Vähemmän tappavat aseet ja poliisiväkivalta Suomessa

Ylen A-studiossa on 30.8. klo 21 keskustelunaiheena poliisiväkivalta ja poliisin käyttämät voimakeinot. Kirjoitin poliisin käyttämän retoriikan ongelmallisuudesta aiemmin blogissani. Illan lähetystä varten muutamia yksittäisiä huomioita ja lukuja:


Poliisi otti käyttöön etälamauttimet Suomessa kokeiluvaiheen jälkeen vuonna 2005. Etälamautin on kaksi metallinuolta uhriin ampuva ase, josta johdetaan 50 000 voltin jännite kohteeseen. Koko maailmassa etälamauttimen käyttö on johtanut 315 ihmisen kuolemaan sitten sen tuomisen markkinoille vuonna 2001. Suomessa etälamautin on yhdistetty yhteen kuolemantapaukseen.  Suomessa poliisi on sanonut etälamauttimen olevan väline, jota käytetään kun pamppu on liian kevyt mutta ampuma-ase liian järeä. Ylikomisario Seppo Sivula sisäministeriön poliisiosastolta kommentoi etälamauttimen olevan poliisin voima-asteikon yläpäästä. “Ei sitä käytetä kevyin perustein. Kynnys etälamauttimesta ampuma-aseen käyttöön on hyvin pieni”, Sivula kommentoi Kalevalle. Vuosien varrella asenne on kuitenkin lieventynyt. Käytännössä poliisi on siirtynyt käyttämään etälamautinta muun muassa pysäyttääkseen puistossa loppumassa olleen keikan Helsingissä. YK:n kidutuksenvastainen komitea ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty luokittelevat etälamauttimen kidutusvälineeksi eivätkä suosittele sen käyttöä. Suomessa poliisi käytti etälamautinta tai uhkasi sillä 169 kertaa vuonna 2010. Vuonna 2015 sama luku oli jo 279. Amnesty International on huolissaan, jos laitteita käytetään entistä enemmän vain sen takia, että niitä ylipäätään on poliisin arsenaalissa. “Lisääkö uusien välineiden käyttöönotto voimankäyttöä sen sijaan, että niillä pystyttäisiin vähentämään vaarallisen voiman tarvetta”, oikeudellinen asiantuntija Mikko Aarnio Amnestyn Suomen osastosta pohti MTV3:lle. Ruotsin poliisilla ei ole käytössään etälamauttimia.

FN 303-aseen Suomen poliisi otti koekäyttöön 3.3.2014. Kyseessä on muovikuulia paineilmalla ampuva projektiili-ase, josta sekä valmistaja että poliisi käyttävät termiä “vähemmän tappava”. Termi itsessään on erikoinen: onko mahdollista kuolla “vähän”? Yhdysvalloissa vuonna 2004 21-vuotias nainen kuoli (ihan kokonaan, ei vain vähän) Bostonissa FN 303-aseella ammutun muovikuulan osuttua hänen silmäänsä. Bostonin ja Seattlen poliisit luopuivat aseesta tapauksen jälkeen. Suomessa poliisi käytti joukkojenhallinnassa FN 303-asetta ensimmäisen kerran itsenäisyyspäivänä 2015. Tällöin poliisi ampui seitsemän kertaa kohti mielenosoitusta, osan kerroista pakenevia ihmisiä selkään. Yksi ammuksista tai osa ammusta osui mielenosoittajaa silmään. FN 303-aseita on Suomen lisäksi käytössä ainoastaan Belgiassa, Bulgariassa, Georgiassa, Japanissa, Libyassa, Luxemburgissa, Singaporessa, Turkissa ja Yhdysvalloissa, näissäkin osassa vain poliisin tai armeijan erikoisjoukoilla.


Poliisi kiertelee ja sanoo voimankäyttönsä kenties vähentyneen tai tehostuneen uusien aseiden, lähinnä siis etälamauttimen ja FN 303-aseen, myötä. Näin ei kuitenkaan ole. Vuonna 2010 voimakeinoja tai niihin varautumisia kirjattiin 3 526 kappaletta. Vuonna 2015 tapauksia oli jo 5 333. Osa kasvusta selittyy tarkentuneella tilastoinnilla, mutta kaikki tuskin. En myöskään tiedä miksi luottamusta pitäisi herättää sen, että poliisilta on jäänyt lähes 2000 voimankäyttökertaansa kirjaamatta ylös. Amnesty on toistuvasti moittinut Suomen poliisia voimankäytöstä. Järjestö on myös huolissaan poliisin läpinäkyvyydestä. Suomessa poliisia valvovat sisäministeriö ja poliisihallitus, eikä tämä ole järjestön mukaan riittävää. Suomen poliisi myös salaa keskeisiä sisältöjään. Amnesty ei esimerkiksi ole saanut poliisin voimankäyttöä koskevaa ohjeistusta pyynnöistään huolimatta nähtäväksi, koska se on katsottu salassapidettäväksi. Valvonnan ongelmallisuus näkyy Suomessa esimerkiksi putkakuolemien määrässä ja tutkinnassa. Suomessa kuolee vuosittain noin 20 henkilöä putkaan. Määrä on suunnilleen sama kuin kymmenen kertaa Suomen kokoisessa Iso-Britanniassa. Suomessa putkakuolemat tutkii poliisi, Iso-Britanniassa riippumaton viranomainen. Poliisi tutkimassa poliisin toimia ei Suomessa muutenkaan johda juuri mihinkään. Reilusti alle 10% poliisista tehdyistä rikosilmoituksista johtaa tuomioon. Tyypillisimmät rikosilmoitukset liittyvät kiinniottotilanteisiin ja poliisin voimakeinojen käyttöön. Vaikka poliisista varmasti tehdään myös aiheettomia rikosilmoituksia, voidaan olettaa, että ainakin osa poliisin voimakeinojen ja poliisiväkivallan kohteeksi joutuneista jättää ilmoituksen tekemättä tietäen ilmoituksen olevan hyödytön. On erikoista, että viranomainen voi itse tutkia itseään ja mahdollisia virheitään.

On myös syytä määritellä mistä puhutaan, kun puhutaan poliisin voimankäytöstä tai poliisiväkivallasta. Poliisin voimankäytöstä puhuttaessa voidaan rajata erikseen hätävarjelu, jossa poliisi esimerkiksi torjuu itseensä tai sivulliseen kohdistuneen hyökkäyksen. Tämän lisäksi poliisi käyttää voimakeinoja esimerkiksi kiinniottotilanteissa, joissa tilanne helpoiten luisuu poliisiväkivallan puolelle. Poliisiväkivallalla tarkoitetaan poliisin liiallista voimankäyttöä. Poliisin oikeuden käyttää voimakeinoja missään tilanteessa keneenkään voi (ja tulee) kyseenalaistaa, mutta vaikka pitäytyisimme yleisesti hyväksytyssä määritelmässä ja poliisin legitimiteetissä, on välttämätöntä myöntää poliisin tekevän virheitä ja käyttävän liikaa voimaa. Esimerkiksi silloin, kun kaksi poliisia polki miehen päätä asflattiin toistuvasti. Tai pahoinpiteli putkaan laitettavan henkilön. Tai etälamautti työkoneeseen kahliutuneen henkilön. Tai kaasuttaessaan puistokeikalta pois pyrkiviä ihmisiä.

Olipa poliisin oikeudesta käyttää voimaa ja valtaa mitä mieltä tahansa, täytyy poliisin käyttämiin voimakeinoihin ja väkivaltaan suhtautua tosissaan. Hokemalla mantraa “Suomessa on hyvä poliisi” sivuutamme ongelmat ja asetamme voimaa ja (väki)valtaa käyttävän viranomaisen arvostelun ulkopuolelle. Ja se jos mikä on vaarallista.

A-studio 30.8. klo 21, keskustelemassa Suvi Auvinen ja poliisi Marko Savolainen.

Poliisiväkivalta ei lopu anarkisteihin

Ase ei ole ase eikä väkivalta väkivaltaa, kun niitä käyttää poliisi. Tämän opimme eilen Twitterissä Helsingin ylikomisario Jussi Huhtelan twiiteistä. Keskustelussa viittasin siihen, kuinka poliisi on Helsingissä alkanut yhtenään osoitella mielenosoittajia “vähemmän tappavilla” paineilma-aseilla, poliisin uudella lelulla FN-303:lla. Viittasin myös siihen, kuinka itsenäisyyspäivänä 2015 Helsingin poliisi ampui pakenevia teinejä samaisella projektiiliaseella selkään. Huhtela koki aiheelliseksi tarttua siihen, mikä on lain määritelmä aseesta.

Ase ei oo ase

Metakeskustelu jatkui siihen, että itseasiassa poliisiväkivalta ei ole väkivaltaa.

Poliisiväkivalta nyt on vaan sitä parempaa väkivaltaa

Miksi vääntää tällaisista asioista julkisesti? Eikö se nyt ole aivan yhdentekevää, mitä sometaidoton poliisi twiittailee? Ei ole. Kielenkäyttö ja sanavalinnat muokkaavat ymmärrystämme ympäröivästä maailmasta merkittävästi. Jos hyväksymme retorisesti sen, etteivät poliisin käyttämät aseet ole aseita eikä poliisiväkivalta väkivaltaa, on siitä enää pieni matka myös koko aiheen kiistämiseen faktuaalisella ja tunnetasolla. Mitä enemmän annamme poliisin määritellä kielenkäyttömme, sitä lähemmäs virallisesti ohjailtua ja rajoitettua uuskieltä ajaudumme. En tiedä onko tätä mitenkään mahdollista sanoa kuulostamatta täysin foliohatulta, mutta kielellä on yhteisessä kommunikaatiossamme, etenkin täysin tekstimuotoisessa sellaisessa, valtava vaikutus.

Vain muutama tunti sen jälkeen kun olin väitellyt siitä, onko ase ase ja väkivalta väkivaltaa Helsingin poliisi iski “ei-aseellisesti” ja “ei-väkivaltaisesti” anarkistien musiikkitapahtumaan. Musta Kallio-tapahtuman avajaisissa soittaneen räppäri Julma H:n keikka oli juuri loppunut, kun paikalle ilmestyi muutamia poliisipartioita. “En tiedä mistä oli kyse, mutta joku väittely siellä näytti olevan parin poliisin ja jonkun muun välillä”, kertoi silminnäkijä minulle tilanteesta. “Paikalla oli ehkä 50-100 ihmistä, sitten alkoi tulla lisää poliisipartioita. Yhtäkkiä poliisi yritti napata jonkun joukosta, muttei onnistunut siinä.”  “Me oltiin just laitettu musiikki pois ja alettu pakkaamaan kamoja kun poliisi kävi yhtäkkiä päälle, kertoi tapahtuman tekniikkaa hoitanut henkilö. “Sitten ne ihan varoittamatta (pippuri)kaasutti sellaisen 20-30 ihmisen joukon.” En tiedä monestiko lukijat ovat olleet tilanteessa, jossa poliisi alkaa suihkia kaasua ympäriinsä. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että kaaoshan siitä syntyy. Niin myös Dallapé-puistossa.

Poliisi on väittänyt eri medioissa ja omassa tiedotteessaan, ettei musiikkia saatu loppumaan neuvotteluilla, ja tämän takia pippurikaasua käytettiin. Päivystävän anarkistin käsiinsä saamalla videolla kuitenkin näkyy selvästi, ettei musiikki soi enää poliisin aloittaessa kaasutuksen.

 


“Osalle ihmisistä näytti käyvän tosi pahasti siinä kaasutuksessa. Yksi ulkomaalainen vieras oli ihan shokissa pitkään. Siinä oli ainakin yksi ihminen, joka oli siitä kaasusta ihan sokaistunut. Siihen sitten poliisi jostain syystä käytti vielä etälamautinta. En mä tajua miksi ne sitä kaasua tai lamautinta käytti. Lisäksi niillä oli poliisikoira paikalla siellä, ja vähän matkan päässä puiston ulkopuolella näin kun joku tyyppi seisoi vaan tiellä ja poliisi osoitti sitä FN-303-aseella ennen kuin otti sen kiinni,” kertoi tapahtumassa musiikkia kuuntelemassa ollut silminnäkijä. Kaksi silminnäkijää on myös vahvistanut suoraan minulle FN-303:n esillä pitämisen. “Yhtäkkiä kuului myös tosi kova pamaus. Kyllähän ihmiset pelästyy kun ensin näkyy aseita ja sitten pamahtaa”, kertoi toinen silminnäkijöistä.

Sen sijaan että poliisi olisi lähtenyt retorisesti taivuttelemaan sitä, miten ase ei ollut vieläkään ase, poliisi ensin kieltäytyi Helsingin uutisille kommentoimasta paineilma-aseen tai etälamauttimen käyttöä. Myöhemmin omassa tiedotteessaan poliisi kiistää paineilma-aseen käytön. Helsingin poliisin ylikomisario Seppo Kujalan mukaantilanne oli normaali häiriötehtävä, jonka mittasuhteita sosiaalinen media on paisuttanut.”

Elämme vuonna 2016 Suomessa, jossa poliisi väittää ettei poliisiväkivalta ole väkivaltaa, etteivät paineilma-aseet ole aseita, ja että musiikkia puistossa kuuntelevien ihmisten osoittelu aseella, etälamauttaminen ja pippurikaasuttaminen on normaalia toimintaa.

Rakas ihminen. Vaikket haluaisi anarkisteja lähipuistoosi kuuntelemaan musiikkia, pysähdy hetkeksi miettimään mitä kohti olemme matkaamassa. Vaikkei musiikin soittaminen kaupungissa arki-iltana olisi hyvän tavan mukaista, onko ihmisten kaasuttaminen, lamauttaminen ja uhkailu hyväksyttävää? Mitä normaalimmaksi poliisiväkivalta, vaikka sitten inhottaviin anarkisteihin kohdistettuna, muuttuu ja mitä herkemmin nielemme poliisin määrittelyn kielenkäytöstämme, sen nopeammin otamme askeleita kohti yhteiskuntaa, jossa poliisin valtaoikeudet eivät rajoitu vain edellä kuvattuihin tilanteisiin. Poliisiväkivalta ei ala anarkisteista eikä lopu meihin. On meidän jokaisen tehtävä kyseenalaistaa, nostaa melu ja puuttua asioihin, kun vielä voimme.