Choose nice

Minulla on väite: maailmassa, jossa voimme valita olla mitä tahansa, meillä on moraalinen velvoite valita olla kilttejä toisillemme.

Jos olet eri mieltä väitteestä, se on ihan ok. Jos olet eri mieltä, saat olla sitä ja kirjoittaa vaikka oman kolumnisi aiheesta. Sen sijaan se, että eri mieltä olevan ihmisen somen täyttää uhkailulla ja sössötyksellä, se hyvät ystävät ei ole ok.

Ihmiset ympärilläni puhuvat toisilleen rumasti. Vanhemmat tiuskivat lapsilleen. Kumppanit vittuilevat toisilleen. Some rähjää, naisia uhkaillaan. Siltojen rakentamisen sijaan kommunikaatiosta on tullut väline muurien pystyttämiselle, juoksuhautojen kaivamiselle ja jousien virittelylle. Sodimme kuin eläisimme keskiajalla, emme elä yhdessä kuten tähän käsittämättömään avaruusaikaan sopisi.

Minä rakastan olla nopea, nokkela, terävä ja ilkeä. Se johti nuoruudessani moniin rumiin riitoihin, joista selvisin teknisenä voittajana. Some kannustaa samanlaiseen käytökseen: vastaa nopeasti, servaa, burnaa, sano viimeinen sana. Voita, voita, voita. Keskusteluissa kahden ihmisen välillä ei kuitenkaan tulisi olla kyse voittamisesta. Siinä tulisi olla kyse ajatusten vaihdosta saman teeman ympärillä silloin, kun molemmat haluavat ottaa osaa keskusteluun.

Me teemme keskusteluissa ja päivittäisessä elämässämme jatkuvalla syötöllä valintoja. Osa näistä valinnoista tapahtuu niin nopeasti ja huomaamatta, intuitiivisessa mielessämme, ettemme edes tajua niiden olevan aktiivisia valintoja. Rationaalinen mielemme on laiskempi ja hitaampi kuin liskoaivot, joiden päätösten ohjailemana kulutamme suuren osan elämästämme. Meitä ohjaava lisko ei kuitenkaan poista vastuutamme. Jokaisessa kommunikaatiotilanteessa meillä on mahdollisuus valita olla kivoja ja kilttejä. Ja minä väitän, että se on myös velvoitteemme.

Nopea ja ilkeä viestintä jättää hetkeksi hyvän olon. Adrenaliiniryöppy joka seuraa kiihkeästä, kiivaasta ja nopeasykkeisestä someväännöstä ei voi olla vaikuttamatta meihin. Se tyydyttää pätemisen- ja oikeassaolon tarvettamme, alleviivaa asiantuntijuuttamme: se koukuttaa. Kuinka monia öitä olenkaan maannut valveilla miettien sitäkin vitun ääliötä jolle olisi pitänyt sanoa vielä pari valittua sanaa!

Mitä ainutkertaisen ihmiselämän ja potentiaalin hukkaamista miettiä koston sanoja ääliöille Facebookissa! Liskoaivoni saivat esi-isäni pitämään minut turvassa, selviämään hengissä luolissa. Somemaailmassa ne johtavat minut turvan sijaan kadotukseen, jossa kiepun oman vihani ja pätemisentarpeeni kierteessä kohti Danten Helvetin sisimpiä piirejä. Samalla kun näen harhaoppiset makaamassa tulisissa haudoissaan, kääntyilen itse sägyssäni kuin etsien suojaa rankkasateen piiskalta, vain muutamaa Helvetin piiriä kauempana. (Ehkä koko somen voi nimetä Styxiksi. Muistatteko, se sakean usvan peittämä suo, jolla vihaan sortuneet tappelevat rajusti keskenään samalla kun kaunaiset makaavat suon pohjassa mumisten itsekseen kaunaansa.)

Ilkeyden vastustaminen kommunikaatiossamme on vaikeaa. Se vaatii työtä, jatkuvaa hereilläoloa, sitä että skarppaa niin helvetisti ja taistelee liskoaivojen intuitiota vastaan. Eikä siinä kukaan koko ajan onnistu, mutta se ei tarkoita etteikö sitä kannattaisi yrittää. Ehdotan vuodelle 2018 seuraavia ohjenuoria kommunikaatioon kokeiltavaksi itse kullekin:

 

  1. Asetu kuulijan asemaan. Miltä sinusta tuntuu, jos sinulle puhutaan tuolla sävyllä tai noilla sanoilla, jotka aiot juuri ladata toisen ihmeellisen, lumoavan, kokonaisen, särkyneen, hauraan ja ainutlaatuisen ihmisolennon päälle? Jos tuntuisi pahalta, vaihda sävyä, sanoja tai molempia, kunnes ei enää tunnu pahalta.
  2. Harjoittele hidasta mielipidettä. Samoin kuin ensimmäiset tunteemme, ovat intuitiiviset mielipiteemme usein yksinkertaisesti vääriä. Jos joku kysyy mitä mieltä sinä olet asiasta X, on ihan ok sanoa ettet tiedä vielä. Harkitse, mieti asian eri puolia, muodosta vasta sitten mielipide. Ole myös valmis muuttamaan mielipidettäsi, mikäki kävisikin niin, että olit väärässä. Mitä avoimempia olemme muuttamaan omaa käsitystämme maailmasta, sitä todennäköisemmin emme ole myöskään ilkeitä muille vain siksi, että heidän käsityksensä poikkeaa omastamme. Saatamme olla kaikki väärässä, ystävät.
  3. Mieti onko sinulla mitään sanottavaa, joka tuo uutta informaatiota keskusteluun. Kysyikö kukaan mielipidettäsi? Onko mielipiteelläsi väliä? Voitko olla varma, että olet niin oikeassa, että voit lähteä oikomaan muita? Jos sinulla ei ole uutta, luotettavaa, tutkittua, tärkeää informaatiota tai näkemystä joka perustuu muulle kuin mutulle, ole hiljaa.
  4. Anna olla. Aggressiivisia keskusteluja ei ole mitään pakkoa “käydä loppuun”. Luovu nopeudesta, työnnä läppäri kauemmas, pidä kahden tunnin tauko ja mieti sen jälkeen onko keskusteluun osallistuminen vielä tärkeää. Julkaisusta voi laittaa ilmoitukset pois ja kääntää huomionsa pois siitä, tosielämässä ikävät ihmiset voi sulkea elämästään pois. Jos emme takerru loukattuun ylpeyteemme vaan pystymme laskemaan irti but someone is wrong on the internet -ajatuksesta, voimme paljon paremmin.

 

Jos aloitamme keskinäisestä kommunikaatiostamme, ehkä yhteiskunta ympärillämme muuttuu myös kiltimpään suuntaan. Ja juuri sitä me tässä ajassa tarvitsemme kipeämmin kuin koskaan. Kiltteys on valinta, jonka voit tehdä jokaisessa hetkessä. Choose nice, ihmiset.

Anarkisti Slushissa, osa 2

Nothing normal ever changed a damn thing. Mikään normaali ei koskaan muuttanut hittojakaan. Slushin pääbanderolli Messukeskuksen edessä kutsuu kummajaisia sisään. Ulkopuolella odottaa kaksi astronautiksi pukeutunutta hahmoa, joiden kanssa voi halutessaan kuvauttaa itsensä.

Slush on erikoisimpia tapahtumia joissa olen koskaan käynyt. Ja tämä tulee ihmiseltä, joka on harrastanut talonvaltausbileitä Berliinissä, viettänyt salajoulua savimajassa pienellä kenialaisella saarella ja mennyt puolalaisten mafiosojen bileisiin raskaasti aseistautuneiden vartijoiden tarkkailemasta portista.

Slush on kyberpunk lihaksi tulleena. Kyberpunkin maailmassa suuryritykset hallitsevat synkkää, neonvärein sävyttynyttä yhteiskuntaa, jonka kuninkaallisia ovat hakkerit ja tekoäly. Vanhaa valtaa Slushissa edustavat Sauli Niinistö, Al Gore ja summamonarkistit, jotka keekoilevat tapahtuman aitiopaikoilla Suomen uusien valtiaiden, Slushin toimitusjohtajan Marianne Vikkulan ja Supercellin toimitusjohtajan Ilkka Paanasen kanssa. Kaiken yllä hohtavat suuryritysten logot Reaktorista Samsungiin ja Microsoftiin. Yritykset ovat majakka, jonka avulla löytää pimeän läpi kotisatamaan. Koteja on tarjolla etenkin koodareille, joita houkutellaan yhdessä jos toisessakin t-paitatekstissä.

Jokaisella Slushin osallistujalla on kaulassaan lätkä, jonka mukaan kiinnostavuutemme yksilöinä määrittyy. Luokkajako on tehty selväksi myös erinäisin VIP-aluein. Varjoissa liikkuvat Slushin lukemattomat vapaaehtoiset. Heidän värikoodinsa nähtyään vastaantulijan katse hakeutuu välittömästi muualle. Kiinnostavimpia yksilöitä ovat Slushin maailmassa sijoittajat, joita etenkin startup-lätkillä varustetut alamaiset metsästävät. Toimittajat tietävät paikkansa hierarkiassa: se on sijoittajien ja puhujien alapuolella, mutta selvästi startuppeja ylempänä. Demokratiaseminaari Tulevaisuuden valtiopäivät kokeili jakaa osallistujansa tänä kesänä uusiin puolueisiin ja Helsingin Sanomien luokkakone on leikitellyt ajatuksella uusista yhteiskuntaluokista. Kukaan ei ole kuitenkaan onnistunut luokkajaossa kuten Slush. Tässä maailmassa rahaa on, mutta se on harvoilla.

Slushin pinta on äärimmäisen esteettinen. Messukeskus on todella ruma miljöö, mutta Slush on muuttanut sen tulevaisuuden leikkikentäksi. Laserit leikkaavat tilan yhtenään. Basso jyrisee päälavan uuden puheenvuoron alkamisen merkiksi niin, että sen tuntee selkäytimessään toisella puolella Messukeskusta. Joku Tärkeä Puhuu, huomio.

Pinta on näyttävä, mutta sisältö jättää kylmäksi. Käyn Slush-päiväni aikana kuuntelemassa otsikkotasolla kiinnostavimmilta ja rohkeimmilta vaikuttavia avauksia kuin mikäkin Koneen Säätiö. Päälavalla halutaan lopettaa köyhyys. Hienoa, tavoite johon anarkisti yhtyy! Ratkaisuksi tarjotaan kuitenkin kasvovoidetta (jota voidaan myydä naisille ja vauvoille, sekä miehille jos se vain pakataan uudestaan!) ja osa voiteesta saaduista tuotoista käytetään siihen, että yritys työllistää köyhiä naisia. Näin äkkiseltään köyhyyden lopettamisen mekanismit jäävät hieman epäselviksi – malli kuulostaa about kaikelta liiketoiminnalta ikinä. Innovaatio piilee siinä, että yritys on lähettänyt omia työntekijöitään tarkkailemaan palkkaamiaan köyhiä naisia voidakseen ymmärtää mihin nämä rahansa käyttävät, ja voi näin arvioida yhteiskunnallista vaikutustaan. Malli on myytävänä myös muille yrityksille, jotka haluavat olla mukana rakentamassa parempaa maailmaa.

Toinen puheenvuoro käsittelee työläisten itseorganisoitumista. Myös tämä kuulostaa anarkismin periaatteiden ytimeltä! Käy kuitenkin ilmi, että innoittajana toimii maailman nopeiten innovoiva Facebook, jonka tahdissa muiden täytyy pysyä. Siihen, että työläiset raportoivat johtoportaalle jokaisesta tekemästään asiasta kuluu kallisarvoista aikaa, jolloin Facebook vain kasvattaa etumatkaansa. Yritysten täytyy siis onnistua rekrytoimaan innovaattoreita, jotka jakavat yrityksen vision ja ovat kykeneviä omaehtoiseen päätöksentekoon yrityksen linjassa.

Uutuustuotteena lanseerataan sormus, jonka avulla voit tarkkailla elämääsi monin eri tavoin. Löytämällä optimaalisen unirytmin pystyt olemaan tehokkaimmillasi. “Meillä on miljoonia päiviä ja öitä dataa käyttäjiemme rytmistä”, tuotteen yhteydessä kerrotaan. Sormukseen yhdistetty äppi osaa pian yksilön rytmin opittuaan määritellä jopa sen, koska vessa todennäköisimmin kutsuu.

Kyberpunkin ihmiskuva on kylmä. Saman vaikutelman saa Slushista. Vaikka maailman parantamisesta, vallankumouksista ja aktivismista puhutaan paljon, tuntuu yksilö pelkistyvän teknologisen mullistuksen ikävän epätehokkaaksi komponentiksi.

Startuppien puolella on varmasti maailmaa mullistavia keksintöjä, yksi jengi aikoo esimerkiksi tehdä sähköstä ruokaa. Jää kuitenkin pitkälti sijoittajien armon varaan, nousevatko keksinnöt oikeasti merkittäviksi yhteiskunnallisiksi toimijoiksi. Rahoituskierros voi osua yhtä hyvin myös kivan demon tehneelle laskettelupelille. Slush on maailma, jossa pääomalla näyttää olevan suvereeni valta. On mahdollista, että Slush on kuva tulevaisuuden yhteiskunnasta. Köyhyys ja loska on suljettu neonvaloviidakon ulkopuolelle näkymättömiin, suunnistamme toistemme luo äppien avulla ja odotamme osuisiko sijoittajan jumalallinen väliintulo juuri meidän innovaatiomme kohdalle. Slushin iltabileitä sanotaan utopistisiksi, mutta sen esittelemä yhteiskunta on minulle dystooppinen.

Me emme muuta maailmaa kyllin nopeasti mielenosoituksilla, äänestämällä tai kansanliikkeillä. Slushin “aktivisteille” pelastustaakkaa ei kuitenkaan voi myöskään sysätä. En vielä tiedä, missä on se kartoittamaton maa, jossa kohtaisivat todelliset tarpeet ja niihin vastauksia kehittävät toimijat. Me emme löydä toisiamme Messukeskuksen käytäviltä edes tapaamisäpin avulla. Kuitenkin meidän kaikkien panosta merkittävään muutokseen tarvitaan. Ilmastonmuutos ei pysähdy ilmastomarssilla eikä Al Goren puheella. Köyhyyttä ei ratkaista blockchainilla eikä leipäjonolla. Työläisten itseorganisoituminen ei ole kätevä keino pysyä relevanttina kilpailijana Facebookille vaan todennäköisesti ainoa mielekäs tapa tehdä työtä tulevaisuudessa. Paskantamisen ajankohdan ennustavan sormuksen sijaan kaipaamme innovaatioita, jotka parantavat jokaisen elämänlaatua, tekevät meistä onnellisempia ja empaattisempia sekä pelastavat koko lajimme sitä uhkaavalta tuholta.

Slush on kaunis pinta, mutta maailmaa parempaan suuntaan muuttavaa contenttia kreataan pääasiassa jossain ihan muualla. Toivottavasti.

 

Suvi Auvinen osallistuu Slushiin ja Slush Musiciin 28.11.-1.12.2017 ja raportoi havainnoistaan blogissaan. Ensimmäinen osa luettavissa täällä.

 

Anarkisti Slushissa, osa 1

 

Kymmenen vuotta sitten teknologiatapathuma Slushia vietettiin varsin toisen näköisessä Helsingissä. On varsin osuvaa, että yhtenä Slushin teemana on vuonna 2017 ilmastonmuutos. Tapahtuma on saanut nimensä loskasta, eikä sitä näy marraskuun viimeisinä päivinä Helsingin kaduilla lainkaan. Ilmasto ympärillämme muuttuu nopeammin kuin voimme käsittää. Jos tapahtumaa nimettäisiin nyt kaupungissa vallitsevan tilan mukaan, juhlisimme loskan sijaan loppumattomalta tuntuvaa pimeyttä. Tervetuloa teknologia- ja startup-tapahtuma Eternal Darknessiin.

Minulla on ranteessani tuhannen euron arvosta Slushin rannekkeita. Varsinaisen Slushin liput maksavat kiinnostuneelle kävijälle noin 600 euroa, juuri ennen Slushin päätapahtumaa järjestettävä musiikkiteollisuuden Slush Music noin 400 euroa. Olen akkreditoitunut molempiin tapahtumiin tajutakseni mistä on kyse. Etuoikeuden tunne on käsinkosketeltava sileiden rannekkeiden muodossa. En voi ymmärtää, kuka maksaisi tapahtumasta tonnin.

Kaiken mitä tiedän startup-kuvioista olen oppinut Silicon Valley -sitcomista. Jokainen täällä tuntuu puhuvan maailmojen mullistuksesta, vaikka todellisuudessa oltaisiin rakentamassa äppiä, jolla voi tilata ruokaa. Lähes kaikilla on jokin mielikuva Slushista, mutta harva edes tapahtumassa käynyt osaa tiivistää sitä mitenkään. Suuri osa meistä silti teeskentelee joka marraskuussa tietävänsä, mikä Slush on.

Slushin kaltainen tapahtuma sopii hyviin aikaan, jossa Valtioneuvosto mainostaa S-ryhmää ja Facebookilla on enemmän kansalaisia kuin Kiinalla. Kaikkialla tuntuu leijuvan ajatus myöhäiskapitalismista, jossa yrityksistä on tullut todellisia vallanpitäjiä ja puoluepolitiikka on aikansa elänyttä. Todellinen valta on yrityksillä ja kuluttajilta, kuulemme kaikkialta.

Slushin lehdistötilaisuus alkaa pelimainosta muistuttavalla dystooppisella videolla, jossa koneet ovat ottaneet vallan maailmasta. Videon lopussa esitetään kutsu ratkaisijoille, a call for solvers. Suhtaudun lähtökohtaisesti erittäin varauksella Slushin retoriikkaan ja sen edustamaan maailmaan. Periaatteessa hyvät ideat – autojen ja asuntojen hukkakäytön minimointi Uberin ja AirBnb:n kautta ja ruoan tilaamista helpottavat palvelut – johtavat usein inhimillisesti kestämättömiin seurauksiin ja työläisten oikeuksien polkemiseen. Startup-maailmassa ihminen kutistuu helposti resurssiksi, jonka henkilökohtaisen arvon yli ajetaan millä tahansa kauniisiin lauseisiin verhotulla kauheudella. Mitä on yksi ihminen, jos käsillä on ruoan/liikkumisen/majoittumisen tulevaisuus!

Slushia ympäröivät suuret sanat. Jo lehdistötilaisuudessa peräänkuulutetaan “radikaaleja ideoita” ja julistetaan vallankumous alkaneeksi. Vallankumouksen tekee omien sanojensa mukaan VR-laseja valmistava yritys. Olen kuunnellut vastaavia fraaseja aktivistipiireissä yli kymmenen vuoden ajan. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden liikkeet talonvaltaajista eläinoikeustoimijoihin ja anarkisteihin käyttävät hyvin samanlaista kieltä kuin nyt ympärilläni valtavat nimikyltit kaulassa hengailevat ihmiset, joista puolella on päällä huppari, puolella pikkutakki. Helsinkiä esitellään ulkomaisille vieraille kuvilla, joissa jättömaat on otettu spontaaneilta juhlilta näyttävään käyttöön, joissa kaupunkiviljelyn roolia korostetaan ja joissa kadut on vallattu autoilta hengailykäyttöön.

“Re-imagine. The canvas is blank”, julistaa minulle jaettu flyer. Viesti ei eroa merkittävästi anarkistikollektiivi Crimethinc.in fraaseista “There is a secret world concealed within this one” ja “The future is unwritten.” Vallankumouksellisten fraasien ja termien haltuunotto on vanha hallintakeino. Ei pidä sokaistua sille, että it-maailmassa vallankumousta julistavat tahot tekevät laitetta tai sovellusta, joka keskimäärin ei joko koskaan tule näkemään päivänvaloa tai päätyy lopulta välittämään rahaa paikasta toiseen.

Minua on vaivannut jo pidempään ajatus siitä, että kysymme yhteiskuntana vääriä kysymyksiä, joihin sitten etsimme vastausta. Slush etsii ratkaisijoita, mutta joukossa vaikuttaa olevan myös niitä, jotka etsivät oikeita kysymyksiä. Ilmastonmuutos on suurin yksittäinen ihmiskuntaa uhkaava tekijä. Meillä ei ehkä ole tässä vaiheessa varaa kääntää selkäämme lähes kenellekään, joka osaa löytää oikeat kysymykset. Ei, vaikka kysymyksiä esittäisivät meidän retoriikkamme omivat pukupöhisijät, joiden arvomaailmaa emme jaa.

Revolution? There’s an app for that.

 

Suvi Auvinen osallistuu Slushiin ja Slush Musiciin 28.11.-1.12.2017 ja raportoi havainnoistaan blogissaan. Toinen osa löytyy täältä.