Pitääkö minun äänestää?

 

Vaalit voi nähdä eräällä tapaa yhdistävänä tekijänä – kaikki ovat yhtä onnellisia siitä, että ne ovat ohi.

“Oletko käynyt äänestämässä?”, on ollut yleisin kysymys satunnaisilta ehdokkailta kaduilla viime päivinä. Kuten kaikkien vaalien alla, myös nyt kysymys äänestämisestä ja äänestämättä jättämisestä on ollut paljon tapetilla. Uusimman HS-gallupin mukaan 43 prosenttia vastanneista ilmoittaa, etteivät he osaa tai halua sanoa, mitä puoluetta he äänestäisivät tai sanovat, etteivät kävisi äänestämässä. Luku ei ole ollut näin korkea kertaakaan ainakaan 2010-luvulla.

Kysymykseen äänestämisestä suhtaudutaan silti aivan liian vakavasti. Syyllistäviä Facebook-statuksia äänestämisen autuudesta levitetään innokkaasti. Ehdokkaat vetoavat siihen, että tärkeintä on äänestää, lisäten samalla jalosti että sama se vaikket äänestäisi juuri häntä. Ihmeellisiä anime-propagandavideoita “nukkumisen” haitoista nähdään jopa Ylen taholta. (Kioski hei että mitähän vittua?)

Kysymys siitä, pitäisikö meidän äänestää vai ei on kuitenkin väärä. Politiikkaan osallistumisen pelkistäminen kysymykseksi äänestämisestä on demokratian halveksuntaa.

Niin kauan kuin ajatuksissamme äänestyskoppi = demokratiaa, olemme jumissa kysymässä väärää kysymystä. Nähtyämme nykyisen hallituksen valtaannousun ja sen tekemät päätökset, ei voi enää uskottavasti argumentoida äänestämisen tai äänestämättä jättämisen olevan yhdentekevää. Kampanjointi sekä äänestämisen puolesta että sitä vastaan ei kuitenkaan johda mihinkään ja on älyllisesti laiskaa.

Tärkeintä on se, miten osallistumme politiikkaan vaalien ulkopuolella. Puoluepolitiikan tehottomuus näyttäytyy monella rintamalla, mutta resurssien haaskauksessa tuskin mikään vetää vertoja vaalityölle. Aikaa, vapaaehtoisten resursseja  ja rahaa syövät kampanjat ovat keskeinen elementti puoluepolitiikkaa – eikä tuskin kukaan puolueiden sisälläkään voi rehellisesti väittää sen olevan tehokasta työtä yhteisten asioiden hoitamisessa.

Äänestämisen autuudesta meuhkaaminen hyödyttää lähinnä niitä, jotka haluavat meidän pysyvän vaalien välillä passiivisina. Puolueet puuhaavat erilaisia “kansanliikkeitä” vaalien alla (kaikki mukaan! yhdessä! meidän kunta!), mutta saatuaan paikkansa päätöksentekoelimissä hyssyttävät meidät tyytymään äänestystulokseen ja pyytävät työrauhaa. Vallitseva tila ei nauti muutoksista.

Kaikki ehdokkaista äänestäjiin ja äänestämättömiin ovat yhtä onnellisia, kun vaalit loppuvat. Politiikka ei kuitenkaan ole vaaleja tai vaalikausia, vaan jokapäiväistä elämäämme. Älä ole hiljaa vaalien välillä, äänestit tai et. Älä suostu vaikuttamaan vain äänestämällä. Politiikkaa ei pidä jättää puoluepoliitikoille, se on aivan liian tärkeää siihen.

 

Ja vielä: Jos ratkaisuehdotus kaikkeen kritiikkiin on “no lähde itse ehdolle”, kommentoija osoittaa ettei itsekään usko edustuksellisuuden mahdollisuuteen. Edustuksellisessa järjestelmässä ei voida lähteä siitä, että jokaisen täytyy tulla edustamaan itseään voidakseen osallistua päätöksentekoon.

Kelakaaoksesta seuraa pian poliittisia murhia

Varmin tapa selvitä murhasta Suomessa on olla valtakunnantason poliitikko.

Yhteiskunnan tilan määrittää se, kuinka se kohtelee kaikkein heikoimmassa asemassa olevia osasiaan. Ihmisyhteisöt ovat rakentuneet pitkälti sen ajatuksen varaan, että autamme ja suojelemme toisiamme, että vahvan tehtävä on tukea heikkoa. Olemme Suomessa vuonna 2017 tilanteessa, jossa kaikki ihmishenget eivät ole samanarvoisia. Tämän viestin lähettää nykyinen hallituspolitiikka.

Kelakaaos on katastrofaalinen, eikä sen pitkäaikaisvaikutuksia voida vielä edes arvailla. Kun äärimmäisessä hädässä olevia ihmisiä lyödään vielä entisestään ja näiltä viedään perustoimeentulo ja usko huomisesta, lienee kuitenkin selvää ettei tilanteesta selvitä ilman järistyksiä. Ihmisen joka ei ole koskaan joutunut elämään toimeentulotuen varassa on mahdotonta ymmärtää, millaiseen totaaliseen kriisiin parin viikonkin rahattomuus ihmisten elämät voi viedä. Meillä on käsissämme joukko ihmisiä, joiden laskut päätyvät ulosottoon, jotka joutuvat olemaan syömättä, ovat häätöuhan alla tai eivät voi ostaa välttämättömiä lääkkeitään.

Tämä tilanne tulee johtamaan poliittisiin murhiin. Poliittinen murha on tappaa ihmiset nälkään. Poliittinen murha on tappaa ihmiset kadulle palelluttamalla. Poliittinen murha on tappaa ihmiset näiden jäädessä ilman peruslääkitystään. Polittinen murha on myös tilanne, jossa ilman hoitoa tai lääktiystä jäänyt mielenterveyspotilas ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja purkaa ahdistuksensa muihin ihmisiin.

Hallituspolitiikka tulee johtamaan tätä menoa ruumiisiin. Nyt konkretisoituvien päätösten takana olevilla ihmisillä on nimet ja osoitteet. Mahdollisuudet siihen, että he joutuisivat käsillä olevista poliittisista murhista vastuuseen on kuitenkin lähes olematon, sillä köyhien elämä ei ole yhteiskunnallemme juuri minkään arvoinen. Voitteko kuvitella, että minkään muun yhteiskuntaluokan systemaattisesta alasajosta selviäisi ilman mitään rangaistusta? Toimeentulotuen asiakkaat eivät kuitenkaan mellakoi, sillä nälkäisenä on mahdoton kiivetä barrikadeille, tai varattomana ostaa bussilippua eduskuntatalolle. Köyhillä ei ole eturyhmiä tai lobbareita eduskunnassa. Ei ainakaan sen tasoisia, kuin he tarvitsisivat. Eduskunnassa kyllä “tuomitaan” Kelan ruuhkat, mutta sanahelinäksi jäävä tuomio ei paljon lohduta jos jääkaapissa ei ole kuin valo.

Kelaa johdetaan kuin bisnestä, ja kauppatavarana ovat yhteiskunnan huonoimmassa asemassa olevat ihmiset. “Miksi ylipäätään ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta”, kysyy Kelan uusi pääjohtaja Elli Aaltonen. “Olevat” ihmiset eivät tosiaan ole tuottavuusloikalle hyväksi. Kelan uuden linjan mukaista olisi ehkä ennemmin se, että ihmiset maksavat oikeudestaan olla olemassa.

Tilanteeseen on olemassa ratkaisuja. Hallitus “lupasi tehdä kaikkensa” tilannetta helpottaakseen. Näihin “kaikkiin” keinoihin ei silti kuulunut lisärahoituksen antaminen Kelalle tai kunnille tilanteen selvittämiseksi. Esitän kuitenkin hallitukselle kaksi helppoa ratkaisua tilanteeseen:

  1. Antakaa nyt heti lisää resursseja hakemusten käsittelyyn. Tämä tarkoittaa suurta määrää työntekijöitä hakemusten käsittelyyn. Se tarkoittaa rahaa. Tahtotilallanne ei makseta vuokraa.
  2. Antakaa kaikille hakijoille ilman käsittelyä ne tuet, joita nämä ovat hakeneet. Mahdollisuus siihen, että hyötymistarkoituksessa tehtailtuja hakemuksia on oikeiden hakemusten joukossa on mitättömän pieni. (Jokainen, joka on joskus hakenut toimeentulotukea tietää, ettei kukaan lähde siihen operaatioon huvikseen.) On mahdollista, että jälkimmäinen vaihtoehto tulisi yhteiskunnalle jopa merkittävästi halvemmaksi kuin ensimmäinen vaihtoehto.

Kokeillaanko hallitus näitä keinoja ensin ja palataan sitten lupauksiinne tehdä kaikkenne jos näistä kumpikaan ei toimi?

Kelakaaos tuskin on sattuman tai huonon suunnittelun tulosta. Se on kätevä keino joukkotuhota yhteiskunnasta se osa, joka ei tuota.

Now playing: Julma Henri – 240306

Vaalit voittaa se, joka kierrättää rasistit parhaiten

 

Kuntavaalien teemana on tänä vuonna kierrätys. Ympäristö ei kuitenkaan tällä kertaa kiitä, siellä kierrätyksessä ovat eritasoiset rasistit ja ex-rasistit. Viime päivinä puolueiden ovet ovat käyneet tiuhaa tahtia ihmisten lähtiessä ja tullessa eri puolueisiin – usein hyvin yllättävistäkin suunnista. Teema on kuitenkin ollut yhtenevä.

Perussuomalaisten pirkanmaalainen kuntapoliitikko, omasta tutkintapyynnöstään kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomittu Terhi Kiemunki erotettiin puolueesta laskutusepäselvyyksien vuoksi. Rasistisista lausunnoistaan tunnetun Kiemungin erottaminen puolueesta kuntavaalien kynnyksellä suuren mediahuomion saattelemana oli kenties Perussuomalaisten taktisin liike pitkään aikaan: Kiemunki nimittäin ilmoitti jäävänsä Perussuomalaisten vaalilistalle erottamisestaan huolimatta. Näin puolue voi pestä kätensä Kiemungin todennäköisesti yhä rasistisemmiksi käyvistä lausunnoista sekä mahdollisista puolueeseen liittyvistä rikoksista, mutta saa silti listalleen Pirkanmaalla Kiemungille julkisuuden ja avoimen rasismin tuomat äänet. Perussuomalaisten irtautuminen Kiemungista on taitavaa rasistin kierrättämistä: poissa omaa pesää likaamasta, mutta silti yhteiseen äänipottiin satamassa.

Toinen esimerkki rasistikierrätyksestä on nähty Vasemmistoliiton taholta. Perussuomalaiset jättänyt René Hursti lähtee kuntavaaleihin ehdolle Vasemmistoliiton sitoutumattomana ehdokkaana. Kansan Uutisten puolivillaisessa ehdokasesittelyssä Hursti puhuu köyhien puolustamisesta ja kertoo eronneensa Perussuomalaista hallituksen leikkausten vuoksi. Perussuomalaisten pinttynyttä rasismia Hursti tai Kansan Uutisten juttu eivät kommentoi millään tavalla. Avoimen vaalikoneen vastauksissa vuodelta 2015 Hursti  muun muassa haluaa vähentää kehitysapumäärärahoja sekä maahanmuuttoa. Tämän lisäksi Hursti haluaa kumota tasa-arvoisen avioliittolain sekä kannattaa transsukupuolisten pakkosterilsaatiota. Vasemmistoliitto perustelee Hurstin ehdokkuutta toteamalla Hurstin allekirjoittaneen ehdokassuostukuksen. “Allekirjoittaessaan ehdokassuostumuksen kaikki Vasemmiston ehdokkaat sitoutuvat toiminnassaan vastustamaan väkivaltaa ja puolustamaan ihmisten välistä tasa-arvoa sekä sanoutuvat irti kaikesta rasismista”, todetaan KU:n jutussa. Esimerkki ehdokassuostumuksen allekirjoittaneesta ex-persusta Vasemmistoliiton riveissä löytyy viime joulukuulta. Lohjan Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaaksi lähtenyt Eila Hassinen oli Muutos2011-puolueen ja Perussuomalaisten jälkeen löytänyt kotinsa Vasemmistosta. Hassisen ehdokkuutta kyseenalaistettaessa saatiin myös tällöin vastaukseksi, että Hassinen on allekirjoittanut ehdokassuostumuksen eikä näinollen voi kirjoitella rasistisesti. Elintasopakolaisista ja roduista kirjoittanut Hassinen saikin pian kenkää Vasemmistosta, mutta tämä esimerkki osoitti, ettei yhden paperin allekirjoittaminen automaattisesti muuta ihmisen kantoja.

On selvää, että Vasemmistoliitto kaipaa Perussuomalaisiin pettyneiden duunareiden ääniä. Monelle Vasemmiston äänestäjälle antirasismi on kuitenkin keskeinen kysymys, ja Hurstin sekä Kansan Uutisten jutun haluttomuudella tehdä pesäero Perussuomalaisten rasismiin saatetaan menettää merkittävä määrä ääniä. Kuinka moni Vasemmiston äänestäjä on valmis ottamaan riskin, että sympaattiselle ehdokkaalle annettu ääni viekin läpi ehdokkaan, jonka nykyisistä kannoista esimerkiksi maahanmuuttoon ja rasismiin ei voida olla varmoja? Toisaalta: kuinka luotettava on ehdokas, joka muuttaa täysin kantansa keskeisissä kysymyksissä kahdessa vuodessa – siis lyhyemmässä ajassa, kuin mikään vaalikausi kestää? Jää nähtäväksi kannattaako Vasemmiston harrastama rasistikierrätys. Tuoko Perussuomalaisiin pettyneiden äänestäjien panos enemmän ääniä, kuin mitä “maahanmuuttokriittisen” ehdokkaan ottaminen listoille maksaa?

Kolmas esimerkki tulee yllättäen Vihreiltä. Erinomaisen rekryn Oulussa tehnyt puolue on saanut listoilleen ex-uusnatsijohta Esa Holapan. Holappa on puhunut julkisuudessa paljon natsismin ja rasismin vastustamisesta. Vihreät on onnistunut tällä teolla ottamaan selkeimmän kannan rasismiin. Ex-uusnatsi joka nykyään sanoo kannattavansa humaaneja arvoja ja vastustavansa kaikenlaista rasismia ei jätä kannoissaan mitään arvuuttelun tai satunnaisten allekirjoitettujen papereiden varaan. Vihreiden äänestäjissä ei toisaalta liene paljon liikkumaa rasismin kannattajien suuntaan, eikä puolue tällä teolla näytä myöskään havittelevansa softcore-rasistien ääniä. Tarvitsisiko puolue niitä on toinen kysymys.

Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto ja Vihreät näyttävät kolme hyvin erilaista lähestymistapaa rasismiin ja rasistisiin ehdokkaisiin tulevissa vaaleissa. On vielä mahdotonta sanoa, mikä taktiikka on tehokkain, mutta on selvää, että rasistien ja ex-rasistien kierrätys tulee ratkaisemaan paljon kuntavaaleissa 2017. Nämä vaalit voittaa se, joka kierrätti rasistit parhaiten.