Neutraalin journalismin mahdottomuus

Ylen viimeisimpiä käänteitä seuratessa on mediassa taas siteerattu kilpaa JSN:n journalistin ohjeita. Toimittajat vakuuttelevat kilpaa omaa riippumattomuuttaan ja neutraaliuttaan. Osa politiikantoimittajista pitää kunnia-asianaan sitä, etteivät kannata mitään puoluetta ja voivat näin ollen raportoida neutraalisti esimerkiksi vaaleista. Samaan aikaan poliitikkojen ja toimittajien parisuhteet halutaan pitää “työn ulkopuolella” ajatellen, ettei henkilökohtaista ja työtä sovi sekoittaa.

Journalismin kentällä moni suhtautuu minuun oudoksuen: avoimesti anarkisti, antirasisti, kertoo kenen puolella on ja ketä vastaan – ja sitten vielä sanoo itseään toimittajaksi!

Kukaan meistä ei ole vapaa ympäristöstään, taustastaan tai rahoittajistaan. Jokaisella ihmisellä – myös toimittajilla – on arvoja, asenteita ja agendoja. Ongelma näistä muodostuu vasta siinä vaiheessa, kun ne yritetään häivyttää, peittää ja väittää niitä merkityksettömiksi.

Jääskeläisen sikailu Ylen tapauksessa on tietenkin täysin tuomittavaa ja Jääskeläisen sietäisi saada kenkää, kun näemmä itse ei aio erota. Hämmentävältä kuitenkin tuntuu se toimittajien joukko, joka on nyt kavunnut barrikadeille julistamaan omaa riippumattomuuttaan.

Ajatus siitä, etteivät ihmisen arvot saisi värittää uutisointia on sinällään hyvä. Faktat täytyy esittää faktoina, tietenkin, riippumatta siitä mitä mieltä itse niistä on. Kukaan meistä ei tarvitse minkäänlaisia valemedioita, jotka esittävät asioista yhden puolen ja siitäkin osan keksittynä. Uutisoinnissa ei voida tehdä kompromisseja. On hyvä ihanne pyrkiä esittämään asiat tietopohjalta, ja antaa yleisön tehdä omat päätelmänsä aiheesta mahdollisimman kattavan tiedon valossa.

Kuitenkin media tekee jatkuvasti arvovalintoja myös uutisoinnissa: se, mikä ylipäätään katsotaan merkittäväksi uutiseksi on arvovalinta. Onko merkittävää uutisoida poliisin käyttämistä voimakeinoista turvapaikanhakijoiden karkoituslentoja vastustavia mielenosoittajia kohtaan? Onko merkittävää uutisoida Kiinan presidentin vierailusta, ja jos, mistä osista siinä? Onko merkittävämpää nostaa esiin Rautatientorilla mieltään osoittavien turvapaikanhakijoiden tarinoita vai koripalloveistos, jonka mielenosoitusleiri peittää?

Media ei ole monoliitti, enkä sano etteivät toimittajat käsittele vaikeita tai tärkeitä asioita. Osa yhteiskunnassa eniten ihailemistani ihmisistä on toimittajia, jotka tekevät rohkeampaa työtä kuin minä koskaan uskaltaisin. Jokaisen juttuaiheen valinnan taustalla on kuitenkin jo nippu päätöksiä, jotka nojaavat rahoitukseen, arvoihin ja henkilökohtaiseen kiinnostukseen.

Väitän, että on myös yhteiskunnallisia minimejä, joiden kohdalla ei ole enää tarpeen käydä neutraalius- ja riippumattomuuskeskustelua. Rasismia ei tarvitse uutisoida neutraalisti. Polttopulloisku nukkuvien ihmisten niskaan ei ole asia, joka täytyy vain todeta. Liikuntaa harrastavien pakolaislasten kiusaaminen ei myöskään ansaitse neutraalia kohtelua – on joitain rajoja, joiden jälkeen myös toimittajien on voitava todeta tällaisen toiminnan olevan ehdottomasti ihmisoikeuksia ja -arvoja vastaan ja sen vuoksi tuomittavaa. Rasistien raahaaminen kansakunnan silmien eteen primetimessä ei ole kiinnostavaa neutraalia journalismia, vaan puhetilan antamista ihmisvihamielisille tahoille.

En vaadi, että kaikkien journalistien täytyy esittää puoluekirjansa tai kertoa omista ideologioistaan avoimesti. Jokaisen journalistin olisi kuitenkin hyvä arvioida kriittisesti omaa riippumattomuuttaan. Meihin vaikuttavien valtarakenteiden purkaminen alkaa niiden kohtaamisesta ja hyväksymisestä. Neutraaliin asioiden viestintään on hyvä pyrkiä pääasiassa, mutta jokaisen työkseen viestivän on hyvä myös tunnustaa todellisen riippumattomuuden mahdottomuus. Meistä jokaista ohjaa joku. Kuka sinua?

Minä olen Suvi Auvinen, toimittaja, anarkisti ja antirasisti. Ainakin tiedät, mitä luet.

*korjattu 18.5. klo 16:40 ”riippumattomuuden mahdollisuus” muotoon ”riippumattomuuden mahdottomuus”*

Pitääkö minun äänestää?

 

Vaalit voi nähdä eräällä tapaa yhdistävänä tekijänä – kaikki ovat yhtä onnellisia siitä, että ne ovat ohi.

“Oletko käynyt äänestämässä?”, on ollut yleisin kysymys satunnaisilta ehdokkailta kaduilla viime päivinä. Kuten kaikkien vaalien alla, myös nyt kysymys äänestämisestä ja äänestämättä jättämisestä on ollut paljon tapetilla. Uusimman HS-gallupin mukaan 43 prosenttia vastanneista ilmoittaa, etteivät he osaa tai halua sanoa, mitä puoluetta he äänestäisivät tai sanovat, etteivät kävisi äänestämässä. Luku ei ole ollut näin korkea kertaakaan ainakaan 2010-luvulla.

Kysymykseen äänestämisestä suhtaudutaan silti aivan liian vakavasti. Syyllistäviä Facebook-statuksia äänestämisen autuudesta levitetään innokkaasti. Ehdokkaat vetoavat siihen, että tärkeintä on äänestää, lisäten samalla jalosti että sama se vaikket äänestäisi juuri häntä. Ihmeellisiä anime-propagandavideoita “nukkumisen” haitoista nähdään jopa Ylen taholta. (Kioski hei että mitähän vittua?)

Kysymys siitä, pitäisikö meidän äänestää vai ei on kuitenkin väärä. Politiikkaan osallistumisen pelkistäminen kysymykseksi äänestämisestä on demokratian halveksuntaa.

Niin kauan kuin ajatuksissamme äänestyskoppi = demokratiaa, olemme jumissa kysymässä väärää kysymystä. Nähtyämme nykyisen hallituksen valtaannousun ja sen tekemät päätökset, ei voi enää uskottavasti argumentoida äänestämisen tai äänestämättä jättämisen olevan yhdentekevää. Kampanjointi sekä äänestämisen puolesta että sitä vastaan ei kuitenkaan johda mihinkään ja on älyllisesti laiskaa.

Tärkeintä on se, miten osallistumme politiikkaan vaalien ulkopuolella. Puoluepolitiikan tehottomuus näyttäytyy monella rintamalla, mutta resurssien haaskauksessa tuskin mikään vetää vertoja vaalityölle. Aikaa, vapaaehtoisten resursseja  ja rahaa syövät kampanjat ovat keskeinen elementti puoluepolitiikkaa – eikä tuskin kukaan puolueiden sisälläkään voi rehellisesti väittää sen olevan tehokasta työtä yhteisten asioiden hoitamisessa.

Äänestämisen autuudesta meuhkaaminen hyödyttää lähinnä niitä, jotka haluavat meidän pysyvän vaalien välillä passiivisina. Puolueet puuhaavat erilaisia “kansanliikkeitä” vaalien alla (kaikki mukaan! yhdessä! meidän kunta!), mutta saatuaan paikkansa päätöksentekoelimissä hyssyttävät meidät tyytymään äänestystulokseen ja pyytävät työrauhaa. Vallitseva tila ei nauti muutoksista.

Kaikki ehdokkaista äänestäjiin ja äänestämättömiin ovat yhtä onnellisia, kun vaalit loppuvat. Politiikka ei kuitenkaan ole vaaleja tai vaalikausia, vaan jokapäiväistä elämäämme. Älä ole hiljaa vaalien välillä, äänestit tai et. Älä suostu vaikuttamaan vain äänestämällä. Politiikkaa ei pidä jättää puoluepoliitikoille, se on aivan liian tärkeää siihen.

 

Ja vielä: Jos ratkaisuehdotus kaikkeen kritiikkiin on “no lähde itse ehdolle”, kommentoija osoittaa ettei itsekään usko edustuksellisuuden mahdollisuuteen. Edustuksellisessa järjestelmässä ei voida lähteä siitä, että jokaisen täytyy tulla edustamaan itseään voidakseen osallistua päätöksentekoon.

Kelakaaoksesta seuraa pian poliittisia murhia

Varmin tapa selvitä murhasta Suomessa on olla valtakunnantason poliitikko.

Yhteiskunnan tilan määrittää se, kuinka se kohtelee kaikkein heikoimmassa asemassa olevia osasiaan. Ihmisyhteisöt ovat rakentuneet pitkälti sen ajatuksen varaan, että autamme ja suojelemme toisiamme, että vahvan tehtävä on tukea heikkoa. Olemme Suomessa vuonna 2017 tilanteessa, jossa kaikki ihmishenget eivät ole samanarvoisia. Tämän viestin lähettää nykyinen hallituspolitiikka.

Kelakaaos on katastrofaalinen, eikä sen pitkäaikaisvaikutuksia voida vielä edes arvailla. Kun äärimmäisessä hädässä olevia ihmisiä lyödään vielä entisestään ja näiltä viedään perustoimeentulo ja usko huomisesta, lienee kuitenkin selvää ettei tilanteesta selvitä ilman järistyksiä. Ihmisen joka ei ole koskaan joutunut elämään toimeentulotuen varassa on mahdotonta ymmärtää, millaiseen totaaliseen kriisiin parin viikonkin rahattomuus ihmisten elämät voi viedä. Meillä on käsissämme joukko ihmisiä, joiden laskut päätyvät ulosottoon, jotka joutuvat olemaan syömättä, ovat häätöuhan alla tai eivät voi ostaa välttämättömiä lääkkeitään.

Tämä tilanne tulee johtamaan poliittisiin murhiin. Poliittinen murha on tappaa ihmiset nälkään. Poliittinen murha on tappaa ihmiset kadulle palelluttamalla. Poliittinen murha on tappaa ihmiset näiden jäädessä ilman peruslääkitystään. Polittinen murha on myös tilanne, jossa ilman hoitoa tai lääktiystä jäänyt mielenterveyspotilas ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja purkaa ahdistuksensa muihin ihmisiin.

Hallituspolitiikka tulee johtamaan tätä menoa ruumiisiin. Nyt konkretisoituvien päätösten takana olevilla ihmisillä on nimet ja osoitteet. Mahdollisuudet siihen, että he joutuisivat käsillä olevista poliittisista murhista vastuuseen on kuitenkin lähes olematon, sillä köyhien elämä ei ole yhteiskunnallemme juuri minkään arvoinen. Voitteko kuvitella, että minkään muun yhteiskuntaluokan systemaattisesta alasajosta selviäisi ilman mitään rangaistusta? Toimeentulotuen asiakkaat eivät kuitenkaan mellakoi, sillä nälkäisenä on mahdoton kiivetä barrikadeille, tai varattomana ostaa bussilippua eduskuntatalolle. Köyhillä ei ole eturyhmiä tai lobbareita eduskunnassa. Ei ainakaan sen tasoisia, kuin he tarvitsisivat. Eduskunnassa kyllä “tuomitaan” Kelan ruuhkat, mutta sanahelinäksi jäävä tuomio ei paljon lohduta jos jääkaapissa ei ole kuin valo.

Kelaa johdetaan kuin bisnestä, ja kauppatavarana ovat yhteiskunnan huonoimmassa asemassa olevat ihmiset. “Miksi ylipäätään ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta”, kysyy Kelan uusi pääjohtaja Elli Aaltonen. “Olevat” ihmiset eivät tosiaan ole tuottavuusloikalle hyväksi. Kelan uuden linjan mukaista olisi ehkä ennemmin se, että ihmiset maksavat oikeudestaan olla olemassa.

Tilanteeseen on olemassa ratkaisuja. Hallitus “lupasi tehdä kaikkensa” tilannetta helpottaakseen. Näihin “kaikkiin” keinoihin ei silti kuulunut lisärahoituksen antaminen Kelalle tai kunnille tilanteen selvittämiseksi. Esitän kuitenkin hallitukselle kaksi helppoa ratkaisua tilanteeseen:

  1. Antakaa nyt heti lisää resursseja hakemusten käsittelyyn. Tämä tarkoittaa suurta määrää työntekijöitä hakemusten käsittelyyn. Se tarkoittaa rahaa. Tahtotilallanne ei makseta vuokraa.
  2. Antakaa kaikille hakijoille ilman käsittelyä ne tuet, joita nämä ovat hakeneet. Mahdollisuus siihen, että hyötymistarkoituksessa tehtailtuja hakemuksia on oikeiden hakemusten joukossa on mitättömän pieni. (Jokainen, joka on joskus hakenut toimeentulotukea tietää, ettei kukaan lähde siihen operaatioon huvikseen.) On mahdollista, että jälkimmäinen vaihtoehto tulisi yhteiskunnalle jopa merkittävästi halvemmaksi kuin ensimmäinen vaihtoehto.

Kokeillaanko hallitus näitä keinoja ensin ja palataan sitten lupauksiinne tehdä kaikkenne jos näistä kumpikaan ei toimi?

Kelakaaos tuskin on sattuman tai huonon suunnittelun tulosta. Se on kätevä keino joukkotuhota yhteiskunnasta se osa, joka ei tuota.

Now playing: Julma Henri – 240306