Tavallinen seksi on tylsää

Välillä havahdun siihen, että haluaisin rakastella jonkun kanssa hellästi. Kuvittelen, kuinka suutelen toisen ihmisen huulia ja minut valtaa rakastunut tunne. Jatkaisimme siitä romanttiseen lähetyssaarnaajaan, katsekontaktia tietenkään rikkomatta.

Tällaiset ajatukset ovat ristiriitaisia. Ideatasolla vaniljaseksi on kuulostaa ihanalta. Käytäntö on kuitenkin asia erikseen, sillä minä pidän enemmän kinkystä seksistä. Sellaisesta, jossa lyödään ja alistetaan toista.

Todellisuudessa tilanne menee aina niin, että mennään sänkyyn ja jompikumpi saa piiskaa. Sitten huoritellaan, sanotaan lutkaksi ja käsketään pyytämään anteeksi olemassaoloaan. Jos halutaan yhdyntää, se tapahtuu kovaa ja puoliväkisin. Session lopuksi molemmat saavat orgasmit.

En koe saavani tavallisesta seksistä mitään. En kostu, enkä pääse nautinnon huipulle. Olenkin päätynyt siihen lopputulokseen, että vaniljaseksi on salainen fantasiani. Kaikkia fantasioita nimittäin ei ole tarkoitettu toteutettavaksi.

Jatkan siis hempeilystä haaveilua, samalla kun survon strap-oniani vieraan miehen anaaliin.

Mistä sinä fantasioit?