Vaalit voittaa se, joka kierrättää rasistit parhaiten

 

Kuntavaalien teemana on tänä vuonna kierrätys. Ympäristö ei kuitenkaan tällä kertaa kiitä, siellä kierrätyksessä ovat eritasoiset rasistit ja ex-rasistit. Viime päivinä puolueiden ovet ovat käyneet tiuhaa tahtia ihmisten lähtiessä ja tullessa eri puolueisiin – usein hyvin yllättävistäkin suunnista. Teema on kuitenkin ollut yhtenevä.

Perussuomalaisten pirkanmaalainen kuntapoliitikko, omasta tutkintapyynnöstään kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomittu Terhi Kiemunki erotettiin puolueesta laskutusepäselvyyksien vuoksi. Rasistisista lausunnoistaan tunnetun Kiemungin erottaminen puolueesta kuntavaalien kynnyksellä suuren mediahuomion saattelemana oli kenties Perussuomalaisten taktisin liike pitkään aikaan: Kiemunki nimittäin ilmoitti jäävänsä Perussuomalaisten vaalilistalle erottamisestaan huolimatta. Näin puolue voi pestä kätensä Kiemungin todennäköisesti yhä rasistisemmiksi käyvistä lausunnoista sekä mahdollisista puolueeseen liittyvistä rikoksista, mutta saa silti listalleen Pirkanmaalla Kiemungille julkisuuden ja avoimen rasismin tuomat äänet. Perussuomalaisten irtautuminen Kiemungista on taitavaa rasistin kierrättämistä: poissa omaa pesää likaamasta, mutta silti yhteiseen äänipottiin satamassa.

Toinen esimerkki rasistikierrätyksestä on nähty Vasemmistoliiton taholta. Perussuomalaiset jättänyt René Hursti lähtee kuntavaaleihin ehdolle Vasemmistoliiton sitoutumattomana ehdokkaana. Kansan Uutisten puolivillaisessa ehdokasesittelyssä Hursti puhuu köyhien puolustamisesta ja kertoo eronneensa Perussuomalaista hallituksen leikkausten vuoksi. Perussuomalaisten pinttynyttä rasismia Hursti tai Kansan Uutisten juttu eivät kommentoi millään tavalla. Avoimen vaalikoneen vastauksissa vuodelta 2015 Hursti  muun muassa haluaa vähentää kehitysapumäärärahoja sekä maahanmuuttoa. Tämän lisäksi Hursti haluaa kumota tasa-arvoisen avioliittolain sekä kannattaa transsukupuolisten pakkosterilsaatiota. Vasemmistoliitto perustelee Hurstin ehdokkuutta toteamalla Hurstin allekirjoittaneen ehdokassuostukuksen. “Allekirjoittaessaan ehdokassuostumuksen kaikki Vasemmiston ehdokkaat sitoutuvat toiminnassaan vastustamaan väkivaltaa ja puolustamaan ihmisten välistä tasa-arvoa sekä sanoutuvat irti kaikesta rasismista”, todetaan KU:n jutussa. Esimerkki ehdokassuostumuksen allekirjoittaneesta ex-persusta Vasemmistoliiton riveissä löytyy viime joulukuulta. Lohjan Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaaksi lähtenyt Eila Hassinen oli Muutos2011-puolueen ja Perussuomalaisten jälkeen löytänyt kotinsa Vasemmistosta. Hassisen ehdokkuutta kyseenalaistettaessa saatiin myös tällöin vastaukseksi, että Hassinen on allekirjoittanut ehdokassuostumuksen eikä näinollen voi kirjoitella rasistisesti. Elintasopakolaisista ja roduista kirjoittanut Hassinen saikin pian kenkää Vasemmistosta, mutta tämä esimerkki osoitti, ettei yhden paperin allekirjoittaminen automaattisesti muuta ihmisen kantoja.

On selvää, että Vasemmistoliitto kaipaa Perussuomalaisiin pettyneiden duunareiden ääniä. Monelle Vasemmiston äänestäjälle antirasismi on kuitenkin keskeinen kysymys, ja Hurstin sekä Kansan Uutisten jutun haluttomuudella tehdä pesäero Perussuomalaisten rasismiin saatetaan menettää merkittävä määrä ääniä. Kuinka moni Vasemmiston äänestäjä on valmis ottamaan riskin, että sympaattiselle ehdokkaalle annettu ääni viekin läpi ehdokkaan, jonka nykyisistä kannoista esimerkiksi maahanmuuttoon ja rasismiin ei voida olla varmoja? Toisaalta: kuinka luotettava on ehdokas, joka muuttaa täysin kantansa keskeisissä kysymyksissä kahdessa vuodessa – siis lyhyemmässä ajassa, kuin mikään vaalikausi kestää? Jää nähtäväksi kannattaako Vasemmiston harrastama rasistikierrätys. Tuoko Perussuomalaisiin pettyneiden äänestäjien panos enemmän ääniä, kuin mitä “maahanmuuttokriittisen” ehdokkaan ottaminen listoille maksaa?

Kolmas esimerkki tulee yllättäen Vihreiltä. Erinomaisen rekryn Oulussa tehnyt puolue on saanut listoilleen ex-uusnatsijohta Esa Holapan. Holappa on puhunut julkisuudessa paljon natsismin ja rasismin vastustamisesta. Vihreät on onnistunut tällä teolla ottamaan selkeimmän kannan rasismiin. Ex-uusnatsi joka nykyään sanoo kannattavansa humaaneja arvoja ja vastustavansa kaikenlaista rasismia ei jätä kannoissaan mitään arvuuttelun tai satunnaisten allekirjoitettujen papereiden varaan. Vihreiden äänestäjissä ei toisaalta liene paljon liikkumaa rasismin kannattajien suuntaan, eikä puolue tällä teolla näytä myöskään havittelevansa softcore-rasistien ääniä. Tarvitsisiko puolue niitä on toinen kysymys.

Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto ja Vihreät näyttävät kolme hyvin erilaista lähestymistapaa rasismiin ja rasistisiin ehdokkaisiin tulevissa vaaleissa. On vielä mahdotonta sanoa, mikä taktiikka on tehokkain, mutta on selvää, että rasistien ja ex-rasistien kierrätys tulee ratkaisemaan paljon kuntavaaleissa 2017. Nämä vaalit voittaa se, joka kierrätti rasistit parhaiten.

Ylpeys tappaa meistä parhaat

Mikä siinä on, etteivät pahat ihmiset koe burnoutteja?

Olen viettänyt elämästäni reilut kymmenen vuotta erilaisissa sosiaalista oikeudenmukaisuutta ajavissa liikkeissä. Ihmisoikeudet, ympäristönsuojelu, antirasismi, eläinoikeudet, feminismi, vapaa kaupunkitila, antikapitalismi ja muut tasa-arvoon keskittyvät teemat muodostuvat liikkeiksi, jotka toistavat kaikki enemmän tai vähemmän samaa kaavaa toimijoiden suhteen: hyvät ihmiset kantavat harteillaan itseään suurempaa taakkaa, joka muodostuu musertavaksi.

Aktivistit ovat suosikki-ihmistyyppini. Rakastan ihmisiä, jotka kokevat niin suurta paloa parempaa maailmaa kohtaan, että ovat valmiita käyttämään koko elämänsä sen eteen työskennelläkseen. Hyvien asioiden puolesta toimivat ihmiset kuitenkin joutuvat jatkuvan, käsittämättömän suuren paineen alle.

Nähdessäsi jälleen yhden ympäristökatastrofiksi päätyvän kaivoksen, jälleen yhden Migrin hajottaman perheen ja yksin tehosikalan lattialla makaavan porsaan valtaa ihmisen helposti toivottomuus. Toivo on kamppailulaji. Me käytämme koko elämämme siinä toivossa, että voimme jättää jonkin jäljen maailmaan, tehdä jonkin muutoksen parempaan, vähentää edes yhden yksilön kärsimystä.

Todennäköisyydet ovat kuitenkin usein meitä vastaan, ja maailma ympärillämme tuntuu suosivan niitä, jotka ovat kovia, kylmiä ja itsekkäitä. Mikä siinä on, etteivät pahat ihmiset vaikuta koskaan kokevan burnoutteja? Rasistit porskuttavat vuosi toisensa jälkeen ja saavat yhä suurempaa valtaa valtiollisessa päätöksenteossa. Homofobiset ämpärit eivät näytä väsymyksen merkkejä selittäessään jälleen kerran sitä, millainen on heidän jumalansa näkemys avioliitosta. Täysin tarpeettomaan kärsimykseen ja kuolemaan nojaavia ammatteja perustellaan sitkeästi työllisyydellä, ja valtio kannustaa niihin syytämällä rahaa eettisesti täysin kestämättömiin projekteihin.

Ei ole ihme, että parhaat meistä palavat loppuun. Heikkouden ja avun tarvitsemisen myöntäminen on usein miltei mahdotonta, koska teemme omaa elämäämme suurempia projekteja. Mitä on minun väsymykseni suhteutettuna siihen suureen kamppailuun, jota käymme?

Emme myöskään halua kuormittaa ympärillämme olevia ihmisiä, jotka myös painivat saman massiivisen epäoikeudenmukaisuuden parissa jossa olemme kuluttaneet itsemme loppuun. Tällöin me unohdamme sen pehmeyden, joka ajatteluun väistämättä lomittuu kun voimme jakaa kokemuksemme. Empatia meissä vaikuttaa tasaamalla kaikkien taakkaa. Jaettu väsymys ei tuplaannu, vaan puolittuu.

Kyky myöntää se, ettei yksi ihminen lopulta riitä juuri mihinkään on kysymys joka erottaa pitkään liikkeissä mukana olevat niistä, jotka palavat loppuun nopeasti ja lopullisesti. Omien voimien ja vaikutusmahdollisuuksien rajallisuuden hyväksyminen ovat keskiössä. Jos jokin projekti ei elä ilman minun panostani, se ei ehkä koskaan ollut elinkelpoinen. Korvaamattomia ihmisiä ovat hautausmaat täynnä.

Kyky tarvita ja vaatia apua oman rajallisuuden ja väsymyksen äärellä on se, joka pitää meidät hengissä. Ylpeys tappaa meistä parhaat. Maailmassa, joka perustuu vahvuuteen ja pärjäämiseen meidän täytyy luoda toisenlainen pohja yhdessäololle, tai olemme jo hävinneet kaikki kamppailumme. Niin kauan kuin voimme tukeutua toisiimme, meillä on toivoa. Toivo on kamppailulaji, mutta ilman sparausseuraa kenestäkään meistä ei ole taistelemaan tositilanteessa.