Paperilaskuista tehtävä laittomia

Suomessa on melko tavallista odottaa, että uusien asioiden vauhdittaminen tehdään valtiojohtoisesti eikä markkinaehtoisesti. Lähtökohtana kaikkeen se lienee kyseenalaista, mutta valtiojohtoisuudella on selkeä roolinsa. Tuntuu, että sääntelystä on tullut yksi parhaista kehityksen kirittäjistä, vaikka usein luullaan että se tapahtuu erilaisin tuin ja veronalennuksin. Esimerkiksi GDPR ja PSD2 ovat esimerkkejä siitä, miten alat alkavat uusiutumaan kun sääntely murtaa kartellimaisen siilipuolustuksen.

Muutama vuosi sitten oli hupaisaa seurata populistista horinaa siitä, mitä digitelevisiostandardointi tarkoittaa ja miten huono ja vanhentunut koko konsepti on. Oli olemassa vahvojakin mielipiteitä siitä, miten suomalainen lainsäädäntö vain pilaa kaiken, koska konsepti on vanhentunut syntyessään.

On täysin selvää, että optimaalisempia vaihtoehtoja voi aina tehdä – niin digi-tv:nkin kohdalla – mutta on helppo tehdä arvio, että digitelevisiostandardiin siirtyminen meni loistavasti. Salaisuus oli siinä, että regulaatio oli jyrkkä ja voimakas eikä marinoille annettu sijaa. Muutos runtattiin läpi asianmukaisella aikataululla. Näin ollen valtio tuli edistäneeksi hurjasti Suomen digitalisoitumista ja se loi hyvinvointia Suomeen. Markkinoita syntyi ja ne alkoivat toimimaan. Kaikki on paremmin.

En missään tapauksessa ole sen ystävä, että valtio osallistuu millään tavalla markkinoihin tai liiallisesti holhoaa ihmistä. Sen sijaan valtio on erinomainen elin edistämään isoja asioita, kuten ihmisoikeuksia ja luonnonsuojelua. Samoin sillä on mahdollisuus edistää teknologian ja tekoälyn roolia suomalaisen hyvinvoinnin kasvussa. Puskea eteenpäin niitä ns. isoja asioita. Kohteita on satoja, tärkeimmät on helppo nimetä.

Liikennekaari – liikkumisen ja siihen tarvittavan infran konseptointi edistykselliseen ja dynaamiseen viitekehykseen on fantastinen tapa luoda uusia markkinoita ja tehokkaasti pumpata pois tyhjäkäyntiä teiltä, vesiltä ja ilmasta. Nyt vain kunnianhimoa kehiin sisällössä ja aikataulussa. Digitelkkaristakin haettiin klikkivolyymeitä, mutta autoja ei poltettu kaduilla kun muutos lopulta koitti. Lopputulos on selkeä parannus. Toivon Liikennekaarelle kaikkea hyvää ja sen kasvattavan kunnianhimoaan.

Data ja reaaliaikainen paikannus – teknologian ja lain yhteensovittaminen siten, että se ei mitenkään muuta tämänhetkistä tilannetta henkilökohtaisen vapauden suhteen – mutta että se samalla luo uusia markkinoita, tuo älyä ja lisää hyvinvointia – ei ole millään tavalla vaativa harjoitus. Keskusteluilmasto tällä hetkellä täyttyy näkemyksistä, joissa lähtökohta on, että nykytilanne on optimaalinen, tulevaisuudessakin. Pliis.

Paperi – maksu- ja rahaliikenne on täysin digitaalista. Samoin jo selvästi suurin osa kaikesta ihmiselämään tuotetusta tiedosta ja kontekstista syntyy digitaalisin työkaluin. On suoraan sanottuna käsittämätöntä, että paperilaskuja silti lähetetään, kuitteja tulostuu ja postia kannetaan. Siinä ei ole kansantalouden kannalta yhtään mitään järkeä. Tai mistään muustakaan näkökulmasta. Koko asian ajatteleminenkin tuo migreenin. Jos kaikkien mainittujen asioiden arvoketju olisi täysin digitaalinen, mm. tiedon varastointi, sen läpikäyminen ja yksityiskohtien hakeminen olisi salamannopeaa, kustannuksia säästyisi hurjasti ja asiat liikkuisivat salamannopeasti. Kaikki olisi paremmin.

Arvoisa lukija, kysynkin, miten ihmeessä paperilaskut eivät ole laittomia? Kuka tekee (paperi)kuitilla yhtään mitään? Kaikki funktiot jota ne palvelevat hoituisivat paljon paremmin digitaalisesti.

Suomessa yleensä nopeasti todetaan, että mites ne vanhukset? Sekin moraalisen poseerauksen syistä, ei siksi että joku aidosti kantaisi huolta. Nämä maailman koulutetuimmat ja fiksuimmat vanhukset katsovat tyytyväisinä teräväntarkkaa kuvaa digitelevisioistaan. Tuskailevat varmasti miten hankala paperilaskuja on maksaa läppärillä ja ovat väsyneitä arkistoimaan musteet kadottavia takuukuittejaan.

Datavastaisuus on uusi rokotevastaisuus

Asiakas- ja muiden tietojen kerääminen ja hyötykäyttö puhututti sosiaalisen median kuplassani taas muutama päivä sitten. Keskustelu alkoi Hesarin jutusta jossa S-Ryhmä ilmoitti tulevansa 2000-luvulle ja viimeinkin alkavansa tekemään jotain sillä datalla jonka olemme jo vuosikausia ryhmittymälle luovuttaneet.

S-Ryhmä on tietenkin toiminut lainsäädännön ja maantavan puitteissa. He olisivat varmasti paljon aiemmin ottaneet askeleita eteenpäin, mutta se on ollut monestakin syystä hankalaa. On kuitenkin S-Ryhmän markkinaosuudelle sopivaa, että he ajavat muutosta ja kehitystä asiassa kun kukaan muu ei sitä Suomessa tee. Sitä pitää tukea ja rohkaista.

Kuluttaja-asiamiehet ja tietosuojavaltuutetut tietenkin vastustavat kaikkea asiaan liittyvää, koska he saavat siitä palkkansa. Jos tietosuojavaltuutettu olisi nimeltään vaikka valtion resursssitehokkuusjohtaja, hänen kantansa asiaan voisi olla erilainen. Titteleillä ja tehtävänkuvilla on väliä, ja niissä emme totisesti ole kovin hyvin onnistuneet (vrt. digimarkkinointipäällikkö).

Data ei ole mitään uutta ja ihmeellistä. Se on vain sivistyvän ihmiskunnan uusin kehitysaskeleen muoto, joka parantaa maailmaa kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Jos halutaan puhua kunnianhimon suhteen kovin maltillisella tasolla, ja keskittyä vain kaupankäyntiin, niin on toki niin, että mahdollisesti kaupparyhmät saavat kohdistettua minulle parempia tarjouksia paremman tiedonkeruun kautta. Se on kuitenkin hyvin mikroskooppinen osa kokonaiskuvaa.

Iso juttu on siinä, miten datan laadukas kerääminen, mallintaminen, yhdistäminen ja ennusteskenaarioiden kautta asioiden järkevämpi tekeminen tekee maailmasta turvallisemman, ympäristölle vähemmän kuormittavamman, lääketieteellisesti edistyksellisemmän, terveyden ja hyvinvoinnin suhteen tasa-arvoisemman, kustannustehokkaamman ja ihmisille enemmän vapaa-aikaa sallivan.

Tämä ei tule onnistumaan, jos kaikki kieltävät tietojensa käytön. Ilmiössä on kyseessä sama laatuefekti kuin rokotteissa: joukkosuoja. Mitä kattavampi, sen laadukkaampi ja varmempi. Yksilön yksityisyyttä kunnioittava infrastruktuuri on jo olemassa, eikä se tule olemaan suurin este matkalla eteenpäin.

Minkään blogin mitta ei tekisi kunniaa miten isosta asiasta puhumme. Varmaa on, että asian potentiaalista annetaan väärä kuva jos puhumme vain vähittäiskaupan sähköpostikampanjoista.

Olisi myös kaikille meille eduksi, jos asiasta uutisoitaisiin hieman monipuolisemmin. Meillä ei ole varaa hylätä kaikkea uutta potentiaalia kiusallisin, vanhentunein argumentein. Säästän lukijaa aikaa toteamalla, että sen mitä päivittäin työssäni näen antaa uskoa isompaan tuottavuusloikkaan kuin mitä nyt ymmärrämmekään. En malta odottaa että esimerkeistä voisi puhua laajemmin. Big datan soveltamista maailman parantamiseen aina negatiivisesti kommentoiva ilmapiiri on se syy, jonka vuoksi edistykselliset toimijat ovat hiljaa. S-Ryhmän keissi taas todisti ilmapiirin olemassaolosta.

Kritiikissä on yksi iso asia, jonka itsekin allekirjoitan. Datan luovuttaminen ei voi olla yksipuolisesti palkitsevaa. Palkaksi ei todellakaan riitä paremmin kohdennetut tarjoukset. Kaikki edut pitäisi aina jakaa kaikille asiakkaille tasapuolisesti, jos minulta asiakaskokemuksesta jotain kysytään. Sen vuoksi nykyinen malli ei ole kantava.

Datan pitäisi olla raaka-ainetta, josta saa aina maksun, tai sillä pääsee osaksi jotain lisäarvon lähdettä. Sitä pitäisi pystyä hallinnoimaan kuten pankkitiliä tai rahoituslaitoksen luottoinstrumenttia. Itsenäisesti, turvallisesti ja helposti.

Jos näin tapahtuu, dataan investoidaankin jo sen verran, että siitä odotetaan enemmän hyötyä ja katetta investoinnilla. Ja se ajaisi parempiin arjen sovellutuksiin ja käyttökohteisiin. Win-win, eikö totta?

Kunhan ei aleta erikseen taas palkkaamaan datamarkkinointipäälliköitä ja muuta ihmeellistä.

Yleisradion kesä: 150 tuntia jalkapalloa ja jotain brexitistä – miten nyt lomien sekaan sopii

Lukuohjeita alkuun. Rakastan jalkapalloa ja katson arvokisoja innokkaasti televisiosta. Sen lisäksi lähes ahmin Yleisradion ajankohtaistarjontaa tv:stä, radiosta ja podcasteina. Jonkun verran luen myös uutisia netistä ja iOS-applikaatiosta.

Olen siis Yleisradion hyvä asiakas. Maksan asiakkuudestani Suomen lainsäädännön pakottamana tasaverona. Maksaisin mielummin nykyaikaisemmin tavoin ja enemmän.

Yksityisellä sektorilla ja lähes nnko ympäröivässä maailmassa myynnin ja asakastyytyväisyyden perimätietoon, ehkä jopa tutkittuunkin, kuuluu se, että niin kauan kun asiakas kritisoi, reklamoi ja antaa palautetta, hän on sitoutunut ja aktiivinen asiakas. Pahimpia tilanteita ovat ne, joissa asiakkaasta ei enää kuulu mitään eikä hän ole edes ajatellut suhteen tilaa.

Pidän itseäni ei-konformistisena asiakkaana ja sosiaalisen median käyttäjänä. Tästä kaikesta lisää tuonnempana. Siirrytään Yleisradioon.

Tätä kesää värittää kaksi eurooppalaista suurta tapahtumaa. Jalkapallon EM-kisat Ranskassa pitävät kaikki urheilukulttuurisesti sivistyneet valtiot tv:eiden ääressä tai jopa Ranskan kisahumussa. Britanniassa valmistauduttiin pitkään kansanäänestykseen siitä, pitäisikö neuvottelut EU:n kanssa aloittaa siitä, voisiko Britannia ja jos voisi niin millä ehdoilla ja aikataululla.

Molemmista oli ennakkojuttuja ja analyysejä melko mukavasti. Tosin Britanniassa molemmista asioista puhuttaessa kuppi kaatuu aina ja ylilyönnit ovat vakio. Suomessa raportoitiin pakollinen, todellista ymmärryksen kasvattamista en muista.

Molemmat isot tapahtumat olivat sen verran selkeästi aikataulutettuja, että niihin on tietenkin voinut valmistautua hyvin ja ajoissa. Jalkapallon kohdalla aikataulut hieman hellivät ay-liikkeeltä tuoksuvaa ohjelmakarttaa, koska jatkopelit jatkuivat vasta juhannuslauantaina. Brexit-jälkipeli sen sijaan alkoi jo heti torstain ja perjantain välisenä yönä, juhannusaattona. Helvetti, eihän silloin nyt kukaan töitä tee! Ainakaan journalisti kuuden viikon kesälomilla.

Miksi tässä tekstissä puhutaan niin paljon jalkapallon EM-kisoista?

Yleisradion valmistautuminen ja panostus jalkapallon EM-kisoihin oli budjettiin nähden linjassa. Prameat puitteet ja iso tiimi kädet savessa tarjoamassa jalkapallonautintoa kansalle. Se osa kansasta joka näitä kisoja seuraa, varmasti kokee että verorahat investoitiin hyvin. Osa kansasta pitää sitä varmasti suurena haaskauksena.

Joka tapauksessa, raha näkyy ja kuuluu, kuten pitääkin. Asiakasta palvellaan rakkaudella.

Sen vuoksi oli todella iso pettymys avata televisio perjantaiaamuna ja ihmetellä Ylen mitätöntä ja amatöörimäistä panosta brexit-kohuun. Television puolella lähetys näytti siltä, että joku oli teipannut älypuhelimen seinään ja kaikki ohjelmaa tekevät oli hälytetty paikalle tuntia ennen puhumaan asiasta, josta eivät olleet kuulleetkaan. Pääministeri Sipilä oli pistetty ilmeisesti Kempeleen kunnantalon aulaan, muovikukkien sekaan, josta kuvayhteys hoidettiin paikallisen ala-asteen EU-rahoilla ostetulla 11 vuotta vanhalla pöytä-PC:llä.

Vaikka edeltävässä kärjistystä onkin, on erittäin kiusallista katsoa jalkapallon EM-kisojen vahvaa resursointia ja tuotantoarvopanostusta, kun näin tärkeään uutispommiin juuri ja juuri pystytään vastaamaan välttävästi. Rahaa ja henkilöresursseja todistetusti on. Kysymys jää, miksi se ei kohdistu journalistisin perustein asiakkaan älykkyyttä palvelevalla tavalla ja siten miten Yleisradion tehtävät on sille eduskunnasta säädetty?

Suoritustaso olisi ollut hyväksyttävä, jos uutinen olisi tullut täysin yllättäen, mutta kun se on näin pitkään ollut tiedossa, ja gallupit niinkin tasaiset, olisi odottanut että Yleisradio kohtelee suomalaisia uutisennälkäisiä hyvin.

Paras tapa pysyä kärryillä perjantaiaamuna oli seurata kuratoidusti Twitteristä ulkomaisten tiedotusvälineiden uutistuotantoa. Yle käänsi ja kuratoi samoja uutisia 15 – 30 minuuttia myöhässä. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta se ei ole se funktio miksi kaikki suomalaiset luonnolliset henkilöt ja yritykset Yleä rahoittavat.

Miksi esimerkiksi EM-kisastudio ei pienin grafiikkamuutoksin voinut palvella brexit-kisastudiona? Sama henkilöstö olisi voinut hoitaa jännittävät ja kattavat keskustelut ja analyysit 24/7 lähes kokonaan. Näin ainakin itse olisin resursointia ohjannut, jos olisin siitä Yleisradiolla saanut vastata. Samalla julkinen raha olisi ollut tehokkaammassa käytössä.

Televisioon saa vieraita aina, jopa juhannuksena. Se on päivä muiden joukossa, maailma muuttuu ja työtä tehdään silloin kun sille kysyntää on.

On varmasti “hyviä” syitä miksi näin ei voitu toimia. Todennäköisesti ne vain liittyvät joihinkin kivikautisiin organisaatiokaavioihin tai työehtosopimuksiin, joista veronmaksajien ei tarvitse välittää. Asiakas on oikeassa ja kysyntää oli.

Tästä päästäänkin toiseen tekstin aiheeseen.

Aktiivinen asiakaspalaute on erittäin yleistä yksityisellä sektorilla ja varsinkin asiantuntija-ammateissa. Mm. Yhdysvalloissa ja UK:ssa se on paljon voimakkaampaa kuin meillä Suomessa. Se on edistyksen lähde. Vaikka se usein kohtuuttomalta tuntuu, sen kanssa nöyrä yhteiseläminen pitää kehityksen tiellä ja uran elinvoimaisena.

Olen huomannut, että journalistien piirissä asiakaspalautteeseen suhtautuminen on kaikista kummallisinta. Usein se on joko vähättelevää ja militanttia ad hominem -tykitystä. Ymmärrän että se johtuu siitä, että journalistien kuplassa syystäkin varjellaan päätöksentekoa ulkopuolisilta vaikutteilta. Työ siten tuntuu erityiseltä ja arvokkaalta. Journalisti on myös aina oikeassa, joista monet journalistit jopa vitsailevat, mutta hieman kylmästi nauraen.

On vielä oudompaa, että samaan aikaan journalistit ottavat kehut vastaen polleasti, iloiten ja aggressiivisesti jatkotwiittaillen. Kylläpä sillä asiakkaan mielipiteellä väliä olikin.

En tiedä miten journalistien pitää suhtautua dialogiin asiakkaidensa kanssa, mutta sen tiedän että se edustaa aikakautta joka muualla kehittyvässä maailmassa on jo jätetty taakse. Maailma on dialogin, ekosysteemien ja yhteistyön. Norsunluutornien kaataminen tervehdyttää rakenteita kaikkialla.

Niin hyvää työtä kuin Yleisradio tekeekin, se ei haittaa sanoa ääneen, että tehtiin ihan paskaa työtä brexit-aamun kanssa. Ensi kerralla tehdään parempaa. Siitä se kehittyminen ja luottamus lähtee. En ole varma mitä saavutetaan sillä, että raivokkaasti puolustetaan omaa työtä kaikissa olosuhteissa, eikä nähdä siinä parantamisen varaa.

Kaikki tietävät, että työn laatu vaihtelee. Se joka muuta väittää, elää itsepetoksessa ja aiheuttaa kiusallisia tilanteita oman ammattitaitonsa liepeille.

Lentokentällä, Lontoon lentoa odottaen.