Pitääkö minun äänestää?

 

Vaalit voi nähdä eräällä tapaa yhdistävänä tekijänä – kaikki ovat yhtä onnellisia siitä, että ne ovat ohi.

“Oletko käynyt äänestämässä?”, on ollut yleisin kysymys satunnaisilta ehdokkailta kaduilla viime päivinä. Kuten kaikkien vaalien alla, myös nyt kysymys äänestämisestä ja äänestämättä jättämisestä on ollut paljon tapetilla. Uusimman HS-gallupin mukaan 43 prosenttia vastanneista ilmoittaa, etteivät he osaa tai halua sanoa, mitä puoluetta he äänestäisivät tai sanovat, etteivät kävisi äänestämässä. Luku ei ole ollut näin korkea kertaakaan ainakaan 2010-luvulla.

Kysymykseen äänestämisestä suhtaudutaan silti aivan liian vakavasti. Syyllistäviä Facebook-statuksia äänestämisen autuudesta levitetään innokkaasti. Ehdokkaat vetoavat siihen, että tärkeintä on äänestää, lisäten samalla jalosti että sama se vaikket äänestäisi juuri häntä. Ihmeellisiä anime-propagandavideoita “nukkumisen” haitoista nähdään jopa Ylen taholta. (Kioski hei että mitähän vittua?)

Kysymys siitä, pitäisikö meidän äänestää vai ei on kuitenkin väärä. Politiikkaan osallistumisen pelkistäminen kysymykseksi äänestämisestä on demokratian halveksuntaa.

Niin kauan kuin ajatuksissamme äänestyskoppi = demokratiaa, olemme jumissa kysymässä väärää kysymystä. Nähtyämme nykyisen hallituksen valtaannousun ja sen tekemät päätökset, ei voi enää uskottavasti argumentoida äänestämisen tai äänestämättä jättämisen olevan yhdentekevää. Kampanjointi sekä äänestämisen puolesta että sitä vastaan ei kuitenkaan johda mihinkään ja on älyllisesti laiskaa.

Tärkeintä on se, miten osallistumme politiikkaan vaalien ulkopuolella. Puoluepolitiikan tehottomuus näyttäytyy monella rintamalla, mutta resurssien haaskauksessa tuskin mikään vetää vertoja vaalityölle. Aikaa, vapaaehtoisten resursseja  ja rahaa syövät kampanjat ovat keskeinen elementti puoluepolitiikkaa – eikä tuskin kukaan puolueiden sisälläkään voi rehellisesti väittää sen olevan tehokasta työtä yhteisten asioiden hoitamisessa.

Äänestämisen autuudesta meuhkaaminen hyödyttää lähinnä niitä, jotka haluavat meidän pysyvän vaalien välillä passiivisina. Puolueet puuhaavat erilaisia “kansanliikkeitä” vaalien alla (kaikki mukaan! yhdessä! meidän kunta!), mutta saatuaan paikkansa päätöksentekoelimissä hyssyttävät meidät tyytymään äänestystulokseen ja pyytävät työrauhaa. Vallitseva tila ei nauti muutoksista.

Kaikki ehdokkaista äänestäjiin ja äänestämättömiin ovat yhtä onnellisia, kun vaalit loppuvat. Politiikka ei kuitenkaan ole vaaleja tai vaalikausia, vaan jokapäiväistä elämäämme. Älä ole hiljaa vaalien välillä, äänestit tai et. Älä suostu vaikuttamaan vain äänestämällä. Politiikkaa ei pidä jättää puoluepoliitikoille, se on aivan liian tärkeää siihen.

 

Ja vielä: Jos ratkaisuehdotus kaikkeen kritiikkiin on “no lähde itse ehdolle”, kommentoija osoittaa ettei itsekään usko edustuksellisuuden mahdollisuuteen. Edustuksellisessa järjestelmässä ei voida lähteä siitä, että jokaisen täytyy tulla edustamaan itseään voidakseen osallistua päätöksentekoon.