Ulkomaalaisen näköinen nainen

Julkaistu alun perin Iso Numero-lehdessä syksyllä 2016. Julkaistaan uudelleen 18.8.2017 sisäministeri Risikon käytettyä toistuvasti mediassa termiä ”ulkomaalaisen näköinen.”

 

Seison ihmisjoukossa Varsovassa, me kaikki katsomme suurelta ulkoilmanäytöltä jalkapalloa. Viereeni pysähtyy jalkapallofani, joka puhuttelee minua puolaksi. Vastaan englanniksi etten valitettavasti puhu puolaa kuin muutamia sanoja. “Luulin sinua paikalliseksi, mistä maasta olet?”, kysyy henkilö englanniksi. Samankaltainen tilanne on toistunut kohdallani niin kaikissa Pohjoismaissa kuin esimerkiksi Baltiassa, Venäjällä, Saksassa kuin Ranskassakin. Näytän geneeriseltä eurooppalaiselta – suomalaisesta näkökulmasta katsottuna siis mahdollisesti ulkomaalaiselta.

Suomen poliisin harjoittama etninen profilointi ja ulkomaalaisvalvonta nousivat jälleen keskusteluun loppukesästä 2016 räppäri Musta Barbaarin eli James Nikanderin kerrottua sosiaalisessa mediassa, kuinka tämän äiti ja sisko olivat joutuneet poliisin kovakouraiseen käsittelyyn ulkomaalaisvalvonnan yhteydessä. Lain mukaan poliisilla on oikeus tarkastaa, onko ulkomaalaisella henkilöllä oikeus olla maassa. Ongelma tulee siitä, kuinka valvonnan kohteeksi joutuvat henkilöt valikoituvat.

Poliisi on myöntänyt tekevänsä tarkastuksia ulkonäön perusteella. Helsinkiläinen poliisi kertoi vuonna 2013 Ylen haastattelussa tekevänsä tarkastuksia “ulkomaalaisilta näyttäville ihmisille”. Mutta kuka 2010-luvun Suomessa näyttää ulkomaalaiselta? Jos ulkomaalaisuus määritellään ihonvärin tai muiden ulkoisten piirteiden perusteella, on kyseessä etninen profilointi. Se puolestaan ei ole okei edes lain mukaan. Ylen haastattelema yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston erityisasiantuntija Robin Harms muistuttaakin, että poliisin täytyy huolehtia siitä, ettei etnistä profilointia tapahdu. “Tämän päivän Suomessa on täysin vanhanaikaista tehdä päätelmiä ihonvärin perusteella. Meillä on Suomen kansalaisia, joilla on kaikenlaisia ihon värejä.”

Kaikki lait eivät ole moraalisesti ja eettisesti kestäviä. Vaikka minä olen todistettavasti puolalaisen, venäläisen ja ranskalaisen näköinen nainen, ei Suomen poliisi ole koskaan pyytänyt nähdä papereitani ulkomaalaisvalvonnan nojalla. Ulkomaalaisuudella ei Suomessa selvästi tarkoiteta valkoista ihoa. Niin kauan kuin rodullistetut ihmiset joutuvat poliisin silmätikuksi kadulla kävellessään vain ulkonäkönsä takia, ei tasa-arvo ole valmis. Ihmisten luokittelusta ulkomaalaisiin ja kotimaisiin ihonvärin perusteella on välttämätöntä päästä eroon muuttuvassa maailmassa. Jokainen meistä on ulkomaalaisen näköinen. Se ei saa tarkoittaa, ettemme voi kokea olevamme kotona missä tahansa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *