7 asiaa, joita voit tehdä edelleen ollessasi naimisissa

Erään naistenlehden verkkosivulla listataan asioita, joita pitää tehdä ennen kuin menee naimisiin. Minusta elämän, eikä parisuhteen tule muuttua radikaalilla tavalla kun sanotte toisillenne tahdon. Siksi tässä pieni muistilista sormusten vaihdon jälkeiseenkin elämään.

1. Kutsu häntä ihan millä lempinimellä tahansa ja häiden jälkeen jatka samaa tapaa. Avioliiton voi solmia kuka tahansa täysi-ikäinen, joten aviopuolisoksi kutsuminen ei merkitse aikuisuutta.

2. Älä muuta tyyliäsi elää, jaottelu sinkkuelämästä ja avioelämästä on naurettavaa. Voit dokata aamuun asti ja laulaa karaokea ystäväporukalla, vaikka sinulla olisikin sormus sormessa.

3. Oli teillä yhteinen pankkitili tai ei, kalliin laukun ostaminen on vastuutonta, vain jos sinulla ei ole oikeasti varaa siihen. Kumppanisi kyllä osaa arvostaa haluamiasi asioita.

4. Älä stalkkaa Facebookissa tai muuallakaan ketään, se on turhaa ja häiriintynyttä toimintaa. Jos kuitenkin teet niin, voit toivottavasti keskustella partnerisi kanssa tästäkin asiasta. Toimiva kommunikaatio on terveen parisuhteen merkki.

5. Jos anoppisi on mielenkiintoinen tyyppi ja haluat oikeasti tutustua häneen, tee niin. Muussa tapauksessa älä vaivaudu, sinulla on sukulaisia omastakin takaa.

6. Älä hengaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka kutsuvat teitä ”Virtasiksi”, jos se tuntuu sinusta pahalta. Pidä oma sukunimesi niin halutessasi, elämme kuitenkin vuotta 2015.

7. Naimisiin meneminen ei tarkoita automaattisesti ikuista yksiavioisuutta, eli voit jatkaa Johnny Deppin kanssa makaamisesta haaveilua hyvällä omallatunnolla. Fantasiointi on turvallinen tapa tutustua omaan seksuaalisuuteensa.

Elätkö sinäkin kinkykaapissa?

Helsinki Shibari Festival

Vieraskirjoittaja: Ceci Ferox

Palasin hiljattain pohtimaan yhteiskunnan heteronormatiivisuutta, ja löysin ajattelutavasta aivan uusia sävyjä. Vatsanpohjassa kytenyt fiilis alkoi saada käsitteitä, muotoa ja analyysiä ympärilleen. Silmäni aukesivat vaniljanormatiivisuudelle*.

Ihmisten seksuaalista identiteettiä käsiteltäessä kiinnitetään huomiota lähinnä halun kohteen sukupuoleen. Erilaisista seksuaalisista ilmaisumuodoista joko vaietaan tabuina tai ne jopa patologisoidaan. Isketään ekshibitionistille ällöttävän itsensäpaljastajan leima otsaan tai selitetään masokismi itsetuhoisuutena.

Tämä ei toki ole ihme, poistuivathan fetissit ja transvestismi sairausluokituksesta vasta muutama vuosi sitten. Nykyinen asenneilmapiiri tuo mieleen sen muutoksen, jonka läpi homous on kulkenut. Homoseksuaalisuuskin oli sairaus Suomessa vuoteen 1981 saakka.

Kulttuurimme on rakentunut niin, että kuten heterouskin, on vaniljaseksi normi, oletus, juhlittua ja odotettua. Rakkaus, läheisyys ja hellyys nähdään ”oikeana” seksinä, kun valtadynamiikan, kivun tai häpeän ei koeta voivan luoda samanlaista intimiteettiä ja yhteyttä ihmisten välille. Kinkyn tila toimia sosiaalisesti ja kulttuurisesti avoimena omasta identiteetistään on rajattu. Kaapista ulos tuleminen on vaikeaa.

Entisaikojen homot etsivät kivien alta tiloja, joissa voi olla oma itsensä. Nämä tilat olivat salaisia ja pyörivät paljon seksin ympärillä – sisäpiirin tiedossa olevia puistoja, suusta suuhun kuultuja kutsuja bileisiin. Tilanne on pitkään ollut sama kinky-yhteisöissä ympäri maailman. Lähivuosina on kuitenkin suomessakin syntynyt tiloja sosiaaliselle kanssakäymiselle, oppimiselle ja keskusteluille.

Avoimuus asettaa kinky-elämäntyylit ja -identiteetit myös alttiiksi uudenlaiselle, henkilökohtaiselle kritisoinnille ja jeesustelulle. Oikeuksien eteen taistelu ja julkisemmat tilat luovat turvattomuutta yhteisön jäsenille, mutta ilman avoimuutta asiat eivät etene. Milloinkohan alamme nähdä kinkyyden osana ihmisen identiteettiä, eikä suljettujen makuuhuoneen ovien taakse vaiettavana perversiona?

*Kinkypiireissä kutsumme vaniljoiksi henkilöitä, jotka eivät harrasta BDSM:ää tai ole muuten kinkyjä.