaksi poliisia polki miehen päätä asflattiin toistuvasti. Tai pahoinpiteli putkaan laitettavan henkilön. Tai etälamautti työkoneeseen kahliutuneen henkilön. Tai kaasuttaessaan puistokeikalta pois pyrkiviä ihmisiä.
Olipa poliisin oikeudesta käyttää voimaa ja valtaa mitä mieltä tahansa, täytyy poliisin käyttämiin voimakeinoihin ja väkivaltaan suhtautua tosissaan. Hokemalla mantraa “Suomessa on hyvä poliisi” sivuutamme ongelmat ja asetamme voimaa ja (väki)valtaa käyttävän viranomaisen arvostelun ulkopuolelle. Ja se jos mikä on vaarallista.
A-studio 30.8. klo 21, keskustelemassa Suvi Auvinen ja poliisi Marko Savolainen.