Anarkisti Slushissa, osa 2

Nothing normal ever changed a damn thing. Mikään normaali ei koskaan muuttanut hittojakaan. Slushin pääbanderolli Messukeskuksen edessä kutsuu kummajaisia sisään. Ulkopuolella odottaa kaksi astronautiksi pukeutunutta hahmoa, joiden kanssa voi halutessaan kuvauttaa itsensä.

Slush on erikoisimpia tapahtumia joissa olen koskaan käynyt. Ja tämä tulee ihmiseltä, joka on harrastanut talonvaltausbileitä Berliinissä, viettänyt salajoulua savimajassa pienellä kenialaisella saarella ja mennyt puolalaisten mafiosojen bileisiin raskaasti aseistautuneiden vartijoiden tarkkailemasta portista.

Slush on kyberpunk lihaksi tulleena. Kyberpunkin maailmassa suuryritykset hallitsevat synkkää, neonvärein sävyttynyttä yhteiskuntaa, jonka kuninkaallisia ovat hakkerit ja tekoäly. Vanhaa valtaa Slushissa edustavat Sauli Niinistö, Al Gore ja summamonarkistit, jotka keekoilevat tapahtuman aitiopaikoilla Suomen uusien valtiaiden, Slushin toimitusjohtajan Marianne Vikkulan ja Supercellin toimitusjohtajan Ilkka Paanasen kanssa. Kaiken yllä hohtavat suuryritysten logot Reaktorista Samsungiin ja Microsoftiin. Yritykset ovat majakka, jonka avulla löytää pimeän läpi kotisatamaan. Koteja on tarjolla etenkin koodareille, joita houkutellaan yhdessä jos toisessakin t-paitatekstissä.

Jokaisella Slushin osallistujalla on kaulassaan lätkä, jonka mukaan kiinnostavuutemme yksilöinä määrittyy. Luokkajako on tehty selväksi myös erinäisin VIP-aluein. Varjoissa liikkuvat Slushin lukemattomat vapaaehtoiset. Heidän värikoodinsa nähtyään vastaantulijan katse hakeutuu välittömästi muualle. Kiinnostavimpia yksilöitä ovat Slushin maailmassa sijoittajat, joita etenkin startup-lätkillä varustetut alamaiset metsästävät. Toimittajat tietävät paikkansa hierarkiassa: se on sijoittajien ja puhujien alapuolella, mutta selvästi startuppeja ylempänä. Demokratiaseminaari Tulevaisuuden valtiopäivät kokeili jakaa osallistujansa tänä kesänä uusiin puolueisiin ja Helsingin Sanomien luokkakone on leikitellyt ajatuksella uusista yhteiskuntaluokista. Kukaan ei ole kuitenkaan onnistunut luokkajaossa kuten Slush. Tässä maailmassa rahaa on, mutta se on harvoilla.

Slushin pinta on äärimmäisen esteettinen. Messukeskus on todella ruma miljöö, mutta Slush on muuttanut sen tulevaisuuden leikkikentäksi. Laserit leikkaavat tilan yhtenään. Basso jyrisee päälavan uuden puheenvuoron alkamisen merkiksi niin, että sen tuntee selkäytimessään toisella puolella Messukeskusta. Joku Tärkeä Puhuu, huomio.

Pinta on näyttävä, mutta sisältö jättää kylmäksi. Käyn Slush-päiväni aikana kuuntelemassa otsikkotasolla kiinnostavimmilta ja rohkeimmilta vaikuttavia avauksia kuin mikäkin Koneen Säätiö. Päälavalla halutaan lopettaa köyhyys. Hienoa, tavoite johon anarkisti yhtyy! Ratkaisuksi tarjotaan kuitenkin kasvovoidetta (jota voidaan myydä naisille ja vauvoille, sekä miehille jos se vain pakataan uudestaan!) ja osa voiteesta saaduista tuotoista käytetään siihen, että yritys työllistää köyhiä naisia. Näin äkkiseltään köyhyyden lopettamisen mekanismit jäävät hieman epäselviksi – malli kuulostaa about kaikelta liiketoiminnalta ikinä. Innovaatio piilee siinä, että yritys on lähettänyt omia työntekijöitään tarkkailemaan palkkaamiaan köyhiä naisia voidakseen ymmärtää mihin nämä rahansa käyttävät, ja voi näin arvioida yhteiskunnallista vaikutustaan. Malli on myytävänä myös muille yrityksille, jotka haluavat olla mukana rakentamassa parempaa maailmaa.

Toinen puheenvuoro käsittelee työläisten itseorganisoitumista. Myös tämä kuulostaa anarkismin periaatteiden ytimeltä! Käy kuitenkin ilmi, että innoittajana toimii maailman nopeiten innovoiva Facebook, jonka tahdissa muiden täytyy pysyä. Siihen, että työläiset raportoivat johtoportaalle jokaisesta tekemästään asiasta kuluu kallisarvoista aikaa, jolloin Facebook vain kasvattaa etumatkaansa. Yritysten täytyy siis onnistua rekrytoimaan innovaattoreita, jotka jakavat yrityksen vision ja ovat kykeneviä omaehtoiseen päätöksentekoon yrityksen linjassa.

Uutuustuotteena lanseerataan sormus, jonka avulla voit tarkkailla elämääsi monin eri tavoin. Löytämällä optimaalisen unirytmin pystyt olemaan tehokkaimmillasi. “Meillä on miljoonia päiviä ja öitä dataa käyttäjiemme rytmistä”, tuotteen yhteydessä kerrotaan. Sormukseen yhdistetty äppi osaa pian yksilön rytmin opittuaan määritellä jopa sen, koska vessa todennäköisimmin kutsuu.

Kyberpunkin ihmiskuva on kylmä. Saman vaikutelman saa Slushista. Vaikka maailman parantamisesta, vallankumouksista ja aktivismista puhutaan paljon, tuntuu yksilö pelkistyvän teknologisen mullistuksen ikävän epätehokkaaksi komponentiksi.

Startuppien puolella on varmasti maailmaa mullistavia keksintöjä, yksi jengi aikoo esimerkiksi tehdä sähköstä ruokaa. Jää kuitenkin pitkälti sijoittajien armon varaan, nousevatko keksinnöt oikeasti merkittäviksi yhteiskunnallisiksi toimijoiksi. Rahoituskierros voi osua yhtä hyvin myös kivan demon tehneelle laskettelupelille. Slush on maailma, jossa pääomalla näyttää olevan suvereeni valta. On mahdollista, että Slush on kuva tulevaisuuden yhteiskunnasta. Köyhyys ja loska on suljettu neonvaloviidakon ulkopuolelle näkymättömiin, suunnistamme toistemme luo äppien avulla ja odotamme osuisiko sijoittajan jumalallinen väliintulo juuri meidän innovaatiomme kohdalle. Slushin iltabileitä sanotaan utopistisiksi, mutta sen esittelemä yhteiskunta on minulle dystooppinen.

Me emme muuta maailmaa kyllin nopeasti mielenosoituksilla, äänestämällä tai kansanliikkeillä. Slushin “aktivisteille” pelastustaakkaa ei kuitenkaan voi myöskään sysätä. En vielä tiedä, missä on se kartoittamaton maa, jossa kohtaisivat todelliset tarpeet ja niihin vastauksia kehittävät toimijat. Me emme löydä toisiamme Messukeskuksen käytäviltä edes tapaamisäpin avulla. Kuitenkin meidän kaikkien panosta merkittävään muutokseen tarvitaan. Ilmastonmuutos ei pysähdy ilmastomarssilla eikä Al Goren puheella. Köyhyyttä ei ratkaista blockchainilla eikä leipäjonolla. Työläisten itseorganisoituminen ei ole kätevä keino pysyä relevanttina kilpailijana Facebookille vaan todennäköisesti ainoa mielekäs tapa tehdä työtä tulevaisuudessa. Paskantamisen ajankohdan ennustavan sormuksen sijaan kaipaamme innovaatioita, jotka parantavat jokaisen elämänlaatua, tekevät meistä onnellisempia ja empaattisempia sekä pelastavat koko lajimme sitä uhkaavalta tuholta.

Slush on kaunis pinta, mutta maailmaa parempaan suuntaan muuttavaa contenttia kreataan pääasiassa jossain ihan muualla. Toivottavasti.

 

Suvi Auvinen osallistuu Slushiin ja Slush Musiciin 28.11.-1.12.2017 ja raportoi havainnoistaan blogissaan. Ensimmäinen osa luettavissa täällä.

 

Anarkisti Slushissa, osa 1

 

Kymmenen vuotta sitten teknologiatapathuma Slushia vietettiin varsin toisen näköisessä Helsingissä. On varsin osuvaa, että yhtenä Slushin teemana on vuonna 2017 ilmastonmuutos. Tapahtuma on saanut nimensä loskasta, eikä sitä näy marraskuun viimeisinä päivinä Helsingin kaduilla lainkaan. Ilmasto ympärillämme muuttuu nopeammin kuin voimme käsittää. Jos tapahtumaa nimettäisiin nyt kaupungissa vallitsevan tilan mukaan, juhlisimme loskan sijaan loppumattomalta tuntuvaa pimeyttä. Tervetuloa teknologia- ja startup-tapahtuma Eternal Darknessiin.

Minulla on ranteessani tuhannen euron arvosta Slushin rannekkeita. Varsinaisen Slushin liput maksavat kiinnostuneelle kävijälle noin 600 euroa, juuri ennen Slushin päätapahtumaa järjestettävä musiikkiteollisuuden Slush Music noin 400 euroa. Olen akkreditoitunut molempiin tapahtumiin tajutakseni mistä on kyse. Etuoikeuden tunne on käsinkosketeltava sileiden rannekkeiden muodossa. En voi ymmärtää, kuka maksaisi tapahtumasta tonnin.

Kaiken mitä tiedän startup-kuvioista olen oppinut Silicon Valley -sitcomista. Jokainen täällä tuntuu puhuvan maailmojen mullistuksesta, vaikka todellisuudessa oltaisiin rakentamassa äppiä, jolla voi tilata ruokaa. Lähes kaikilla on jokin mielikuva Slushista, mutta harva edes tapahtumassa käynyt osaa tiivistää sitä mitenkään. Suuri osa meistä silti teeskentelee joka marraskuussa tietävänsä, mikä Slush on.

Slushin kaltainen tapahtuma sopii hyviin aikaan, jossa Valtioneuvosto mainostaa S-ryhmää ja Facebookilla on enemmän kansalaisia kuin Kiinalla. Kaikkialla tuntuu leijuvan ajatus myöhäiskapitalismista, jossa yrityksistä on tullut todellisia vallanpitäjiä ja puoluepolitiikka on aikansa elänyttä. Todellinen valta on yrityksillä ja kuluttajilta, kuulemme kaikkialta.

Slushin lehdistötilaisuus alkaa pelimainosta muistuttavalla dystooppisella videolla, jossa koneet ovat ottaneet vallan maailmasta. Videon lopussa esitetään kutsu ratkaisijoille, a call for solvers. Suhtaudun lähtökohtaisesti erittäin varauksella Slushin retoriikkaan ja sen edustamaan maailmaan. Periaatteessa hyvät ideat – autojen ja asuntojen hukkakäytön minimointi Uberin ja AirBnb:n kautta ja ruoan tilaamista helpottavat palvelut – johtavat usein inhimillisesti kestämättömiin seurauksiin ja työläisten oikeuksien polkemiseen. Startup-maailmassa ihminen kutistuu helposti resurssiksi, jonka henkilökohtaisen arvon yli ajetaan millä tahansa kauniisiin lauseisiin verhotulla kauheudella. Mitä on yksi ihminen, jos käsillä on ruoan/liikkumisen/majoittumisen tulevaisuus!

Slushia ympäröivät suuret sanat. Jo lehdistötilaisuudessa peräänkuulutetaan “radikaaleja ideoita” ja julistetaan vallankumous alkaneeksi. Vallankumouksen tekee omien sanojensa mukaan VR-laseja valmistava yritys. Olen kuunnellut vastaavia fraaseja aktivistipiireissä yli kymmenen vuoden ajan. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden liikkeet talonvaltaajista eläinoikeustoimijoihin ja anarkisteihin käyttävät hyvin samanlaista kieltä kuin nyt ympärilläni valtavat nimikyltit kaulassa hengailevat ihmiset, joista puolella on päällä huppari, puolella pikkutakki. Helsinkiä esitellään ulkomaisille vieraille kuvilla, joissa jättömaat on otettu spontaaneilta juhlilta näyttävään käyttöön, joissa kaupunkiviljelyn roolia korostetaan ja joissa kadut on vallattu autoilta hengailykäyttöön.

“Re-imagine. The canvas is blank”, julistaa minulle jaettu flyer. Viesti ei eroa merkittävästi anarkistikollektiivi Crimethinc.in fraaseista “There is a secret world concealed within this one” ja “The future is unwritten.” Vallankumouksellisten fraasien ja termien haltuunotto on vanha hallintakeino. Ei pidä sokaistua sille, että it-maailmassa vallankumousta julistavat tahot tekevät laitetta tai sovellusta, joka keskimäärin ei joko koskaan tule näkemään päivänvaloa tai päätyy lopulta välittämään rahaa paikasta toiseen.

Minua on vaivannut jo pidempään ajatus siitä, että kysymme yhteiskuntana vääriä kysymyksiä, joihin sitten etsimme vastausta. Slush etsii ratkaisijoita, mutta joukossa vaikuttaa olevan myös niitä, jotka etsivät oikeita kysymyksiä. Ilmastonmuutos on suurin yksittäinen ihmiskuntaa uhkaava tekijä. Meillä ei ehkä ole tässä vaiheessa varaa kääntää selkäämme lähes kenellekään, joka osaa löytää oikeat kysymykset. Ei, vaikka kysymyksiä esittäisivät meidän retoriikkamme omivat pukupöhisijät, joiden arvomaailmaa emme jaa.

Revolution? There’s an app for that.

 

Suvi Auvinen osallistuu Slushiin ja Slush Musiciin 28.11.-1.12.2017 ja raportoi havainnoistaan blogissaan. Toinen osa löytyy täältä.

Saako natseja vihata?

Tampereella järjestetään lauantaina 21.10. Koko Tampere vihaa natseja -mielenosoitus. Mielenosoituksen tiimoilta on käyty keskustelua siitä, miksi tapahtuman nimessä mainitaan viha? On totta, että tapahtuman nimi saattaa olla luotaantyöntävä osalle ihmisistä. Miksi vihata, jos natseja ja näiden lietsomaa vihaa nimenomaan lähdetään vastustamaan?

Vuonna 2017 sivistyneessä valtiossa soisi olevan edes joitain yhteiskunnallisia minimejä, joista ei tarvitsisi enää neuvotella. Tiedättekö sellaiset, kuin että orjuus ei kuulu yhteiskuntaamme, samoin kuin ei lapsityövoima. Naisilla on oikeuksia, ihmiset voivat avioitua kenen kanssa haluavat. Vuonna 2017 sivistyneessä valtiossa ei pitäisi enää joutua osoittamaan mieltä natseja vastaan. Natsiaatteella tai rasismin lievemmilläkään muodoilla ei tulisi olla minkäänlaista yhteiskunnan suomaa legitimiteettiä tai oikeuksia. Sananvapaus ei koskaan tarkoittanut, että muiden ihmisarvoa sortavaa puhetta tai tekoja tulisi hyväksyä. Suvaitsevaisuus ei koskaan tarkoittanut, että meidän tulee suvaita ihmisvihamielistä, väkivaltaista ja vaarallista toimintaa.

Niin kauan kuin joudumme osoittamaan mieltämme natseja vastaan, tarvitaan siihen meidän kaikkien panos. Natsien vihaaminen ei ainakaan minulle tarkoita natsiaatetta kannattavien yksilöiden vihaamista. Sen sijaan se tarkoittaa heidän tuhoisan ideologiansa vihaamista, sitä, että jokaisella solullaan taistelee natsien edustamaa maailmankuvaa vastaan. Niin kauan kuin joudumme osoittamaan mieltämme natseja vastaan, meidän ei pidä antaa sanojen tulla väliimme. Vaikka sanoilla on voimaa, ei niiden voima ole mitään verrattuna siihen hirvittävään tuhovoimaan, joka natsiaatteella on, jollei sitä kitketä välittömästi sen nostaessa päätään. Jos maailmassa on syytä jotain vihata, niin natseja. Minä vihaan natseja, sillä heidän edustamansa maailma on kaikkea muuta kuin se, minkä eteen minä teen töitä. Vaikket sinä vihaisi natseja, tarvitaan sinun panostasi natsien etenemisen pysäyttämisessä. Jos sinunkin tavoitteenasi on tasa-arvoinen maailma, jossa kaikki ihmiset riippumatta iästä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntauksesta, kyvyistään tai etnisestä taustastaan voivat elää rauhassa yhdessä, tarvitaan sinua natsien vastustamisessa.

Vihaan ei lähtökohtaisesti pidä vastata vihalla. Joskus kuitenkin meitä kohtaava tuhovoima on niin suuri, että on ihan okei vihata sitä. Meidän vihamme kumpuaa rakkaudesta kaikkea elämää kohtaan. Meidän vihamme ei nouse mustuudesta joka syö kaiken elävän tieltään, vaan rakkaudesta maailmaa, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta kohtaan. Me emme jää vihaamme asumaan, vaan nousemme sieltä valoon, kunhan olemme ensin tehneet lopun kaikesta vihasta. On hyvä, että Tampere vihaa natseja. Se ei ole kuitenkaan kaiken loppu vaan alkupiste reilumman maailman tiellä.