Kelakaaoksesta seuraa pian poliittisia murhia

Varmin tapa selvitä murhasta Suomessa on olla valtakunnantason poliitikko.

Yhteiskunnan tilan määrittää se, kuinka se kohtelee kaikkein heikoimmassa asemassa olevia osasiaan. Ihmisyhteisöt ovat rakentuneet pitkälti sen ajatuksen varaan, että autamme ja suojelemme toisiamme, että vahvan tehtävä on tukea heikkoa. Olemme Suomessa vuonna 2017 tilanteessa, jossa kaikki ihmishenget eivät ole samanarvoisia. Tämän viestin lähettää nykyinen hallituspolitiikka.

Kelakaaos on katastrofaalinen, eikä sen pitkäaikaisvaikutuksia voida vielä edes arvailla. Kun äärimmäisessä hädässä olevia ihmisiä lyödään vielä entisestään ja näiltä viedään perustoimeentulo ja usko huomisesta, lienee kuitenkin selvää ettei tilanteesta selvitä ilman järistyksiä. Ihmisen joka ei ole koskaan joutunut elämään toimeentulotuen varassa on mahdotonta ymmärtää, millaiseen totaaliseen kriisiin parin viikonkin rahattomuus ihmisten elämät voi viedä. Meillä on käsissämme joukko ihmisiä, joiden laskut päätyvät ulosottoon, jotka joutuvat olemaan syömättä, ovat häätöuhan alla tai eivät voi ostaa välttämättömiä lääkkeitään.

Tämä tilanne tulee johtamaan poliittisiin murhiin. Poliittinen murha on tappaa ihmiset nälkään. Poliittinen murha on tappaa ihmiset kadulle palelluttamalla. Poliittinen murha on tappaa ihmiset näiden jäädessä ilman peruslääkitystään. Polittinen murha on myös tilanne, jossa ilman hoitoa tai lääktiystä jäänyt mielenterveyspotilas ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja purkaa ahdistuksensa muihin ihmisiin.

Hallituspolitiikka tulee johtamaan tätä menoa ruumiisiin. Nyt konkretisoituvien päätösten takana olevilla ihmisillä on nimet ja osoitteet. Mahdollisuudet siihen, että he joutuisivat käsillä olevista poliittisista murhista vastuuseen on kuitenkin lähes olematon, sillä köyhien elämä ei ole yhteiskunnallemme juuri minkään arvoinen. Voitteko kuvitella, että minkään muun yhteiskuntaluokan systemaattisesta alasajosta selviäisi ilman mitään rangaistusta? Toimeentulotuen asiakkaat eivät kuitenkaan mellakoi, sillä nälkäisenä on mahdoton kiivetä barrikadeille, tai varattomana ostaa bussilippua eduskuntatalolle. Köyhillä ei ole eturyhmiä tai lobbareita eduskunnassa. Ei ainakaan sen tasoisia, kuin he tarvitsisivat. Eduskunnassa kyllä “tuomitaan” Kelan ruuhkat, mutta sanahelinäksi jäävä tuomio ei paljon lohduta jos jääkaapissa ei ole kuin valo.

Kelaa johdetaan kuin bisnestä, ja kauppatavarana ovat yhteiskunnan huonoimmassa asemassa olevat ihmiset. “Miksi ylipäätään ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta”, kysyy Kelan uusi pääjohtaja Elli Aaltonen. “Olevat” ihmiset eivät tosiaan ole tuottavuusloikalle hyväksi. Kelan uuden linjan mukaista olisi ehkä ennemmin se, että ihmiset maksavat oikeudestaan olla olemassa.

Tilanteeseen on olemassa ratkaisuja. Hallitus “lupasi tehdä kaikkensa” tilannetta helpottaakseen. Näihin “kaikkiin” keinoihin ei silti kuulunut lisärahoituksen antaminen Kelalle tai kunnille tilanteen selvittämiseksi. Esitän kuitenkin hallitukselle kaksi helppoa ratkaisua tilanteeseen:

  1. Antakaa nyt heti lisää resursseja hakemusten käsittelyyn. Tämä tarkoittaa suurta määrää työntekijöitä hakemusten käsittelyyn. Se tarkoittaa rahaa. Tahtotilallanne ei makseta vuokraa.
  2. Antakaa kaikille hakijoille ilman käsittelyä ne tuet, joita nämä ovat hakeneet. Mahdollisuus siihen, että hyötymistarkoituksessa tehtailtuja hakemuksia on oikeiden hakemusten joukossa on mitättömän pieni. (Jokainen, joka on joskus hakenut toimeentulotukea tietää, ettei kukaan lähde siihen operaatioon huvikseen.) On mahdollista, että jälkimmäinen vaihtoehto tulisi yhteiskunnalle jopa merkittävästi halvemmaksi kuin ensimmäinen vaihtoehto.

Kokeillaanko hallitus näitä keinoja ensin ja palataan sitten lupauksiinne tehdä kaikkenne jos näistä kumpikaan ei toimi?

Kelakaaos tuskin on sattuman tai huonon suunnittelun tulosta. Se on kätevä keino joukkotuhota yhteiskunnasta se osa, joka ei tuota.

Now playing: Julma Henri – 240306