Sitominen voi parhaimmillaan poistaa jopa stressiä

shibari-sitominen-carlo-palermo

Kuva: Helsinki Shibari / Carlo Palermo

Saan paljon kysymyksiä Helsingin kinky- ja seksiskenen tapahtumista, joten vinkkaan täällä blogissa niistä, kun sellaisia on tiedossa. Lokakuun ensimmäisellä viikolla olisi tiedossa mahtava Helsinki Shibari Festival.

Shibari on japanilainen taiteenlaji, jossa sidotaan toista ihmistä köysillä. Minulle se tarkoittaa rentoutumista ja rauhoittumista. Se on tila, jossa millään muulla ei ole väliä, kuin minun ja sitojan yhteydellä ja kommunikaatiolla.

Sitomiseen ei välttämättä liity seksiä ollenkaan, mutta se voi olla myös seksuaalinen kokemus. Kun minä olen sidottavana, koen sen pääasiassa valtapelinä. Olen alistuvassa asemassa sitojaan ja se kiihottaa minua.

Viikon aikana on tarjolla työpajoja paikallisten opettajien johdolla ja viikonloppuna ulkomaiset vieraat tuovat oman osaamisensa kaikkien saataville. Liput ja lisätiedot löydät Helsinki Shibarin kotisivuilta.

Päihteetön festivaali sopii myös aloittelijoille, eli kokemusta aiheesta ei välttämättä tarvita. Vain aito kiinnostus ja terve järki riittää. Kysy aina lupa koskettamiseen ja kunnioita toisten ihmisten omaa tilaa.

Aion itse osallistua ainakin festareiden lauantaibileisiin, joissa on luvassa leikkimistä ja open stage. Näissä tapahtumissa on aina ihanan avoin ilmapiiri ja jokainen saa tulla sellaisena kuin on. Minkäänlaista syrjintää ei hyväksytä.

Sitomisiin!

Elätkö sinäkin kinkykaapissa?

Helsinki Shibari Festival

Vieraskirjoittaja: Ceci Ferox

Palasin hiljattain pohtimaan yhteiskunnan heteronormatiivisuutta, ja löysin ajattelutavasta aivan uusia sävyjä. Vatsanpohjassa kytenyt fiilis alkoi saada käsitteitä, muotoa ja analyysiä ympärilleen. Silmäni aukesivat vaniljanormatiivisuudelle*.

Ihmisten seksuaalista identiteettiä käsiteltäessä kiinnitetään huomiota lähinnä halun kohteen sukupuoleen. Erilaisista seksuaalisista ilmaisumuodoista joko vaietaan tabuina tai ne jopa patologisoidaan. Isketään ekshibitionistille ällöttävän itsensäpaljastajan leima otsaan tai selitetään masokismi itsetuhoisuutena.

Tämä ei toki ole ihme, poistuivathan fetissit ja transvestismi sairausluokituksesta vasta muutama vuosi sitten. Nykyinen asenneilmapiiri tuo mieleen sen muutoksen, jonka läpi homous on kulkenut. Homoseksuaalisuuskin oli sairaus Suomessa vuoteen 1981 saakka.

Kulttuurimme on rakentunut niin, että kuten heterouskin, on vaniljaseksi normi, oletus, juhlittua ja odotettua. Rakkaus, läheisyys ja hellyys nähdään ”oikeana” seksinä, kun valtadynamiikan, kivun tai häpeän ei koeta voivan luoda samanlaista intimiteettiä ja yhteyttä ihmisten välille. Kinkyn tila toimia sosiaalisesti ja kulttuurisesti avoimena omasta identiteetistään on rajattu. Kaapista ulos tuleminen on vaikeaa.

Entisaikojen homot etsivät kivien alta tiloja, joissa voi olla oma itsensä. Nämä tilat olivat salaisia ja pyörivät paljon seksin ympärillä – sisäpiirin tiedossa olevia puistoja, suusta suuhun kuultuja kutsuja bileisiin. Tilanne on pitkään ollut sama kinky-yhteisöissä ympäri maailman. Lähivuosina on kuitenkin suomessakin syntynyt tiloja sosiaaliselle kanssakäymiselle, oppimiselle ja keskusteluille.

Avoimuus asettaa kinky-elämäntyylit ja -identiteetit myös alttiiksi uudenlaiselle, henkilökohtaiselle kritisoinnille ja jeesustelulle. Oikeuksien eteen taistelu ja julkisemmat tilat luovat turvattomuutta yhteisön jäsenille, mutta ilman avoimuutta asiat eivät etene. Milloinkohan alamme nähdä kinkyyden osana ihmisen identiteettiä, eikä suljettujen makuuhuoneen ovien taakse vaiettavana perversiona?

*Kinkypiireissä kutsumme vaniljoiksi henkilöitä, jotka eivät harrasta BDSM:ää tai ole muuten kinkyjä.