Ylpeys tappaa meistä parhaat

Mikä siinä on, etteivät pahat ihmiset koe burnoutteja?

Olen viettänyt elämästäni reilut kymmenen vuotta erilaisissa sosiaalista oikeudenmukaisuutta ajavissa liikkeissä. Ihmisoikeudet, ympäristönsuojelu, antirasismi, eläinoikeudet, feminismi, vapaa kaupunkitila, antikapitalismi ja muut tasa-arvoon keskittyvät teemat muodostuvat liikkeiksi, jotka toistavat kaikki enemmän tai vähemmän samaa kaavaa toimijoiden suhteen: hyvät ihmiset kantavat harteillaan itseään suurempaa taakkaa, joka muodostuu musertavaksi.

Aktivistit ovat suosikki-ihmistyyppini. Rakastan ihmisiä, jotka kokevat niin suurta paloa parempaa maailmaa kohtaan, että ovat valmiita käyttämään koko elämänsä sen eteen työskennelläkseen. Hyvien asioiden puolesta toimivat ihmiset kuitenkin joutuvat jatkuvan, käsittämättömän suuren paineen alle.

Nähdessäsi jälleen yhden ympäristökatastrofiksi päätyvän kaivoksen, jälleen yhden Migrin hajottaman perheen ja yksin tehosikalan lattialla makaavan porsaan valtaa ihmisen helposti toivottomuus. Toivo on kamppailulaji. Me käytämme koko elämämme siinä toivossa, että voimme jättää jonkin jäljen maailmaan, tehdä jonkin muutoksen parempaan, vähentää edes yhden yksilön kärsimystä.

Todennäköisyydet ovat kuitenkin usein meitä vastaan, ja maailma ympärillämme tuntuu suosivan niitä, jotka ovat kovia, kylmiä ja itsekkäitä. Mikä siinä on, etteivät pahat ihmiset vaikuta koskaan kokevan burnoutteja? Rasistit porskuttavat vuosi toisensa jälkeen ja saavat yhä suurempaa valtaa valtiollisessa päätöksenteossa. Homofobiset ämpärit eivät näytä väsymyksen merkkejä selittäessään jälleen kerran sitä, millainen on heidän jumalansa näkemys avioliitosta. Täysin tarpeettomaan kärsimykseen ja kuolemaan nojaavia ammatteja perustellaan sitkeästi työllisyydellä, ja valtio kannustaa niihin syytämällä rahaa eettisesti täysin kestämättömiin projekteihin.

Ei ole ihme, että parhaat meistä palavat loppuun. Heikkouden ja avun tarvitsemisen myöntäminen on usein miltei mahdotonta, koska teemme omaa elämäämme suurempia projekteja. Mitä on minun väsymykseni suhteutettuna siihen suureen kamppailuun, jota käymme?

Emme myöskään halua kuormittaa ympärillämme olevia ihmisiä, jotka myös painivat saman massiivisen epäoikeudenmukaisuuden parissa jossa olemme kuluttaneet itsemme loppuun. Tällöin me unohdamme sen pehmeyden, joka ajatteluun väistämättä lomittuu kun voimme jakaa kokemuksemme. Empatia meissä vaikuttaa tasaamalla kaikkien taakkaa. Jaettu väsymys ei tuplaannu, vaan puolittuu.

Kyky myöntää se, ettei yksi ihminen lopulta riitä juuri mihinkään on kysymys joka erottaa pitkään liikkeissä mukana olevat niistä, jotka palavat loppuun nopeasti ja lopullisesti. Omien voimien ja vaikutusmahdollisuuksien rajallisuuden hyväksyminen ovat keskiössä. Jos jokin projekti ei elä ilman minun panostani, se ei ehkä koskaan ollut elinkelpoinen. Korvaamattomia ihmisiä ovat hautausmaat täynnä.

Kyky tarvita ja vaatia apua oman rajallisuuden ja väsymyksen äärellä on se, joka pitää meidät hengissä. Ylpeys tappaa meistä parhaat. Maailmassa, joka perustuu vahvuuteen ja pärjäämiseen meidän täytyy luoda toisenlainen pohja yhdessäololle, tai olemme jo hävinneet kaikki kamppailumme. Niin kauan kuin voimme tukeutua toisiimme, meillä on toivoa. Toivo on kamppailulaji, mutta ilman sparausseuraa kenestäkään meistä ei ole taistelemaan tositilanteessa.

Kun kepu etiikkaa määritteli

Vegevuosi 2017 alkoi Vegaanihaasteella. Viime vuonna räjähdysmäisesti kasvanut kasvisruokainnostus on vienyt mennessään niin ruokateollisuuden kuin lehtien palstat. Kasvissyönnin terveys-, ympäristö- ja moraalivaikutukset ovat tulleet kaikkien tietoon.

Globaali ruokavallankumous on meneillään. Muutosta vastaan räpiköivät tahot tarrautuvat ruokahuuhaan levittämiseen ja totuuden jälkeisen ajan retoriikkaan. Uusin taidonnäyte tästä saatiin Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnän blogissa. Kärnä kunnostautui viimeisimmäksi ilmoittamalla boikotoivansa Sokosta, mikäli Sokos lopettaa turkisten myynnin sen epäeettisyyden vuoksi. Nyt Kärnä lähtee väittämään lihansyönnin olevan eettisempää kuin kasvissyönnin.

Totuuden jälkeiselle ajalle tyypillisesti Kärnä ottaa yleisessä käytössä olevan sanan ja lähtee mielivaltaisesti uudelleenmäärittelemään sen sisällön vailla minkäänlaista totuuspohjaa. Sekä turkisten että lihansyönnin suhteen Kärnän huomio kiinnittyy eettisyyden käsitteeseen. Ei ole kuitenkaan (hyvä luoja, onneksi) Keskustan määriteltävissä, mitä eettisyys tarkoittaa. Kärnä vaikuttaa pahoittaneensa mielensä siitä syystä, että eläintuotantoa pidetään epäeettisenä. Kuka tahansa kuvia suomalaisesta eläintuotannosta nähnyt – oli kyse sitten kettujen tarhaamisesta, tehosikaloista tai teurastajista hakkaamassa lampaita muovilaatikoilla – ei voi väittää, että kyseessä olisi eettisesti kestävä teollisuudenala.

Kärnä tarttuu lukemattomia kertoja kumottuihin väittämiin ja esittelee niitä tukena omalle näkemykselleen kasvissyönnin epäeettisyydestä. Hampaisiinsa Kärnä ottaa muun muassa iänikuisen soijan. “Metsiä kaadetaan koko ajan uusien viljelmien tieltä ja viljely aiheuttaa vesipulaa seuduilla, jotka kärsivät siitä jo muutenkin”, toteaa Kärnä soijasta. On totta, että soijantuotantoon liittyy vakavia ympäristöongelmia. Jokaisen soijan ympäristövaikutuksista huolestuneen kannattaa ensitöikseen lopettaa lihansyönti – Eurooppalaisten käyttämästä soijasta noin 93 % menee eläinten rehuksi. Soijan kierrättäminen eläinten kautta on globaalisti kestämätön tapa tuottaa ruokaa. Jokaiselle soijakysymyksestä huolestuneelle suosittelen WWF:n Hidden soy-projektin lukuihin tutustumista. Kärnä kertoo myös kvinoan kysynnän lisääntymisen vaikuttaneen siihen, ettei “Perun ja Bolivian köyhillä ole siihen enää varaa.” Tämä taas on puhtaasti kapitalistisen talousjärjestelmän, ei kvinoan ongelma. Jos Kärnä tahtoo muutoksen tähän, suosittelen liittymään antikapitalistiseen liikkeeseen.

Kärnä puhuu suomalaisesta ruoasta ja maailman kovimmista tuotantoeläinstandardeista takeena sille, että suomalainen liha on eettistä ruokaa. “Kotimaista lihaa voi syödä hyvällä omallatunnolla”, väittää Kärnä. Suomalaisuus ei kuitenkaan takaa mitään. Ensinnäkin: suomalaiset tuotantoeläinstandardit eivät ole “maailman kovimmat”. Nykyisen eläinlain puitteissa lehmille ei esimerkiksi tarvitse taata pääsyä juomaveden äärelle. Suomessa ovat sallittuja myös parsinavetat, joissa lehmät ovat paikoilleen sidottuina. Norja ja Ruotsi ovat jo kieltäneet uusien parsinavettojen rakentamisen. Kärnän “maailman kovimmista” standardeista puhuminen ei pohjaa todellisuuteen millään tapaa.

Lisäksi kuten olemme nähneet kerta toisensa jälkeen suomalainen tehoeläintuotanto ei ole eettisesti siedettävää. Eläintuotanto pyrkii olemaan mahdollisimman tehokasta, eli saamaan mahdollisimman pienellä sijoituksella mahdollisimman paljon voittoa eläinten elämistä. Bisnes on bisnestä, eikä eläinten itseisarvosta puhuminen edistä eläintuottajien pääoman kasvua. Eläimistä ei pyritä pitämään mahdollisimman hyvää huolta, ainoastaan riittävän hyvää huolta, joka takaa mahdollisimman suuren voiton.

Hyvästä omastatunnosta puhuminen ja etiikan uudelleenmäärittely ovat keskustalaista retoriikkaa. Se ei pohjaa faktoihin vaan hätään eläintuotannon kannattavuuden romahtamisesta. Suomalaisuus ei ole tae eettisyydestä. Kärnä sivuuttaa myös täysin kysymyksen eläinten itseisarvosta. Yksikään eläin ei halua kuolla. Eläinten tappaminen ruoaksi on paitsi ekologisesti kestämätöntä, myös aina epäeettinen teko eläimen näkökulmasta katsottuna. Mikään totuuden jälkeisen ajan kepulointi ei muuta sitä, että me voimme hyvin elää ilman eläinperäistä ravintoa – ja se on ainoa eettisesti kestävä ratkaisu.

Älkää jättäkö natsien vastustamista anarkisteille

Helsingin ilman natseja pitäisi olla oletusarvo. Niin kauan kuin se ei ole, meidän jokaisen pitää tehdä jotain.

Suomalainen äärioikeisto yrittää rakentaa itsenäisyyspäivälle traditiota omista marsseistaan. Vuonna 2016 marssivat ainakin Pohjoismainen Vastarintaliike sekä 612-soihtukulkue haja-asutusalueen natsien lisäksi. Näistä marsseista on ansiokkaan taustoituksen kirjoittanut Kaivuri-kollektiivi, suosittelen lukemaan.

On käsittämätöntä, että vuonna 2016 Suomessa täytyy erikseen osoittaa mieltä uusnatseja vastaan. Ikuisena optimistina tahdon uskoa meidän kehittyvän vähitellen yhteiskuntana, mutta se ettei antinatsismi ole itsestäänselvyys vieläkään jaksaa hämmästyttää minua. Helsingissä järjestetään Helsinki ilman natseja-mielenosoitus. Mielenosoitus kokoontuu klo 14:30 Asema-aukiolla, jolla vain kolme kuukautta sitten itsenäisyyspäivänä marssivat natsit pahoinpitelivät kuolettavin seurauksin Jimi Karttusen. Helsinki ilman natseja haluaa vastustaa natseja väkivallattomalla mielenilmauksella.

Helsinki ilman natseja on antifasistisen Varisverkoston, anarkistisen A-ryhmän ja Vasemmistonuorten järjestämä mielenosoitus. Natsien vastustamista ei kuitenkaan voi jättää näiden tahojen vastuulle. Siinä vaiheessa, kun kaduillamme poliisien siunauksella marssii ihmisiä tappavia ja sillä avoimesti ylpeileviä uusnatseja, ei meillä kenelläkään ole varaa olla välinpitämättömiä suhteessa natseihin. Vaikket pitäisi antifasisteista, anarkisteista tai vasemmistosta, pyydän sinua osallistumaan natseja vastustavaan mielenosoitukseen. Itsenäisyyspäivänä Helsingissä marssivien uusnatsien tavoite on viedä ihmis- ja perusoikeudet suurimmalta osalta meistä. Me emme voi vapaassa yhteiskunnassa hyväksyä näin perustavanlaatuisia loukkauksia meitä ja kanssaihmisiämme kohtaan.

Natsien vastustaminen on liian tärkeää jätettäväksi anarkistien harteille. Natsien vastustaminen kuuluu jokaiselle, joka ei halua nähdä fasismin uutta nousua Euroopassa. Se kuuluu jokaiselle, joka uskoo tasa-arvoon, ihmisoikeuksiin ja vapauteen. Jos antaudumme ääriliikeretoriikalle ja leimaamme natsismin vastustamisen yhtä haitalliseksi kuin natsismin, pelaamme ainoastaan äärioikeiston pussiin. Eurooppa on nähnyt mitä tapahtuu, jos katsomme poispäin ja olemme vaiti natsien marssiessa kaupunkiemme kaduilla. Jimi Karttusen kuoleman jälkeen natsien peliä ei ole todellakaan vihelletty poikki. Mutta meidän täytyy tehdä se, ennen kuin on liian myöhä. Toivon sydämestäni, etteivät natsit tapa kaduillemme enää yhtään ihmistä. Sen takia meidän täytyy kaikkien osoittaa, etteivät natsit ole tervetulleita Helsinkiin. Eivät itsenäisyyspäivänä, eivät koskaan.

Helsinki ilman natseja