Poliisi luo itse uhat joita pelkää

Vain viisi päivää äärioikeistolaisen Suomi Ensin -leirin purkamisen jälkeen Helsingin poliisi on antanut turvapaikanhakijoiden Oikeus Elää -mielenosoitukselle siirtymiskäskyn tänään klo 19 mennessä. Turvapaikanhakijoiden 141 päivää jatkunut mielenosoitus on vaatinut pakkopalautusten pysäyttämistä ja inhimillisyyttä suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Oikeus Elää -mielenosoitus aikoo noudattaa poliisin siirtymiskäskyä ja jatkaa mielenosoitusta vielä avoinna olevassa uudessa muodossa ja uudessa sijainnissa.

Vielä alkuviikosta poliisi näytti toimivan asettamiensa ehtojen mukaisesti purkaessaan äärioikeistolaisen leirin sen jäsenten syyllistyttyä mielenosoituksensa aikana yli 20 pahoinpitelyyn. Poliisi ilmoitti mielenosoituksen purkamisen syyksi turvallisuustilanteen ja äärioikeiston toiminnasta aiheutuneen jatkuvan haitan. Samaan aikaan turvapaikanhakijoiden mielenosoitus ei ole aiheuttanut vaaratilanteita tai haittaa ja vielä maanantaina poliisi totesi, että Oikeus Elää-mielenosoitus saisi jatkaa paikallaan.

Tänään perjantaina poliisi kuitenkin ilmoitti Oikeus Elää -mielenosoituksen siirtämisestä pois Rautatientorilta ja sen kellonaikojen rajoittamisesta nimenomaan turvallisuuteen vedoten. Poliisin mielenosoitukselle toimittamassa tiedoksiannossa sanotaan: “Päätöksen perusteena on yleisen järjestyksen- (sic.) ja turvallisuuden varmistaminen Helsingin Rautatientorilla ja sen välittömässä läheisyydessä ydinkeskustassa.” Samaan aikaan kun poliisi ilmaisee, ettei turvapaikanhakijoista ole ollut turvallisuusuhkaa, se kuitenkin perustelee mielenosoituksen siirtämistä turvallisuussyillä. Kenen turvallisuudesta on siis kyse?

Suomalaisen äärioikeiston toimijat Suomi Ensin, Soldiers of Odin ja Pohjoismainen Vastarintaliike ovat ilmoittaneet kokoontuvansa huomenna Rautatientorille. Paikalta häädetyt Suomi Ensin -liikkeen toimijat ovat useita kertoja uhkailleet Oikeus Elää -mielenosoituksen osallistujia. Vaikuttaa siltä, että Helsingin poliisi katsoo, ettei kykene turvaamaan turvapaikanhakijoiden oikeutta mielenilmaisuun äärioikeiston luoman uhan takia. Sama logiikka toistuu arkitasolla siinä, jos koulukiusattua käsketään vaihtamaan koulua tai rodullistettuja toimittajia poistetaan julkisista tiloista näiden omaan turvallisuuteen vedoten.

Oikeus Elää -mielenosoituksen banderolli

Oikeus Elää -mielenosoituksen banderolli. Kuva: Suvi Auvinen

Rasismikohun ryvettämä poliisi näytti tällä viikolla hetken toimivan oikeudenmukaisesti ja korjaavan Long Playn paljastusjutun jälkeen koitunutta imagohaittaansa suorittaessaan ydintehtäväänsä: suojellessaan ihmisiä väkivallan uhalta ja turvaten perusoikeuksia. Nyt kuitenkin poliisi toimii sekä eettisesti, moraalisesti että imagonsa kannalta kestämättömällä tavalla. Poliisi lähettää toiminnallaan viestin, ettei ole väliä noudattaako sen antamia ohjeita vai ei, poliisi toimii silti kuten tahtoo. On yleisen oikeustajun vastaista, että turvallisuussyistä joutuvat lähtemään niin turvallisuusuhkia jatkuvasti aiheuttava väkivaltainen äärioikeistoryhmä, kuin kaikkia neuvoja ja määräyksiä noudattaneet turvapaikanhakijat, joihin uhka kohdistuu. Poliisin sanoma tuntuu olevan se, ettei sillä ole halua ja kykyä suojella yhteiskunnassamme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Jos poliisi ei kykene suorittamaan ydintehtäväänsä vaan käskee uhreja siirtymään oman turvallisuutensa vuoksi, kukaan ei tarvitse tällaista poliisia.

Poliisi myös lähettää toiminnallaan vaarallisen viestin: Pelasitpa sääntöjen mukaan tai et, voit joutua mielivaltaisen kohtelun armoille. Samoin poliisi viestittää äärioikeiston suuntaan, että väkivallalla ja uhkailulla saa tahtonsa läpi. Mikäli Oikeus Elää -mielenosoitus ei olisi jatkuvasti teroittanut haluavansa välttää konfliktia äärioikeiston kanssa, on selvää että äärioikeisto olisi poistettu Helsingin keskustasta remuamasta jo paljon aikaisemmin muiden tahojen kuin poliisin toimesta. Koska turvapaikanhakijat eivät ole halunneet antaa poliisille aihetta purkaa mielenosoitustaan, on kuitenkin jatkuvasti alleviivattu sitä, että kaiken täytyy mennä poliisin toiveiden mukaan. Kun poliisi toiminnallaan näyttää ettei sen sääntöjen seuraamisella ole positiivisia vaikutuksia, voi ihmisten suhtautuminen poliisin ehtoihin jatkossa olla erilainen. Turvallisuusuhista huolehtiva poliisi luo itse toiminnallaan pahimmat uhat osoittamalla, ettei sen ohjeistusten noudattamisella tai noudattamatta jättämisellä ole erilaisia seurauksia ja että uhkailemalla saa haluamansa henkilöt poistettua julkisesta tilasta. Yhteiskunta joka toimii tällaisilla pelisäännöillä on kestämätön.

 

Yksi Oikeus Elää -mielenosoituksen osallistujien viesteistä

Yksi Oikeus Elää -mielenosoituksen osallistujien viesteistä. Kuva: Suvi Auvinen

Poliisia ei tavoitettu kommentoimaan tämän tekstin teemoja.

JK: Poliisilla olisi ollut mahdollisuus suorittaa ydintehtäväänsä ja valvoa turvapaikanhakijoiden turvallisuutta sekä näiden perusoikeuksia. Tilanteessa jossa poliisi on haluton tai kykenemätön tekemään tätä, on enää vaikea nähdä myöskään oikeutusta poliisin osallistumiselle Pride-kulkueeseen huomenna. Vähemmistöjen aseman ja tasa-arvoisen kohtelun turvaajaksi poliisista ei selvästi Helsingissä ole, joten vaikka ehdin muuta toivoa, Prideen osallistuminen näyttäytyy vallitsevassa tilanteessa vain imagoprojektilta.

Pride oli mellakka – mutta hyvä ettei ole enää

Pride-viikolla moni muistuttaa meitä siitä, mistä Pride sai alkunsa. Kiviä heitelleitä transnaisia vuoden 1969 Stonewallin mellakassa pidetään oikeutetusti koko Pride-liikkeen aloittajina. Stonewallin spontaani mellakka alkoi, kun joukko seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluneita henkilöitä sai tarpeekseen poliisin harjoittamasta mielivallasta, väkivallasta ja syrjinnästä.

“Pride oli mellakka”, meitä muistutetaan. Historian muistaminen ja kunnioittaminen ovat mille tahansa liikkeelle ydinasioita. Jos unohdamme mistä olemme tulleet, unohdamme helposti sen, minkä vuoksi taistelemme. Mutta se, että Pride alkoi mellakasta ei tarkoita, että meidän tulisi haluta sen olevan mellakka edelleen.

Vallankumouksellisille liikkeille on vaarallista se, jos ne rakastuvat liikaa omaan estetiikkaansa tai totuttuihin käytäntöihin. Monet haikailevat Priden mellakka-aspektin perään, mutta tässä kaihossa unohdetaan keskeisiä muuttujia.

 

1) Mellakointi keinona ei sovi joka tilanteeseen

On tilanteita, joissa mellakointi ehdottomasti kannattaa. Näitä tilanteita on ollut historiassa lukuisia (esimerkiksi Stonewall) ja niitä tulee olemaan myös tulevaisuudessa. Ajatus siitä, että mellakointi itsessään olisi automaattisesti asioita vauhdilla eteenpäin vievä voima ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua. Yhteiskunnallisten kamppailuiden taktiikat ja keinot pitää sovittaa hetkeen ja vallitsevaan tilanteeseen. Ei voida sanoa, että jokin keino on absoluuttisen hyvä tai huono – kaikki riippuu kontekstista. Ihmisoikeuksien puolesta mellakoiminen Istanbulin Pridessä on todennäköisesti tarpeellista, järkevää ja mahdollisesti ainoa käytettävissä oleva keino. Istanbulin Prideä ei kuitenkaan auta Helsingissä heitetty kivi. Tilanteet muuttuvat nopeasti, ja on täysin mahdollista että mellakointi tasa-arvon edistämisessä on meilläkin lähempänä kuin arvaammekaan. Tai sitten ei.

2) On hyvä että jotkut asiat etenevät niin, ettei niistä tarvitse mellakoida

Moni asia on kesken Suomessa. Sukupuolten ja eri seksuaalisten suuntausten tasa-arvoa meillä ei ole. Yhdet räikeimmistä epäkohdista tällä hetkellä ovat epähumaani translaki ja Maahanmuuttoviraston suorittamat HLTBIQ-pakolaisten pakkopalautukset. Stonewallin ajoista ollaan kuitenkin edistytty. Vallankumoukselliset liikkeet epäonnistuvat usein saavutusten juhlimisessa. Koska näemme niin paljon epäkohtia ympärillämme, tuntuu vaikealta hyväksyä se, että jo saavutettuja minimivaatimuksia voisi juhlia. Jaksamisen kannalta se on kuitenkin välttämätöntä. Omasta näkökulmastani Pride onkin nimenomaan tällainen juhla. On hyvä, että edes joitain yhteiskunnallisia minimejä tasa-arvon edistämisessä on saavutettu. On hyvä, ettei meidän tarvitse tällä hetkellä mellakoida sen vuoksi, ettei meitä suoranaisesti tapettaisi suuntauksemme tai sukupuolemme vuoksi. Juhlinta ei tarkoita, ettemme muista tai kunnioita sitä, mistä Pride on saanut alkunsa.

3) Liittolaiset ovat tärkeitä, mutta Pride ei saa olla imagoprojekti

Tänä vuonna viranomaisten osallistuminen Prideen on saanut paljon kritiikkiä osakseen. Erityisesti poliisin ja Maahanmuuttoviraston osallistumista on arvosteltu. Mikä tahansa liike tarvitsee voittaakseen voimakkaita liittolaisia. Mitä yhteiskunnallisesti hyväksytympiä liittolaiset ovat, sitä hyväksyttävämmältä ja helpommin lähestyttävältä myös itse asia alkaa näyttää suuren yleisön silmissä. Poliisibarometri kertoo vuosi toisensa jälkeen samaa tarinaa: Suomalaiset rakastavat poliisia. Poliisin sulkeminen instituutiona Priden ulkopuolelle olisi vallitsevassa tilanteessa mielestäni erikoinen valinta. Poliisi sikailee monilla tavoin, mutta käsittääkseni Suomessa poliisi ei harjoita sellaista systemaattista syrjintää tai väkivaltaa nimenomaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä vastaan, että poliisin sulkeminen tapahtuman ulkopuolelle olisi perusteltua (kertokaa toki jos olen väärässä). Hyödyt poliisin näyttäytymisestä asian tiimoilla sen sijaan voivat olla merkittävät: jos lähes kaikkien rakastama poliisi avoimesti liputtaa sateenkaarilipuin, on peruspertsankin ehkä helpompi hyväksyä se, että homotkin ovat ihmisiä. Sen sijaan Maahanmuuttoviraston ottaminen mukaan on vähintään erikoinen valinta. Maahanmuuttovirasto on toistuvasti palauttanut vaarallisiin lähtömaihin HLTBIQ-henkilöitä ja kertonut haastatteluissa epäilevänsä henkilöiden itse ilmoittamaa seksuaalista suuntausta. Vaikka voimakkaiden ja näkyvien liittolaisten löytyminen on tärkeää, ei Prideä saa käyttää pinkkipesun välineenä. Pridelle ovat minun puolestani tervetulleita tahot, joiden toiminnassa Priden arvot näkyvät jollain tapaa. Maahanmuuttovirastolla tällaisia näyttöjä ei ole, ja sille Pridelle osallistuminen on vain imagonnostatuskampanja. Tähän ei minkään liikkeen pitäisi suostua.

4) Pride on niin suuri, koska se ei ole mellakka

Vuoden 2016 Helsinki Pride keräsi 30 000 osallistujaa. Pride on niin suuri kulkue, koska se ei ole mellakka. Jos Helsinki Pride lähtisi mellakoimaan uuden translain tai HLTBIQ-pakolaisten statuksen puolesta, sillä olisi tietysti vaikutusta. Tilanteessa, jossa Suomessa ei lähdetä mellakoimaan edes sote-uudistuksia, eduskunnassa vallitsevia rasisteja tai hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan, on kuitenkin mahdoton kuvitella että Pride lähtisi mellakoimaan. Mellakat eivät myöskään sovi kaikille. Pride on inklusiivinen ja siihen osallistuvat kaikenlaiset ihmiset, jotka eivät mellakassa olisi turvassa.

 

Pride on feel-good-tapahtuma. Sen arvo ei tällä hetkellä yhteiskunnassa ole olla vallankumouksellinen ja mellakoiva voima. Pride on silti äärimmäisen tärkeä. Se juhlii ja esittelee tasa-arvon arkipäiväistymistä, ja sitä jos mitä me yhteiskuntana tarvitsemme. Pride ei tarkoita, että taistelu on ohi tai tasa-arvo valmis. Se antaa kuitenkin hetken aikaa hengähtää kaiken epätasa-arvoisen paskan keskellä, antaa tilaisuuden skoolata jo voitetuille välierille ja muistaa niitä, jotka tämän tilanteen ovat mahdollistaneet. Pride oli mellakka, mutta hyvä ettei ole enää. Tai ainakaan juuri nyt.

 

Arvojohtajia ja johtavia arvoja

“Haluan korostaa sitä, että ei ole olemassa oikeita arvoja tai vääriä arvoja. On olemassa erilaisia arvoja.” Sinänsä yllätyksettömäksi odotettu pääministeri Juha Sipilän ja valtiovarainministeri Petteri Orpon tiedotustilaisuus hallituskriisin uusimmista vaiheista otti erikoisen käänteen Sipilän lausuttua edeltävät virkkeet. Sipilä puhui muun muassa Jussi Halla-ahon EU-kriittisyydestä ja painotti sitä, kuinka Orpon ja Sipilän tavoite on toimintakykyisen hallituksen kasaaminen mahdollisimman nopeasti.

Tiedotustilaisuuden suurin uutinen oli kuitenkin Sipilän sinänsä irrallisena heitetty lausunto arvoista. Ei ole olemassa oikeita tai vääriä arvoja? Eikö todella?

Keskustan sivuilla on listattuna puolueen arvot. Näihin arvoihin kuuluu muun muassa yhteisöllisyys, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Arvo-osiossa lainataan myös Maalaisliiton (nyk. Keskustan) perustajan Santeri Alkion sanoja: “Ihmisyys ja sen kehitystarve on pantava kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen uudistamisen pohjaksi.”

Arvot kertovat mitä toiminnallamme tavoittelemme. Ne kertovat, mikä ohjaa valintojamme ja viitoittaa päämääriin. Mitä tapahtuu millekään arvokeskustelulle, jos lähdemme siitä, ettei ole olemassa oikeita tai vääriä arvoja? Arvot menettävät silloin merkityksensä ja muuttuvat yhdentekeviksi mielipiteiksi. Yhteiskunnallisen toiminnan ja päätöksenteon välttämätön lähtökohta on se, että on olemassa oikeita ja vääriä arvoja. Oikeat arvot johtavat politiikkaan ja yhteiskuntaan, jossa lähtökohtana on tasa-arvo ja ihmis- ja perusoikeuksien takaaminen kaikille. Oikeilla arvoilla pyritään suojelemaan elämää ja ympäristöä. Väärien arvojen lähtökohtana on esimerkiksi ihmis- ja perusoikeuksien evääminen osalta ihmisistä. Rasismi on esimerkki arvovalinnasta, jonka on sivistyneessä yhteiskunnassa oltava yksiselitteisen väärin.

On todella huolestuttavaa, että maan arvojohtajana mielellään esiintyvä pääministeri puhuu arvorelativismista. Jos arvoja ei voida kategorisoida oikeisiin ja vääriin, olemme vaarallisella tiellä. Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ja fasismin nousu vaativat arvojen hämärtymisen. Me voimme hyvin yhteiskuntana sopia yhteiskunnalliset minimit, joiden suhteen arvokeskustelua ei tarvitse enää käydä. Yhden näistä kaikille itsestään selvistä arvoista tulisi ehdottomasti olla kaikenlaisen rasismin tuomitseminen. Rasismin pelkistäminen erilaiseksi arvovalinnaksi pääministerin taholta on sellainen lausunto, jonka Turkin, Ukrainan tai Venäjän pääministerin sanomana nostaisimme esimerkiksi näiden maiden politiikan epäonnistumisesta. Lipuuko Suomessa pääministerin esittelemä arvorelativismi ohi kaiken huomion?

Hallitus on jo osoittanut, että arvosilppuriin on muun muassa heitetty soten mukana ihmisten terveys, koulutuksen mukana sivistys, pakolaiskysymyksessä oikeudenmukaisuus, Sipilän toimittajapainostusten ja Katera Steel-epäselvyyksien myötä kunnia ja totuus. Listaa voisi jatkaa surullisen pitkäksi. Jos hallitus Sipilän johdolla on valmis luopumaan tasa-arvon viimeisistäkin rippeistä, mitä arvoja meille jää puolustettavaksi?

Liberaalin arvokeskustelun ei koskaan pitänyt tarkoittaa sitä, että mikä tahansa yleisinhimillinen arvo on kaupan ja jatkuvasti avoinna neuvottelulle. Olemme ymmärtäneet arvot karmaisevalla tavalla väärin, jos emme enää jaottele niitä oikeisiin tai vääriin. Ihmisarvon ja tasa-arvon kieltävät arvot tulee ehdottomasti tuomita nyt ja aina, jos haluamme pelastaa yhteiskuntamme sivistyksen rippeet. Halla-ahon johtaman perussuomalaisten edustamaa rasismia ei saa valtiojohdon taholta tai sen enempää ruokapöytäkeskusteluissa typistää erilaiseksi arvovalinnaksi, tai olemme erittäin vaarallisella tiellä. Rasismin tulee olla ehdottomasti tuomittava valinta, eikä sille saa antaa milliäkään periksi.